tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pentti Haanpää. Kirjeet.



Pentti Haanpää Kirjeet Toim. Vesa Karonen ja Esko Viirret. Otava 2005.

Kentän ja kasarmin jälkeen minua alkoi kiinnostaa paitsi Haanpään muu tuotanto niin myös hänen henkilöhistoriansa ja kun sitten kirjastossa törmäsin hänen kirjeidensä toimitettuun laitokseen nappasin sen mukaani. Tämän kokoelman lisäksi Haanpään kirjeitä on julkaistu myös kokoelmassa Kirjeitä kahdesta sodasta. Pentti Haanpään kirjeitä vaimolleen Aili Haanpäälle talvisodasta ja jatkosodasta. Lisäksi on  ilmestynyt päiväkirjamerkinnöistä koostuva Muistiin merkintöjä vuosilta 1925-1939. 

Tässä kokoelmassa olevia kirjeitä ovat senn toimittajat metsästäneet eri paikoista. Paljon kirjeitä on myös tuhoutunut Haanpään omakätisesti polttaessa kirjeenvaihtoaan 1930-luvun alussa. Kokoelmassa on sekä Haanpää kirjoittamia että hänen vastaanottamiaan kirjeitä. Kirjeenvaihtokumppanit edustavat moni-ilmeistä otosta Haanpään elämän ihmisistä äidistä vaimoon, kirjailijatovereista kustantajien edustajiin ja Amerikan serkuista ihailijoihin. Kokoelman laajin osuus muodostuu Haanpään ja hänen vaimonsa Aili Haanpään sodan aikaisista kirjeistä, vaikka niitä ei tähän kokoelmaan ole otettu kaikkia olemassa olevia.

Kirja on jaettu kronologisesti yhdeksään osaan ja jokaisen osan alussa on Vesa Karosen kirjoittama lyhyt yleiskatsaus kyseisen ajanjakson pääteemoista. Kirjan lopussa on kirjeisiin liittyvä kommenttiosio, jossa tarpeen mukaan taustoitetaan kirjeessä esiin nousseita asioita. Olisin kaivannut jonkinlaista merkintää mahdollisista kommenteista itse kirjetekstiin, niin ei olisi tarvinnut turhaan selata edestakaisin. Myös jonkinlaista sisällisluetteloa jäin kaipaamaan.

Haanpää (1905-1955) asui lähes koko elämänsä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Piippolassa ja mitä vanhemmaksi hän tuli sitä vastahakoisemmin hän sieltä poistui. Suurimman osan työhönsä liittyvistä asioista hän hoiti kirjeiden välityksellä. Kustantaja sai useimmiten turhaan houkutella häntä Helsinkiin, samoin kuin monet kirjailijatoverit.   Kirjailijatovereista monet olivat sitä mieltä, että Haanpään oli tultava ulos poteroistaan laajentaakseen omaa kirjallista aluettaan. Jos hän joskus "pääkallopaikalla" piipahti halusi hän yleensä nopeasti kotiin. Ainoan pidemmän matkansa (sota-aikaa lukuunottamatta) hän teki keväällä 1953, kun hän osallistui suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan matkalle Kiinaan, josta oli tuloksena teos Kiinalaiset jutut, joka oli Haanpään ainoa ei-kaunokirjallinen teos ja sen vastaanotto oli melko nihkeää, osin myös poliittisista syistä. Valtuuskunta kun oli koostunut melko pitkälti vasemmistolaisista kulttuurihenkilöistä.

Kaikenlainen julkinen esiintyminen oli Haanpäälle täysin vastenmielistä ja hän piti tiukasti kiinni periaatteistaan eikä osallistunut tilaisuuksiin, jossa hän olisi joutunut olemaan esillä esimerkiksi lukemalla teoksiaan. Valokuvaakin hänestä oli vaikea saada ja usein kustantaja joutui tyytymään kuvanpyyntötoiveissaan "ei ole"-vastaukseen. Voin vain kuvitella miten nykyinen markkinavetoinen kirjallisuuskulttuuri olisi Haanpäätä ahdistanut. Paljon ei Otavan mainososasto varmaan saanut irti seuraavasta Haanpään kirjeestä:

Kiitän huomiosta. Olen saanut kaksikin mainososastonne kirjeestä. Toisessa pyysitte valokuvaa talostani, mutta sellaista ei ole, kun ei ole taloakaan. Toisessa pyysitte eräitä tietoja "Jauhot"-kirjasta. Mutta en voi liioin sanoa lisää siihen mitä kirjassa luetaan. Seutu käynee selville, sikäli kuin se on tarpeellista, ja parasta on heittää lukijan huoleksi "sanomankin" irti saaminen. Henkilöistäkään en osaa eroitella muita rakkaampia, enempää kuin hyvä isä lapsistaan. [...] Mitään uusia valokuvia ei myöskään ole tullut otetuksi pitkiin aikoihin. Paljon ei siis herunut, mutta enempää en tiedä. Kunnioittavasti Pentti Haanpää. (PHK s. 479)

Kun Haanpää "Kentän ja kasarmin" myötä joutui useaksi vuodeksi julkaisukieltoon löysi hän vasemmistosta ymmärtäjiä ja sai tekstejään julki heidän lehdissään muun muassa Kirjallisuuslehdessä ja Tulenkantajissa ja löysi ryhmästä ystäviä muun muassa Erkki Valan ja Arvo Turtiaisen. Näille kuten monille muillekin Haanpään kontakteille oli tyypillistä, että ne perustuivat lähes täysin kirjeelliseen kanssakäymiseen. Hän kuului myös nimellisesti kirjailijaryhmä Kiilaan ja avusti sen albumeja, mutta järjestötoimintaan ei hän luonteensa mukaisesti osallistunut. Vaikka Haanpää ajatuksiltaan oli lähellä vasemmistolaisia aatteita, niin hän ei missään vaiheessa sitoutunut puoluepoliittisesti mihinkään ryhmittymään. Hän oli liiaksi individualisti voidakseen sitoa itseään ja ajatuksiaan ennaltamääritettyihin ajatuskulkuihin. Itselleni nämä Haanpään suhteet vasemmistolaisiin "tovereihin" olivat kirjan mielenkiintoisinta antia, sillä ne liittyvät hyvin läheisesti omiin tutkimuksellisiin intresseihini.

Haanpään suhde vaimoonsa oli mielenkiintoinen, mutta paremman kuvan saadakseen pitäisi ehkä lukea myös tuo pariskunnan sota-ajan kirjeenvaihtoon perustuva kirja. Tämän kokoelman perusteella syntyy kuva jossain mielessä epätasa-arvoisesta suhteesta, jossa mies määritti vaimolleen paikkaa suhteessa julkisuuteen. Tästä kertovat muutamat Haanpään melko suorasukaiset kommentit vaimonsa kirjallisten ja kulttuuristen harrastusten suhteen, samoin kuin hänen kielteinen suhtautuminen vaimonsa lotta-työ haaveisiin. Koska Haanpää itse piti matalaa profiilia, hän toivoi samaa, tai vaati samaa, myös vaimoltaan.

Kerroit kirjoittaneesi "Kyläkirjeen" Kalevaan. Minä kyllä huomasin tuon kirjeen ja jostain syystä epäilinkin sitä sinun kirjoittamaksesi. Mutta mielestäni ei ole mitään syytä jatkaa sitä puuhaa, sillä mitään erikoisia "pakinoitsijan" taipumuksia sinulla ei ole ja toisekseen ei tiedä miten käypi kun rupeaa kirjoittelmaan kaikenlaisia juttuja. ( Pentti Haanpää Aili Haanpäälle 4.1.1943. PHK s. 357)

Kun Haanpää 30-luvun lopulla pääsi julkaisupannastaan hänen kustantajakseen tuli ensin Gummerus ja vuodesta 1940 alkaen Haanpään kirjojen kustannuksesta huolehti Otava. Otavalaisten kirjeistä nousee esiin suuri kunnioitus Haanpäätä kohtaan. Hänen kirjailijatyötään arvostettiin ja hän sai melko vapaa kädet teostensa sisältöön nähden, lukuunottamatta tietenkin sensuurin määräyksiä, jotka sota-aikana ja vielä sodan jälkeenkin olivat melko tiukat, tosin vähän eri asioihin keskittyviä. Kustantaja olisi myös halunnut juhlistaa Haanpään 50-vuotisjuhlaa, mutta sitä päivää ei koskaan tullut, sillä kirjailija hukkui kalatusreissullaan juuri 50-vuotispäiviensä alla.

Haanpään perhetausta oli kirjallinen, sillä hänen isänsä ja iso-isänsäkin olivat kirjottaneet ja saaneet tekstejään julki. Hän kantoi itsessään eräänlaista talonpoikaissivistyksen perinnettä, vaikka muodollista koulusivistystä hänellä ei ollut kansakoulua lukuunottamatta. Kirjeistä esiin nouseva Haanpää oli oman tiensä kulkija, joka useimmiten teki niin kuin itse halusi, välittämättä muiden mielipiteistä. Hän luki paljon, seurasi aikaansa ja tarkkaili ympärisöään ja sen ihmisiä ja sai näistä aiheita kirjoihinsa. Luonto ja siinä liikkuminen olivat myös tärkeitä elämän osasia. Kuitenkin tietynlainen raskasmielisyys ja skeptisyys nousevat kirjeiden perusteella Haanpäätä luonnehtiviksi piirteiksi, ja näitä hän koitti usein lääkitä melko raskaalla alkoholin käytöllä.

Vaikka kokoelman kirjeet keskittyvät usein hyvinkin proosallisiin aiheisiin, kuten Haanpään "sairastamaan rahanpuutteeseen" ja kustannusopimusten erittelyyn tai yksityisellä puolella käytännöllisten asioiden hoitoon antavat ne kuitenkin mielenkiintoisia viitteitä kirjailijan elämän ja ajattelun eri puolista ja myös niistä ehdoista joiden keskellä kirjailija töitä teki. Minut teos myös innoitti entisestään tutustumaan lähemmin Haanpään kaunokirjalliseen tuotantoon.


6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen poiminta kirjeistä tuo, että Haanpää yritti palauttaa vaimonsa siihen asemaan joka hänelle miehen mielestä kuului. Pois kilpailemasta samoista "palkinnoista" kuin mitä kirjailija tavoitteli.

    Että Pohjan perukoilla jäyhässä suomalaistorpassa kirjailijamies kokee jotain samanlaista kuin F. Scott Fitzgerald (suunnilleen samaan aikaan) tuolla kaukana julkisuuden ja seurapiirien loistossa ja kateellisena vaimolleen Zeldalle joka yritti luoda uraa tanssijana, taidemaalarina ja kirjailijana.

    Kun Zelda oli v. 1932 epäonnistunut, Scott kirjoitti novellin pariskunnasta, ja tiivisti siinä naisen ja miehen välisen tilanteen näin: "He hated the conflict that had grown out of their wanting the same excellences, the same prizes of life." (What a Handesome Pair).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili Haanpään kirjalliset kokeilut eivät sinällään ilmeisesti olleet mitään vakavia yrityksiä tulla kirjailijaksi tai kilpailla miehensä kanssa, vaan häntä elähdytti kovin sodan aikainen kansallinen ilmapiiri ja paatos ja hän halusi itsekin osallistua sen tuottamiseen. Tämä ei taas miellyttänyt Haanpäätä, joka ei sotaa eikä sen takana ollutta ideologista ilmastoa hyväksynyt.

      Useinhan se lienee niin, ettei yhteen talouteen mahdu kahta taiteilijaa, ainakaan samalta alalta.

      Poista
  2. Haanpää on yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, ja hän on jäänyt elämään voimallisesti myös kaskuihin ja anekdootteihin.

    On sinällään mielenkiintoista, että kirjeiden kautta kirjailijan arki ja elämä valottuu aivan toisella tavalla kuin valmiita teoksia tulkitsemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tosiaan tätä ennen ollut Haanpään mentävä aukko lukemishistoriassani, ainoastaan Noitaympyrä on joskus tullut luettua, mutta aika ei silloin tainnut olla asiallinen suosiollinen, sillä en hirveästi muista innostuneeni.

      Tämän kirjekokoelman lukemisen myötä aloin todella ymmärtää, miten arvostettu kirjailija Haanpää omana aikanaan oli.

      Poista
  3. Osuvasti valittu tuo eka sitaatti. Kyllä entisajan kirjeissä henkii yllättävän paljon paitsi sitä aikaa myös kirjoittajan persoonaa. Luin aika vasta Timo K. Mukan kirjeitä ja yllätyin, miten mielenkiintoista luettavaa ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Mukan kirjeet ovat varmasti myös hyvin mielenkiintoisia, ainakin hänestä persoonana on syntynyt sellainen kuva.

      Poista