sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme



Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme. Teos 2013. 522 s.


Olen aina ollut sitä mieltä, että todellinen elämä luo usein paljon mielenkiintoisempia, satuttavampia ja koskettavampia elämäntarinoita kuin puhtaasti kaunokirjalliseen maailmaan sijoittuvat. Siksi pidän paljon elämäkerroista, mutta aina elämäkerrallinen kerronta ei onnistu välittämään kohdettaan niin, että se vetoaisi lukijaan kaunokirjan tavoin. Perinteisten elämäkertojen rinnalla on paljon kirjoitettu myös kaunokirjalliselta pohjalta ponnistavia elämäkerrallisia romaaneja, joissa kirjailija kertoo tarinaa, joka jossain määrin pohjautuu faktoihin ja olemassa olevaan lähdemateriaalin, mutta hän käyttää kerronnassaan kaunokirjallisuuden muotoja ja vapauksia. Tällöin eletty elämä tulee parhaimmissa tapauksissa lähemmäksi lukijaa, luikertelee iholle ja sen allekin, herättää tunteita ja saa kohdehenkilön elämään elämäänsä uudelleen, uudessa valossa. Tällainen on Riikka Pelon uusin romaani Jokapäiväinen elämämme, joka kertoo runoilija Marina Tsvetajevan (1892–1941) ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin (1912–1975) tarinan.

Marina Tsvetajeva on yksi venäläisen runouden suurista nimistä ja kuuluu näin samaan ryhmään kuin ystävänsä Anna Ahmatova, Osip Mandelstam ja Boris Pasternak. Kun Anna Ahmatova jäi vallankumouksen jälkeen Venäjälle, niin monet hänet runoilijakollegansa, muun muassa juuri Tsvetajeva, pakenivat länteen. Tsvetajevan aviomies Sergei Efron taisteli valkoisen kenraali Wrangelin joukoissa bolshevikkeja vastaan. Sisällissodan päätyttyä hän emigroitui Tšekkoslovakiaan, jonne saapui myös Marina Ariadnan kanssa. Tšekkoslovakiasta perhe päätyi Pariisiin, jossa sekä isä että tytär alkoivat toimia Neuvostoliiton tiedustelupalvelun laskuun, heistä tuli apparaatin työkaluja, ja palkinnoksi he saivat 1930-luvun lopussa luvan palata takaisin kotimaahansa. Marina seurasi heitä, vaikka hän ei missään vaiheessa hyväksynyt uutta aikaa ja kommunistien hallintoa vaan piti kiinni omasta yksilöllisyydestään ja oikeudestaan ajatella niin kuin hän ajatteli.   

Pelon kirja tuo perheen vaiheet lukijoiden silmien eteen kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan. Kirja jakautuu useaan kerronnalliseen osaan. On Ariadnan, josta kasvaa kirjan päähenkilö, minämuotoinen, lähes monologimainen kerronta taustanaan vuoden 1939 Moskova.  Sen kanssa vuorottelee Ariadnan ja Marinan elämää vuonna 1923 tšekkoslovakialaisessa pikkukylässä tarkastelevat jaksot, jossa tapahtumia katsellaan epäsuorasti Marinan katseen kautta. Kirjan lopussa ollaan vuodessa 1941 ja siinäkin vaihtelevat Ariadnan minämuotoinen kerronta Vorkutan työleiriltä ja Marinaan keskittyvät jaksot Jelabugasta. Näiden jaksojen välillä ovat Ariadnan mielestä pulppuilevat lapsuuden kuvat, jotka kerronnaltaan lähestyvät proosarunon kaltaista, hengästyttävää virtaa. Pelon kieli on äärimmäisen kaunista ja vuolasta, virkkeet pitkiä, metaforat uskomattoman kuvaavia ja omaperäisiä. Lukija ei voi muuta kuin antautua äidin ja tyttären maailmaan, kokea heidän kanssaan kaikki se paha, mutta myös kaunis, jota heidänkin piti kokea.

On tarinoita ja on runoja.
Opin niiden eron. Tarinat ovat maailmasta, kaikkien omaa, mutta runot tulevat sydämestä, siksi ne ovat tärkeämpiä. Jokaisella on omat runosanansa, ne vain pitää löytää. Ne pitää kuulla.
Runosanat ovat meidän salaisuutemme. Kieli jota vain me puhumme. 
Sydänsanat. Ne kuiskataan salaa, viimeiseksi illalla, ensimmäiseksi aamulla.
Kun sanon sydänsanan, tiedän että Marina on kohta luonani. (JPE s. 288–289)

Jokapäiväinen elämämme on kirja äidistä ja tyttärestä, jotka kantavat sisällään painolastia, joka on muotoutunut monen sukupolven kuluessa. Runoilija Tsvetajevalle sanat ovat kaiken olemisen alku ja hän haluaa myös tyttärensä sisäistävän tämän. Tytär kuitenkin kieltäytyy, samoin kuin Tsvetajeva itse oli uhmannut konserttipianisti äitinsä Maria Meyn tahtoa ja valinnut runouden soittamisen sijaan. Ariadna puolestaan kapinoi ryhtymällä kommunistiksi, hän haluaa epätoivoisesti tulla osaksi uutta aikaa ja karistaa äitinsä edustaman vanhan maailman pois harteiltaan. Menneisyyden pois pyyhkiminen ei kuitenkaan onnistu ja Ariadna joutuu kokemaan sen harvinaisen brutaalilla tavalla. Ja sen saa kokea myös Marina, josta neuvostoaika on tehnyt epärunoilijan: Kukaan ei enää sanonut hänelle: runoilija Tsvetajeva. Hänen rytminsä oli väärä, ei asettunut tähän aikaan, kaikki hänessä oli väärää. (JPE s. 463). Myös sanat pettivät niistä eläneen, sillä Sanat olivat lakanneet merkitsemästä kuin kaikkein ilmeisintä. Ne eivät enää avanneet näkymättömiä maailmoja ja kannatelleet häntä kuin nuorallakävelijää niiden välillä. (JPE s. 495)

Pelon romaani oli kaiken kaikkiaan upea lukukokemus. Kerronnallisesti vahva ja merkityksiltään tihentynyt romaani, jossa yksilöiden kohtalot ja ympäröivän maailman tapahtumat kietotuvat toisiinsa uskottavalla tavalla. Luin kirjaa yhtä aikaa lumoutuneena Pelon kielen kauneudesta ja ahdistuneena siitä, millainen oli se maailma, jossa runoilija ja hänen tyttärensä elivät. Kirjan tunnelma oli kuin elokuun painostavan helteinen päivä, samaan aikaan runsas, mutta koko ajan ukkosmyrskyä enteilevä. Myrskyn sitten puhjetessa, jokainen yritti selviytyä siitä omalla tavallaan. 

Tätä kirjaa on vaikea ohittaa, kun vuoden lopussa jaetaan Finlandia-palkinto ehdokkuuksia


Kirja on arvioitu Hesarissa ja sen on lukenut myös Marissa

HUOM! Editoin vähän tekstiä, sillä alkuperäinen oli yhdessä kohdin vähän harhaanjohtava.

33 kommenttia:

  1. Näin Stradassa kirjailijan haastattelun ja nyt tämä postisi tästä!Pakko saada pian luettavaksi.Kiitos hieno esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Maria ja kiitos muistutuksesta. Sinun ansiostasi muistin katsoa Stradan.

      Poista
  2. Tuosta kirjoituksesi alusta tuli mieleen vahvasti Helena Sinervon Runoilijan talossa, jossa kerrotaan kaunokirjallisin keinoin Eeva-Liisa Mannerista. Liekö enteilevää, mutta sehän aikanaan sai Finlandia-palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samoin Hannu Mäkelän Eino Leinosta kertova Mestari on F-palkittu. Sekä Sinervon että Mäkelän teokset molemmat upeita kirjoja.

      Poista
  3. Aivan uskomattoman vaikuttava kirja! Luin tämän viikossa, mikä oli ehkö hieman turhan tiivis tahti, mutta deadline painoi päälle. Olisi ollut hyvä olla hieman enemmän sulatteluaikaa. Olen täysin samaa mieltä tuosta, että F-ainesta, todellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa tämä kirja tosiaan vaati, minäkin yritin vähän säännöstellä lukemista, ettei mitään hienoa ja oleellista menisi ohi.

      Luin muuten arvostelusi Teoksen FB-sivuilta, vaikka olikin aika pientä pränttiä :) Hyvin olit saanut kirjan kiteytettyä.

      Poista
    2. Kiitos! Lehtijutuissa on juuri se vaikeus, että pitäisi saada olennainen sanottua tiiviisti, ja tässä olennaista on aika paljon!

      Poista
  4. Olen varovaisesti tämän suuntaan kurkistellut, mutta nyt olen varma, että lukea se täytyy! Varmasti suuri ja vaikuttava tarina. Jään odottamaan hyvää hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hyvä hetki tulee pian :)

      Poista
  5. Kuten Kirsikin, olen samaa mieltä tuosta Finlandiasta. Toivon näkeväni tämän ehdokkaissa. :) Ja kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Marissa. Marraskuuta odotellessa :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tiedätkö Helmi-Maaria, että ajattelin sinua tätä lukiessani ja mietin, että tämä olisi juuri sinun kirjasi. Toivottavasti saa kirjan luettavaksesi ja ajatukseni osuvat oikeaan.

      Poista
    2. Luin tämän loppuun. Kirjoitin arvionkin, julkaisen sen huomenna. Tämä on aivan loistava. Siis kaiken kaikkiaan upea, järkyttävä, kaunis, raju romaani!!

      Poista
    3. Olen niin iloinen, että aavistukseni sinun suhteesi osuivat oikeaan. Huomenna riennän heti lukemaan, mitä olet kirjoittanut.

      Poista
  7. Luin Marissan tekstin ja nyt perään tämän sinun postauksesi. Olette molemmat yhtä innostuneita. Tämän etsin nyt pian käsiini. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja toivottavasti sinäkin innostut. Minulle tämä oli tämän vuoden helmi, uskallan sanoa nyt jo niin.

      Poista
  8. Minäkin luen tämän pian, kun sain Kirsiltä ennakkokappaleen tästä! Vaikuttaa mahtavalta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sanna, Pelon kirja tosiaan ansaitsee enemmän näkyvyyttä.

      Poista
  9. Kuulostaapa kiinnostavalta! (Kirjailijasta en ihme kyllä muista kuulleeni koskaan aikaisemmin.) Täytyy panna korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelo oli minullekin ennen tätä kirjaa täysin tuntematon nimi, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole esikoiskirja, vaan tämä on hänen toinen kirjansa, jota hän työsti pitkään.

      Poista
  10. Oi, minulla on juuri nyt tämä kirja kesken. Aloitin vasta eilen ja olen lukenut vasta muutaman kymmenen sivua ja olen ihan häkeltynyt kielestä, joka on niin upeaa. Ehdin jo minäkin ajatella, että tämän kirjan on oltava Finlandia-palkintoehdokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa kuulla, että olet huomannut kirjan hienouden. Itse olin ja olen vieläkin aivan fiiliksissäni siitä. Mielestäni se vain on kertakaikkiaan upea kokonaisuus.

      Poista
  11. Selailin tätä töissä viime viikolla ja ajattelin, että tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea. Juttusi vahvisti tuota halua siinä määrin, että taidan pistää kirjan hankintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, suosittelen Pelon kirjaa todella lämpimästi. Sulla on kiva työpaikka :)

      Poista
  12. Kauheus ja kauneus tosiaankin syleilevät tässä toisiaan.

    Täysin samaa mieltä tuosta Finlandia-ehdokkuudesta kuin myös muusta tekstissäsi: Usein elämänkerrallekin antautuu melkein aluliimmin, kun fiktio ja fakta sekoittuvat ellei siinä huomaa mitään silmäänpistäviä epätodellisuuksia.

    VastaaPoista
  13. Jos Suomessa, joku jotain kirjallisuudesta ymmärtää, niin tämän pitää ainakin olla ehdokkaana. Itse palkinto on sitten toinen juttu, sehän kuitenkin pitkälti perustuu valitsijan subjektiivisiin mieltymyksiin. Mutta hienoa, että Suomessa kirjoitetaan tällaista kirjallisuutta, jolla olisi täydet mahdollisuudet menestyä ulkomaillakin. Tosin kääntäjän pitäisi olla kyllä tosi taitava, että saisi Pelon tavoin Marinan ja Ariadnan maailman kuvattua.

    Itse olen vähän liian lähellä tuota elämäkertakirjoittamista, että sen vuoksi luen usein mielummin faktaa kuin fiktiota. Mutta hyvin kirjoitettu fiktio kuitenkin puolustaa paikkaansa ja niitäkin on Suomessa paljon kirjoitettu, esim Liehun "Helene" Mäkelän "Mestari" yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on nyt kiva lukea, kun missio on saavuttanut huipennuksensa;)

      Nimenomaan noin eli jos Pelon kirja ei olisi ollut edes ehdokkaana, minä olisin tänään klo 13 tehnyt aivan jotain muuta kuin katsonut palkintojen julistusta. Tämä vähän paransi vanhojakin haavojani, sillä nyt uskon, että näissä 'päättäjissä' joku todellakin tajuaa helmen, kun se tulee vastaan ja näin teki Asko Sarkola. Tämä päivä on ihana elää ♥

      Poista
    2. On mukavaa, kun voi iloita näin täysin rinnoin ja vilpittömästi jonkun puolesta.

      Asko Sarkola tosiaan ansaitsee ruusun rinnuksiinsa hienosta valinnasta.

      Poista
  14. Hyvä tai oikeastaan loistava arvio, josta olen monessa kohtaa samaa mieltä.

    Erästä kohtaa kysyisin eli mistä olet löytänyt tiedon, että "Ariadna puolestaan kapinoi ryhtymällä kommunistiksi, hän haluaa epätoivoisesti tulla osaksi uutta aikaa ja karistaa äitinsä edustaman vanhan maailman pois harteiltaan".

    Minusta (tämän kirjan perusteella, minulla ei ole mitään muuta tietoa) Ariadna nimeenomaan ei ole kommunisti vaan luulee olevansa, hän on myös apparaatilla töissä kuten mainitset ja kirjasta ilmenee, mutta minusta hän ei kuitenkaan halua olla, minkä isäkin hänelle toteaa, sanomalla, että apparaatille ei voi sanoa ei ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Ariadna ryhtymällä kommunistiksi, se miten syvä hänen aatteensa lopulta oli, on vaikea sanoa, halusi nimenomaan tehdä eroa hallitsevaan äitiinsä. Samalla hän oli hyvin tyypillinen eurooppalainen 1930-luvun intellektuelli ,joka oli viehättynyt totalitaarisista, joko kommunismista tai fasismista, aatteista. Ariadnan ei olisi ollut pakko mennä mukaan Neuvostoliiton tiedustelupalvelun toimintaan, sillä hänhän ei liittyessään ollut kotimaassaan vaan Ranskassa. Se, miltä kommunismi sitten näytti kun hän pääsi palaamaan Neuvostoliittoon vaikutti varmasti hänen näkemyksiinsä ja sai mieleen nousemaan yhä suuremman ja suuremman epäluulon.

      Poista
    2. Asia ymmärretty.

      Minulla tuli tekstistä olo, että isä (äiti ja isä olivat termejä joita kirjassa ei käytetty) olisi rekrytoinut tai myötävaikuttanut Aljan ratkaisuun, äiti ja poika olivat kuvion ulkopuolella.

      Poista
    3. Varmasti myös isällä oli oma merkityksensä Ariadnan ratkaisuun, sillä hänhän toimi tiedustelupalvelun laskuun ennen Aljaa.

      Poista