maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg - Kuninkaan Anna



Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna (Kungens Anna, suom. Kaija Kauppi) Gummerus 1983. 250 s.

Ilman ihanaa Jäätä en varmasti olisi osannut ottaa luettavakseni Ulla-Lena Lundbergin varhaisempaa, 1980-luvun alkupuolelta olevaa teosta Kuninkaan Annaa. Kirjan etukannessa oleva mainoslause "Merenraikas rakkausromaani" ei välttämättä olisi houkutellut tällaista kyynikkoa. Onneksi yksi teos johtaa toiseen ja nyt olen taas yhtä mahtavaa lukukokemusta rikkaampi. Luin kirjan päivässä, sillä en voinut laskea sitä kädestäni. Kuninkaan Anna seurasi minua Varpusvuorille, se sai pitää minulle seuraa metromatkoilla ja kahvilasta en olisi malttanut poistua, kun piti lopettaa kirjan lukeminen. Onneksi kotona mies hoiti ruokapuolen ja minä sain  lukea.

Kuninkaan Annan miljöö on osittain sama kuin Jäässä eli Ahvenanmaan saaristo, tarkemmin sanottuna Kökar, ja myös kirjan alku tuo mieleen Jään tapahtumat. Kuninkaan Frans, kylän pienimmän torpan isäntä, kuolee purkaessaan ensimmäisen maailmansodan aikaista miinaa ja hän jättää jälkeensä surun kovettaman lesken ja kolme lasta, joista Anna on vanhin, isänsä kuollessa neljä vuotias, mutta jo moneen työhön ja toimeen tottunut. Annalle isä oli ollut kaikki kaikessa ja hän haluaa seurata isäänsä kuolemaan, mutta kylän kätilö Axelina pelastaa surevan tytön. Vuodet vierivät ja Anna sisarineen saa tottua kovaan työhön kapoisen leivän hankkimiseksi pöytään, mutta kaiken työn keskellä Anna haluaa kuitenkin oppia ymmärtämään myös saaren ulkopuolista maailmaa ja yksi ja toinenkin kirja kuluu hänen käsissään. Tiedonhalunsa innostamana hän aikoo lähteä seminaariin opisekelmaan opettajaksi, mutta sitten saarelle saapuu ruotsalainen taidemaalari Staffan Gabrielsson ja kaikki muuttuu. Anna ja Staffan rakastuvat ja Anna seuraa Staffania Tukholmaan.

Lundbergin kirjaa voi luonnehtia hyvin perinteiseksi kertojavetoiseksi realistiseksi romaaniksi. Samoin sanoin luonnehdin Jäätä, mutta mielestäni Kuninkaan Anna on muodossaan vielä perinteisempi, sillä siinä kertoja ei ole niin itsestään tietoinen ja henkilöillään leikittelevä kuin Jäässä vaan hän seuraa tilanteita puolueettomasti itseään esiintuomatta. Lundbergin kielellinen taituruus tulee esiin jo tässä varhaisemmassa romaanissa. Ainoa mikä vähän häiritsi oli dialogissa käytetty murre, joka ehkä on jossain määrin kärsinyt käännösprosessissa. Varmasti on ollut vaikea valita, mille murteelle kökarilaisen murteen kääntää ja jotenkin siihen on jäänyt vähän epäluonnollinen kaiku. Ehkä murre ei ole kääntäjä Kaupille ollut ominta alaa eikä siinä siksi ole sitä samaa luonnollisuutta kuin esimerkiksi Sirpa Kähkösen käyttämässä savon murteessa on. Murre on kuitenkin oleellinen osa kirjan kielimaailmaa, sillä se on yksi piirre, joka erottaa Staffanin ja Annan maailmat toisistaan. Annan rakkautta ja halua päästä sisään Staffanin maailmaan kuvaa hyvin se, että hän on valmis vaihtamaan kielensä, yhden oman identiteettinsä kulmakiven, Staffanin tukholmalaiskieleen.

Mutta Anna ei ajatellut sanoin vaan nopein kuvin ja syvin tuntein. Jos sanoo mitä ajattelee silloin on poimittava esiin joku erillinen yksityiskohta ja suljettava kaikki muu ulkopuolelle, ei kukaan ihminen voi todenmukaisesti sanoa mitä hän ajattelee. Mutta Anna ajatteli Staffania niin paljon että tämä oli mukana kaikissa hänen mielikuvissaan ja aistihavannoissaan, myös kuvissa syysmyrskyistä  jotka jäätävinä pyyhkivät yli Kökarin ja muistoissa äidistä ja Edvardista ja Sarasta, jotka ponnistelivat tullen kynsissä ja palelivat öisin sängyssään.(KA s. 169)

Kirjan pääasiallinen tapahtuma-aika sijoittuu 1930-luvulle, jolloin naisen ja miehen välistä suhdetta ja heidän keskinäisiä roolejaan ohjasivat monet tiukat moraalisäädökset. Lisäksi esiin nousee luokkakysymys ja kahden erilaisen kulttuurin törmäys. Se, että nuori saaristolaistyttö seuraa paljon vanhempaa, täysin eri kulttuuripiiristä olevaa miestä kaupunkiin, luo liian monia ristiriitoja, joita aikakaan ei voi ratkaista. Anna ei kuitenkaan missään mielessä ole uhri, vaan hän on täysin tietoinen toimija, joka uskaltaa tehdä oman päänsä ja sydämensä mukaisia ratkaisuja. Olisi helppoa nimetä Staffan suureksi lurjukseksi, joka vain käyttää hyväkseen nuoren tytön viattomuutta, mutta myös hänelle tilanne on vaikea eikä hänellä lopultakaan ole tarpeeksi rohkeutta rikkoa rajoja. Toki täytyy myöntää, että jossain vaiheessa lukemista Staffanin käytos sai näkemään punaista.

Kirjan takakannessa Lundbergin kirjaa verrataan Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijaan, joka itseltäni on edelleen lukematta. Olen nyt kuitenkin niin saaristolaisfiiliksissä, että haluan jossain vaiheessa tutustua myös Myrkyluodon maailmaan. Sitä ennen kuitenkin luen Kuninkaan Annan jatko-osan Kökarin Annan. Tosin pitää odottaa kesään, että pääsen kirjastoon. Nyyh! Onneksi Lundbergia on tarjolla vielä Moskovassakin, sillä Marsipaanisotilas odottaa lukuvuoroaan.

16 kommenttia:

  1. Ihanaa, että luit Kuninkaan Annan. Minulle se on yksi "elämäni kirjoista". Kökarin Annasta en pitänyt niin paljon. Siinä missä Kuninkaan Annassa on tiivis draaman kaari, Kökarin Anna on turhan lavea.

    Anni Blomqvistin kirjoitustyyli on melko erilainen kuin Lundbergin, mutta Myrskyluodon Maijassa on sitä samaa "merenraikkautta", eräänlaista viattomuutta ja arjen kuvausta kun Lundbergin Kökar-kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että kirja on ollut sinulle noin tärkeä.

      Luulen, että tuo Myrskyluodon lukeminen kuuluu jo jonkinlaiseen yleissivistykseen. Monet ovat kysyneet esimerkiksi Jään jälkeen, että miten se vertautuu Myrskyluotoon. Siihen kysymykseen en ole osannut vastata, mutta ajattelin ottaa asiasta selvää. Sinun vertauksesi tosin jo jonkin verran asiaa avasi.

      Poista
  2. Onko Top Ten -lista vielä tekemättä? Haaste heilahtaa tässä :)

    VastaaPoista
  3. Kielikysymykset ovat aina mielenkiintoisia. On todella hienoa, kun kirjailija luo hahmonsa myös kielen kautta ja onnistuu luomaan luettavaa tekstiä, jossa on kuitenkin murteen ja hahmon identiteetin leima. Sääli, että nämä ovat todella vaikeita kääntää ja toisaalta alkuperäiskielellä erityisen haastavia lukea, jos ei osaa kieltä riittävän hyvin tajutakseen nyanssieroja. Ei ole ehkä ihme, että iso osa kirjailijoista valitsee muut tyylikeinot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin kirjailijoilla on taito käyttää murretta ja niin luoda henkilöilleen sitäkin kautta vahvaa identiteettiä ja sitoa heidät tiukemmin omaan taustaansa ja kulttuuripiiriinsä.Yksi tällainen on juuri mainitsemani Kähkönen. Uskon, että Lundbergin kirjassakin tämä toimii alkuperäiskielellä, mutta minun ruotsini ei tosiaankaan ole niin vahvaa, että pystyisin murteellista tekstiä lukemaan, niin että ymmärtäisin sen vivahteineen päivineen.

      Poista
  4. Kuvauksesi on kovin houkuttava!

    Täytyy myöntää että olen suhtautunut Jäähän vähän ennakkoluuloisesti, lievän Finlandia-fobiani tähden, mutta nyt kun olen sitä aloitellut, vaikuttaa ensimmäisen 40 sivun perusteella kiehtovalta. Katsotaan jospa vaikka tästä innostuin Lundbergiin enemmänkin... tuo luokkateema ainakin kiinnostaisi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finlandia-fobia :)

      Jään suhteen ei minun mielestäni tarvitse sellaisesta kärsiä. Tiedän, että pidät Kähkösestä, ja siksi uskon että pidät myös Lundbergista.

      Poista
  5. Minä en ole lukenut vielä Jäätäkään... miten ihmeessä sitä oikein ehtisi lukemaan kaikki hyvät kirjat ?

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt, mitä lukisi Lundbergilta seuraavaksi, ja tämä kuulostaa houkuttelevalta. Kansi ei tosin ole hienoimmasta päästä. Ehkä tästäkin pitäisi ottaa uusintapainos kauniilla kannella, niin kuin Marsipaanisotilaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kannesta. Ei ole oikein houkutteleva, jotenkin niin 80-lukulainen :)

      Kirja kuitenkin on hyvä, joten suosittelen.

      Poista
  7. Sait kiinnostumaan tästäkin Lundbergista. Kiinnostavan kuuloinen tarina ja ihanan innostunut postaus! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Olin ihan fiiliksissäni tätä lukiessani. Sopi jotenkin niin ihanasti raukeaan sunnuntai päivään :)

      Poista
  8. On tosiaan aika vähän ajanut ohi tuosta kansikuvasta, heh. Mutta Finlandiassa on kyllä se hyvä puoli, että sen siivitämänä aletaan usein lukemaan voittajan vanhempiakin teoksia.

    VastaaPoista
  9. KUNINKAAN ANNA on vuosikausia seisonut kirjahyllyssäni, kunnes luin Jään. Melkein hotkaisin yhdellä suupalalla Kuninkaan Annan. Onko tähän kirjoitettu jatkoa? Oli niin mahtava lukuelämys, että toivoisin jatkoa siihen. Vai joko sitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit Kuninkaan Annasta, niin minäkin. Kirjaan löytyy jatko-osa: Kökarin Anna, jota en ole lukenut, mutta jonka nyt taas asian muistaissani, kiitos sinun, voisin kirjastosta hakea.

      Poista