tiistai 21. toukokuuta 2013

Olle Leino - Vielä yksi kirje. Hertta Kuusisen dramaattinen elämä ja rakkaus Yrjö Leinoon




Olle Leino: Vielä yksi kirje. Hertta Kuusisen dramaattinen elämä ja rakkaus Yrjö Leinoon.( Ännu ett brev, suomentajaa ei mainittu) WSOY 1990. 218 s.

Hertta Kuusinen (1904–1974) oli yksi toisen maailmansodan jälkeisten vuosien poliittisen kentän näkyvimpiä hahmoja. Hän oli mukana maan alta julkiseksi puolueeksi nousseen SKP:n johdossa, yksi sen politiikan suunnanluojista. Kuusinen nousi eduskuntaan SKDL:n listoilta vuoden 1945 vaaleissa, joissa puolue otti murskavoiton saaden 49 kansanedustajaa. Tämän voiton myötä SKDL:n ja kommunistien paikka hallituksessa vahvistui. Hertta Kuusinen ei hallitukseen kuitenkaan noussut. Suurimpana syynä tähän oli todennäköisesti hänen sukupuolensa, mutta myös se, että hän oli Otto Wille Kuusisen tytär. Hertan sijaan hallitukseen pääsi Yrjö Leino (1897–1961), johon Kuusisella oli ollut suhde vuodesta 1939 alkaen ja josta vuonna 1945 tuli hänen järjestyksessä toinen aviomiehensä (Ensimmäisen avioliittonsa hän oli solminut Moskovassa Tuure Lehenin kanssa). Talvisodan ajan pariskunta onnistui piileskelemään heitä etsiviä viranomaisia, mutta jatkosodan alla Hertta Kuusinen joutui turvasäilöön. Poliittisessa vankeudessa hän oli viettänyt jo vuodet 1934–1939. Leino sen sijaan onnistui pakenemalla ja piiloutumalla välttämään turvasäilön ja rintamalle lähettämisen.

Leino toimi sodan jälkeen pystytetyssä Paasikiven hallituksessa toisena sosiaaliministerinä, mutta vaalien jälkeisessä uudessa hallituksessa kommunistit saivat paljon painavamman salkun kun Leinosta tuli sisäministeri, jonka vastuulla oli muun muassa valtiollinen poliisi. Vallan mukana tulivat myös lieveilmiöt ja Leino kärsi yhä pahenevasta alkoholiongelmasta, suhde Herttaan huononi huononemistaan ja SKP:n sisäisissä suhdekähinöissä, joita ohjailtiin Neuvostoliitosta, hän ajautui vähitellen sivuraiteille. Vuoden 1948 keväällä hän joutui jättämään ministerin paikkansa ja hallituksen sisäisten järjestelyjen jälkeen Hertta Kuusinen nousi hallitukseen salkuttomaksi ministeriksi. Hän oli kautta aikojen toinen suomalainen naisministeri Miina Sillanpään jälkeen. Kuusisen ministerin pestiä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä SKDL joutui jättämään hallituspaikkansa vuoden 1948 eduskuntavaalitappion myötä. Vuonna 1950 Kuusisen ja Leinon suhde sai viimeisen pisteensä, kun avioero astui voimaan.

Näiden kahden vakaumuksellisen kommunistin elämässä yksityinen ja julkinen sekä henkilökohtainen ja poliittinen kietoutuivat toisiinsa tiukoin sitein. Heille aate ja sen vaatima toiminta muodosti elämän pääsisällön, jolle kaikki henkilökohtainen alistettiin. Tätä suhdevyyhtiä Yrjö Leinon poika hänen aikaisemmasta avioliitostaan, Olle Leino, yrittää kirjassaan selvittää, mutta ikävä kyllä epäonnistuu melko pahoin. Leinon kirja on hyvin asenteellinen ja erityisesti siitä paistaa läpi lähes vihamielinen suhtautuminen Otto Wille Kuusiseen, jonka kautta hän määrittää myös Hertan koko toiminnan. Vaikka Olle Leinon suhtautuminen Hertta Kuusiseen on muuten pääosin myönteistä, hänelle oli lapsuudesta jäänyt hyviä muistoja tästä, hän jättää tämän kirjassaan lähes täysin ilman omaa toimijuutta. Isän ja tyttären välit olivat toki läheiset ja kiinteät. Ennen vuoden 1934 Suomeen palaamista ja vangitsemista Hertta oli asunut ja opiskellut isän vaikutuspiirissä Moskovassa ja Hertan ollessa Suomessa he olivat tiiviissä kirjeenvaihdossa. Isä oli Hertan ilmeinen poliittinen esikuva, mutta ei hän silti kaikessa toiminnassaan ollut tahdoton, vailla omia ajatuksia oleva marionetti, kuten Olle Leino esittää.

Leinon kirja on myös äärimmäisen hajanainen eikä hän saa teoksen punaista lankaa pysymään käsissään. Teoksen runkona olevat Hertta Kuusisen kirjeet Yrjö Leinolle jäävät lähes täysin irrallisiksi teoksen muusta materiaalista Olle Leinon kerronnan polveillessa enemmän ajankohdan poliittisissa tapahtumissa kuin Hertan ja Yrjön suhteessa. Siis enemmän kuin ”Hertta Kuusisen dramaattista elämää ja rakkautta Yrjö Leinoon”, hän pyrkii tuomaan esiin omia anakronistisia näkemyksiään Suomen sodanjälkeisestä poliittisesta elämästä.

Oma kiinnostukseni Hertta Kuusiseen kumpuaa väitöskirja-aiheestani, sillä Kuusisella oli tärkeä rooli Elvi Sinervon maailmankatsomuksen muotoutumisessa kohti kommunismia. Hertta ja Elvi olivat salaisessa kirjeenvaihdossa jatkosodan aikana Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilassa, jonne poliittiset naisvangit oli pääosin koottu. Hertta oli turvasäilössä ja Elvi suoritti kuritushuonetuomiotaan valtiopetoksen valmistelusta. Tällaisena toimintana nähtiin hänen mukanaolonsa Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa. Vankeusrangaistuksensa aikana Elvi pääsi läheiseen kontaktiin muiden poliittisten naisvankien kanssa. Heistä suurin osa oli maanalaisen kommunistipuolueen jäseniä ja heidän vaikutuksestaan Elvikin alkoi siirtyä maailmankatsomuksellisesti kohti kommunismia. Hertta Kuusinen oli toveripiirin kiistaton johtaja ja hänestä Elvi sai arvoisensa peilin intellektuaalisessa mielessä, johon hän pystyi omia ajatuksiaan ja näkemyksiään testaamaan ja peilaamaan.

Hertta Kuusinen on pitkälti jäänyt historiantutkimuksen katveeseen. Olle Leinon kirjan lisäksi hänestä on laajemmin kirjoittanut vain Brita Polttila (Hertta Kuusinen. Ihmisen tie 1975), joka lähestyi Kuusista täysin toisesta näkökulmasta kuin Leino. Polttilalle Hertta Kuusinen oli ihannoitu toveri, josta tämän kuoleman jälkeen piti nopeasti saada aikaan elämäkerta. Polttilan tarkastelu on täysin kritiikitöntä, kommunistisen retoriikan sävyttämää ylistävää kertomusta. Leinon ja Polttilan tarkastelukulmien erilaisuutta kuvaa muun muassa se, että Polttila mainitsee Yrjö Leinon vain muutaman kerran ikään kuin ohimennen. Leino oli vielä kuollessaankin täydellisessä poliittisessa paitsiossa. Olisikin mielenkiintoista saada tähän päivään päivitettyä, poliittisesti kiihkotonta tutkimusta Hertta Kuusisesta ja hänen toiminnastaan.

1940-luvun poliittisesti ja henkilökohtaisesti kiihkeiden vuosien jälkeen Hertta Kuusisen elämä vähitellen rauhoittui ja jossain määrin vakiintui. Hän toimi kansanedustajana yhteensä 26 vuotta ja vuonna 1969 hänestä tuli Naisten kansainvälisen demokraattisen liiton puheenjohtaja, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. Tähän asiaan Olle Leino avaa mielenkiintoisen näkökulman, joka olisi ehdottomasti laajemman tutkimuksen väärtti:

Oli jotenkin oireellista, että juuri naiskysymyksestä ja naisen tasa-arvoisuudesta tuli niin tärkeä ja keskeinen kohta Hertta Kuusisen työelämässä. Monet pitkät vankilavuodet hän oli elänyt eristyksissä nimenomaan naisseuraan. Hän oli kokenut naisten ongelmat realistisemmin ja objektiivisemmin kuin miesten maailman, jota olivat hallinneet Otto Wille - isän, Tuure Lehenin ja Yrjö Leinon kaltaiset omalaatuiset luonteet.(VYK, s. 210)

Yrjö Leinon jälkeen Hertta Kuusisen elämään tuli enemmän tai vähemmän kiinteästi Olavi Paavolainen, jonka kanssa suhde kesti Paavolaisen kuolemaan saakka. Heitä yhdisti ainakin rakkaus kirjoittamiseen ja ylipäätään kulttuuriin. Tätä suhdetta valaisee Marja-Leena Mikkolan toimittama kirjekokoelma Hamlet ystäväni - Kirjeitä Olavi Paavolaiselle (1999), joka sisältää Hertan kirjeitä Olaville vuosilta 1952–1956. Kirjasta voi lukea enemmän Lurun luvuista.

6 kommenttia:

  1. Tuotat uusia blogikirjoituksia nopeammin kuin minä ehdin niitä lukea.

    Hertta Kuusinen oli minulle pitkään vain mustavalkoinen valokuva tietosanakirjassa, lyhyeen tietosanakirja-artikkeliin liittyvine perustietoineen. Sitten sain kuulla hänen yhteydestään mainitsemaasi Olavi Paavolaiseen, enkä ole ainoa, jolta on vienyt aikaa sulattaa tämä tieto.

    Mikähän mahtaa olla paras kokonaisesitys rouva Kuusisesta ja hänen persoonastaan? Ainakin joku mielikuvituskirjailija osaisi aivan varmasti kirjoittaa ymmärtävän, riittävän monitahoisen ja vielä avartavankin dokumenttiromaanin hänestä.

    Minusta tuntuu, että Olle Leino on ollut julkisuudessa parin viime vuodenkin aikana isäänsä tai Hertta Kuusiseen liittyen. Saattaisiko muistini olla aivan väärillä jäljillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kieltämättä ollut melkoinen päivitystahti, mutta kyllä se tästä taas normalisoituu.

      Olavi Paavolaistahan on pidetty melkoisena tuuliviirinä monessakin asiassa. Nouseva vasemmisto kiinnosti monia älykköjä heti sodan jälkeen, siinä nähtiin jotain uutta ja Olavi, joka aina halusi olla trendien aallonharjalla meni innokkaana mukaan. Siinä hötäkässä hän lienee tutustunut Herttaa ja tunteet ovat leimahtaneet. Tässäkin olisi jollekin hyvä tutkimuskohde.

      Sellaista kokonaisesitystä ei ole vielä kirjoitettu, kuten postauksessani sanoin Polttilan ja leinon kirjat ovat laajimmat. Jotain graduja on tehty, mutta niihin en ole tutustunut.

      Istuin joskus Kansan Arkistossa toimittaja Taina Westin vieressä ja hän tutki Hertan papereita, mutta en kehdannut kysyä häneltä miksi. Nyt harmittaa silloinen ujouteni.

      Itse en ole Leinoon kiinnittänyt huomiota, mutta voi johtua siitä, että Herttakaan ei ole aiemmin kiinnostanut samassa määrin kuin nyt.

      Poista
    2. Kiitos Kuusisen ja Paavolaisen tarinan synnyn taustan viitoittamisesta. Jos haluaisin joskus tutustua paremmin rouva Kuusiseen, saattaisin aloittaa hänen julkaistuista kirjeistään Paavolaiselle - Hamlet, ystäväni. (Harmillista, ettei Paavolaisen vastasignaaleja liene ainakaan vastaavasti saatavilla.)

      En toivottavasti jäänyt kiinni hutiloivasta lukemisesta, kun viittasin kokonaisesitykseen Kuusisesta. Mielessäni käväisi mahdollinen pienempi kirjoitus, artikkeli, essee tai vastaava. Muistan muutama vuosi sitten lukeneeni Katri Valalle omistettua muistokirjaa Katri Vala - tulipatsas (1946), jonka sattumalta toimitti jo aiemmin esitelty herra Paavolainen ja jonka luultavastikin saatat hyvin tuntea. Siinähän on mm. hänen sukulaistensa ja ystäviensä lyhyitä mutta hyvinkin ymmärtämään pyrkiviä kirjoituksia edesmenneestä runoilijasta. Muistan valokopioineenikin pari teksteistä.

      Jos Kuusisesta joskus päätetään tuottaa suurnaiselokuva, se toivottavasti onnistuu tehtävässään vastaavaa Wuolijoki-yritystä paremmin.

      Poista
    3. Paavolaisen kirjeet tosiaan ovat ilmeisesti hävinneet tai sitten ne on tuhottu tarkoituksella, en tiedä. Tuo suhde kyllä kutkuttaa minunkin mielikuvitustani kovasti.

      Ainakaan sen perusteella mitä minä tiedän, Kuusisesta ei juuri ole tehty tutkimusta, ei ainakaan julkaistua. Se on harmillista. Pitänee vissiin itse alkaa hommiin, kun saan tuon edellisen käsistäni :)

      Mieleeni tuli kun näin Westin arkistossa, noinko hän suunnittelisi käsikirjoitusta elokuvaan, mutta ainakaan vielä ei ole sellaista ilmeisesti tulossa. Aineistoa ja juonen käänteitä kyllä riittäisi vaikka Tv-sarjaksi asti. Ja tosiaan, Hella W. leffa ei ollut kovin onnistunut. Ikävä kyllä.

      Poista
  2. Kuusinen on varmasti ollut mielenkiintoinen hahmo - niin voimakkaita tunteita hän on herättänyt ja ilmeisesti herättää yhä edelleen. Harmi,jos kirjassa hän on jäänyt kuitenkin vähän isänsä varjoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän Kuusiseen olen nyt tutustunut, sitä mielenkiintoisemmalta hän vaikuttaa. Hän ei ollut pelkästään politiikko, vaan myös taiteellisesti lahjakas, joka ei kuitenkaan tätä puolta voinut itsessään toteuttaa, kun politiikka ja aate vei naisen kokonaan. Lisäksi tuo suhde Olavi Paavolaiseen kutkuttaa uteliaisuutta.

      Luulen, että nimi Hertta Kuusinen ainakin tietyissä piireissä saa vieläkin karvat nousemaan pystyyn.

      Poista