tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pirkko Saisio - Sisarukset




Pirkko Saisio: Sisarukset. Uusi Kirjakerho 1977. ( Ensi kertaa ilmestyi Kirjayhtymän kystantamana 1976) 211 s.

Sisarukset on Pirkko Saision toinen romaani ja ainakin minulle aiemmin täysin tuntematon. Löysin kirjan sattumalta kirpputorilta ja nappasin mukaan kiinnostavan aiheen vuoksi. Saision ensimmäinen romaani Elämänmeno on huomattavasti seuraajaansa tunnetumpi muun muassa samannimisen TV-sarjan myötä. Itsekin muistan sarjaa lapsena katselleeni ja myöhemmin hankin myös kirjan luettavakseni ja ihastuin Saision realistiseen ja arjenmakuiseen kerrontaan. Sisarukset jatkaa tällä läpeensä realistisella kerronnalla, mutta jotenkin, ainakin mielikuvissani (lukemisesta on sen verran aikaa, etten varmasti voi muistaa) Elämänmenon maailmasta ja henkilöistä löytyi paljon enemmän sävyjä ja kerroksia kuin Sisaruksista.

Sisarukset kertovat nimensä mukaisesti kolmesta sisaruksesta Väinöstä, Kertusta ja Hiljasta. Kirja sijoittuu ajallisesti 1930-luvun viimeisiin vuosiin ja sota-aikaan ja paikallisesti liikutaan pääasiassa Helsingin työläiskaupunginosissa. Kirjan  kertojina vuorottelevat Hilja ja Kerttu ja Väinö, samoin kuin kirjan muut henkilöt, nähdään heidän silmiensä kautta. Kerronnassa Saisio käyttää murretta, joka sisarusten syntymäpaikan mukaisesti noudattelee Tampereen alueella käytettyä murretta ryyditettynä Helsingistä tarttuneella slangilla. En ole todellakaan mikää murretuntija, mutta jotenkin tuntui, ettei sisarusten käyttämä kieli kuulostanut täysin luonnolliselta heidän suuhunsa, vaan siinä oli ajoittain jotain väkinäistä.

Kirjan alussa perheen nuorin, Hilja, saapuu Tampereelta Helsinkiin, jossa Kerttu jakaa asunnon Väinön perheen kanssa. Samaan asuntoon asettuu myös Hilja, joka saa työpaikan Kertun myötävaikutuksella Lindströmin pesulasta. Kirjan tapahtumat koostuvat sisarusten arkisesta elämästä, jota määrittää niukkuus kaikilla elämän rintamilla. Elämä on työtä ja taas kerran työtä. Ainoastaan Kerttu murtautuu tästä kehästä ulos kun hän rakastettunsa Olavin kautta saa kosketuksen maanalaiseen kommunistiseen liikkeeseen ja sen ihmisiin ja tempautuu vähitellen mukaan liikkeen toimintaan ja päätyy jatkosodan aikana turvasäilöön.

Siellä Hämeenlinnassa mää jouduin ensimmäiseks yksinäiseen selliin. Se oli mulle niin kamala kokemus, ettei mulla o oikeestaan mitään kuvaa koko ajasta. Sennin kanssa kun siitä on myöhemmin ollu puhetta, niin Senni on sanonu, että jokaiselle ihmiselle on kamala kokemus joutua ittensä kanssa kahden ja sitä kamalampaa se hänen mukaansa on, mitä tuntemattomampi ihminen on ittellensä. (S. s 167)

Sisaruksista Hilja on huomattavasti säyseämpi ja sovinnollisempi ja hän yrittää toimia puskurina veljensä ja Kertun riitojen välissä. Hiljan oma elämä mukailee hänen nimeään ja on hiljaista ja rauhallista. Hän on pelokas ja arka, mutta ei kuitenkaan muiden vietävissä ja tämän saa kokea myös hänen sulhasehdokkaansa.

Kuten jo aiemmin mainitsin Saision kerronta on äärimmäisen realistista ja realismissaan lähes sävytöntä. Tämä on mahdollista nähdä eräänlaisena tyylikeinona, joka kuvastaa tapahtuma-ajan työläisen elämän taloudellista ja henkistä niukkuutta, niitä harmaan sävyjä, jotka elämää jokapuolelta reunustivat. Kaunokirjallisena teksinä Saisoin kirja on kuitenkin hieman puuduttava, ennemmin sen voisi nähdä jonkinlaisena historiallisena katsauksena 1930-1940-luvun työläisten elämästä. Itse luin kirjan kuitenkin mielelläni, sillä siitä huokui se, että Saisio on tutustunut kuvaamaansa aikaan ja hän tunsi myös maanalaisen kommunistisen liikkeen toimintatapoja ja vaiheita. Saisio oli itse kirjan kirjoittamisaikaan vielä mukana taistolaisessa liikkeessä,josta hän myöhemmin irrottautui, kuten hän kirjoittajana irrottautui myös realistisesta kerrontatyylistä.

10 kommenttia:

  1. Minusta tämä teos on nimenomaan työläiskirjallisuutta - tarina, kerronta, aiheet, kaikki. Ja allekirjoitan täysin tuon sävyttömyyden, Elämänmeno sen sijaan on hieno, monisäikeinen teos. Mutta hienoa että Sisaruksiakin näkee blogeissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti työläiskirjallisuus on tälle kirjalle sopiva nimike.

      Elämänmeno pitäisikin lukea uudelleen, sillä lukemisesta on niin paljon aikaa. Olisi hauska katsoa iskisikö se vielä samalla tavalla kun ensimmäisellä kerralla.

      Poista
  2. Minulle tuntematon kirja, vaikka Saisiosta pidänkin, mm. Punainen erokirja oli hieno. Mukavaa, että vanhempiakin kirjoja tulee esille blogeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että Punainen erokirja löytyy vieläkin lukemattomien kirjojen listalta. Pitää korjata tilanne mahdollisimman nopeasti.

      Poista
  3. Olen lukenut aika paljon Saisiota, mutta enpä minäkään ollut tällaiseen kirjaan koskaan törmännyt. Ei kuulosta siltä, että kirja olisi pakko lisätä lukulistalle, mutta kiinnostavaa kuitenkin lukea siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lienee melko vähän tunnettu, itsekään en tosiaan tiennyt kirjan olemassaolosta mitään. En nyt laskisi kirjaa merkittäväksi kirjalliselta kannalta, mutta jos sen teemat kiinnostavat kannattaa kirja lukea. On hyvin nopealukuinen kaikkineen.

      Poista
  4. Minulla oli viitisen vuotta sitten lyhyt mutta intensiivinen Saisio-kausi, ja tämä nousi muistaakseni yhdeksi suosikeistani, heti Punaisen erokirjan ja Elämänmenon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Pekka, että Sisaruksia on luettu ja siitä on jopa pidetty.

      Minun pitäisi lukea Punainen erokirja!(Huutomerkki on itseäni varten, että muistaisin asian seuraavalla kerralla kirjastossa)

      Poista
    2. Minä en taas pitänyt Punaisesta erokirjasta lainkaan -- Elämänmenon luin joskus 20+ vuotta sitten ja siitä on hyvin positiiviset muistot. Minulla on tuo Punainen erokirja vaikka lahjoittaa kiertoon jos jotakuta kiinnostaa :).

      Poista
    3. Minä olisin kiinnostunut, jos haluat luopua kirjasta.

      Poista