tiistai 30. heinäkuuta 2013

Juhani Aho - Hajamietteitä kapinaviikoilta 2. Kolmas ja neljäs viikko

Kuva täältä: http://www.juhaniahonseura.fi/kuvagalleria/


Juhani Aho: Hajamietteitä kapinaviikoilta 2. Kolmas ja neljäs viikko. WSOY 1918. 179 s.

Kirjailija Juhani Aho vietti sisällissodan viikot talvella 1918 punaisten hallinoimassa Helsingissä. Hän seurasi tapahtumia tarkkaan ja piti päiväkirjaa, johon kirjoitti vaikutelmiaan. Pääosin hän oli pelkästään punaisten tuottaman tiedon varassa, tärkeimpinä lähteinään Työmies-lehti ja Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja. Valkoisten puolelta tietoja tihkui pääasiassa erilaisten kuulopuheiden ja joidenkin maanalaisten lehtien välityksellä. Paitsi punaisten lehtiä Aho seurasi myös paikan päällä punaisten johtomiesten puhetilaisuuksia. Päiväkirjaansa kirjaamansa havainnot ja näkemykset hän julkaisi heti sodan jälkeen kolmena niteenä. Itse luin hyllystäni löytämäni keskimmäisen osan, joka kattaa ajanjakson 11.2-9.3 1918, mutta aion etsiä käsiini myös muut osat.

Tunnettuna porvarillisena mielipidevaikuttajana Aho eli kevään raskaiden viikkojen ajan hiljaista ja mahdollisimman huomaamatonta elämää, tosin täysin hän ei kotiinsa linnoittautunut vaan kuljeskeli tekemässä huomioita kaupungin elämästä ja tapasi myös tuttujaan, joiden kanssa oli mahdollista vaihtaa tietoja ja kuulumisia. Aho ei pyrkinyt julkaisemaan omia näkemyksiään ja siten herättämään kansanvaltuuskunnan huomiota, mutta päiväkirjaansa hän kirjoitti ajoittain sapen kitkeriä kommentteja punaisten toimista vallatussa Helsingissä samoin kuin kuulopuheina kuulluista väkivaltaisuuksista. Erityisesti hänen kritiikkinsä kärki osui vallankumouksen johtomiehiin. Tavallisia punaisia hän piti pitkälti harhaanjohdettuina ja siten syyntakeettomina sotatoimien suhteen.

Yhtämittaa elää minussa psykolooginen uteliaisuus varsinkin johtajiin nähden siitä, mitä miehiä he oikein ovat, ovatko puhtaita itsetietoisia seikkailijoita, vai missä määrin he ovat itsepetoksensa uhreja. Enkä minä aina voi torjua sitä uskoa, että he todella ovat sammakoita, jotka puhaltautuvat häriksi. He huumaavat itseään omalla luulo- ja tekosuuruudellaan. He kuvailevat olevansa jotain aivan erinomaista. Nähtävästi on tässä aito suomalaista pikkuitserakkautta ja piilevää suuruudenhulluutta, joka silloin tällöin puhkeaa esiin ja jota joukkojen ainaiset hyvähuudot eivät suinkaan ole omiansa vaientamaan. (HMKV s. 15-16)

Päiväkirjan muistiinpanot ovat pitkiä ja polveilevat päivän mittaan eri aiheissa. Pääosin ne koostuvat sekä Ahon omista mietteistä, että erilaisista sitaateista joita hän keräili punaisten lehdistä ja joita hän  kommentoi välillä hyvinkin pistävästi ja ironisesti. Erityisesti häntä vihastutti Suomen kansanvaltuuskunnan tekemä valtiosopimus Neuvosto-Venäjän kanssa. Se oli viimeistään se teko, jolla kansanvaltuuskunnasta tuli kansankavalluskunta Ahonkin silmissä:

En ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt Kansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja ainoastaan sitä, käytetään "Vapaissa sanomissa" ja muissa lehtisissä. Kapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa kavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole. Mutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin kuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä täysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asaikirjassa, jota kansankavalluskunta kutsuu "Sopimukseksi Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä". (HMKV s. 145)

Vaikka Aho on ajattelultaan selkeästi porvarillinen ja suhtautuu punaisiin ja varsinkin heidän johtajiinsa avoimen halvelksivasti ymmärtää hän kuitenkin sen, että sotaa käydää molemmin puolin ja molemmin puolin ovat myös ylilyönnit mahdollisia. Hän ei ole niin sinisilmäinen, että uskoisi vain punaisten syyllistyneen järjettömiin väkivallantekoihin vaan on varma, että samaa tapahtuu myös valkoisten puolella. Aho on koko ajan täysin varma siitä, että valkoiset tulevat sodan voittamaan, mutta se mitä tämän jälkeen tapahtuu arveluttaa häntä. Hän toivoo malttia valkoisten käyttäytymiseen, mutta toisaalta pelkää, että patoutunut kauna ja katkeruus purkautuvat hätäisinä tuomioina ja väkivaltaisina tekoina. Tärkeää on myös se, miten porvarilliset voimat tulevat uuden yhteiskunnan järjestämään. Helmikuun 24. päivänä hän kirjoitti seuraavasti:

Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni  ollen on minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa. Täytyiskö kuitenkin johonkin ryhtyä. (HMKV s. 113-114)

Kirjailijana Aho osaa tuoda omat mietteensä selkeästi esiin ja aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana hänen näkemyksensä ovat ajateltuja ja moneen suuntaan avautuvia ja nykylukijalle ne tarjoavat harvinaisen aikalaisnäkemyksen sisällissodan aikaiseen Helsinkiin ja sen tapahtumiin. Joitakin muutamia henkilökohtaiseen katkeruuteen ja turhautumisiin liittyviä tekstejä lukuunottamatta Ahon merkinnät koostuvat suurimmaksi osaksi julkisten tapahtumien havainnoista. Perhe, jossa mielipiteet sodan suhteen ovat voimakkaasti jakautuneet, loistaa ainakin julkaistusta tekstistä poissaolollaan. Panu Rajalan Aho-elämäkerran mukaan puoliso Venny, joka pyrki viimeiseen saakka ymmärtämään punaisia näiden tekemiä väkivallantekoja lukuunottamatta, asui sodan ajan Ahon kanssa Helsingissä, mutta pariskunta ei juuri kommunikoinut toistensa kanssa. Erityisen vaikea tapaus heille oli se, että heidän poikansa Heikki liittyi punaisiin ja joutui sodan loppupuolella vangituksi. Heikin pelasti vankileiriltä ja ehkä jopa kuolemantuomiolta Vennyn suora vetoomus Mannerheimille. Poika vapautettiin ja hän pääsi palaamaan kotiin, mutta episodi varjosti varsinkin isä ja pojan suhdetta ja näkyi myös Ahon myöhemmässä julkisuuskuvassa.

Viimeinen merkintä on maaliskuun kahdeksannelta päivältä. Siitä on jo luettavissa jonkinlaista kärsimättömyyttä sen johdosta, että asiat eivät etene halutulla nopeudella:

Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa sana" tämänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni virkeämmäksi. Eihän tässä paljon ole muutakaan motsionista. (HMKV s. 170)

Itse käyn lainaamassa ehdottomasti ainakin Hajamietteiden kolmannen osan, sillä minua kiinnostaa erityisesti nyt se, miten Aho kommentoi valkoisten toimia voiton jälkeeen. 

6 kommenttia:

  1. Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki osat,

    VastaaPoista
  2. Olen suunnitellut kotimaisten klassikoiden kuukautta ja varsinkin Ahon tekstiä on ollut suorastaan ikävä. Ehkäpä nämä Hajamietteet olisivat juuri oivallista luettavaa. En ole niitä lukenut aiemmin. Löytyneeköhän kirjastosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti löytyy kirjastosta. Hajamietteet ovat kiinnostavia, jos on kiinnostunut siitä, miten Aho näki ja koki sisällissodan. Varsinaista kaunokirjallisuutta ne eivät ole.

      Poista
  3. Juuri lainasin kirjastosta kaikki kolme osaa samassa painoksessa ja mietiskelin, että milloinkahan ehtisi perehtyä noin 600 sivuun... Nuo on todellakin vuonna 1961 julkaistu koottujen teosten lisäosana samassa painoksessa ja kuvittelisin, että löytyy aika monesta kirjastosta ainakin varastosta. Ja toki, kuten sanottua, myös digitoituna doriasta: http://www.doria.fi/

    Kun on itse lueskellut viime aikoina Rantamalan kirjoituksia ajalta, niin mielenkiintoista lukea myös toiselta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää myös perehtyä noihin muihin osiin. Tämä keskimmäinen painos löytyi hyllystäni ja on vuodelta 1918 eli ensimmäistä painosta. harmi, ettei niitä ole kaikkia.

      Rantamala saa ainakin ajoittain melko kovaa höykytystä Aholta.

      Poista