sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Susan Sellers - Vanessa & Virginia



Susan Sellers: Vanessa & Virginia ( Vanessa and Virginia, suom. Soili Takkala) Into 2013. 244 s.

Meillä ei ollut mitään muuta yhteyttä ulkomaailmaan kuin toinen toisemme, ei opasta ohjaamassa meitä, ei rajoitusta mielikuvituksellemme ja harhakuvillemme. Olimme säälimättömiä muiden vikoja kohtaan. Sinun kuvailevan neroutesi myllyssä ympärillämme olevien heikkoudet ja arat paikat muuttuivat tukipuiksi, joilla pönkitimme omia heiveröisiä minäkuviamme.
Sinä olit se, jolla oli sana hallussaan. Sinä olit se, joka tiesi kuinka kuvata tapahtuma niin että sen olemus paljastuisi. Minulla ei ole sinun lahjakkuuttasi. Jos olisit täällä, tietäisit kuinka tämä tarina pitää kertoa. Keksisit keinon tunkeutua totuuteen ja paljastaa löytösi niin runollisin keinoin, että sydän laulaisi itkiessäänkin.(V&V s. 24)

Kirjallisuuden professori Susan Sellersin elämäkerrallisessa romaanissa keskiössä ovat sisarukset taidemaalari Vanessa Bell ja kirjalija Virginia Woolf. Kirjan kertojana toimii Vanessa ja kirjan sinä on Virginia, jolle Vanessa ikään kuin summaa heidän elämänsä vaiheita, kuitenkin niin, että keskiössä on Vanessa itse ja hänen elämänsä. Samalla muodon saa koko se sosiaalinen verkosto, joka nykyään tunnetaan Bloomsburyn ryhmän nimellä ja jossa toisiaan tapasivat, toisiinsa rakastuivat ja toisiaan pettivät niin taiteilijat kuin tiedemiehetkin. Vanessa ja Virginia olivat ryhmän keskeisiä naisia ja miehistä nykypäivänä tunnetuimpia lienevät taloustieteilija John Maynad Keynes ja kirjailija, kriitikko, elämäkertakirjallisuuden uudistaja Lytton Strachey.

Sellersin kirja jakaantuu lyhyisiin lukuihin, joissa Vanessa-kertoja etenee sisarusten lapsuudesta aina Virginian traagiseen kuolemaan asti. Luvut ovat kuin eräänlaisia valokuvia, tärkeitä tuokiokuvia, joita Vanessa pyrkii sanallistamaan ja sitä kautta hahmottamaan omaa ja siskonsa elämää ja sitä mitä he olivat yhdessä. Se, että Vanessa hahmottaa maailmaa juuri kuvien kautta on luonnollista, sillä hänelle sanat eivät merkitse samaa kuin sisarelle:

Kun kirjoitan, teen niin koska se antaa minulle tilaisuuden mennä syvemmälle johonkin - tilaisuuden mennä sisään jonnekin, josta minut muuten suljettaisiin pois. (V&V s. 148)

Valokuvamaisuus tekee kirjasta jossain määrin fragmentaarisen ja en tiedä, miten paljon lukija, joka ei tunne taustoja, pystyy kirjasta ammentamaan. Vaikka itselläni oli jonkinlainen ennakkokäsitys siitä maailmasta, jossa sisaret elivät, jouduin aika ajoin turvautumaan googleen saadakseni kerrotuista asioista lisätietoa (voi olla, että tämä on myös oire ammattitaudista, en pysty ottamaan fiktiota fiktiona). Samoin otin esiin joskus aikaisemmin lukemani Nigel Nicolsonin kirjoittaman elämäkerran Virginia Woolfista ja katsoin, miten asiat on siellä esitetty. Nicolsonin elämäkerta ei vain ole kauhean hyvä ja nyt haluaisinkin löytää parempia teoksia, jotka kertovat sisaruksista ja koko Bloomsburyn piiristä. Jos tiedätte hyviä, vinkatkaa. Myös englanninkieliset käyvät, olen lähdössä tiistaina Lontooseen ja voisin yrittä löytää paikallisista kirjakaupoista jotain mielenkiintoista. Sellersin kirjan esipuheessa on mainittu muutamia, joihin hän on työtään perustanut ja ne ainakin kirjoitan muistilistalleni kirjakauppakierrokselle. Vaikka fragmentaarisuus ei sinänsä häirinnyt ja Sellersin kerronta oli kaikin puolin nautittavaa, niin tämän kokemuksen vaikuttamana jäin miettimään, miten täydelliset mahdollisuudet tässä olisi ollut luoda kerronnallisesti kiinteämpi ja täyteläisempi tarina, maalata sisarten maailma kaikilla sen eri sävyillä.

Sellersin Vanessa on toisaalta tietoinen omasta erityislaadustaan, mutta kokee silti koko ajan jäävänsä pikkusiskonsa varjoon. Näin oli jo lapsuudenperheessä ja näin on myös taiteessa. Samalla kun Vanessa vilpittömästi ihailee Virginian kykyä luoda kirjallisia maailmoita, niin aika ajoin hän myös tuntee kateudenpistoksia. Sisarten välit ovat kuitenkin erittäin läheiset ja heidän elämänsä kietoutuvat toisiinsa monin eri sitein ja nämä siteet kestävät läpi elämän. He ovat kuin kansikuvaan luodut siamilaiset kaksoset, eivät pääse toisiaan pakoon.

Virginian lisäksi esiin nousevat Vanessan muut tärkeät ihmisuhteet: pikkuveli Thoby, aviomies Clive Bell, rakastajat Robert Fry ja Duncan Grant sekä lapset Julian, Quentin ja Angelica, joista kahden ensimmäisen isä on Bell ja kolmannen Duncan Grant. Oikeasti ei voi kuin ihmetellä sitä ihmisuhdekarusellia, joka näissä piireissä pyörii. Homo- ja bisuhteet ovat yhtä yleisiä kuin heterosuhteet ja avoin avioliitto arkipäivää suhteessa kuin suhteessa. Tällainen ryhmä olisi radikaali vielä tänäkin päivänä, saati sitten viktoriaanisen ajan viime hetkillä. Toisaalta taiteilijoille on aina suotu vapaampi ja kokeellisempi elämäntapa kuin tavallisille tallajille ja sitä tästä ryhmästä todellakin löytyy.

Pysyvää onnea tämä piirissä pyöriminen harvoin tuottaa, sillä pettämiset ja petetyksi tulemiset ovat arkipäivää. Vanessa kokee tämän erityisesti suhteessaan Grantiin, joka hänen tavoin on taidemaalari. Parin yhdessätyöskentely on hedelmällistä, mutta rakkaudessaan Vanessa joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään ja sietämään monia nöyryytyksiä Grantin, joka seksuaaliselta suuntautumiseltaan on ennen kaikkea homoseksuaali, taholta.

En rohkene ilmaista ajatuksia, jotka pyörivät päässäni, myöntää yksinäisyyttäni ja kaipaustani. Sen sijaan puhun ruusuista, uudesta seinämaalauksesta eteisessä. Tarjoan kodin houkutuksia, mitä tahansa saatan keksiäkään, jotta voisin suostutella Duncanin palaamaan. ( V&V s. 171)

Sen sijaan Virginia ja Leonard Woolfin avioliitosta piirtyy kuva, josta löytyy pysyvyyttä ja toisen kunnioitusta, vaikka ainakin Virginialla on omat seikkailunsa muun muassa kirjailija Vita Sackville-Westin kanssa. Virginian tragedia on hänen lapsettomuutensa, epävakaan mielenterveyden vuoksi hän joutuu kieltäytymään lapsista ja hän tuhlaakin hellyytensä sisarensa lapsiin, jotka jumaloivat tätiään.


Sellersin kirjassa osansa saavat molemman sisaren taiteellisen työn huippukohdat, hän liittää sekä Vanessan maalaukset että Virginian kirjat osaksi omaa tarinaansa ja etenkin Vanessan työn kautta visualisoi kirjan maailman lukijan silmille nähtävksi ja koettavaksi. Itse kävin lukemisen ohessa katsomassa netistä löytyviä Vanessan maalauksia ja kovasti houkuttaisi käydä Lontoon reissulla paikan päällä niitä ihmettelmässä. Katsotaan, miten saan perheen innostettua mukaan. Myös halu lukea Virginian kirjoja heräsi taas kerran. Olen lukenut ainoastaan Mrs. Dallowayn Michael Cunninghamin kirjan Tunnit  ja siitä tehdyn elokuvan innoittamana, Majakkaa olen joskus aloitellut, mutta silloin se tuntui liian haastavalta. Ehkä nyt aika olisi kypsempi.

Sellersin kirja siis oli paitsi miellyttävä lukukokemus, niin myös inspiroiva herätteen antaja. Ensimmäisen kirjasta saamani inpulssin toteutin eilen illalla, kun katsoin pitkästä aikaa Cunninghamin kirjaan perustuvan elokuvan Tunnit, joka on kolmen naisnäyttelijän Nicole Kidmanin, Juliette Mooren ja Meryl Streepin riemuvoitto. Mieletön leffa, suosittelen kaikille, jos ette ole vielä nähneet ja jos olette nähneet, katsokaa uudelleen.

Kirjasta on kirjoittanut myös Leena Lumi

18 kommenttia:

  1. Hei Jaana,
    minä pidin aikoinani Hermione Leen kirjoittamasta Virginian biografiasta = Virginia Woolf (1997) jonka ostin ja luin 20 vuotta sitten.

    Victoria Glendinning on kirjoittanut myös Leonard Woolfin biografian, jossa on paljon myös Victorian elämästä, se oli mielestäni myös hyvin tehty.

    Molempia on saatavina myös lainaan HYKistä jos Lontoosta ei onnista.

    On totta, että Nicolsonin Virginia -biografia ei ole niin hyvä.

    Oletko muuten lukenut Helene Hanffin 84 Charing Cross Roadin & The Duchess of Bloomsbury Street? Luin sen juuri & se olisi sopiva Lontoo-kirja ennen/matkalla/matkan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helene Hanffin 84 Charing Cross Road on suomennettu Rakas vanha kirja ja se on todella ihana! Tuota jatko-osaa The Duchess of Bloomsbury Street en ole lukenut. Voi kun saisi sen joskus!

      Poista
    2. Tuo Leen biografia tuli esiin jossain englatilaisessa kirjablogissa, joissa Sellersin kirjaa käsiteltiin. Pitää katsella löytyisikö sitä.

      Ja kiitos molemmille tuosta Hanff-vinkistä. "Rakas vanha kirja" löytyi jopa Porvoon kirjastosta. Käyn huomenna hakemassa.

      Poista
  2. Jaana kuten kirjoitin Leenan blogiinkin niin haluan tämän kirjan lukea, vaikka tietyllä tavalla juuri se fiktiivisyys minua voi häiritä...

    Nicolsonin kirja ei ole minustakaan hyvä, mutta jospa niistä englanninkielisistä elämäkerroista, joita Sellers käyttää lähteenään löytyisi syventävää tietoa. Huomasin että nyt on myös ilmestynyt ihan uusi Alexandra Harrisin kirjoittama Woolfin elämäkerta. Lontoon reissusi tulee hyvään saumaan!

    Virginian teoksista suosittelen tietenkin Omaa huonetta, Aaltoja ja Menomatkaa. En ole viimeisintä suomennosta Vuodet vielä lukenut. Sitten kun on joskus siihen aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tiedän tunteen, itsekin aika ajoin kärsin samasta. Tämä on kuitenkin kielellisesti niin kaunokirjallinen, että sitä on helppo lukea, kun muistaa, että kaikki on Sellersin omaa tulkintaa, jossa on käytetty myös taitelijan vapauksia. Hän luo oman Virginiansa ja Vanessansa, eikä niiden tarvitsekaan olla yksi yhteen eläneiden ihmisten kanssa.

      Reissu tulee tosiaan hyvään saumaan :)

      Menomatka on itse asiassa ollut jo jonkin aikaa lukulistallani, pitääkin aktivoitua sen suhteen.

      Poista
    2. Lainasin Hanffin kirjat pokkari-yhteislaitoksena, jonka kannesta ei käynyt ilmi, että kirja sisältää myös Duchess of Bloomsbury Streetin. Se on ilmestynyt 1976 ja uskoisin, että sitä on myös muissa kirjastoissa kuin HYKissä. Kumpikaan ei ole kovin pitkä.

      Suosittelisin lukemaan tämän nimenomaan englanniksi, jos mahdollista. Hanffin kieli -- sen lämpö ja huumori tulevat aivan ihanasti esiin -- vaikka käännöskin on varmaan hyvä.

      Poista
    3. Porvoon kirjastosta kirja löytyy vain suomenkielisenä käännöksenä, joten tyydyn siihen tässä vaiheessa.

      Poista
  3. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea. Woolfin elämä kiinnostaa, tietenkin, ja fiktiivisyyden sekoittuminen tietokirjaan ei häiritse.

    Suosittelen sinulle tietenkin Woolfin Mrs. Dallowayta. Kuin sen itse kymmenen vuotta sitten Lontooseen matkatessani ja kirjan myötä oli ihanaa kävellä Bloomsburyssa, Richmondiin en ole vieläkään ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa näkökulma on enemmän Vanessan elämässä kuin Virginian, mutta minusta ainakin oli mielenkiintoista saada kurkistaa myös tähän puoleen ja tästä näkökulmasta Virginian elämään ja tutustua samalla myös Vanessaan.

      Olen lukenut Dallowayn, mutta aion sen jossain vaiheessa lukea uudelleen, en kuitenkaan ehkä tähän reissuun. Bloomsburyyn yritän saada perheen roudattua päiväkävelylle.

      Poista
  4. Varasin tämän juuri kirjastosta enkä malttaisi odottaa, että pääsisin siihen käsiksi. Tunnit - elokuvassa (kirjaa en ole vielä lukenut) kuvattiin jotenkin kauniisti Virginian ja Vanessan suhdetta ja se kyllä kovasti kiinnostaa tässä kirjassa.

    Oma Woolf-suosikkini on Orlando. Sitä ei yleensä nosteta ensimmäisenä Woolfin teoksista esiin, mutta minusta se on upea kaikessa ironisessa hilpeydessään ja kummallisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan pian.

      Tunnit on hieno myös kirjana, kannattaa lukea jos tulee vastaan.

      Orlando tuli esiin tuossa Sellersin kirjassakin ja se kyllä kiinnostaa, mutta vähän pelkään, että se on liian vaikea. No kokeilemallahan se selviää. Eikö siitäkin ole tehty leffa?

      Poista
    2. Joo, komppaan Liisaa tuossa alla, että Orlando on itse asiassa minustakin kepeimmästä päästä Woolfia. Perustuisikohan se vaikean kirjan maine siihen, että Orlandossa on muutamia todellisen maailman logiikkaa vastustavia käänteitä, jotka voivat tietysti aiheuttaa lukijassa hieman hämmennystä? Minusta niihin ei kannata kuitenkaan takertua liikaa.

      Orlandosta on tosiaan tehty leffakin, joka ei kyllä omasta mielestäni tee oikeutta kirjalle. Siinä esiintyvä Tilda Swinton on kyllä suorastaan syntynyt androgyynin Orlandon rooliin, mutta muuten elokuva ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. (Ja taustoituksena mielipiteelleni, voisin sanoa, että olen yleensä hyvin suopea kirjoista tehdyille elokuville ja saatan joskus myöntää, että elokuva oli parempi kuin kirja)

      Poista
  5. Minuakin tämä kirja houkuttelee Woolf-fanina kovasti. Omat Woolf-suosikkini ovat Oma huone ja Orlando, mutta myös novellikokoelma Nainen peilissä teki aikoinaan vaikutuksen. Ja aivan erityisesti suosittelen muistelmallista Elettyjä hetkiä -kirjaa: aivan ihana ja kannattaa lukea jos Woolfin elämä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma huone on jo haettu kirjastosta, jossain välissä pitäisi ehtiä lukemaan se. Kuten jo tuossa edellä sanoin Orlando kiinnostaa, mutta vähän pelkään, että se on liian vaikea. Tuo Eletyt hetket kuulostaa hyvältä, pitää yrittää etsiä se käsiin.

      Poista
    2. Orlando ei minusta ole ollenkaan vaikea. Woolfia kepeimmästä päästä ja varsin hauskakin. :)

      Poista
    3. Hauska kuulla Liisa. En tiedä, mistä minulle on jäänyt vaikutelma, että juuri Orlando on kovin raskaslukuinen. Kiitos kun vähän oikaisit käsityksiäni, yritän etsiä senkin käsiini.

      Poista
  6. Tämä oli erittäin ihana lukukokemus, sillä olen oppinut ottamaan vastaan myös fiktion elämänkerroissa. Vrt. Satukoskimies Hurmion tyttäret, jossa runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara elämänkertaa fiktion kautta.

    Tämä kirja johdatti minut Nigel Nicolsonin kirjaan Erään avioliiton muotokuva, jonka nyt sain ystävätäni lahjaksi ja sitten tilasin Woolfin...;)

    Olen aivan myyty Woolfille, mutta Orlandolle en syty. Poikkeus vahvistaa säännön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmion tyttäret on tosiaan hieno kirja. Pikku vinkkinä, että, Teatteri Avoimissa ovissa saa tänä syksynä ensi-iltansa Katri Valasta kertova näytelmä. Eli jos joskus suunnittelet matkaa Helsinkiin...

      Olen nähnyt Nicolsonin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joka tosin ei ollut kovin hyvä, mutta ihan katsottava.

      Tosiaan, poikkeus vahvistaa säännön, monessakin asiassa :)

      Poista