sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kaarina Helakisa - Saima Harmaja

Kaarina Helakisa: Saima Harmaja. Legenda jo eläessään. Bon-pokkari. WSOY. Ilmestyi ensimmäisen kerran 1977. 275 s.

Pääosin lastenkirjallisuuden parissa uransa tehneen Kaarina Helakisan kirjoittama elämäkerta runoilija Saima Harmajasta kuuluu WSOY:n Legenda jo eläessään-kirjasarjaan, jossa kirjailijat kirjoittivat itselleen syystä tai toisesta tärkeästä aiemmin eläneestä kirjailijasta. Olen lukenut sarjasta aiemmin ainakin kaksi: Aila Meriluodon Lauri Viidan ja Pentti Saarikosken Eino Leinon. Molemmissa on kuultavissa kirjoittajan oma ääni, vaikka ne tyylillisesti eroavat selkeästi toisistaan. Helakisan elämäkerta Harmajasta jatkaa samaa linjaa, mutta omaa selkeämmin kuin kaksi muuta lukemaani perinteisen elämäkertakirjoittamisen muodon. Vuonna 1946 syntynyt Helakisa kuuluu siihen suureen joukkoon ikäpolvensa nuoria naisia, joille nuorena kuollut runoilija Saima Harmaja muodostui suureksi kirjalliseksi esikuvaksi.

Saima Harmaja, nimi lausuttiin erityisellä äänenpainolla suomentunnilla ja kotona, koska hän oli runoilijoista runoilijoin.
Ja me itkimme ja luimme. Ja me tehtailimme päiväkirjoja ja kaavailimme salaa omaa tulevaisuuttamme runoilijoina, pitkää onnellista romanttisen kärsimyksen täyteistä elämää. Sillä Saima Harmaja oli runoilijoista runoilijoin.
Totisesti häntä on tytönsydämissä palvottu. (SH, s. 7-8)

1960-luvulla syntyneenä minun on vaikea samaistua tähän Helakisan esiin tuomaan palvontaan. Oma suhtautumiseni Harmajaan on melko neutraali. Enemmän kuin runoista (joita pidän hieman liian pateettisina makuuni) olen kiinnostunut ilmiöstä nimeltä Saima Harmaja. Siitä miten hänestä on tehty tietynlaista myyttiä alkaen siitä kun hänen äitinsä julkaisi vain 25-vuotiaana kuolleen tyttärensä päiväkirjat vuonna 1939, vain kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen. Saiman vielä eläessä julkaistut runokokoelmat eivät herättäneet kovin suurta kiinnostusta, vaan hänen suurempi läpimurtonsa tapahtui vasta kuoleman jälkeen Koottujen runojen ja päiväkirjojen julkaisemisen jälkeen.

Helakisa on päässyt tutustumaan myös siihen puoleen päiväkirjoja, joita Harmajan äiti Laura Harmaja ei julkaistuihin päiväkirjoihin ottanut ja näin hänen esityksessään Saima Harmajasta muodostuu paljon moniulotteisempi kuva kuin pelkkien julkaistujen päiväkirjojen perusteella. (Helakisan kirjan jälkeen on vuonna 1998 ilmestynyt laajempi kokoelma Harmajan päiväkirjoja ja kirjeitä Saima Harmaja. Palava elämä. Päiväkirjaa ja kirjeitä, jonka toimitti hänen nuorin sisarensa Kirsti Toppari). Helakisan luomassa kuvassa Saima ei ole pelkästään arvokas ja ihanteellinen runotyttö, vaan hänestä paljastuu paljon arkipäiväisempiäkin piirteitä. Helakisa nostaa esiin myös uuden suhtautumisen Saiman sairastamaan keuhkotautiin, josta sekä aikalaiset että myöhemmät Saiman runojen tulkitsijat ovat tehneet yhden tärkeän Harmajan runoilijakehitykseen vaikuttavan tekijän. Helakisa nostaa esiin sen inhorealistisen puolen. Keuhkotauti ei ollut hidasta ja haurasta vähittäistä uupumista, runoja kirvoittavaa kärsimyksen tummaa säveltä, vaan se oli:

harmaa potilashuone, vellinsyöntiä, kuumemittareita, aamuherätyksiä; hoitajattaren kutsu toimenpidehuoneeseen; makaamista paljastettuna häikäisevien lamppujen alla; hyvin pestyt punertavat lyhytkyntiset lääkärinkädet; alistuminen niiden armoille; käytävä, lääkkeenhaju, pelko; kynsiä, verta, lihaan työntyvä neula, koeputkia, näytteitä, vitkallista pelkoa kokeiden tuloksista; väritön kolea suorakulmainen maailma, muistissa kaikki elämisen pienet ikävöivät yksityiskohdat, ystävät kadun vilske, vehnäsen tuoksu, kirjakaappi, sateen jäljiltä kostea metsä - koko yksityisyys. (SH s. 263)

Helakisan Saima Harmaja on myyteistä riisuttu ihminen omine persoonallisine piirteineen. Vaikka Helakisa ei nosta Harmajaa runoilijuuden korkealle jalustalle, niin hänen tekstistään huokuu silti kunnioitus Harmajan tuotantoa kohtaan. Hän tuo sen vain piirun verran lähemmäksi arkista elämää ja itse koin tämän hyvin virkistävänä. Pidin lisäksi Helakisan tavasta kontekstoida Saima Harmajan elämä ensinnäkin hänen oman perheensä historiaan ja yhteiskunnalliseen asemaan ja toiseksi laajemmin ajan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin virtauksiin.

16 kommenttia:

  1. Minulle Saima Harmaja on aika vieras, vaikka toki tunnen hänen legendaarisen maineensa. Traaginen henkilö, voisiko melkein sanoa hahmo?

    Kiva kuulla, että tässä teoksessa on muutakin kuin sileää pintaa ja kuvanpalvontaa. Vaikka onhan tuo keuhkotauti ihan kauhea juttu, enkä tiedä, kuinka paljon siitä – tai muistakaan sairauksista – loppujen lopuksi haluan lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua Harmaja kiinnostaa myös lähinnä kulttuurihistorialliselta kannalta ja myös siksi, että hän on suurin piirtein saman ikäinen kuin kaksi nuorempaa Sinervon sisarta. On herkullista vertailla Harmajan ja Sinervon sisarten valintoja ja aivoituksia toisiinsa. Harmajasta että Sinervon sisarista löytyy sekä erilaisia (yhteikunnallinen luokka-asema, aatteet) että yhteisiä piirteitä (oppikoulu, kirjallisuuden harrastus).

      Keuhkotauti ei todellakaan ole mikään kaunis sairaus, vaikka ei Helakisa sillä mässäilekään,tuo vain esiin taudin kuvan kaikessa todellisuudessaan.

      Poista
  2. "Ja me itkimme ja luimme. Ja me tehtailimme päiväkirjoja ..." kuulostaa kyllä hiukan vieraalta ja kaukaiselta, vaikka Saima Harmajasta pidänkin. Siitä on kauan kun olen lukenut hänen elämästään, mutta pelkkää silottelua se ei silloinkaan ollut. Tämä varjostikin hiukan tunnelmiani, kun luin näitä kaihoisia ja surullisiakin runoja. Harmi, kun ei tule mieleen, mitä kirjaa luin. Voisikohan se olla tuo Saiman itsestään kirjoittama lyhyt elämäkerta? Ainakaan se ei ollut Saima Harmaja-seuran puheenjohtajan Päivi Istalan toimittama Saima Harmaja- runoilijoista runoilijoin, sillä se ilmestyi vasta 2007.
    Mielenkiintoista muuten, kun sukututkimusta tässä tehdessä tuli esille, että kuulumme nähtävästi (kaukaisesti) samaan sukuun Saiman isän puolelta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kaikki ovat Harmajaa Helakisan lailla lukeneet, mutta varmasti on ollut paljon niitäkin jotka näin ovat tehneet.

      Olisiko kirja, jota olet lukenut, ollut tuo Palava elämä, josta laitoin linkin aiempaan postaukseeni? Se on ilmestynyt Helakisan kirjan jälkeen, 1998.

      Olette siis sukulaisia Saiman kanssa :)

      Poista
    2. Ai niin, piti vielä sanomani, että en ole tuota Istalan kirjaa lukenut, joten en tiedä miten asiat siinä esitetään.

      Poista
  3. Kiitos tästä, Jaana, kiinnostavasti kerrot. Saima Harmaja ei minussakaan herätä mitään suurempaa innostusta, mutta tämä elämäkerta voisi sinänsä olla lukemisen arvoinen; usein ei-eläessään-niin-kuuluisan ihmisen elämäkerta antaa hyvän näkökulman aikaan. Ja päiväkirjoja kirjoittaneet ihmiset ovat hyviä kohteita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkirjat ovat tosiaan elämäkerturille suuri aarre. Tiedän, että esimerkiksi Elvi Sinervo piti päiväkirjaa, mutta se on jojo tuhottu tai ainakin jätetty luovuttamatta arkistolle ja se turhauttaa kovin. Samoin turhauttaa, että Sylvi-Kyllikki Kilpi leikkeli oman päiväkirjansa, ikään kuin editoi sen vastaamaan myöhemmän ajan vaatimuksia. Argh!


      Poista
  4. Saima Harmaja oli varmaankin oman aikansa tyttöjen "idoli". Tämä teos oli mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain määrin aikansa tyttöjen, mutta ehkä vielä enemmän myöhempien sukupolvien tyttöjen idoli.

      Suosittelen kyllä Helakisan kirjaa. Se on sujuvasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu.

      Poista
  5. Kiitos jaana, vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta. Samat tunnot tälläkin 60-luvun tyttösellä Saimaa kohtaan. Surullinen kohtalonsa toki koskettaa, niin nuorena lähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. le hyvä Hannah! Totta kai koskettaa, mutta olisi mielenkiintoista tietää, olisko Harmajasta koskaan tullut samanlaista "tähteä", jos hän ei olisi kuollut niin nuorena.

      Poista
  6. Löydät aina mielenkiintoiset kirjat. Hieno postaus tämäkin, Jaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Niitä mielenkiintoisia aina tupsahtaa tielle :)

      Poista
  7. Kiintoisa bloggaus, kiintoisa Saima Harmaja.

    Minullakaan ei ole mitään erikoissidettä neitiin (?), mutta Saima Harmajan tuotanto kyllä kiinnostaa kovinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke!

      Kuten jo postauksessa totesin, minua ei niinkään kiinnosta Harmajan tuotanto kuin hänen asemansa kulttuurihistoriallisella kentällä.

      Poista
  8. Tästä tulikin mieleeni, että pitäisi tutustua Harmajan runoihin. Yksi ystäväni on hänen tuotantonsa suuri fani.

    VastaaPoista