maanantai 19. elokuuta 2013

Marja Björk - Prole


Marja Björk: Prole. Like. 2012. 212 s.

Luin Marja Björkin teoksesta Prole ensimmäisen kerran Kaiken voi lukea!-blogista ja kiinnostuin lähinnä oman taustani kautta. Innostus vain syveni, kun Mari A. vertasi Björkin kirjaa Miika Nousiaisen hienoon Metsäjättiin. Kuten minulle usein käy, kipinän saaminen ei heti realisoidu teoiksi vaan suunnitelman toteuttamiseen kuluu aikaa enemmän tai vähemmän. Nyt on kuitenkin kirja luettu ja hyväksi todettu.

Kaiken voi lukea!-blogista selvisi, että Prole on jossain määrin kirjoittajansa omaelämäkerrallinen kertomus. Se on fiktion keinoin kerrottu tarina tehdaspaikkakunnalta, vaikeista perheoloista ponnistavasta naisesta, joka koulutuksen kautta onnistuu nousemaan yhteiskunnallisessa hierarkiassa prolesta vakaasen akateemiseen keskiluokkaan.

Lieksan Pankakosken tehdasyhdyskunnan elämää tarkastellaan avioeroperheessä kasvavan tytön silmin. Tyttö muuttaa äitinsä ja tämän uuden miehen kanssa Lieksasta Pankakoskelle ja tulee varsin pian huomaamaan, että eläminen siellä perustuu pitkälti siihen, mikä on luokka-asemasi ja statuksesi yhteisössä. Isäpuoli ja hänen vanhempansa ovat vanhoja tehtaalaisia ja luokkatietoisia, vasemmistolaisesti ajattelevia työläisiä, kun taas yhdyskunnan ulkopuolelta tuleva äiti haluaa tehdä kaikin voimin eroa perheessä vallitsevaan työläisidentiteettiin, vaikka sitten ostamalla sohvakaluston kiertävältä huonekalukauppiaalta tai ilmoittamalla tyttärensä konekirjoituskurssille. Erilaiset tarpeet ja halut aiheuttavat perheessä jatkuvia ristiriitoja, jotka purkautuvat ajoittain varsin väkivaltaisestikin. Perheen todellisuuden vastakohtana ovat ne Miljoonaniemen tenniskentällä valkoisissaan palloa lyövät tytöt, jotka katsovat alueelleen eksynyttä työläistyttöä karsaasti.

Minäkertojana toimivan tytön lisäksi perheen vaiheita seurataan hänen Ruotsiin siirtolaiseksi muuttaneen isänpuoleisen tätinsä kautta. Tädin lisäksi Ruotsiin ovat muuttaneet tytön isä ja tämän kolme veljeä. Monet kirjan lukeneet ovat nostaneet yhdeksi vertailukohdaksi Susanna Alakosken Sikalat, joka on varsin synkkä kuvaus Ruotsiin muuttaneesta suomalaisesta perheestä. Itse en ole Alakosken kirjaa lukenut, mutta olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan ja sen perusteella voin yhtyä näkemyksiin kirjojen melko samankaltaisesta maailmasta. Kirjallisina vertailukohtina tulivat mieleeni  myös Pirkko Saision Elämänmeno ja Lassi Sinkkosen Solveigin laulu, jotka molemmat ovat vahvoja nuoren työläistytön kasvukertomuksia.

Kirjan kertojatytöllä on koko ajan selkeänä päämääränä päästä pois Pankakoskelta sekä fyysisesti että henkisesti. Jo lapsuudessaan hän etäännyttää itseään ympäristöstään lukemalla kirjoja, jotka vievät hänet pois tehtaan hajusta, toisenlaiseen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen maailmaan. Samaa päämäärää tukee koulunkäynti. Vaikka hän oppikoulussa joutuu jatkuvasti olemaan puolustusasemissa taustansa vuoksi, tulee siitä kuitenkin väylä jota pitkin kulkea kohti unelmaa toisenlaisesta elämästä. Kaiken avain on tahtominen:

Viha sammuisi, rakkaus kuolisi, usko horjuisi, toivoa en aina jaksa. Kaikkein kestävintä olisi tahtominen. Piti tahtoa. (P. s. 159)

Tahtomisen toisella puolella on juurettomuus. Kun on koko ikänsä pyrkinyt repimään itseään irti perheestään, joutuu mennyttä kuitenkin jossain elämänvaiheessaan katsomaan silmiin. Kirjan kertojaminälle tämä hetki tulee kirjan loppupuolella. Yksin asuva, lapseton uranainen joutuu huomaamaan, että pyrkimyksillään kuolettaa osa omasta identiteetistään hän on tehnyt itsestään jalkapuoli nilkun:

Löysin itseni piirtelemästä tikku-ukkoperheitä tämän tästä. Niitä oli kalentereissa, kokousten asialistoissa ja paperiservieteissä. Jokainen perheeni näytti kamalalta, hävettävältä. Opiskeluaikoina varallisuusoikeuden professori oli sanonut luennolla, että hän tunsi kaikkien muiden vanhemmat paitsi minun. Jos olisin varatuomari ja rouva Senjasen tytär, olisi minun perhekuvastani tullut sekä takenevassa että etenevässä polvessa sellainen, jonka olisin voinut hyväksyä.
Revin aiemmin piirtämäni paperit. Minun perheeni oli minä itse. Piirsin itseni uudestaan, nyt isommaksi kuin äsken. Piirsin toiseen jalkaan lenkkarin, toiseen korkokengän. Näytin nilkulta. (P. s. 186)

Itse luin, varmasti omakohtaisista kokemuksista johtuen, tarinaa ennen kaikkea yksilön identiteetinrakennuksen kautta. Mitä merkitsee ihmiselle ja hänen minäkuvalleen se, missä ja millaisissa oloissa on kasvanut, miten tietyt asiat pulpahtavat aina pintaan, vaikka niitä kuinka yrittäisi painaa upoksiin. Ollakseen ehjä ihmisen on oltava sinut sekä menneisyytensä että nykyisyytensä kanssa ja tämä puoli ihmisenä olemisessa on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Prolessa päähenkilö pääsee jonkinlaiseen tasapainoon oman itsensä kanssa ja pystyy ymmärtämään itseään ja perhettään.

Kasvukertomuksen lisäksi Prolessa oli herkullista ajan- ja yhteiskuntaolojen kuvausta. Muun muassa vaatteiden, kampausten, harrastusten ja musiikin kuvausten kautta heräsi eloon 1960-1970-lukujen maailma, se joka itsellenikin oli osittain tuttua. Kyllä minäkin otin sen permanentin, selasin Anttilan postimyyntiluetteloa ja täytin tehtaan kuntokorttia.

Björkin kirja oli siis kaiken kaikkiaan erinomainen lukupaketti ja samalla heräsi kiinnostus Björkin muuta tuotantoa kohtaan.


14 kommenttia:

  1. Mulla kävi tosiaan niin, että Marja Björkin kirjoja oli pakko ahmia - nyt on ollut vähän taukoa, mutta kolmas kirja on hankittu =)

    Aivan loistavia kirjoja tällaiselle pohjoiskarjalaiselle ainakin ♥. Hieman väärää kuvaa olen saanut kirjailijasta Puuman tiimoilta, mutta nyt pitää sekin kirja lukea....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en pohjoiskarjalalainen olekaan, niin ajattelin silti lukea Björkiä lisää :)

      Poista
  2. Kiitos Jaana, tämä kirja minun täytyy saada käsiini. En tiedä kuinka tuttu klassresan/luokkaretki -käsite on sinulle mutta kirja näyttää kertovan sen sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka haluaa tietoisesti tehdä tuon luokkaretken eli kivuta luokkayhteiskunnassa korkeampaan asemaan. Erittäin kiinnostavaa. Isäni teki luokkaretken maataloustaustasta akateemiseen maailmaan -- epäonnistuen henkisesti ja tuntien alati suurta toiseutta yliopistolla professorikollegoidensa kanssa, jotka olivat vanhoja akateemisia helsinkiläissukuja. Itse kannan vielä osaltani tuota taakkaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsite on tuttu sekä itse koettuna että laajemminkin yhteiskunnallisena käsitteenä muun muassa Kolben ja Järvisen kirjan "Luokkaretkellä hyvinvointi yhteiskunnassa" kautta. Omasta kokemuksestani olen hieman avautunut postauksessani teoksesta "Me muut" http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.fi/2012/08/me-muut-kirjoituksia-yhteiskuntaluokista.html

      Poista
    2. Olen itse myös lukenut Susanna Alakosken ja Karin Nielsenin toimittaman "Tala om klass", jossa on 15 naisen luokkaretkikokemuksia. Ruotsissa tästä on kirjoitettu ehkä hieman enemmän, mm keväällä ostin Leif GW Perssonin omaelämäkerran "Gustavs grabb. Berättelsen om min klassresa" jota en ole tosin vielä ehtinyt lukea.

      Poista
    3. Tuo Alakosken kirja minunkin on pitänyt lukea, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.

      Kuulostaa myös mielenkiintoiselta tuo Perssonin omaelämäkerta. En ollut siitä aiemmin kuullut mitään, joten kävin vähän lueskelemassa muutamia ruotsalaisten blogien juttua kirjasta. Pitää painaa kirjan nimi mieleen vastaisuuden varalle.

      Poista
  3. Minä en oikein tälle syttynyt. Kuten en oikein syttynyt aikanaan Solveigin laulullekaan. Sikalat ja Elämänmeno sen sijaan kolahtivat lujaa. Kristiina Harjulan Pispalan kiviä liikutti myös aivan eri tavalla viime keväänä. Pitäisit varmaan siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas sekä tämä että Solveigin laulu olivat hyviä, Elämänmenosta puhumattakaan. itse asiassa Prolen lukeminen sai minut uudelleen tarttumaan Elämänmenoon ja luin sen eilisen päivän aikana. Lukukokemuksesta lisää muutaman päivän kuluttua.

      Tuo Pispalan kiviä pitää painaa mieleen.

      Poista
  4. Kuulostipa kiinnostavalta. Pitääpä hankkia luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, kirja on sekä mielenkiintoinen että nopeasti luettava.

      Poista
  5. Upeasti kuvattu, Jaana! "Tahtomisen toisella puolella on juurettomuus." Niinhän se on, ennen kuin voi eheytyä, pitäisi pystyä antamaan itselleen anteeksi se että on kotoisin sieltä mistä on.

    Minustakin tämä on erinomainen kirja... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy! Se oman alkuperän myöntäminen ja hyväksyminen on tärkeää, mutta ei aina niin helppoa...

      Poista
  6. Tämä kiinnostaa kyllä ehkä enemmän kuin se monen lukema Poika. Saas nähdä, luenko ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, jos saan arvata, niin tämä ei välttämättä ole sinun kirjasi, mutta lukemallahan se selviää :)

      Poista