keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Petri Tamminen - Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia. Otava 2010. 144 s.

Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruuanlaittajana, en kirjallisuudentuntijana. Kun luen, lakkaan miettimästä riittämistä. Lukemisen armo. Ulkomaailmassa tästä armosta ei ole mitään apua. Miesten maailmassa siitä on haittaa. Koulun aamuhartaudessa pelotti, että karjaisen kesken virrenveisuun PERKELE SAATANA;  kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee: OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA? Niin lähellä on tuho täällä, niin lyhyt on askel suojatien reunasta rekkojen alle. (MHO s. 29-30)

Kun luin kirjakaupassa Tammisen kirjan takakannen ja etuliepeen, joihin on painettu osia ylläolevasta sitaatista, vakuutuin niin, että nappasin kirjan mukaani. Siinä oli jotakin, joka vetosi minuun: samaistumispintaa, huumoria ja rohkeutta.

Tammisen kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joista vaistoaa vahvan, kirjailijan omaan kokemukseen perustuvan taustan. Tarinoissaan Tamminen käsittelee miehenä olon problematiikkaa, ulkopuolisuutta, ujoutta, kirjoittamista ja lukemista. Kaikissa niissä on sisäänrakennettuna kysymys, miten olla maailmassa toisten kanssa. Ujous tekee maailmassa olemisesta usein tuskaista itsensä ja toisten tarkkailua, vertailu toisiin on arkipäivää, samoin säälimätön itsekritiikki. Nyky-yhteiskunnassa ujous voidaan nähdä jopa sairautena. Tamminen kirjoittaa amerikkalaisista ujousklinikoista, jotka julistavat, että "ujous ei ole sinun ominaisuutesi, se on vain yksi noista hankalista tunteista joita koemme kun teemme asioita". Tamminen ei kuitenkaan yhdy amerikkalaisnäkemykseen vaan toteaa ujouden olevan hänen ominaisuutensa samoin kuin "kärsimättömyys ja hämmästyttävä polkantaito". Itse voin todeta saman, ilman polkantaitoa.

Vaikka Tammisen tarinat sijoittuvat leimallisesti miehiseen maailmaan ja problematisoivat miehenä olemisen eri puolia, löytyy niistä myös yleisinhimillinen kosketuspinta. Itseäni puhuttivat ujouden lisäksi myös kirjallisuuteen, lukemiseen ja kirjoittamiseen, liittyvät pohdinnat. Tarinassa Viidellä rivillä Tamminen kirjoitta:

Maailma näyttäisi olevan loppumassa, vieläpä niin monin tavoin ja niin monesta syystä, että ihmetyttää kuinka se on ollenkaan pysynyt koossa ja kuinka kukaan koskaan kuvitteli, että on jokin sellainen kuin tulevaisuus. Tällaisessa tulevaisuudettomassa maailmassa kirjoittaminen ja lukeminen vaikuttavat turhanaikaiselta puuhalta, melkein kaikki vaikuttaa, oikeastaan kannattaisi vain katsella lasten viattomia kasvoja. Mutta kummallisisnta on, että kun sitten kuitenkin kirjoittaa ja tosissaan tavoittelee asiansa ilmausta tai kun lukee jutun, jossa joku tuollainen asia tulee ilmaistuksi viidellä rivillä, maailmaa tuntuu riittävän taas joka suuntaan eikä sitä uhkaa mikään niin häilyvä asia kuin maailmanloppu. ( MHO s. 86)

Lainaus kiteyttää hienosti kirjoittamisen ja/tailukemisen voiman.

Tammisen huumori ei ole mitään rönsyilevää, vaan vähän kuivakkaa, sisäänpäin kääntynyttä ironista naurua, joka saa tarinan kuin tarinan näyttäytymään vähän vinona. Minä en ole mikään suuri huumorikirjojen ystävä, mutta Tammisen tapainen huumori kyllä iskee. Röhönaurut pysyy mahassa, mutta suupielessä kareille koko ajan pieni hymyntapainen. Ilman huumoria Muita hyviä ominaisuuksia menisikin jo vähän patetian, ja uskaltaako tätä edes sanoa, itsesäälin puolelle.

Olen aiemmin lukenut Tammiselta ainoastaan teoksen Mitä onni on ja siitä on päällimäisenä jäänyt mieleen huumorin sävyttämä tapa katsoa maailmaa ja samanlainen lakoninen, lyhytlauseinen kerronta, joka oli ominaista myös nyt luetulle kirjalle.  Hyllystä löytyisi vielä Enon opetukset, ehkä senkin jossain vaiheessa korkkaan.

Muita hyviä opetuksia oli toinen lokakuun Projekti 12-kirjoista. Toinen on Aapelin Pikku Pietarin piha, jota jo vähän aloittelin, mutta katsotaan saanko sen loppuun.

6 kommenttia:

  1. Tämän voisi lukea! Luin pari vuotta sitten vähän liikaa Tammista putkeen ja sain jonkinlaisen yliannostuksen, mutta nyt voisi taas olla Tammisen aika. Pidän juuri tuosta lakonisesta huumorista, joka ei ole pelkkää naurattamista, vaan oikeasti koskettaviakin huomioita elämästä. Olen lukenut Tammiselta Miehen ikävän, Elämiä, Mitä onni on, Muistelmat ja Enon opetukset. Näistä viimeisestä pidin vähiten, vaikka se taitaakin olla Tammisen teoksista maineikkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammis-ähky :)

      Ilman tuota lakonista huumoria ei tällainen kirja toimi. Ainakaan minulle. Tuo huumorin ja koskettavuuden välinen jännite pysyi Tammisella hienosti elävänä läpi koko kirjan ja siksi sen lukeminen oli kaikin puolin hieno kokemus.

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin tästä paljon, vaikka en ehkä ihan ennen kirjan lukemista niin uskonutkaan. Mutta osuvaa, ironista huumoria joka upposi minuun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli pienet epäilyni ylipäätään Tammisen suhteen, mutta tuo lainaamani sitaatti oli niin loistava ja osuva, että oli pakko lukea koko kirja.

      Poista
  3. Petri Tamminen oli joitakin vuosia sitten lukupiirimme vieraana. Vieläkin muistelemme tuota hienoa hetkeä, kun tapaamme. Petri osoittautui ihmisenä hyvin kirjojensa kaltaiseksi, vaatimattomaksi, läsnäolevaksi ja humaaniksi. Oma suosikkini on Piiloutujan maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Uskon, että Tammisen tapaaminen on ollut hieno ja mieleenpainuva kokemus.

      Piiloutujan maa onkin minulle tuntemattomampi Tammisen teos, pitää painaa nimi mieleen.

      Poista