tiistai 8. lokakuuta 2013

Vain tosi on pysyväistä - Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä 1915-1944


Vain tosi on pysyväistä. Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä 1915–1944. Toim. Marko Toppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2013. 313 s.

Suomalaisen taiteen kultakausi 1800–1900-luvun taitteen molemmin puolin on aina kiinnostanut minua kulttuurihistoriallisista syistä. Siksi tartuin myös tähän Marko Topin toimittamaan kirje- ja päiväkirjakokoelmaan, kun se kirjaston uutuushyllystä sattui silmiini. Eero Järnefelt (1863–1937) ei minulle kuvataitelijana ole ehkä yhtä tuttu kuin esimerkiksi hänen aikalaisensa Albert Edelfelt ja Pekka Halonen tai kirjallisuuden puolelta esimerkiksi hänen veljensä Arvid Järnefelt. Saimi Järnefelt (1867–1944) o.s. Swan) oli puolestaan osa Swanin yhdeksänpäistä sisarussarjaa, joista tunnetuin on ehkä runoilija Otto Mannisen kanssa naimisissa ollut kirjailija Anni Swan, joka on tullut tutuksi ennen kaikkea ihanista lastenkirjoistaan, joista Iris-rukka on minullekin kovin rakas. Saimi Järnefelt puolestaan oli Suomalaisen teatterin näyttelijä, ennen kuin luopui omasta urastaan äitiyden, pariskunnalle syntyi yhteensä viisi lasta vuosien 1891–1906 välillä, ja perheenemännyyden myötä. 1900-luvun alussa Järnefelteistä tuli osa Tuusulan rantatien taiteilijayhteisöä, kun he hankkivat asunnokseen Suvirannan, joka yhä edelleen on suvun hallussa. Myöhemmin Suvirannassa vietettiin vain kesät ja talvet kuluivat perheen Helsingin asunnossa. Arki oli läsnä molemmissa, etenkin Saimin kirjeissä ja päiväkirjoissa:

15 p. marraskuuta [1915] 4 astetta lämmintä, maanantai-ilta. Isä ja Heikki pelaavat shakkia atelierissa. Lapset lukevat läksyjään neiti B-n kanssa lastenkamarissa. Odotetaan postia. Ruokasalista kuuluu teekuppien kilinää ja kyökistä nousee vastaleivotun vehnäsen haju. Koko päivän olen tehnyt ikävää työtä, ratkonut Leenan vaatteita, joista laitetaan pikkutytöille ja Pullelle. [Ompelija] vierailee nim. taas täällä. Vastikään soitti Ida H. ja pyysi neiti B-ta ja minua sinne huomenillalla ompeluseuraan. (VTOP s. 30) 

Tämä nyt käsillä oleva kokoelma on jatkoa vuonna 2009 ilmestyneelle, myös Marko Topin toimittamalle, kokoelmalle Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa 1889–1914. Vain tosi on pysyväistä - kokoelma sisältää pariskunnan kirjeitä toisilleen, lapsilleen sisaruksilleen ja ystävilleen. Lisäksi mukaan on otettu sekä Saimin että Eeron, jota perhe ja sukulaiset kutsuivat ristimänimellä Erikiksi, päiväkirjamerkintöjä ja Laura-tyttären muisteluosuuksia.

Vuonna 1915 Eero Järnefelt oli jo nimensä vakiinnuttanut taidemaalari, jolla riitti erilaisia tilaustöitä. Saimi puolestaan piti perheen ohjat käsissään ja lasten kasvaessa hän oli yhä vapaampi seuraamaan miestään tämän sekä kotimaahan että ulkomaille, usein Saksaan ja Italiaan, suuntautuville, matkoille. Eerolle matkat olivat tärkeitä inspiraationlähteitä, Saimi puolestaan tutustui innokkaasti paikalliseen kulttuuritarjontaan. Usein matkakohteissa riitti hyviä ystäviä, sekä suomalaisia ja paikallisia, jotka ottivat matkailijat siipiensä suojaan. Tämä tarkoitti vilkasta seuraelämää, johon kuului muun muassa teatteria, päivällisiä ja teekutsuja. Myös taidemuseot ja muut nähtävyydet oli kierrettävä tarkkaan. Kokoelmassa matkoilta kirjoitetut kirjeet ovatkin määrällisesti pääosassa. Näitä sekä Saimi että Eero kirjoittivat sekä lapsilleen että muille sukulaisille ja tuttaville. Tai jos Saimi ei ollut mukana, kirjoittivat aviopuolisot kirjeitä toisilleen.

Päiväkirjamerkintöjä on kokoelmassa selvästi vähemmän kuin kirjeitä. Tämä kertoo siitä, että päiväkirjan kirjoittaminen ei ollut kummallekaan mikään päivittäinen rutiini. Molemmat tekivät usein päiväkirjamerkintöjä matkoillaan. Saimi merkitsi muistiin vaikutelmiaan ja kokemuksiaan ja kertoi myös laveasti sosiaalisesta elämästään. Eero puolestaan kirjoitti muistiin pääasiassa taiteen herättämiä mielikuviaan. Kumpikaan ei päiväkirjoissa kovin syvästi reflektoi omia henkilökohtaisia kokemuksiaan tai tunteitaan. Eeron merkinnät ovat melko harvoja, Saimilla sen sijaan on muutamia yhtenäisempiä kausia, jolloin hän kirjoitti päiväkirjaansa. Yksi tällainen on sisällissodan aikaan sijoittuva, jolloin Saimi merkitsi ahkerasti muistiin päivien tunnelmia ja tapahtumia. Hänen päiväkirjansa tuokin yhden mielenkiintoisen lisän sisällissodan aikaisen Helsingin tapahtumiin.

Kokoelman kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä on luettavissa myös suomalaisen sivistyneistön näkemyksiä Euroopan ja Suomen poliittisesta tilanteesta. Saksaan ja Italiaan 1930-luvulla suuntautuneilla matkoillaan he kirjeissään usein kommentoivat niissä näkemäänsä ja kuulemaansa, ja halusivat myös kiihkeästi kuulla, jos kotimaassa oli tapahtunut jotain poikkeavaa. Järnefeltien maailmankatsomus noudatteli porvarillisen, valkoisen Suomen muokkaamia linjoja. Varauksellisesti he kuitenkin suhtautuivat äärioikeistolaiseen liikehdintään ja myös kielitaistelu ja siihen liittyvä nationalistinen kansalliskiihko oli heille vierasta.

Viimeisen pitkän matkansa pariskunta teki vuonna 1936, jolloin Eero oli jo sairas. Runsaan vuoden kuluttua tästä, marraskuussa 1937 hän kuoli. Saimille puolison menetys oli raskas, ja on riipaisevaa lukea hänen seuraavana kesänä Suvirannasta kirjoittamaansa kirjettä sisarelleen. Paikka on täynnä yhteisiä muistoja menneiltä vuosilta:

Rakas Anni! Kiitos kirjeestäsi [...] Kaunista on meilläkin, ja Laura ja Erkki tekevät parasta saadakseen minua viihtymään. Mutta kyllä minulle on hyvin haikeata olla täällä, joka puun, joka pensaan olemme yhdessä [Erikin kanssa] istuttaneet, kaikki suunnitelleet yhdessä. Joka kivi ja kanto, joka nurkka [on] täynnä surumielisiä muistoja. (VTOP s. 274)

Saimi eli vielä sotavuosien yli ja hän kuoli lokakuussa 1944, sairastettuaan sitä ennen kuukausia. Huhtikuussa -44 hän itse arveli yhdeksi sairastumisensa syyksi sitä, että ei kestänyt Eeron Helsingin yliopistoon maalaamien Aurora-seuran kokousta ja Flora-juhlaa Kumpulan kentällä esittävien freskojen tuhoutumista Helsingin helmikuisissa pommituksissa. Saimin sisaren Toini Swanin mukaan hän syytti tapahtumasta itseään, koska ei ollut pyytänyt yliopiston rehtoria viemään maalauksia turvaan.

Järnefeltien kirjeenvaihto toi taas yhden mielenkiintoisen kurkistusaukon suomalaiseen taide- ja sivistyneistöelämään 1900-luvun alkupuolella. Vaikka kumpikaan puolisoista ei ollut kirjallisesti kovin virtuoosimaisia, niin kirjeitä luki mielellään niiden kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi. Kirjan toimitukseen en sen sijaan ollut täysin tyytyväinen, sillä en oikein ymmärtänyt, miksi kirjeiden ja päiväkirjojen tekstiä oli pitänyt pilkkoa. Oli melko rasittavaa lukea, kun teksti on täynnä hakasulkeita ja toisaalta jäi myös vaivaamaan, miksi joitakin kohtia oli poistettu. Toimittajan mukaan poistot oli tehty toistojen välttämiseksi ja kirjan ”päähenkilöiden kannalta epäolennaisten asioiden osalta”. Nyt voi kysyä, millä perusteella epäolennaisuus on määritelty. Toki on selvää, että jos aineistoa on paljon, niin karsintaa on tehtävä, mutta itse tekisin sen mieluummin esimerkiksi kirjeiden määrää vähentämällä kuin pilkkomalla mukaan otettuja kirjeitä. Tämä ihan jo lukemisen mukavuuden vuoksi. Hakasulkeiden määrää tekstissä lisäsi toimittajan tekemät selvennykset ja lisäykset, joista osa oli paikallaan, mutta osa tekstin ymmärrettävyyden kannalta täysin turhia. 

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Muutama vuosi sitten luin kirjan Swanin tytöistä: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=951313833X - jos kiinnostaa, niin pääsee kurkistamaan toisenkin kulttuuriperheen historiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon Arjavan Swanin tytöt ja tykkäsin kovasti. Kirja löytyy jopa omasta hyllystä. Anni Swanin ja Otto Mannisen kirjeenvaihtoa on myös julkaistu ja se kiinnostaisi seuraavaksi.

      Poista
  2. On hienoa, että tällaisia kirjoja julkaistaan. Ja on hienoa, että toit kirjan esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, minustakin kirje- ja päiväkirjakokoelmien julkaisu on tärkeää, sillä niiden kautta pääsee kuitenkin kurkistamaan autenttisiin hetkiin ilman tutkijavälikäsiä. Itse olen aina ollut tällaisen kirjallisuuden suurkuluttaja ja siksi niitä näkyy myös blogissani.

      Poista
  3. Olipas kiinnostavaa lukea tästä kokoelmateoksesta esittelyä! Oliko poistoja muuten tehty ensimmäisessä osassa? Kun luin Anni Swanin ja sisarusten välistä kirjeenvaihtoa sekä Otto Mannisen kanssa, niin ei niissä ollut mitään poistoja vaan kokonaisia kirjeitä. Suosittelen Jaana lämpimästi, että tutustut niihinkin. Haluan ainakin vilkaista tätä, koska taiteilijapariskunta kiinnostaa kovasti ja tietenkin Anni Swanin osuudet. Mutta jos hakasulkeita on rasittavaa lukea, niin se voi vähentää vähän lukuhalua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, en ole ensimmäistä osaa lukenut, joten en tiedä. Yleensähän kirjekokoelmissa kirjeet ovat mukana kokonaisina, ainakin niissä, mihin minä olen tutustunut.

      Tämä kokoelma ei sisältänyt Annin kirjoittamia kirjeitä, ainoastaan Saimin kirjeitä Annille, joten en tiedä onko sinulle tästä sen suurempaa hyötyä.

      Haluan ehdottomasti tutustua tuohon Annin ja Oton kirjeenvaihtoon. Kirjoitin jo kirjan nimen ylös, että muistan sitä kirjastosta etsiä.

      Poista
  4. Kiinnostavan kuuloinen kirja. Odotan jo, että pääsen Arvid Järnefeltiä lukemaan ja tämä olisi myös hyvä lisä vuosisadanvaihteen kulttuuriväen tuntemukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Järnefeltin suku, miksei myös Swanin suku on kyllä erittäin kiinnostavaa sekä taide- että kulttuurihistoriallisesti. Oletko lukemassa "Vanhempieni romaania"?

      Poista
    2. Juuri etsin nettidivarista Vanhempieni romaania. Se kiinnostaisi kovasti. Mutta kunhan ensin saan Isänmaan luettua...

      Poista
    3. Isänmaa on multa lukemassa. Onkin mielenkiintoista mitä kirjasta tuumit. "Vanhempieni romaani" on hieno (varsinkin kulttuurihistorialliselta kannalta), suosittelen.

      Poista
  5. Kiehtovan oloinen kirja - ja ajankohtainenkin, kun nyt Ateneumissa avautuu Tuusulan taiteilijayhteisöä käsittelevä näyttely. Kaiken kaikkiaan tämä kirja kiinnostaa, Eero Järnefelt on minullekin vieraampi kuin vaikkapa Halonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasin tänä aamuna Hesarista tuon näyttelyn ja olin aivan innoissani. Täytyy ehdottomasti käydä katsomassa se. Myös Konttisen kirja kiinnostaisi.

      Poista
    2. Heh, olin kirjoittamassa melko samanlaisen viestin kuin Katja. Lisään sen verran omiani (muttei valheita), että sinulla on Jaana ollut nyt tosi kiinnostavia juttuja ja kirjoja blogissasi esillä!

      Poista