torstai 3. lokakuuta 2013

Vala Teatteri Avoimissa Ovissa

Kun viime keväänä bongasin, että Avoimiin Oviin on tulossa näytelmä runoilija Katri Valasta (1901-1944) päätin heti, että tuo esitys minun on nähtävä. Varasin lippuni hyvissä ajoin ja eilen oli se ilta, jolloin pääsin näytelmää katsomaan. Surullista oli kuitenkin huomata, että katsojia oli vain yksi kolmasosa siitä mitä saliin mahtuisi. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä hieno näytelmä, jossa runoilijan elämästä muotoutuu ravisteleva ja vahvasti  tunteisiin vetoava kertomus.

Kuva täältä

Vala on Virpi Haataisen käsikirjoittama ja ohjaama noin 2 tuntia kestävä näytelmä runoilijan kivisestä, mutta myös antoisasta tiestä. Se ei pyri olemaan tarkka elämäkerrallinen kertomus Katri Valan elämästä vaan siinä pääosan saavat ne elementit, jotka tekivät Valasta runoilijan ja luovan taiteilijan. Vaikka näytelmässä  liikutaan jonkin verran edestakaisin eri aikatasoissa ja nuoresta haaveilevasta Karin Wadenströmistä siirrytään luontevasti kuolevan runoilijan tuntoihin, niin perusasetelmaltaan näytelmä on kuitenkin kronologinen. Esityksen ensimmäisellä puoliskolla tutustutaan vapaasta mitasta hurmioituneeseen nuoreen runoilijaan ja Tulenkantaja-aikoihin, jolloin avattiin joukolla ovia Eurooppaan ja haaveiltiin kaukaisista puutarhoista. Näytelmän toisella puoliajalla siirrytään 1930-luvulle, jolloin eksotismi on jäänyt arjen jalkoihin ja Vala ansaitsee elantoaan itselleen ja pienelle perheelleen opettajana ja lehtinaisena. Runoja ei enää synnytä hurmio, vaan ne syntyvät vastauksina ihmisyyttä ja humaanisuutta uhkaaville ajan ilmiöille ja henkisesti kuristavalle ilmapiirille, jotka vihdoin saavat äärimmäisen ilmauksensa toisen maailmansodan syttyessä.

Levottomina kiertävät ajatukset maata
kuin linnut palavaa pesäpuuta.
Hävityksen, nälän, paon tiet
johtavat koteihin kautta maan.
(Runosta Pesäpuu palaa. Kootut runot)

Näytelmä peilaa Valan elämää suhteessa hänen elämänsä kannalta tärkeisiin miehiin, ennen kaikkea "päätulenkantaja" Olavi Paavolaiseen ja veljeen Erkki Valaan, 1930-luvun yhteiskunnallisesti kantaaottavan Tulenkantajat-lehden päätoimittajaan. Tämä asetelman kautta päästään pureutumaan siihen, miten sukupuoli määrittää taitelijuutta, se mikä miehelle oli mahdollista ei välttämättä ollut naiselle, ainakaan ilman uhrauksia ja taistelua. Asetelman kautta nousevat esiin myös 1930-luvun poliittiset ja yhteiskunnalliset jännitteet, jotka korostuvat etenkin Erkki Valan ja Paavolaisen erilaisissa näkemyksissä.

Katri Vala ei ollut poliittisesti sitoutunut runoilija, vaikka hän maailmankatsomukseltaan läheni vasemmistolaisuutta. Ei varmasti vähiten aviomiehensä Armas Heikelin kautta. Heikel oli kommunisti, joka 1930- ja 1940-luvun mittaan sai maistaa useaan kertaan poliittista vankeutta. Heikel on näytelmässä mukana vain puheissa ja ei fyysisenä hahmona. Jossain määrin ihmettelin tätä ratkaisua, sillä mukaan on kyllä otettu Katrin Ilomantsin aikainen rakastaja, suojeluskuntaupseeri Stolt, mutta ei aviomies Heikeliä. Ehkä Heikelin mukaan ottaminen olisi muuttanut näytelmän painopistettä liikaa pois ohjaajan haluamasta suunnasta.

Minut jo Huojuvassa talossa lumonnut Ella Pyhältö tekee hienon ja intensiivisen roolin Katri Valana. Hän on koko näytelmän ajan tapahtumien keskipisteessä eikä hänen otteensa herpaannu minuutiksikaan. Pidin myös Juhani Rajalinin Erkki Valasta, mutta Henry Hanikassa Olavi Paavolaisena on jotakin, joka ei täysin vakuuttanut. Minun mielikuvissani Paavolainen on häikäilemättömämpi ja laskelmoivampi, Hanikka oli jollain tavoin liian lempeä.

Huojuvan talon tapaan myös Valassa puvustus ja lavastus on minimaalista. Toisaalta enempää ei tarvitakaan, sillä näytelmän tunnelma syntyy sen ihmisistä.

Täältä lisätietoa näytelmästä ja teatterista.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Jaana, muistutit minua siitä, että käyn tätä nykyä aivan liian vähän teatterissa. Koulutyttönä tein sitä usein yksin -- katsoin Hesarista mitä oli kulloisellakin viikolla kiinnostaviin esityksiin lippuja jäljellä ja pyysin isääni ostamaan lipun :). Ja Katri Vala on persoonana erityinen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minunkin teatterissa käyntini ovat harventuneet, mutta Suomen muuton myötä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni tässä asiassa. Helsingistä löytyy monia kiinnostavia produktioita tänäkin syksynä. Seuraavaksi olen menossa katsomaan marraskuussa Kansallisteatterin "Vuosisadan rakkaustarinat".

    Katri Vala on aina ollut yksi lempirunoilijoitani ja lehtipakinoissaan hän oli myös tinkimätön ihmisyyden puolustaja. Hän itse eli niin kuin opetti ja esimerkiksi Elvi Sinervo, jota itse tutkin piti Valaa suuressa arvossa sekä runoilijana että ihmisenä.

    VastaaPoista
  3. Hauska lukea kokemuksesi tästä. Katri Valan takia tämä minuakin kiinnosti :) Olisin ehkä kaivannut jotakin lisää. En aivan tiedä mitä. Yhtään kauempaa en nimittäin olisi tätä pystynyt paikallani istuen katsomaan, vaikka mielestäni näyttelijäsuoritukset olivat hyviä ja Valan elämäntarina sai kaiken huomioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä isuin kuin nakutettuna koko esityksen ajan ja olin katsellut vielä vähän lisääkin.

      Poista
  4. Minä tosiaan haluaisin nähdä tämän näytelmän. Saa nähdä, onnistuuko se. Olen lukenut todella positiivisia arvioita, tässä taas yksi. Olen aina miettinyt, että teatteri on minulle läheisin taidemuoto kirjallisuuden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistut näkemään näytelmän. Kirjallisuus ja teatterihan kulkevat pitkälti käsi kädessä ja siksi ne varmaan molemmat tuntuvat läheisiltä itsellenikin.

      Poista