tiistai 26. marraskuuta 2013

Matti Kurjensaari - Loistava Olavi Paavolainen


Matti Kurjensaari: Loistava Olavi Paavolainen. Henkilö- ja ajankuva. Tammi. Kolmas painos. Ilmestyi ensimmäisen kerran 1975. 307 s.


Matti Kurjensaaren Loistava Olavi Paavolainen on kirjallinen muistomerkki pitkäaikaiselle ystävälle, jolle kirjallisuus oli olemassaolon muoto ja joka oli kirjallisuustaiteellisen elämän mestari. Kaunokirjailijana Paavolainen ei onnistunut lyömään itseään läpi, sen sijaan hän onnistui herättämään huomiota ja keskustelua omaan aikaansa pureutuvilla, havainnoivilla teoksillaan kuten esimerkiksi Nykyaikaa etsimässä, Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa, Kolmannen valtakirja vieraana, Lähtö ja loitsu, Risti ja hakaristi, Synkkä yksinpuhelu.

Olavi Paavolaista (1903–1964) voidaan pitää tulenkantajien henkilöitymänä. Hän oli se joka innokkaimmin availi ikkunoita Eurooppaan ja muualle maailmaan 1920–1930-luvuilla. Alkutulenkantajien hurmioituneet itämaishenkiset näyt vaihtuivat vuosikymmenen taitteessa koneromantiikkaan ja nykyajan tarkkailuun. Pariisiin, Kolmannen valtakunnan Saksaan ja Etelä-Amerikkaan ulottuneet matkansa Paavolainen raportoi tuoreeltaan kirjoissaan. Neuvostoliittoon suuntautuneen matkan tunnelmien siirtäminen kirjaan ei enää onnistunut, sillä toinen maailmansota tuli väliin.

Sodan vuodet Paavolainen palveli tiedustelu- ja propagandatehtävissä asemapaikkanaan Mikkelissä sijaitseva päämaja. Paavolaisen omat karjalaiset sukujuuret saivat aikaan sen, että hänestä sukeutui sodan aikana innokas Karjalan ja sen kulttuurin puolestapuhuja. Hänen oma lapsuudenkotinsa, Kivennavalla sijaitseva Vienola upeine puutarhoineen, tuhoutui sodassa kokonaan ja rauhan tultua alue jäi rajan väärälle puolelle. Menetys oli Paavolaiselle kova eikä sitä paikannut Keuruulle rakennettu huvila ja mäntyiseen metsään raivattu puutarha.

Se ei ole Vienolan puutarha; se on tuulinen puutarha ja karuun maaperään raivattu. Silti se kasvaa harvinaisia kukkia. Heliotrooppi tuoksuu auringossa ja valkeatähtinen nicotinia öisin. Seitsemänkymmentä kurjenmiekkaa on istutettu kiertämään rantaviivaa. (LOP s. 300)

Sotavuodet tuottivat Paavolaisen viimeiseksi jääneen teoksen. Päiväkirjojen muistiinpanoihin perustuva Synkkä yksinpuhelu ilmestyi 1946. Kaikki Paavolaisen teokset, kuten ylipäätään hänen koko persoonallisuutensa, herättivät omana aikanaan voimakasta julkista polemiikkia puolesta ja vastaan. Synkän yksinpuhelun saama vastaanotto ei tehnyt tästä poikkeusta. Myönteisesti teos otettiin vastaan vasemmiston piirissä, mutta oikeiston taholta sille löytyi monta nimekästä teilaajaa kuten esimerkiksi V.A. Koskenniemi, joka ampui puskista nimimerkin turvin Valvoja-ajassa. Martti Haavio, Paavolaisen tulenkantaja-aikainen ystävä ja sodanaikainen työtoveri TK-tehtävissä, todisti vuonna 1971 antamassaan haastattelussa, että Paavolainen oli väärentänyt päiväkirjamerkintöjään Synkkään yksinpuheluun. Haavion mukaan Paavolainen oli sodan aikana, hurmioitunut suursuomalainen, mutta tämä puoli ei näy hänen julkisessa yksinpuhelussaan.

Synkän yksinpuhelun saama vastaanotto koski Paavolaiseen syvästi ja katkaisi hänen kirjallisen uransa. Uusi ura löytyi Yleisradiosta jonne Paavolaisen ystävä, Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki, palkkasi hänet teatteriosaston johtajaksi. Yhdessä Wuolijoen kanssa Paavolainen uudisti radion teatteritoimintaa ja toi eetteriin uusia ohjelmamuotoja. Työ ei kuitenkaan tuottanut hänelle samanlaista tyydytystä kuin kirjoittaminen. Kurjensaaren mukaan Paavolainen halusi vaikuttaa julkisuuteen vain kirjapainon kautta.

Suistuminen syrjään julkisuuden kirkkaimmasta valokeilasta, pois vaikuttajan paikalta, aiheutti tyytymättömyyttä ja kyllästymistä elämään. Alkoholi toimi pettymysten lieventäjänä ja suodattajana. Ginin tai viskin kyllästämänä oli aina hetken helpompaa olla ja elää. Ilmeisesti alkoholin liikakulutus, loppuaikoina ginipullo päivässä, vei miehen ennen aikaiseen hautaan vuonna 1964.

Kurjensaaren teos keskittyy lähes pelkästään Paavolaisen julkisen elämän analysointiin ja ajankuvan luomiseen ja esimerkiksi Paavolaisen elämässä vaikuttaneet naiset loistavat poissaolollaan lähes tyystin. Erityisesti oma huomioni kiinnittyi siihen, että Paavolaisen ja Helvi Hämäläisen suhde vaiettiin melkein kokonaan. Ainoana viitteenä ovat lainaukset Hämäläisen romaanista Säädyllinen murhenäytelmä, jonka kuvaukset Arturista ja hänen äidistään, joiden esikuvina olivat toimineet Paavolainen ja hänen äitinsä, olivat Kurjensaaren mukaan rakkaudessaan loukatun naisen ulkokohtaisia kuvauksia. Paavolaisen rinnalla viimeisinä vuosina vaikuttanut Hertta Kuusinen saa kirjassa naisista eniten tilaa. Kurjensaaren mukaan Kuusinen oli ”sammuvan Olavi Paavolaisen viimeinen silta ja näköala elämään”. Kurjensaaren teos noudattelee suhtautumisessaan naisiin pitkälti Paavolaisen omia näkemyksiä naisista. Hän oli seksuaalinen kokeilija, mutta pysyvään suhteeseen ei hänestä ollut. Paavolainen itse kiteytti tämän lauseeseen: ”En ole löytänyt arvoistani naista”.

Olavi Paavolainen oli näkijä ja kokija, tuulien haistelija. Tärkeintä hänelle oli olla etujoukoissa kokemassa tuoreeltaan ajassa liikkuvat aatteet ja elämänmuodot. Hän imi aikaa ja sen ilmiöitä itseensä samalla kun hän suodatti niitä kirjojensa välityksellä aikalaisilleen. Hän halusi olla sekä yksityisissä että julkisissa keskusteluissa keskipisteenä. Useimmiten hän tässä onnistuikin. Hänellä oli karismaa, joka Kurjensaaren mukaan teki hänestä ”yhdessäolojohtajan, joka pelkällä läsnäolollaan painoi ympäristöön leimansa”.

Olen jostakin lukenut (ikävä kyllä en muista mistä), että Paavolainen ei olisi halunnut Kurjensaarta elämäkerturikseen. Miehet olivat olleet läheisiä ystäviä 1930-luvulta saakka ja ehkä siksi Paavolainen pelkäsi Kurjensaaren olevan liian lähellä ja tietävän liikaa. Kurjensaari käsittelee kuitenkin pieteetillä ystäväänsä eikä tee suuria yksityiselämään liittyviä paljastuksia. Pienet yksityiseen elämään liittyvät kuriositeetit, joita Kurjensaari ripottelee sinne tänne, piristävät muuten tiukasti julkisuuteen pidättyvää kerrontaa. Itselleni kirjan parasta antia on paneutuva ajankuva, johon Kurjensaaren oma kokemus asioista antaa asiantuntevan sävyn.

Paavolaisen 50-vuotispäivän kunniaksi Kurjensaari julkaisi Uudessa kuvalehdessä avoimen kirjeen mestarilleen ja ystävälleen:


Ilmapiiri väreilee sinun ympärilläsi. Se on vaarallinen ja levottomuutta herättävä. On ihmisiä, jotka ovat iäksi joutuneet sen lumopiiriin. Ilmapiiri on tarttuva, suggestiivinen. Kun osuu oikealle aaltopituudelle, tuskin on ketään, joka ei silloin tuntisi yhtäkkiä itseään merkittäväksi ihmiseksi. Merkittävämmäksi kuin onkaan. Sinulla on kyky antaa ihmisille itseluottamusta. Monen eteen olet asettanut kauniin kuvastimen. Harva on lähtenyt luotasi samanlaisena kuin on tullut. Sukupolvien kirjailijaelämäkerrat ovat sen todisteina. (LOP s. 300)

Teatteri Avoimissa ovissa menee tällä hetkellä runoilija Katri Valan elämästä kertova näytelmä Vala, jossa myös Olavi Paavolaisen henkilöhahmo näyttelee keskeistä osaa.

P.S. Päätin, että postauksissani käytän tästä lähtien vain omia kuviani. Yritän valita jokaiseen postaukseen kirjaan, sen aiheeseen tai henkilöihin, jotenkin liittyvän kuvan (en halua kuvata kirjan kansia, koska en saa niistä koskaan mieleisiäni). Kukkien rakastajana Olavi Paavolainen saa ihaltavakseen viime kesän kukkaloistoa.


15 kommenttia:

  1. Tuot blogissasi jatkuvalla syötöllä esiin kirjailijoita, joita minun on ollut tarkoitus lukea mutten ole koskaan lukenut. Tänään Matti Kurjensaari, jonka tapa käsitellä aikalaisia ja erityisesti kirjallinen tyyli herättivät huomioni jo vuosia sitten.

    Toivottavasti epiteetti loistava Kurjensaaren teoksen nimessä sentään on ironiaa, edes osaksi...

    Gini ja maksakirroosi... Jostain syystä olin aina elänyt virheellisessä käsityksessä, että Paavolainen kohtasi loppunsa paljon suoremman itsemurhan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nämä ammoiset kirjat joitakin muitakin kiinnostavat kuin minua :)

      Ehkä tuo "loistava" on jossain määrin ironiaa, mutta toisaalta aika silkkihansikkain Kurjensaari Paavolaista käsittelee.

      Paavolainen kuoli sairaalassa, jonne hänet toimitti Arvo Turtiainen. Turtiainen löysi sekavia puhuneen Paavolaisen kotoa ja katsoi tämän tarvitsevan sairaalahoitoa. Siltä reissulta hän ei enää palannut. Suoraa kuolinsyytä Kurjensaari ei erittele, mutta oletan tuon runsaan alkoholinkäytön olleen syynä kuolemaan.

      Poista
    2. Kiitos jälleen vastauksestasi! Oman kommenttini maksakirroosi-huomion uskalsin lisätä, kun löysin sen paristakin toisistaan riippumattomasta verkkolähteestä. Ainakin Jaakko Paavolaisen Paavolais-elämäkerta kai lausuu kuolinsyyn auktoritatiivisesti ääneen, vaikka Kurjensaari ei kehdannutkaan.

      Poista
    3. Todennäköisesti syy on ollut juuri tuo maksakirroosi, eikä mikää ihme kaikkien ginipullojen jälkeen.

      Pitää tuo Paavolaisen elämäkerta hankkia käsiin. Tuo varmaan uusia näkökulmia sankariimme.

      Poista
  2. Heitän tämän ihan lonkalta: muistaakseni Kurjensaarella oli käytössään Paavolaisen yms. yksityiskirjeitä kun hän kirjoitti tätä teosta, mutta jossakin vaiheessa Paavolaisen perikunta kielsi kirjeiden käytön ja siksi teos jäi torsoksi. Kirjoitin itse Kurjensaaren Paavolaisesta arvostelun Demariin tuoreeltaan enkä muistaakseni silloin tiennyt Kurjensaaren copyright-ongelmista. Olen ollut jostakin lukevinani että tämä seikka tavallaan mursi myös Kurjensaaren kirjoittajanhalut.

    (Edellä sanotusta en pane päätäni pantiksi. Pitäisi tsekata... mutta mistä? Vai olisiko ollut Hellemannin muistelmista...)

    VastaaPoista
  3. Joo, Jarl Hellemannin (Tammen toimitusjohtajan) muistelmissa Lukemisen alkeet (Otava 1996) kirjan tekemiseen liittyvät vaikeudet kuvataan. Kurjensaari erehtyi elämäkertaa kirjoittaessaan julkaisemaan VIP-lehdessä yhden Paavolaisen eroottisen kirjeen Katri Valalle ja se oli Paavolaisen ex-vaimolle ja lapsille liikaa. Kurjensaari oli jo valtavav riidan jälkeen luopumassa koko projektista, mutta sai sen lopulta valmiiksi, koko hommaan väsähtäneenä.

    Hellemann sano että Loistava Olavi Paavolainen sai ilmestyessään viileän vastaanoton - tämmöiset kommentt tuntuvat aina kurjalta pikkulehtiin kirjoittaneesta arvostelijasta koska oma juttuni oli kaiketi erittäin innostunut, mutta muistelijat ja historiantutkijat yleensä lukevat vain Hesarin ja Aamulehden ja Turun Sanomien arkistoja ja siinä sitten on "koko totuus". Ehkä se sitten siinä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Tämä ehkä osaltaan selittää Kurjensaaren pitäytymisen niin tiukasti julkisuuden asioissa ja sen, että naiset loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi Paavolaisen avioliitto jää ainoastaan yhden pienen huomion varaan ja aviopuolison nimi mainitaan ainoastaan lopun "Ajallisisssa kiinnekohdissa".

      Itse en tiedä kirjan vastaanoton taustoista, sillä en ole lukenut muuta suoraan Paavolaiseen liittyvää tutkimusta. Mutta varmasti noin on, että suurimpien lehtien kritiikit vaikuttavat siihen mitä kirjojen vastaanotosta myöhemmin kirjoitetaan. Näin ainakin elämäkerrallisissa teoksissa, jossa lähdemateriaalia on paljon. Toki riippuu myös siitä mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan.

      Panu Rajalahan on kirjoittamassa Paavolaisesta elämäkertaa. saa nähdä minkälaisen kuvan hän onnistuu luomaan. Jos Rajalan entisiin teoksiin on uskominen on hänellä naissuhteet tapetilla Kurjensaarta enemmän.

      Tuo Hellemanin kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Pitää laittaa nimi muistiin.

      Poista
  4. Jaana, katso "Jaakko Paavolainen: Keulakuva". Tämä on historiantutkijan sedästänsä (muistaakseni) kirjoittama elämänkerta. Myös Vappu Tuomioja on käsitellyt O.P:ta muistelmissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hannuhoo vinkeistä. Vappu Tuomiojan muistelmat olen lukenut, mutta tuo Paavolaisen kirja kiinnostaisi.

      Poista
  5. Mielenkiintoista, en nimittäin tuntenut ennen tätä Paavolaisen elämän loppuvaiheita ollenkaan. Tietoni katkesivat juurikin tuohon Synkkään yksinpuheluun. Kiitos siis tästä, täydensi juuri mukavasti tuota Avoimissa ovissa näkemääni näytelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Kirjailijatar ja hauska kuulla, että sait postauksestani irti jotain uutta.

      Poista
  6. Vähän myöhässä tähän keskusteluketjuun, mutta Hesarissa JK:n arvostelu Jaakko Paavolaisen kirjoittamasta elämäkerrasta 1991: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353053181334

    Jaakko Paavolaisen kirja on myös kattavampi kuin Kurjensaaren tekemä. Rajala saisi mielestäni pitää elämäkertaurakoitsijan näppinsä erossa Paavolaisesta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkistä. Arvostelun perusteella Paavolainen oli ilmeisen hyvin selviytynyt tehtävässään elämäkerturina. Kuten jo muissakin kommenteissani olen todennut, että J. Paavolaisen kirja kiinnostaisi. Mistäköhän saisi sitä kuuluisaa aikaa lukea kaikki kiinnostavat kirjat. Huoh!

    Taitaa se Rajalan kirja olla tulossa, toivottiin sitä tai ei :)

    VastaaPoista
  8. Palaan vielä Paavolaisaiheeseen. Hesarissa kerrotaan Saska Saarikosken toimesta uudesta tutkimuksesta: http://www.hs.fi/sunnuntai/Olavi+Paavolainen+punaisen+j%C3%A4ttil%C3%A4isen+vieraana/a1390024319327

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jutun, mahtavaa että se oli saanut noin suuren näkyvyyden. Olin kuullut Laamasen kirjasta jo aikaisemminkin ja kiinostus sitä kohtaan heräsi heti. Yritän saada kirjan käsiini ja tuoda sen jossain vaiheesa blogiinikin.

      Poista