maanantai 16. joulukuuta 2013

Jenni Linturi - Malmi 1917


Jenni Linturi: Malmi 1917. Teos 2013. 206 s.

Oiva suoristautui, pyyhkäisi suupieltä hihansuuhun. Herra Karlqvist ojensi nenäliinan. Oiva väänsi sen käteensä, punakirjailtu maailma. Kyyneleet kutittivat luomia. Mikään ei enää palauttaisi Oivaa sinne, mistä hän oli maailmaan lähtenyt. (M 17 s. 134)

Jenny Linturin edellinen teos Isänmaan tähden nousi aikoinaan lukulistalleni kiinnostavan aiheensa vuoksi. Lukukokemuksena kirja ei kuitenkaan aivan vastannut odotuksiani. Vähän samalla tavalla kävi Linturin uusimman, nyt käsiteltävänä olevan kirjan Malmi 17, kanssa. Aiheensa puolesta kirja vaikutti enenmmän kuin lupaavalta, mutta tälläkin kertaa Linturin käsittelytapa ja jossain määrin myös kieli etäännyttivät minua kirjasta pois päin.

Kuten kirja jo nimellään kertoo, sen tapahtumapaikkana ja-aikana on Malmi vuonna 1917, tarkemmin sanottuna syksy 1917, joka on sodasta, nälästä ja vallankumouksellisesta tilanteesta raskas. Vastakkainasettelut punaisten ja valkoisten välillä voimistuvat päivä päivältä. Tässä vihasta ja verestä sakeassa ilmapiirissä etsivät tietään toisaalla ruotsinkieliset maanomistaja Karlqvistin tyttäret Lettu ja Ingeborg sekä Malmille asettuvan apulaisnimismies Puolakan pojat Oiva ja Antero, joista varsinkin jälkimmäinen on kiivas suomalaisuusintoilija. Luokkaristiriitojen lisäksi vuoden 1917 tilanteessa ristiriitoja aiheuttvat kielelliset intohimot. Sisarusparien tiet kohtaavat Malmin kiihkeissä tapahtumissa ja aikakauden melskeissä nuorten ihmisten henkilökohtaiset tunteet, toiveet ja tulevaisuuden unelmat sekoittuvat laajempiin tapahtumiin yhteisön ja koko maan mittakaavassa. Kuten Oiva ylläolevassa sitaatissa toteaa, mikään ei enää palauttaisi häntä sinne, mistä hän oli maailmaan lähtenyt tai kuten Ingeborg asian muotoilee: Kaikki he olivat joskus kuvitelleet olevansa toisenlaisia kuin olivat.

Linturi kirjoittaa tiivistä kieltä, joka etenee ikään kuin kohtauksittain ja pitäytyy kerronnassaan selkeään kronologiaan. Lyhyet luvut seuraavat toisiaan ja tapahtumia tarkastellaan vuorotellen Oivan, Letun ja Ingeborgin näkökulmista. Koin kirjan jossain määrin liian fragmentaarisena ja etäännytettynä. En oikein saanut otetta henkilöistä ja siksi he jäivät vieraiksi. Tosin kirjan lopun tapahtumat nostivat lukijallakin tunteet pintaan ja siksi kirjasta loppujen lopuksi jäi suhteellisen positiivinen mielikuva.

Linturin teosta on verrattu Aki Ollikaisen Nälkävuoteen (TuijaTa) ja Katja Kallion Säkenöiviin hetkiin (TuijaTa ja Maria). Itse nostaisin vielä yhdeksi vertailukohdaksi Kjell Westön Kangastus 38:n. Molemmissa kirjoissa aikajänne on sama, suunnilleen puolivuotta ja molemmat kuvaavat aikaa ennen suuria mullistuksia. Pidän kuitenkin Westön kuvailevasta tavasta enemmän kuin Linturin tiiviistä ilmaisusta. On kuitenkin positiivista, että Linturi hakee aiheensa historiasta ja tuo esiin uudenlaisia ja tuoreita näkökulmia ja tapoja katsoa sen kipupisteitä.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Maria ja TuijaTa

8 kommenttia:

  1. Minä aloittelin tätä jo jokunen viikko sitten, mutta en oikein saanut kirjasta mitään otetta ja kirja jäi kesken. En suoraan sanottuna pitänyt alusta, jossa lukija paiskataan suoraan keskelle tapahtumia ilman minkään näköistä "johdantoa". Aion kuitenkin selättää tämän ja olen ajatellut jossain vaiheessa antaa kirjalle uuden mahdollisuuden, aloitan sen alusta ihan rauhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, minusta tähän kirjaan oli vaikea päästä sisään ylipäätään, vasta lopun tapahtumat saivat jotain ajatuksia ja tunteita heräämään.
      Kyllä kirja silti ihan lukemisen arvoinen on, joten suosittelen että nappaat kirjan uudestaan käsittelyysi.

      Poista
  2. Minä odotan tätä kirjaa kovasti ja varasin tämän kirjastosta. Palaan kirjoitukseesi, kunhan ensin olen itse tämän lukenut. Voi kyllä kestää, koska olen varausjonossa noin sijalla 200. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa pitkät varausjonot. Meidän kirjastossa kirja seisoi yksinäisenä pikalainahyllyssä. Ja olen jopa saanut sen uusittua, eli taida olla varauksia ollenkaan.

      Poista
  3. Pitää tosiaan pitää noita pikalainahyllyjä silmällä.

    VastaaPoista
  4. Olen ajatellut lukea tämän, kuten myös Linturin esikoisen, joka sekin edelleen odottelee vuoroaan. Minua tiivis ilmaisu miellyttää, joten saas nähdä, kuinka tämän kirjan kanssa käy – miellynkö paljon vai pysynkö minäkin etäällä.

    VastaaPoista
  5. Juuri kuten Jaana kirjoitit, tähän teokseen on vaikea päästä kiinni. Itse päädyin lukemaan tätä sisaruustarinana. Blogissani käytin termiä tietoinen väärinlukeminen. Jotakin yliyrittämistä tässä on, vaikka Linturi on kyllä lahjakas kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, sisaruus on tosiaan kirjassa vahvana ja sikäli näkökulmasi kirjaan oli ihan validi. Olen samaa mieltä, että Linturi on lahjakas kirjoittaja ja toivon, että hän vielä kirjoittaa teoksen, joka koskettaa minuakin.

      Poista