keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joseph Brodsky - Veden peili


Joseph Brodsky: Veden peili ( Watermark, ilm. 1992, suom. Marja Alopaeus) Tammi. 116 s.

Tarkasteltuani tämän kaupungin kasvoja seitsemänätoista talvena minun luulisi nyttemin osaavan ravistaa hihastani jotakin uskottavaa a la Poussin: maalata tämän paikan näköiskuvan, ellei neljänä vuodenaikana, niin neljänä vuorokaudenaikana.
Se on pyrkimykseni. Jos eksyn sivupoluille, se johtuu siitä, että eksyminen lankeaa täällä kirjaimellisesti luonnostaan ja on kaikua vedestä. Toisin sanoen se mitä nyt on tulossa ei ehkä kehitykään tarinaksi, vaan on mutaisena virtaavaa vettä "väärään vuodenaikaan". (VP s. 22)

Veden peili on venäläisen, mutta Yhdysvaltoihin vuonna 1972 emigroituneen runoilijan ylistyslaulu talviselle Venetsialle. Se on "silmän" kirja, maalarin tavoin Brodsky loihtii kuvia kaupungista, jonne hän palasi aina vain uudestaan, 17 vuoden ajan. Ajankohta oli aina Venetsian sumuinen ja kosteudessaan luihin ja ytimiin menevä talvi, monen mielestä väärä vuodenaika, mutta Brodskylle ainoa oikea. Talvelle ominainen valo värittää kaupungin täysin omanlaisekseen. Silloin kaupunki on myös hiljainen turisteista ja läsnä ovat vain omanarvontuntoiset venetsialaiset.

Venetsiassa Brodsky herää sunnuntaiaamuisin kirkonkellojen soittoon, eksyy väärille, mutta silti oikeille kujille, tarkastelee arkkitehtuuria, vierailee Ezra Poundin lesken luona, tarkkailee vettä ja sen kuvajaisista myös itseään.

Kaupungin historia on myös vahvasti läsnä. Ei voi olla olematta, kun on kyse Venetsian kaltaisesta ainutlaatuisesta paikasta. Palazzot, kirkot ja aukiot huutavat historiallisuuttaan, sitä, että ne ovat olleet olemassa jo paljon ennen meitä. Millainen tulevaisuus kaupungilla on, askarruttaa kuitenkin mieliä. Onko kauneus katoavaista, nieleekö sen lopulta ympäröivä vesi? Onko kaupungilla Atlantiksen kohtalo?

Veden peili on äärimmäisen kaunis, pieni suuri kirja. Se saa ymmärtämään, että kauneus on lohtu, sillä kauneus on turvallista. Yllättäen kirja on aika ajoin myös hauska. Huumorin pilke saa patetian pysymään kaukana. 

Veden peili herättää halun matkustaa talviseen Venetsiaan. Tähän asti ainoat kokemukseni Venetsiasta ovat muutamat sinne tehdyt päiväretket kesäiseen aikaan. Ja silloin kaupunki tosiaan on valtavien turistilaumojen valtaama ja tungos käy aika ajoin melko ahdistavaksi. Päiväretken aikana ei myöskään voi oikein turvallisesti lähteä seikkailemaan ja eksymään Venetsian kujille, sillä silloin uhkaa myöhästyminen bussista tai laivasta.

Tarkkasilmäiset varmaan huovaavat, että postauksen kuva ei esitä Venetsiaa (ihan siitä syystä, ettei sellaista tiedostoistani löytynyt), vaan toista veden kaupunkia, Pietaria. Pietari oli Brodskyn, Anna Ahmatovan suojatin, kotikaupunki aina siihen asti, kun hänet pakotettiin jättämään kotimaansa. Ehkä Brodskyn rakkaus Venetsiaan heijastelee osin myös hänen rakkauttaan ja ikäväänsä Pietariin.

Sumuaikana luetaan, poltetaan sähköjä päivät pitkät, vähennetään itsesyytösten ja kahvin kulutusta, kuunnellaan BBC:n World Servicea, mennään aikaisin nukkumaan. Se on lyhyesti sanoen unohduksen aikaa, jonka näkymästä lakannut kaupunki on aikaansaanut. Kaupungista ottaa tahtomattaan esimerkkiä, varsinkin jos on vailla seuraa niin kuin sekin. Kun ei ole onnistunut syntymään täällä, voi ainakin tuntea tiettyä ylpeyttä siitä, että saa osallsitua kaupungin näkymättömyyteen. (VP s. 54)

Kirjan tunnelmiin ovat matkanneet myös MarikaOksa ja Jäljen äänen Penjami. Suosittelen matkaamista muillekin. 

9 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Minullakin on tämä jo kirjastosta lainassa ja lukuvuoroaan odottamassa, kiinnostuin Brodskysta luettuani Mehrin Veristen varjojen oopperan. Palailen siis asiaan jossain vaiheessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiinnostavaa kuulla mitä sinä tästä sanot.

      Poista
  2. Hieno kuva minunkin mielestäni!

    Brodskysta on vähäinen näkemys. Miten lie sen lähtemään pakottamisen kanssa ollut? Liekö mies itse toiminnallaan vähän provosoinut jotain sellaista? Pohjolan Venetsiasta lähti ja päätyi haikailemaan takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ketjukolaaja!

      Jos elämäkertatietoja on uskominen, niin neuvostoviranomaiset eivät hänen runoudestaan pitäneet ja katsoivat,että Brodskyn oli parempi runoilla jossain muualla. Lähtemisensä jälkeen hän ei käynyt kertaakaan Venäjällä. Ehkä hän Venetsiasta löysi jotain samaa, mitä hänen vanhassa kotikaupungissaan oli ja siksi hän palasi sinne kerta toisensa jälkeen. Ikävä ja haikeus ei liene kiellettyjä tunteita.

      Poista
  3. Luin Veden peilin, kun se ilmestyi suomeksi, enkä muista kirjasta paljonkaan. Mieleeni on jäänyt, että pidin kirjaa sisällöllisesti aika kevyenä. Ehkä minun pitäisi lukea se uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja voi pitää sisällöllisesti kevyenä, mutta kauneuden ylistyksenä se minun estetiikan janooni se vetosi.

      Poista
  4. Oijoi, kuinka mielenkiintoisen ja jotenkin haikean kuuloinen kirja. Laitan muistiin, kiitos!

    VastaaPoista