perjantai 6. joulukuuta 2013

Panu Rajala - Lavatähti ja kirjamies


Panu Rajala: Lavatähti ja kirjamies. WSOY 2013. 241 s.

Kun Panu Rajalan teos Lavatähti ja kirjamies ilmestyi viime keväänä, tuntui, että lähes jokaisella oli siitä vankka oma mielipide, ja usein melko voimakas sellainen. Iltalehdet revittelivät otsikoita ja niiden keskustelupalstat täyttyivät tuohtuneiden, hyvin usein kirjaa lukemattomien, ihmisten mielipiteistä, joiden mielestä Rajalan kirja oli suunnilleen pyhäinhäväistys. Näiden kovasti tunteenomaisten purkausten joukkoon alkoi vähitellen ilmestyä myös kirjan lukeneiden arvosteluja ja niissä kirjaa ei useinkaan nähty niin "pahana" kuin sen ennakkomaine antoi ymmärtää.

Itse pyrin olemaan luomatta käsityksiä puoleen tai toiseen koska en ollut lukenut kirjaa. Pitkään ajattelin, että en tule koskaan lukemaankaan. Kuinkas sitten kävikään? Joku kiinnostuksen siemen näissä vellovissa keskusteluissa oli varmaan mieleeni iskostunut, sillä kun kirja törötti kirjaston pikalainahyllyssä yksinäisen näköisenä, nappasin sen mukaani ja lukaisin. Nyt minulla on siis oikeus kertoa, mitä mieltä olen kirjasta ja sen julkaisemisesta. Tosin en ole vieläkään varma, tiedänkö sitä.

Lavatähti ja kirjamies on alaotsikoltaan Rakkauskertomus. Kertomuksen päähenkilöt ovat kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Panu Rajala ja kaikkien suomalaisten tuntema tanssilavojen tähti Katri-Helena. Molemmat ovat jääneet leskiksi joitakin vuosia sitten ja tämä kokemus yhdistää heidät. Kaiken lisäksi Panu on Katri-Helenan kuolleen aviomiehen Timo Kalaojan armeijakaveri. Toisaalta on myös paljon esteitä, jotka alkuasetelmassa näyttävät puhuvan suhdetta vastaan. Suurin niistä lienee se, että he tulevat täysin erilaisista maailmoista ja myös heidän elämänkatsomuksensa lyövät vastakkain. Panu ei ei saa kiinni Katri-Helenan henkisyydestä ja jo kuolleiden vaikutuksesta elävien elämään, Katri-Helena taas tuskastuu Panun kyynisyyteen ja järkeilyyn. Hynttyyt kuitenkin luodaan yhteen ja rakennetaan jopa uusi talo "Kutsumus" Rajalan maille hämeenkyröläiseen kulttuurimaisemaan.

Ehkä kertomuksessa sitä rakkauttakin on, mutta lukijalle se ei oikein välity. Koko ajan Rajalan kirjoittava minä kurkkii olan takaa ja huomauttelee, että "olisihan se pitänyt tietää, ettei tästä mitään tule". Epäilys on läsnä kirjassa koko ajan, mutta oliko näin myös tosielämässä. Ehkä siellä oli sitä rakkauttakin ja ainakin tahtoa  rakkauteen.

Suhteen kolmantena osapuolena oli koko ajan julkisuus ja sen vaatimukset. Katri-Helena sääteli julkisuuskuvaansa tiukasti ja hän päätti mitä julkisuuteen päin kerrottiin. Rajala ilmeisesti olisi ollut valmis räväkämpiinkin otsikoihin. Hän alkoi myös kyllästyä osaansa  "valtakunnan prinssipuolisona" ja halusi päteä julkisuudessa omien ansioidensa perusteella. Jossain määrin tämän kirjan voi nähdä jatkumona tälle julkisuuspelille, joka avioeron jälkeen jatkui Helsingin Kaupunginteatterin "Katri Helena"-musikaalissa. En ole musikaalia nähnyt, mutta olen saanut sen käsityksen, ettei se antanut kovin imartelevaa kuvaa Rajalasta. Kirjassaan Rajala pääsee sanomaan sen, mistä hänen avioliiton aikana oli julkisuudessa vaiettava ja tuomaan esiin oman totuutensa. Ja kyllä hän tätä mahdollisuutta käyttääkin.

Kuva Katri Helenasta monipuolistuu, mikä sinällään on varmaan ihan positiivista. Ikonista tulee ihminen ominen inhimillisine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Tämä olisi mielestäni ok, jollei kerronan sävy olisi koko ajan jollain tasolla ivallinen, ajoittain suorastaan v...tuileva. Miksi? Taspuolisuuden nimissä Rajala laittaa omatkin heikkoutensa peliin, mutta se ei kuitenkaan pelasta tilannetta. Rajalalle käy vähän samalla tavalla kuin Matti Kurjensaari kertoo käyneen Olavi Paavolaiselle Synkän yksinpuhelun ja sen vastaanoton kanssa: Omien heikkouksien paljastaminen oli osa Olavi Paavolaisen luontoa, mutta Synkässä yksinpuhelussa se palveli suurempaa tarkoitusta: sillä hän lunasti suoraan sanomisen, kapinallisen oikeudet. Paljastukset eivät kuitenkaan estäneet sitä, että Paavolaisen kirja sai murskatuomion etenkin oikeiston suunnalta.(Matti Kurjensaari: Loistava Olavi Paavolainen s. 257). Onko tämä jotenkin oireellista siihen nähden, että Rajalan seuraava kirja on elämäkerta Olavi Paavolaisesta?

Luen paljon elämäkertoja ja omaelämäkerrallista kirjallisuutta, sillä pidän siitä, miten yksilön kautta voi saavuttaa menneisyydestä, ajasta, paikasta ja tapahtumista, sellaisia vivahteita, joita yleisteoksista ei saa. Samanlaisia ahaa-elämyksiä en kuitenkaan saa nykyhetkessä elävien ja toimivien elämäkerroista. Tieto, jota ne välittävät keskittyy useimmiten enenmmän yksilöön kuin aikaan, jossa tämä elää. Ja siksi niissä on aina vähän tirkistelyn maku. Joten teenkin nyt julkisen lupauksen, että tästä lähtien pysyttelen elämäkertojen osalta historiallisissa henkilöissä, elävät eläkööt rauhassa minun katseiltani.

Päästetään näin lopuksi Katri-Helena ja Panu tanssahtelemaan presidentilinnan parketille itsenäisyyspäivän kunniaksi silloin kun kaikki oli vielä hyvin:

He solahtavat juhlakansan joukkoon ja tervehtivät tuttuja, joita niitäkin on paikalla, kirjailijoita ja viihdetaiteilijoita, nauttivat pientä purtavaa (Katri hyvin vähän) ja boolia (Katri ei ollenkaan) ja onnistuvat löytämään tilaa jopa tanssilattialta tv-lamppujen kuumottavassa loisteessa. Vähän sadunomainen olo, voiko tämä olla totta, kaiken jälkeen. (LJK, 93)

Erinomaista itsenäisyyspäivää kaikille!

Kirjasfäärin Taika osallistui Helsingin kirjamessujen lukupiiriin, jossa käsiteltiin Rajalan teosta. Postauksessaan hän kertoo lukupiirin tunnelmista ja siitä löytyy myös linkki Taikan arvioon kirjasta.

13 kommenttia:

  1. Luin kirjan myös hiljattain. Se oli kirjoitettu sujuvasti, mutta koko ajan tuli sellainen olo, että miksi. Hämmästyttävää, että Rajalaa viedään kirjassa ikäänkuin hänellä ei olisi omaa tahtoa lainkaan. Ehkä Rajala halusi selvittää omaa osuuttaan suhteessa. Tilasin kirjan kirjastosta, kun se julkaistiin ja sain vasta hiljattain (olin jo unohtanut koko tilauksen). Kirja on siis ollut valtavan suosittu. Kyllä lukemiseeni liitttyi tirkistelynhalu. Jos kirjaa vertaa Rajalan kirjaan ensimmäisestä vaimostaan, niin tämä ei ollut samaa tasoa. Toisaalta sen lukemisesta on kulunut jo aikaa. Kumpaankaan kirjaan ei tee mieli palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Rajalan kirjaa ensimmäisestä vaimostaan, enkä luekaan.

      Nuo Rajalan motiivit mietityttivät lukemisen aikana. Hän perusteli kirjaa halulla kirjoittaa asia pois itsestään, tuodoa esiin oma versionsa tapahtumista, mutta luultavasti myös halu paistatella julkisuudessa ja mahdollisuus rahan ansaitsemiseen olivat taustalla.
      Rajalahan on sujuvakynäinen kirjoittaja. Olen lukenut hänen kirjoittamiaan elämäkertoja, jotka ovat lajissaan ihan hyviä. Todennäköisesti tulen lukemaan myös tulevan Olavi Paavolainen-elämäkerran. Mutta nämä hänen omaelämäkerralliset tuotoksensa saavat minun puolestani olla tästä lähin rauhassa.

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin Jaana! En ole Rajalan kirjaa lukenut enkä luekaan vaikka myös minä pidän elämäkerrallisesta kirjallisuudesta. Blogissaan Rajala kertoo, että idea kirjaan tuli kustantajalta ja kustannusmaailman raakuuden tietäen Rajalalta ehkäpä toivottiin jotain teosta, jota myytäisiin vähän enemmän kuin hänen edellisiään (Waltari-biografia tietysti myi hyvin, mutta sen jälkeen ei niinkään). Sisällön piti vastata myyntiodotuksia, tämä on minun teoriani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, että kustantamo on ollut hankkeen veturina, niissä yleensä tiedetään mikä myy. Luulen kuitenkin, että kirja olisi ollut ihan yhtä myyvä ilman Rajalan koko ajan läsnäolevaa ivaa ja sarkasmia.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea arviosi tästä kirjasta juuri tuon vellonneen julkisen keskustelun myötä etenkin kun en ole itse lukenut. Tuo käsitykseni ivallisesta hengestä kyllä ihmetyttää eikä anna Rajalasta oikein positiivista kuvaa. Hyvin puntaroit kirjan antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjanainen! Minusta kirjan kirjoittaminen sinällään oli ihan ok, mutta kirjoittajan läpitunkeva ivallisuus teki lukukokemuksesta jossain määrin piinallisen ja tavallaan vesitti koko "rakkauskertomuksen".

      Poista
  4. Luin käsillä olevan kirjan ihan ajankulukseni, en tiennyt Katri-Helenasta muuta kuin maineen, ok, mutta sitten Enkeliin tarttuessani tuli jossain vaiheesa tunne, että nämä ovat privaatteja asioita, eivät kuulu minulle. Annoin olla. Olen lukenut monia muitakin Rajalan tekemiä ja niissäkin tulee hiukan tunne että..? Mietin, että noinkohan Rajalan kumppaneiden lapsetkin ajattelevat, ok, hyvä näin. Hyvä että tämä Panu kirjoittaa asiat puhki kaikkien lukea?
    Kyllä näistä jää hiukan paha maku minkä Rajala näkyy itsekin vaistonneen. Raha? Vai olenko vain liian vanhaa vuosikertaa?

    Hyvää joulua kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Katri Helena edusta minullekaan mitään pyhää, jota pitäisi käsitellä silkkihansikkain. Vaikka Rajala antaa kirjassa kuvan, että kaikki meni erossa lopulta suurin piirtein sivistyneen kaavan mukaan, niin jotenkin minulle jäi käsitys, että ehkä se ei kuitenkaan ole koko totuus ja siitä johtuu kirjan luonne ivallisena paljastuskirjana. Enkeliä en ole edes lukenut, enkä aio vastakaan.
      Rahan arvoa motiivina tuskin kannattaa aliarvioida, kuten ei myöskään kustantamon osuutta.
      Hyvää joulua myös sinulle :)

      Poista
  5. Hyvä, että otit esiin tuon ivallisuuden. Sehän se kaikersi itseänikin lukiessa niin paljon, etten osannut ryhtyä kirjoittamaan tästä kirjasta. Miksi Rajalan pitää pilkata kaikkea, Katri-Helenan miesvainajaakin? Kirjan kirjoittamisen motiiviksi en keksi muuta kuin narsistisuuden. Rajala sanoo kirjan olevan vastaus näytelmään, jossa hänestä on annettu huono kuva. Se ei pidä paikkaansa. Näytelmässä puidaan kumppaneiden erilaisuutta melkeinpä Proffalle imartelevasti. Hän - lukenut mies - siteeraa klassikoita, mutta "lavatähden" ainoa sitaatti on Kahlil Gibranilta. Yhden kohdan Rajala korjaa kirjassaan - ja se korjaus kertoo paljon. Näytelmässä Katrin äiti toteaa epäröiden puhelimessa, että onhan se Proffakin ehkä mies, on se. Rajalan kirjassa taas hän, Panu, on vierailulla Katrin kotona, jossa Katrin isä sanoo, että nythän sinulla Katri onkin vasta oikea mies, jolloin Katri vie isän puhutteluun, "Taivaallista Timppaa" kun ei saa arvostella.

    Molempia Rajalan "ex-vaimo -kirjoja" lukiessani minulle on tullut ihan samat ajatukset kuin tuossa edellä hannuhoolle: mitä lapset, yhteiset, omat ja kumppanin ajattelevat? Enkeli tulessa -kirjassa oli aikakaudelle tyypillisesti suorasukaista seksin kuvausta. Miten mies voi kirjoittaa vaimon seksimieltymyksistä tämän kuoltua ja yhteisten lasten eläessä juuri nuoruuttaan! Voisiko epämiehekkäämpää olla! Lavatähdessä ja kirjamiehessä sänkyjutut on kuvattu vaimeammin, mutta siinäkin on jotain ivallista, Katri käyttää lapsen kieltä "ollaan nakupelleinä".

    Rajala on sanonut, että nyt ollaan sujut ja kirja antoi hänelle rauhan. Näinköhän! Luulisi tällaisen kirjan julkaistuaan olevan hieman syyllinen olo. Mutta ei ehkä, jos on kirjamies.
    Minuunkin tarttui nyt tuo ivallisuus. En ole mikään Katri-fani. En edes pidä hänen äänensävystään. Näytelmässä Katrin laulut olivat toisten laulamina kauniita. Olen vasta tämän kirjan jälkeen alkanut seurailla Katri-Helenaa, ja olen tyytyväinen, että hänellä on vierellään uusi, komea mies. Siitäs sait kirjamies!

    VastaaPoista
  6. Huh, sorry, en huomannut, että kirjoitin noin pitkästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo motiivikysymys on vaikea, luulen, että kyseessä on monien asioiden rypäs.

      Voi olla ,että tuo näytelmä on ollut yksi laukaiseva tekijä ja kyllä minusta tuntuu, että Rajala siitä on ainakin jossain määrin herneen nenäänsä vetänyt. Itse en ole näytelmää nähnyt, mutta muistelen, että jossakin kritiikeissä kiinnitettiin huomiota siihen, että Proffan hahmo ei ollut kovin Rajalaa imarteleva.

      Tuosta läheisten suhtautumisesta kirjaan on vaikea sanoa mitään, mutta ainakin Rajalan nykyinen vaimo oli sen käsikirjoitusvaiheessa hyväksynyt. Oli tosin ilmeisesti varoitellut sen julkaisemista. Enkeliä en ole lukenut eikä tämän jälkeen tee mielikään lukea. Enköhän tiedä Rajalan yksityiselämästä jo tarpeeksi.

      Pitkät kommentit ovat mukavia!

      Poista
    2. Ivallinen ja toisia pilkkaava kirjoitustyyli on ominaista Rajalalle & hän pyrkii tuomaan itseään esille ihan kaikissa teksteissään. Jaana on varmasti oikeassa siinä, että motiivina on monien asioiden rypäs. "Kovien" kirjallisuustutkijoiden piirissä Rajalaa pidetään lähinnä pellenä ja se tuntuu häntä alituiseen kaivertavan. Ja toisaalla hän kerjää ja pitää kohuhuomiosta, ie saadakseen vahvan reaktion aikaan on kirjoitettava ronskisti.

      Poista
    3. Tämä selittää ehkä myös Rajalan suuttumista Proffa-hahmon vuoksi: se pellemäinen briljeeraus siteerauksilla osui maaliin. Rajala tekee niin, olen todennut sen haastatteluissa, mm. eräässä, jossa hän oli yhdessä Katrin kanssa ja piikitteli tätä tietämättömyydestä. Hän on pitänyt tätä puhetyyliä fiksuna, mutta koomistahan se on!

      Poista