keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lassi Sinkkonen - Sumuruisku

Maalatut autot ja aate.


Lassi Sinkkonen: Sumuruisku. Tammi 1968. 248 s.

Ei sitä usein tapahdu, että ihminen tekee kirjalöytöjä könytessään aamuyöllä baarista kotiin. Näin kävi kuitenkin tämän Sumuruiskun kanssa. Löysin kirjan Kampin bussiterminaalin ylätasanteella olevasta ilmaiskirjahyllystä, kun olin matkalla kohti illan viimeistä tai aamun ensimmäistä bussia. Ja kaiken kukkuraksi kirjassa on kirjailijan omistuskirjoitus.

Mutta mä sanon sulle Kalle yhden totuuden! Suomalainen ei usko ennenkun se näkee. Mutta suomalainen kommunisti ei usko vaikka se näkee ja kuulee. Se näkee mitä haluaa tai se näkee vaan sen mihin uskoo. Se on kuule sokeiden lauma tai ainakin se on ollut. Onneksi aika on muuttunut. Se on luojan onni. Musta tuntuis aika paskalta jos sä Kalle ajaisit mua torrakka kädessä pitkin mäkiä jostain pienestä asiasta tai ei asiasta ollenkaan. Vihtosit vaikka muuten vaan mun perääni niinku jäniksen. Aatteen nimessä tietysti. Mitä sä tyykäisit meiningistä. (SR, 48)

Lassi Sinkkosta (1937-1976) voi hyvällä syyllä kutsua työläiskirjailijaksi. Hän oli sitä paitsi ammattitaustansa myös aiheidensa perusteella. Ennen Sumuruiskua hän oli ehtinyt julkaista neljä runokokoelmaa. Hänen tunnetuin teoksensa lienee eittämättä vuonna 1970 ilmestynyt Solveigin laulu, joka on myös itselleni tärkeä teos. Sinkkonen teki itsemurhan 1976.

Sumuruisku ei koskettanut minua samalla tavalla kuin Solveigin laulu, siihen se on liiaksi oman aikansa lapsi. Kirjan päähenkilö on automaalari Heinonen, joka  pääsee työttömyyden jälkeen uudelleen töihin käsiksi. Uusi työpaikka on suuren korjaamon maalaamossa. Korjaamo on neuvosto-omisteinen firma, jossa työntekijälle on eduksi, että hän kuuluu kommunistiseen puolueeseen. Sumuruisku keskittyy lähes täysin maalaamon maailmaan, mitä nyt välillä käydään pikkujouluissa ja veneretkellä läheisessä saaressa. Kirjan henkilöt ovat maalamon työntekijöitä tavallisista duunareista pikkupomoihin. Tutuiksi tulevat muun muassa työnjohtaja Putkinen, luottamusmies Arska, kommunistivehkeilijä Kalle, kirjailijan urasta haaveileva Aleksi (ilmeisesti Sinkkosen jonkinlainen alter-ego) ja opportunisti Pekka. Naiset ovat tässä maailmassa esillä lähinnä vain sopivina panopuina milloin missäkin. Myöskään raittiudella ei ole niin väliä, potti viinaa voidaan hyvin hankkia työpäivän ratoksi.

Sumuruisku tuo lukijan eteen suomalaisen duunariyhteisön ja sen sekä henkilökohtaisen että yhteisöllisen tason suhteet ja poliittiset jännitteet. Tästä maailmasta löytyy paljon raakuutta, rujoutta, ristiriitoja, mutta myös keskinäistä solidaarisuutta. Ristiriidat kärjistyvät usein laajamittaisiksi poliittisiksi väittelyiksi. Sinkkonen itse oli kommunistisen puolueen jäsen, mutta ei hän kirjassaan anna kovin mairittelevaa kuvaa  puolueen toiminnasta. Erityisesti puolueesta henkilökohtaisella tasolla hyötymään pyrkivät saavat kuulla kunniansa. Aate sinällään voi olla oikea, tosin pienin epäilyksin, kuten alter-ego Ale kirjassa pohdiskelee:

Kommunismin aatetta ei vielä ole kehitetty niin pitkälle kuin olisi pitänyt, mutta saattaa olla että siitä muodostuu kokoava aate ihmisten ja heidän elinmahdollisuuksien parantamiseksi. Toisaalta minusta näyttää siltä, että mikään tunnettu aate ei pysy kokoavana ja yhteisenä. Mä olen viime aikoina kadottanut uskoni moniin asioihin. Esimerkiksi mä en enää usko sokeasti kommunismin voittoon. Ehkä en ole koskaan aivan vakavissani uskonutkaan ja viimeaikaiset tapahtumat maailmassa antavat aiheen uskoa ettei kommunismi ole viimeinen sana ihmisten yhteyden tiellä. Kai sä olet jonkun verran seurannut mikä kehitys on meneillään niissä kansandemokratioissa. (SR s. 148-149)

Sumuruisku oli ihan mielenkiintoinen lukukokemus, mutta ei kirjallisesti kovin sykähdyttävä. Lukiessa tuli pakostikin mieleen Arto Salmisen osin samojen teemojen kanssa painiskeleva loistava Varasto.

Myös Elegia on lukenut kirjan.

Kirja oli tammikuun Projekti 12-kirja

8 kommenttia:

  1. Kylläpä oli hieno löytö ja mielenkiintoinen kirjoitus kirjasta.

    Juuri pari päivää sitten sanoin eräälle lukemista kaipaavalle ihmiselle, että luepa Sinkkosen "Sirkkelisirkus". Sen kirjan jälkeen on helppo ymmärtää, miksi Sinkkonen teki itsemurhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos! Pitäisi varmaan lukea tuo Sirkkelisirkus.

      Poista
  2. Noi Trabantit on niin niin hienot! Autohullu bongasi komiat biilit ja vasta sen jälkeen pystyi keskittymään itse kirjapostaukseen... ;)
    Kirjan löytötarina on hauska, enpä ole koskaan itse bongannut kirjoja viihteellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, first thing first :)

      Kerta se oli minullakin ensimmäinen. Nuorempana sitä bongaili baarireissuilla kaikkea muuta :)

      Poista
  3. Oho, kirjoja voi siis "haalia" mitä erilaisemmissa tilanteissa :D Olipa ilo lukea mietteesi Sumuruiskusta. Itse pidin kirjasta kovin, vaikka ei se Solveigin laulun kanssa samalle tasolle yltänyt. Tuon Ompun mainitseman Sirkkelisirkuksen haluaisin lukea ja muistaakseni minulla jopa on se (Suomessa kirjavatastossani), mutten koskaan ehtinyt lukea sitä kun muutin muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Elegia ja kirjoja tosiaan voi löytää mitä erilaisimmista paikoista erialisimpiin vuorokaudenaikoihin.

      Minua alkoi myös Sirkkelisirkus kiinnostaa.

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus, ja vaikken tätä kirjaa ehkä koskaan tulekaan lukemaan, nautin tekstistäsi. Hymyilytti, kun kerroit mitä kautta kirja on löytänyt tiensä luoksesi. :)

    Sinkkosen runot kiinnostaisivat, ja Solveigin laulun haluaisin lukea - kirjan pohjalta tehdyn televisioelokuvan olen nähnyt pariinkin kertaan ja se on tehnyt suuren vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, jos Sinkkoselta jotain luet, niin lue ehdottomasti Solveigin laulu.

      Ihmeellisiä ovat kirjojen tiet :)

      Poista