sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Riitta Konttinen - Onnellista asua maalla



Riitta Konttinen: Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Siltala 2013. 368 s.

Kävin joulukuun lopulla katsomassa Ateneumissa parhaillaan käynnissä olevan näyttelyn Järven lumo, johon on kuvin, maalauksin ja tekstein kerätty tarinoita Tuusulanjärven rannalle 1800-1900-luvun vaihteessa syntyneestä taitelijayhteisöstä. Näyttelyn toisena kuraattorina toiminut taidehistorioitsija Riitta Konttinen on koonnut aiheesta myös nyt käsiteltävänä olevan kirjan Onnellista asua maalla.

Taitelijayhteisö alkoi muotoutua, kun taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt asettui puolisonsa kirjailija Juhani Ahon ja lapsensa kanssa Tuusulanjärven rantamaisemiin  vuonna 1897. Heistä tuli Vårbackan, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Aholana, asukkaita. Joidenkin vuosien päästä he saivat seuraa Halosista, Järnefelteistä ja Sibeliuksista lapsineen sekä poikamies J.H. Erkosta. Taidemaalari Erik Järnefelt Saimi-vaimonsa kanssa rakennutti kodikseen Suvirannan. Järnefeltin taiteilijakollegalle Pekka Haloselle ja hänen vaimolleen Maijalle nousi järven rantaan koti, joka tunnetaan nimellä Halosenniemi. Runoilija J. H. Erkko oli viettänyt kiertelevää ja yksinäistä kiertolaisen elämää ja alkanut kaivata omaa kotia, jollaiseksi viimein muodostui hänen rakennuttamansa Erkkola. Viimeisenä alueelle tulivat Sibeliukset, kun heidän Ainolansa valmistui 1904.

Yhteisöstä muodostui vuorovaikutuksellinen kokonaisuus, jossa monenlaiset erilaiset ystävyys- työtoveruus- ja sukulaisuussuhteet risteilivät eri ihmisten kesken erilaisina verkostoina. Tällaisena Tuusulanjärven yhteisöllä on tärkeä paikkansa suomalaisessa kulttuurihistoriassa. Alueen asukkaista itselleni läheisimmiksi ovat muodostuneet Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt, joihin olen tutustunut paitsi kaunokirjallisen ilmaisun ja elämäkerrallisen kerronnan kautta, niin myös teatterin keinoin. Myös Järnefeltit tulivat jonkin verran tutuiksi, kun luin jonkin aikaa sitten Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin perustuvan teoksen Vain tosi on pysyväistä.

Taiteilijayhteisön kotien muototuminen liittyy ajan aatteellisiin ideoihin kodista ja uusiin taiteellisiin virtauksiin. Esimerkiksi nousi ruotsalaisen kuvataiteilijan Carl Larssonin koti. Hän oli julkaissut ajatuksistaan kirjan Ett hem, joka kului ahkerasti myös suomalaistaitelijoiden ja heidän perheenjäsentensä käsissä. Kirjassa Larsson painotti, että kodeissa oli palattava "yksinkertaiseen, mutta samalla taiteelliseen ja kauniiseen käytännöllisyyteen". Tuusulanjärven taiteilijakodeissa pyrittiin ottamaan huomioon sekä yksinkertaisen kauneuden että käytännöllisyyden vaatimukset. Liiasta porvarillisesta pönötyksestä haluttiin päästä eroon. Erityisesti kuvataiteilijat osallistuivat innokkaasti omien kotiensa ja niiden sisustuksen suunnitteluun. Pääosan varsinaisista rakennustöistä suorittivat kuitenkin alan ammattimiehet.

Kirjassaan Konttinen tutustuttaa lukijat taiteilijayhteisön syntyyn. Hän käy läpi perheiden kotien ominaispiirteet ja niiden asukkaat. Lukijat pääsevät tutustumaan taiteilijakotien arkielämää ja juhlahetkiin samoin kuin asukkaiden aatteellisiin aivoituksiin ja heidän suhtautumiseensa ajan erilaisiin aatteisiin ja tapahtumiin. Konttinen ei näe yhteisöä pelkästään taloja asuttaneiden kansallisten suurmiesten läpi, vaan hän tarkastelee naisia ja miehiä samanveroisina toimijoina yhteisön arjessa ja käytännöissä. Yhteisön naisista jokaisella oli omia taiteellisia tai ammatillisia mielenkiinnon- ja kunnianhimon kohteitaan. Venny Soldan-Brofeldt, josta Konttinen on kirjoittanut hienon elämäkerran, oli taidemaalari, joka ulotti kiinnostuksensa myös käsityötaiteeseen ja kirjojen kuvittamiseen. Maija Halonen oli  opiskellut pianonsoittoa, mutta pianistina hän toimi vain kotioloissa ja ystäväpiirin tapaamisissa. Tärkeintä Maijan pianonsoitto oli hänen miehelleen Pekka Haloselle, joka tarvitsi maalaamisensa tueksi vaimonsa soittoa. Soittamisen ja kodinhoidon lisäksi Maija toimi kääntäjänä. Käännöstöitä teki myös Saimi Järnefelt, mutta hänen ensisijaisena mielenkiinnon kohteenaan oli näytteleminen. Hän luopui kuitenkin näyttelijäntyöstään ensimmäisen lapsensa synnyttyä.  Aino Sibelius, Eero Järnefeltin sisko, ei työskennellyt kodin ulkopuolella, mutta hänen panoksensa miehensä tukena ja perheen kotitalouden peräsimessä oli tärkeä. Sosiologi Janet Finciä mukaillen Konttinen puhuu Aino Sibeliuksen kohdalla "kaksoiskarriääristä": Naimisiin mennessään nainen nai myös miehen työn ja eli jatkuvasti sen kanssa, oli avustava osapuoli ja osa miehen uraa." (OAM s. 149-150)

Puutarhan hoidolla ja antimilla oli oma tärkeä osansa erityisesti naisten elämässä. Riemastuttava yksityiskohta oli Ahojen joululahja Järnefelteille. He lupasivat keväämällä toimittaa kuormallisen hevosenlantaa Järnefeltien puutarhan lannoitukseen. Lahja toimitettiin perille kirjeessä, joka sisälsi Vennyn piirtämän kuvan hevosesta lantakuormineen ja Jussin kirjoittaman saaterunon:

Tuota tuumin talvikauden
Puhki päätäni pitelin
Mitä antaisin Eerolle
Saimillensa saattelisin
Rutarantahan rakasta
Peltomaahan mieluisinta.
Ylen on heillä hyvät kaikki
Kovin paikkansa parahat.
Yhtä puuttuu parasta
Kaipaavat kallehinta:
Omenia orivarsan
Hevon hirnuvan hyviä
Kokkareita kultaisia.
(OAM s. 197)

Luin kirjaa suurella mielenkiinnolla. Siinä sivutaan useita aiheita, jotka kiinnostavat minua, kuten esimerkiksi viime vuosisadan lopun taide- ja kulttuurihistoriaa, arjen historiaa ja naisten historiaa. Myös kotiin ja kodin estetiikkaan liittyvät ajatukset olivat kiehtovia. Monet sisutukseen liittyvistä ajatuksista olivat sellaisia, jotka voin hyvin allekirjoittaa omassa sisustusfilosofiassani, korituoleja myöten.

Näitä kauniita koteja, yksityiskotina toimivaa Suvirantaa lukuunottamatta, pääsee nykyään ihastelemaan paikanpäälle Tuusulanjärven rantamaisemiin. Olen itse vieraillut kaksi kertaa Halosenniemessä ja Ainolassa kerran. Ahola ja Erkkola ovat bongaamatta. Varsinkin Halosenniemessä pystyy vielä kokemaan jotain paikan alkuperäisestä hengestä ja siellä vierailu sai aikaan melkein pyhän tunnelman rauhoittavuudessaan. Täältä enemmän infoa Rantatien nykyisyydestä.

Konttisen kirja on tehty vankalla ammattitaidolla, jossa sujuva teksti ja monipuolinen kuvitus tukevat toisiaan. Jonkin verran kirjassa oli toistoa ja muutamia pieniä lapsuksia esimerkiksi vuosiluvuissa, mutta ne eivät juuri lukemista häirinneet. Populääriksi tietokirjaksi kirja on viitoitettu tarpeeksi kattavasti. Lisäksi siitä löytyy hyvä lähde- ja kirjallisuusluettelo sekä henkilöhakemisto.Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille.

 Mariakin luki kirjan ja tykästyi. Myös Agricolan kirja-arvosteluista löytyy kritiikki kirjasta.

6 kommenttia:

  1. Jaana, kiitos tästä kirjavinkistä! Konttisen kirja menee lukulistalleni ilman muuta! Tuusulan Rantatie on edelleen tunnelmallinen ja viehättävä kulttuurimiljöö, jossa suosittelen käymään varsinkin kesäaikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sara! Luulen, että tämä on sinulle mieleen :)

      Rantatie on tuttua miljöötä, olen siellä muutamana kesänä vieraillut.

      Poista
  2. Kiitoksia kirjavinkistä. Kesällä moni paikka suomessa on kaunista ja yhdyn kyllä kirjan nimeen "Onnellista asua maalla". Kaupunkiin en muuttaisi paitsi Raumalle jossa olen syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Itse en ihan maalla asu, vaan Porvoossa, jossa mielestäni sopivalla tavalla yhdistyy maaseudun ja kaupungin hyvät puolet. Aivan kuten Raumalla, joka on tuttu kaupunki, sillä olen kotoisin naapuripitäjästä ja äitini asuu nykyään Raumalla.

      Poista
  3. Tämä minunkin olisi pitänyt lukea...Konttinen tekee kiinnostavia kirjoja.

    Juhani Ahosta sekä Vennystä tuli televisiosta minisarja kauan sitten ja pääosassa oli loistava Sara Paavolainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, muistan tuon sarjan Vennystä.

      Suosittelen kirjaa! Tänään luin Hesarista, että Konttiselta on tulossa lähiaikoina taas uusi kirja, joka tällä kertaa käsittelee kultakauden naistaitelijoiden keskinäisiä ystävyyssuhteita. Vaikuttaa mielenkiintoiselta sekin.

      Poista