torstai 2. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina - tammikuu


Yksi tämän hetken eniten keskustelua herättävä ilmiö lienee sää. Kuten kuvasta näkyy, kovin tammikuiselta ei vaikuta, vaan maisema näyttää kutakuinkin samalta kuin viime kuussakin. Tänään on hieman viileämpi päivä kuin monet edelliset ja ihan pieni kerros luntakin satoi kattojen päälle. Sääennusteen mukaan lauhemmat ilmat kuitenkin palaavat, eikä lunta ole toistaiseksi enempää tiedossa.

Tiedän, että monet toivoisivat lunta maisemaa valaisemaan. Myös hiihtoladuille ja pulkkamäkiin mielivät tarkastelevat sääennustuksia toivorikkain mielin. Itse olen vähän outolintu tässä asiassa, sillä minä voin viettää talveni oikein hyvin myös lumettomana versiona. Pääsee pyöräilemään kauppamatkat eikä tarvitse miljoonia vaatekerroksia pysyäkseen lämpimänä.



Valoa sen sijaan jo kaipaan, mutta se on minulle normaali olotila tähän aikaan vuodesta oli lunta tai ei. Heti joulun jälkeen alan odottaa malttamattomana kevättä (tosin samalla koitan kuitankin muistaa carpe diem-ohjeen). Suomen kansan kalenterista seuraan  päivittäistä valon lisääntymistä silmä tarkkana.

Uusi vuosi seisoo arvoituksellisena edessämme. Itselläni asiat ovat tällä hetkellä vähän joka suuntaan levällään. Toivon kuitenkin, että ainakin muutamat asiat edistyvät jo tammikuun aikana. Blogi tulee joka tapauksessa jatkumaan entisenlaisena: luen kirjoja ja yritän kirjoittaa niistä jotain viisasta tai vähemmän viisasta. Välillä saatan heittää blogiin jonkun kuvan. Venäjä-haasteeni jatkuu vielä muutaman kuukauden. Teen siitä lähiaikoina oman muistutuspostauksen. Projekti 12 on edennyt hieman tahmeasti, mutta tammikuun aikana otan lukuun ainakin Lassi Sinkkosen Sumuruiskun.

Tällä hetkellä luvussa on kaksi tiiliskiveä: Hans Falladan Yksin Berliinissä (etenee vauhdilla) ja Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi (etenee takkuisesti, viides lukuviikko menossa ja olen vasta puolessavälissä). Seuraavaksi palaan blogiin todennäköisesti toisen maailmansodanaikaisen Berliinin tunnelmissa. Ei siis ole kovin hilpeitä hetkiä luvassa.

6 kommenttia:

  1. Luin viime vuonna Falladan kirjan saksaksi (Jeder stirbt für sich allein) -- Falladasta on nyt tullut pitkä unohduksen jälkeen ilmiö. Pidin kirjasta, se oli vaikuttava ja koskettava ja odotan nyt arviotasi siitä innolla. Berliinissä on paljon kiehtovaa, vaikkei aina kovin hilpeää, se on totta. En ole koskaan ollut siellä kauempaa, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että joku blogisteistakin on Falladaa lukenut. Itse sain vinkin kirjasta kaveriltani ja hyvä vinkki olikin.
      Berliinissä nykyään on paljon kaikkea kiehtovaa, mutta Falladan kuvaama sodanaikainen Berliini ei siltä vaikuta.
      100 sivua vielä lukematta ja sitten on aika väsätä kirjasta jonkinlainen teksti.

      Poista
  2. Vuosi kuvina -haaste osui vähän tylsään vuoteen, koska maisema ei juuri muutu... Ihanaa, että blogisi pysyy! :) Projekti 12 jäi nyt minulla vähän tauolle, sillä irkkukirjallisuus alkoi puskea tähän väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ei ehkä paras vuosi kuvata suomalaisen luonnon vaihtelevuutta :)

      Projekti ei minullakaan ole oikein edennyt suunnitelmien mukaan :(

      Poista
  3. Elinan kommentti tylsästä vuodesta, päteeehkä viimeiseen kolmeen kuukauteen. Mutta muistatteko mikä ruska oli ja josko vaikka vielä tulee kinoksittain lunta kuviimme. Mutta totto puhuen, minäkin olen kyllästynyt kuvauskohteeseeni, kun se on nyt kolme kuukautta näyttänyt tismalleen samanlaiselta. Säänmuutoksia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri katselin syksyisiä ruskakuvia, kun hain postauskuvaa. Kaunista oli.

      Ihan kinoksittain en sitä lunta kaipaisi. Tämä on juuri hyvä. Sen sijaan iloitsen kovasti valosta. On ihan mahtavaa istua työpöydän ääressä, kun nouseva aurinko alkaa paistaa silmiin. Ihanaa!

      Poista