perjantai 21. helmikuuta 2014

Mia Kankimäki - Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.


Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Otava 2013. Miki. 838 s.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on ollut runsaasti blogeissa esillä. Itse tuskin olisin ottanut kirjaa lukulistalle, jollen olisi lukenut Liisan postausta siitä. Liisa vertasi Kankimäen kirjaa Anna Kortelaisen Virginie!-teokseen, joka on yksi suuria suosikkejani. Ja kun olen oppinut luottamaan Liisan näkemyksiin, päätin ottaa kirjan luettavakseni. Luottamus palkittiin, sillä Kankimäen kirja oli pääosin erinomainen lukukokemus.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on eräänlainen päiväkirjan, matkakirjan ja populaarin tietokirjan yhdistelmä. Kankimäki jättäytyy mainostoimittajan työstään vuorotteluvapaalle, antaa asuntonsa vuokralle ja lähtee apurahan turvin Kiotoon tutkimaan 900-luvulla elänyttä naiskirjoittajaa ja keisarinnan hovinaista Sei Shonagōnia. Kankimäki oli tutustunut Sei Shonagōnin Tyynynaluskirjan englanninkieliseen käännökseen opiskeluaikanaan ja siitä saakka palannut tämän teksteihin säännöllisesti.

Tiedän, että olen kuljettanut sinua, ajatusta sinusta, mukanani lähes viisitoista vuotta. Olen varjellut sinua omana salaisuutenani, inspiraation lähteenäni, joka vuosisatojen takaa on neuvonnut erilaisten tekstien laatimisessa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Olen kirjoittanut pöytälaatikkokäsikirjoituksen sinun innoittamanasi. Olen laatinut täytettäviä kirjoja listojesi inspiroimana - on hämmästyttävää, miten paljon kiinnostavaa tietoa ihmisen persoonallisuudesta on tiivistettävissä listoihin. (AJSSLN, 23)

Kankimäki viettää kaksi kolmen kuukauden jaksoa Kiotossa, joka oli Shonagōnin aikaan, Heian-kaudella, japanilaisen valtiollisen ja kulttuurisen elämän keskus. Kioto tarjoaa Mialle jatkuvia elämyksiä jääkylmistä huoneista kirsikankukkien mono no awareen. Hän tekee tutustumisretkiä kaupungin nähtävyyksiin, japanilaiseen elämänmuotoon ja Heian-kauden historiaan ja kulttuuriin. Paljon ei alkuperäistä ole jäljellä, mutta tutkimustyön kannalta on kuitenkin tärkeää päästä aistimaan autenttista ympäristöä vuodenajan ja vuorokauden mukaan vaihtuvine näkymineen ja tunnelmineen. Suurimpana puutteenaan Kankimäki pitää sitä, että hän ei osaa japania, vaan kaikki hänen saavuttamansa tieto on toisen käden kautta suodattunutta tietoa. Toisaalta tämä saa hänet oivaltamaan, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin "puhdas fakta", varsinkin kun on kyse yli 1000 vuotta sitten eläneestä naisesta, josta ei ole paljon jälkiä jäänyt. Kyse on toinen toisensa päälle rakentuneista tulkinnoista ja niihin on tyydyttävä.

Sei Shonagōn, jonka tekstit vuorottelevat kirjassa kirjailijan omien tekstien kanssa, on Kankimäelle ennen kaikkea keskustelukumppani ja peili, jonka kautta hän peilaa ja reflektoi itseään: omia ajatuksiaan, elämän valintojaan, kirjoittamistaan ja tapaa olla nainen. Vaikka oli mielenkiintoista lukea itselleni ennen tuntemattomasta japanilaisesta naiskirjoittajasta ja päästä sukeltamaan niin ikään vieraaseen elämänmuotoon ja kulttuuriin, niin tärkein anti minulle oli kuitenkin tuo Kankimäen tarkkaan itsereflektioon perustuva kirjoittaminen. Hän ei kirjoita itsestään otsa rypyssä, vaan teksti on pulppuilevaa, avointa ja kevyttä ja siinä on ripaus itseironista huumoria. Kiinnostavaa oli myös lukea hänen pohdintojaan toisen elämästä kirjoittamisesta, asiasta, jota olen itsekin joutunut paljon miettimään. Kun Kankimäki vielä on loistava kirjoittaja, joka yhdistelee erilaisia tekstilajeja sujuvasti toisiinsa, on lukukokemus kaiken kaikkiaan hyvin antoisa.

Yksi asia kuitenkin ärsytti mitä enemmän kirjaa luin ja se oli Kankimäen tapa puhutella Sei  Shonagōnia sinänä. Pidin tapaa teennäisenä, vaikka ymmärrän sen tarkoituksen tehokeinona ja intiimin suhteen markkeerauskeinona. Minulle se ei vaan toiminut. Jonkin verran kirjassa oli myös turhaa toisteisuutta, jota karsimalla kirjasta olisi saanut jämäkämmän ja iskevämmän.


Japani on itselleni ollut tähän asti melko kaukainen maa kaikin puolin, mutta Kankimäen kuvaus kirsikankukkien valtaamasta Kiotosta sai kuitenkin kiinnostuksen heräämään. Ehkä joskus.

10 kommenttia:

  1. Tänään lähdin varta vasten tämän kirjan vuoksi mökiltä ihmisten ilmoille, Varkauden Suomalaiseen. Tarttuihan se mukaani, mutta niin tarttui pokkari Suljettu Maakin ja niin vain vei Pohjois-Korea mukanaan. Kankimäen Japani joutuu odottamaan vielä hetken... ;) Onneksi on lomaa vielä jäljellä.

    Kiitos mielenkiintoisesta arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, ole hyvä.

      Minäkin poikkesin kirjakaupassa vain ostaakseni tämän. Halusin saada kirjan heti luentaan.

      Sulla on selkeä Itä-Aasia-buumi menossa.

      Poista
  2. Kirja on niin kiinnostava, että tartun siihen varmaan jossain vaiheessa. Kiitos innoituksesta, Jaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, suosittelen! Itsekin ensin ajattelin, että kirja saaa odottaa, mutta lopulta olin niin malttamaton, että poikkesin kirjakauppaan varta vasten Kankimäen kirjaa hakemaan.

      Poista
  3. Voi että olen iloinen, että tästä tuli sinullekin erinomainen lukukokemus! Kankimäen kirja on aivan hurmaava, ja on ollut ilahduttavaa seurata miten suurin osa bloggaajista on ihastunut kirjaan. Niin minäkin! Kirja vei niin mennessään etten kyennyt sen jälkeen pariin viikkoon lukemaan yhtäkään romaania. :) Ja Japanin-matkakuume - se on Asioiden jälkeen armoton.

    Ihana kuva! <3 Voi, tulisipa kevät jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kyllä tuo kuva saa kevättä kaipaamaan!

      On kyllä on rikkumattoman posiitivinen bloggari-rintama Kankimäen kirjan takana. Eikä turhaan, kirja on piristävä poikkeus suomalaisessa kirjakentässä.

      Voin vain kuvitella, miten sinä Reissuiita, olet kirjasta innoissasi ja mielesi palaa jo seuraavalle matkalle.

      Poista
  4. Ihanaa, että sinäkin pidit tästä! Minua tuo Sein puhuttelu ei häirinnyt, ja itse asiassa jopa pidin siitä, mutta toisteisuutta kirjassa kieltämättä oli, ja se olikin minulle kirjan ainoa pieni miinus. Muuten kirja oli minusta omassa lajissaan ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinua tuo puhuttelu alkoi loppua kohden häiritä yhä enemmän, mutta onneksi ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi laskenut kirjan arvoa. Hieno ja piristävä kirja!

      Poista
  5. Saran tavoin minäkään en hetkeen voinut tarttua seuraavaan kirjaan, olin niin pökertynyt tästä. Sinä-muoto toimi minusta hyvin, eikä toistokaan liiemmin häirinnyt, tulkitsin sen kertovan "ajatuksenomaisuudesta", näinhän ajattelemme, poukkoillen asiasta toiseen ja taas takaisin. Mutta hetkinen, mikäs tuo Millan mainitsema Suljettu maa on, täytyypä tutkia. Pohjois-Koreassa olin juuri itsekin (siis kirjassa, en matkustanut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ihan niin pökertynyt kirjasta ollut, mutta hyvä fiilis siitä jäi ja myös sellainen olo, että kirjan voisi lukea joskus uudelleen.

      Ai sinullakin Itä-Aasia-buumi menossa :)

      Poista