perjantai 14. helmikuuta 2014

Ville Laamanen - Suuri levottomuus


Ville Laamanen: Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939. k&h. Turku 2014. 346

Suuri levottomuus on Ville Laamasen väitöskirja, jota hän puolusti muutamia viikkoja sitten Turun yliopistossa. Kirjan kansikuvaa koristaa neuvostomaalari Juri Pimenovin maalaus Uusi Moskova (klik) vuodelta 1937, jossa moderni kohtaa totalitaarisesti hallitun Neuvostoliiton pääkaupungin autoilevan nuoren naisen muodossa. Tätä modernin ja totalitaarisen kulttuurin välistä leikkauskohtaa kirjailija ja kulttuurikriitikko Olavi Paavolainen tavoitteli kun hän vihdoin monen yrityksen jälkeen pääsi matkalle naapurimaahan toukokuussa 1939. Hän oli hakenut viisumia jo pari kertaa aiemmin, mutta vasta kun hyvät suhteet Neuvostoliittoon omannut Hella Wuolijoki ryhtyi hänen suosittelijakseen, pääsi Paavolainen matkaan. Paavolaisen matka kesti yhteensä noin 11 viikkoa ja sinä aikana hän ehti tutustua muun muassa Leningradiin, Moskovaan, purjehtia alas Volgaa Stalingradiin ja taas takaisin Moskovaan. Matkan viimeisenä etappina oli Ukraina. Paluumatkalle Paavolainen lähti 8.8. Turkin kautta ja matkasi läpi sotaan valmistautuvan Euroopan. Hänen tehdessään matkaa syttyi toinen maailmansota ja kun Paavolainen vihdoin pääsi takaisin kotimaahan, oli tilanne monella tavalla erilainen kuin hänen lähtiessään matkalle.

Paavolaisen tarkoitus oli kirjoittaa matkakirja Neuvostoliiton matkasta samaan tapaan kuin hän oli tehnyt aiemmista matkoistaan kansallissosialistien hallitsemaan Saksaan ja salaperäiseen Etelä-Amerikkaan. Matkojen tuloksena olivat syntyneet kirjat Kolmannen valtakunnan vieraana, Lähtö ja loitsu sekä Risti ja hakaristi. Nämä kolme kirjaa tunnetaan yhteisnimellä Pako pimeyteen ja trilogian oli siis tarkoitus täydentyä neliosaiseksi, mutta sota tuli väliin.

Laamasen kirja jakautuu kahteen toisistaan eroavaan tarkastelukulmaan. Toisaalta hän tarkastelee Paavolaista kulttuurikriitikkona, joka koki tehtäväkseen luoda synteesin omasta ajastaan kirjoittamalla. Tässä osiossa Laamanen keskittää katseensa Pako pimeyteen - trilogian teoksiin ja luo niiden avulla kokonaisnäkemystä Paavolaisen ajatuksista. 1930-luku oli voimakkaiden ideologioiden ja totalitaaristen valtioiden vuosikymmen, jossa toisaalla olivat kansallissosialistinen Saksa ja fasistinen Italia ja toisaalla kommunistinen Neuvostoliitto. Aikaa leimasi laaja-alainen politisoituminen, joka ulottui yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja tämä vaikutti ihmisiin ja myös näkemyksiin ihmisestä. Laamanen kontekstoi Paavolaisen omaan aikaansa tarkastelemalla tämän rinnalla myös muita aiheesta kirjoittaneita intellektuelleja. Suomesta Paavolaisen vertailukohdaksi nousevat muun muassa V.A.Koskenniemi ja Tatu Vaaskivi. Ulkomaisista intellektuelleista puolestaan, etenkin Neuvostoliittoon liittyen, Andre Gide ja Lion Feuchtwanger, joista Gide kirjoitti hyvin kriittisen kirjan Neuvostoliiton oloista, kun taas Feuchtwangerin teos osoitti nähdyistä puhdistusoikeudenkäynneistä huolimatta myötämielisyytensä maailman ainoalle kommunistiselle maalle. Se millaiseksi Paavolaisen kirja Neuvostoliitosta olisi muotoutunut jää arvoitukseksi.

Kirjan toinen osa keskittyy Paavolaisen Neuvostoliiton matkaan. Tähän Laamanen pystyy tuomaan uutta tietoa, sillä hän on saanut käytettäväkseen uutta arkistoaineistoa Moskovasta. Aineisto koostuu matkan järjestäneen VOKS:n edustajien laatimista raporteista ja muutamista muista Neuvostoliiton viranomaisten asiakirjoista. Näiden avulla selkiytyvät aikaisempaa tutkimusta paremmin Paavolaisen matkan sisältö ja taustat. Erityisen merkittäviä ovat Paavolaisen isäntänä Moskovassa toimineen Grigori Heifetsin raportit, joihin tämä oli kuvannut Paavolaisen kanssa käymiään keskusteluja.

1930-luku oli poliittisesti ja maailmankatsomuksellisesti sitoutuneiden intellektuellin aikaa. Se mihin suuntaan Paavolainen oli kallellaan, vai oliko mihinkään, kiinnosti sekä aikalaisia että myöhempiä tutkijoita. Määrittelijästä riippuen Paavolainen on nähty joko sitoutumattomana, natsimielisenä tai eri suuntien välissä horjuvana opportunistina. Laamanen kokoaa yhteen näitä näkemyksiä, mutta lopullista totuutta asiasta ei hänen mukaansa ole mahdollista saavuttaa.

Laamasen kirja on monella tapaa antoisa kirja sille, joka on kiinnostunut 1930-luvun kulttuurisesta, poliittisesta ja ideologisesta keskustelusta. Se myös todistaa, että paljon tutkittu Olavi Paavolainen jaksaa edelleen kiinnostaa ja hänellä on myös annettavaa myös nykyiselle tutkimukselle. Väitöskirjaksi Suuri levottomuus on mukavan sujuvalukuinen. 

Olen aiemmin kirjoittanut Matti Kurjensaaren teoksesta Loistava Olavi Paavolainen.

(Postauksen kuva on vielä uudemmasta Moskovasta ja siinä näkyy osittain sama kadunpätkä kuin Pimenovin maalauksessa.)

6 kommenttia:

  1. Paavolainen ja 30-luku, molemmat kiinnostavat, yhdessä ja erikseen. 1938 ja 1939 vuodet ovat nyt pyörineet viime aikoina lukemissani kirjoissa: Jokapäiväinen elämämme ja Kangastus 38. En tiennytkään, että Paavolainen oli Neuvostoliitossa samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin yhtymäkohtaa Pelon kirjaan vuoden 1939 muodossa, varsinkin kun Paavolainen pääsi jututtamaan muutamaa kirjailijaa, jotka eivät kovin puheliaita ilmeisesti olleet.

      Paavolaisen Neuvostoliiton matka on jäänyt ehkä vähän pienemmälle huomiolle kuin Saksan matka. Todennäköisesti syynä on puuttuva kirja, mutta myös sodan alkaminen, joka vei kaiken huomion.

      Poista
  2. Kiitos Jaana, Paavolainen on kaikessa ristiriitaisuudessaan kiinnostava -- tämän aion lukea jossain vaiheessa minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Paavolainen tosiaan on ristiriitainen persoona, josta jo aikalaisten oli vaikea saada otetta, puhumattakaan sitten myöhemmistä tutkijoista. Laamasen kirja kuitenkin valottaa tätä kuvaa taas yhdeltä uudelta kantilta hyvinkin perusteellisesti.

      Poista
  3. Hei, polku vei tänne sivullesi tässä vaiheessa kun Turun kirjamessuilla kävin kuuntelemassa Hannu Riikosta, Panu Rajalaa ja Ville Laamasta aiheesta Olavi Paavolainen. Ville Laamanen veti kyllä pinnat kotiin minun silmissäni, ja siis korvissani. Hyvin mielenkiintoinen ja tuoreempi näkökulma kuitenkin tähän aiheeseen kuin tuo sen setviminen, oliko Synkkä yksinpuhelu korjailtu ja modifioitu ajan henkeen jälkeenpäin. Hän sai hyvin esille sen epävarmuuden, mullistuksen ajan, missä 30-luvulla elettiin ja joka sai tämän levottoman ja valveutuneen miehen hyvin epätavallisille ja uhkarohkeille matkoille, ottamaan selvää asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti ollut mielenkiintoinen keskustelu. Toivottavasti herrat esiintyisivät myös Helsingin kirjamessuilla. Olavi Paavolaisen persoona ja hänen elämänsä aika ovat kyllä sellaisia runsaudensarvia, joista keskusteluun löytyy vaikk mitä ammennettavaa. Rajalan ja Riikosen teokset ovat minulta lukematta, enkä varmaan niitä ihan lähiaikoina tule lukemaankaan. Arvosteluja niistä olen kyllä lukenut ja ilmeisesti molemmat ovat tehneet näköisensä kirjan. Rajala populäärin version ja Riikonen tieteellisen tarkan ja perusteellisen. Minua kyllä kiinnostaa tuo keskustelu SY:n taustoistakin, joten ehkä vilkaisen herrojen teoksia jossain vaiheessa ainakin niiltä osin.

      Poista