sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos. Otava Seven 2014. 351 s.

Minä itse valitsin tuon miehen: haalean, etäisen ja varovaisen. Miksi? Siksi, ettei minunkaan tarvitse antaa itseäni hänelle. Ettei minun tarvitse pelätä, etten riitä. Tällaisissa pelkotiloissa on parasta valita mies, jota ei maailma kiinnosta. (EK s. 315)

Kun Anna-Leena Härkösen Ei kiitos vuonna 2008 ilmestyi, niin muutaman arvion siitä luettuani tulin siihen tulokseen, että kirja ei kauheasti minua kiinnosta. Huolimatta siitä, että olen aina pitänyt Härkösen tavasta kirjoittaa suoraan, peittelemättä ja kiertelemättä. Myös hänen huumorinsa on aina uponnut minuun. Tämän kirjan aihe, nainen vonkaa seksiä muissa maailmoissa olevalta aviomieheltään ja kun ei sitä saa, niin aloittaa suhteen nuoremman ja viriillimmän miehen kanssa, ei kuitenkaan oikein jaksanut innostaa. Ennakkoasetelmista katsottuna tuntui, ettei kirjassa ole minulle mitään kosketuspintaa, joten sanoin sille ei kiitos.

Mikä sitten sai mieleni muuttumaan? Se oli kirjan pohjalta tehty Samuli Valkaman ohjaama leffa, jossa Anu Sinisalo ja Ville Virtanen esittivät toisiinsa leipääntynyttä avioparia ja Kai Vanne nuorta rakastajaa. Menin katsomaan leffan vain ja ainoastaan Ville Virtasen vuoksi, sillä pidän älyttömästi hänen tavastaan näytellä ja miksen myös hänen vähän kömpelöstä, mutta särmikkäästä habituksestaan. Leffan suurimmat vahvuudet olivatkin sen näyttelijätyössä, kun sekä Virtanen että Sinisalo tekivät erinomaiset roolisuoritukset. Muuten leffa oli vähän puuduttava ja jotenkin pelkästään seksiä korostava. Mietin silloin, että onkohan kirja todella yhtä yksiulotteinen ja ajattelin että siihen pitäisi tutustua. Viime torstaina kun tulin teatterista (Avoimien Ovien Työmiehen vaimo, jonka kokemukset Suketus oivallisesti tiivisti) jouduin odottamaan bussia Kampissa yli puolisen tuntia ja koska minulla ei ollut lukemista mukanani marssin R-kioskille, josta löysin Härkösen kirjan pokkariversion. Nappasin sen mukaani ja pussillisen Omar-karkkeja ja niiden kanssa odotusaika ja bussimatka sujuivat oivallisesti.

Tunnistin heti alusta saakka kirjassa Härkösen tutun tykittävän tyylin ja nasevan dialogin, joissa kevyt ja vähän painavampi sopivassa suhteessa sekoittuvat toisiinsa. Kirjan kertojana on Heli, vähän päälle neljäkymppinen saksan opettaja, joka on naimisissa Matin kanssa, joka myös on opettaja. On kesä ja perheen 13-vuotias tytär Sissi on lähdössä Englantiin tuttavaperheen luokse useaksi viikoksi. Tuleva kahdenkeskinen aika lataa Helin ja Matin mieleen sekä odotuksia että pelkoja. Vaikka kirjassa seksi ja siihen liittyvät odotukset ovat keskeisessä osassa, niin mielestäni ne eivät lopultakaan ole kirjan kantava teema. Enemmän on kyse ihmisistä, jotka ovat hukassa itsensä ja toistensa kanssa ja kanavoivat nämä tunteet joko älyttömään ja päällekäyvään seksuaalisuuteen kuten Heli tai pakenemiseen virtuaalimaailmaan kuten Matti. Kliseisesti sanottuna kysymyksessä on kuvaus jonkinlaisesta keski-iän kriisistä, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva laitetaan vaakakuppiin ja punnitaan, mitä elämä oikeastaan on tähän asti ollut, mitä se on nyt ja mitä se kenties vielä voisi olla. Vaikka koin sekä Helin että Matin käyttäytymisen ja puheet useimmiten ärsyttävinä, niin pystyin kuitenkin jollain tavoin ymmärtämään ja löytämään niiden takaa omanlaisensa, kokonaisen ihmisen. Meitä ihmisiä kun on niin moneen junaan. Härkösellä on taito luoda eläviä, hengittäviä ja tuntevia henkilöhahmoja. Erityispointsit Sissistä, joka ilmensi puhetyyliä myöten erinomaisesti tämän päivän nuoren tytön maailmaa. Samanikäisen tyttöihmisen äitinä tunnistin paljon tuttua.

Keski-iän kriisin lisäksi on Härkösen kirjassa on kysymys parisuhteesta. Ennen kaikkea siitä, miten pitkässä parisuhteessa välttämättä tulee aikoja, jolloin pohdittavaksi nousee suhteen tila ja sen osapuolten maailmojen mahduttaminen yhden liiton sisään; miten olla oma itsensä mutta samalla vastata toisen tarpeisiin. Tärkeitä kysymyksiä tässä nykyajan minä-minä-kulttuurissa, jossa oma nautinto asetetaan liian usein ensisijalle. Ei Härkönenkään näitä kysymyksiä pysty ratkaisemaan, mutta hän asettaa hyvän peilin lukijan eteen, josta voi tarkkailla oma maailmaansa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli siis positiivinen yllätys ja oiva lääke myös lukujumiin. 

16 kommenttia:

  1. Härkösen dialogi on ylittämätöntä. Ei kiitos oli juuri tuollainen nopealukuinen ja mukiinmenevä pläjäys. Olen kaikki Härkösen kirjat lukenut, joten jonkinlaiseksi faniksi tunnustaudun. Hän tosiaan menee rohkeasti päin aiheitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin olen Härkös-fani, vaikka ihan kaikki hänen kirjansa ei ole ihan täysillä tipahtaneet, esimerkiksi Onnen tunti ei oikein jaksanut innostaa. Härkönen on kuitenkin niin ammattitaitoinen, että ihan täyttä floppia häneltä ei tule.

      Poista
  2. Kiitos Jaana! Ei kiitos on kirja, joka on elämässäni putkahdellut esiin mitä moninaisimmissa keskusteluissa ystävien kanssa. Luin kirjan sen ilmestyttyä ja pidin sitä hauskana, vaikka myöhemmin olen huomannut, että jakolinjat lukukokemuksessa ovat melkoiset. Mielestäni se on luettava ansioksi Härköselle, että Ei kiitos on yhdelle raastava ja toiselle kevyen hilpeä. Elokuva olikin sitten oma lukunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mari! Kirjassa on varmasti niin paljon kosketuspintaa aika monenkin ikäisille ihmisille, että se siksi keskusteluttaa. Samaan suuntaan varmasti vaikuttaa Härkösen tapa kirjoittaa melko suorasukaisesti ja kiertelemättä. Näin hän antaa paljon avaimia vastaväitteisiin tai samaistumisiin.

      Poista
  3. Osuvasti onnistut kuvaamaan kirjan sisältöä. Minäkin pidän Härkösen tyylistä ja huumorista paljon. Kirjan päähenkilöt ovat tosiaan molemmat niin äärimmilleen kiinni omissa murheissaan, että kummankin käytös ärsyttää. Toisaalta taas on ymmärrettävää, että mies sulkeutuu entistä enemmän naisen ollessa korostuneen päällekäyvä. Ja naisen suorat toimet tuntuvat (ärsyttävyydestään huolimatta) ymmärrettäviltä nekin, kun voi kuvitella sen pakottavan läheisyyden kaipuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin Maija! Vaikka Heli ja Matti molemmat ärsyttivät, niin silti heitä pysytyi ymmärtämään, vaikka ei välttämättä kaikkia ratkaisuja olisi hyväksynytkään.

      Poista
  4. Minäkin olen tämän lukenut ja piti ihan tarkistaa omat mietteeni. Kirja yllätti positiivisesti minutkin, vaikka olin taannoin hyvinkin skeptinen. Kirjan pohjalta tehty elokuva ei sen sijaan kiinnosta minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiva kuulla, että sinäkin yllätyit positiivisesti. Elokuvaa suosittelen ainoastaan siinä tapauksessa, että sattuu tykkäämään Ville Virtasesta :)

      Poista
  5. Minä luin tämän kirjan jokunen vuosi sitten ja muistan, että pidin kovasti, kuten yleensäkin Härkösen kirjoista. Elokuva ei ilmeisesti ole kovin onnistunut, en ole mitään ylistäviä arvioita siitä kuullut. Harmillista, sillä pidän kyllä positiivisena sitä, että kotimaista kaunokirjallisuutta viedään valkokankaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, sinäkin siis pidit. Hauska kuulla!

      Ei elokuva mikään ihan surkea suoritus ollut, paljon pelasti, kuten kirjoitin, hyvät näyttelijäsuoritukset. On melko ymmärrettävää, että elokuvan pääteemana on seksi, onhan se kuitenkin sen verran myyvä aihe. Täällä Porvoossakin leffa meni pitempään, useampia viikkoja, kuin moni vastaava leffa.

      Poista
  6. Mukava löytää joku muukin joka tästä kirjasta piti! Törmäsin blogimaailmassa niin moneen negatiiviseen arvioon tästä kirjasta, että olin vähän ihmeissäni. Minä pidin tätä sujuvana ja hyvin mietittynä juttuna. Että uudessa Suomi-leffassa kirjasta on taas melskattu etupäässä seksikuvissa ei yllätä... Arviosi on oikein valaiseva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkin huomasin tuon negatiivisen sävyn aika monessa postauksessa, kun niitä kävin lueskelemassa. Tämä kirja ja Härkönen yleensäkin on ilmeisesti sellainen, että siitä/hänestä joko tykkää tai sitten inhoaa.

      Kuten tuossa ylempänä Jonnalle kirjoitin, niin seksin nouseminen leffassa pääosiin ei ole kovin yllättävää, sillä seksi se on mikä myy.

      Poista
  7. Minulla on ollut tähän kirjaan ennakkoluulo: voisiko turhempaa aihetta olla, siis jos rakastaa, niin onko se nyt niin iso juttu antaa toisen olla välillä haluton, harrastaa vaikka sooloseksiä jne. Nyt oivalsin, että näissä seksin puute -tapauksissa on varmaan AINA kyse jostain muusta: kohtaamattomuudesta, vältellyistä ristiriidoista, katkeruudesta, elämän tyhjyydestä, masennuksesta ym., muista ongelmista kuin seksistä.
    Hyvä postaus ja hyvä keskustelu!
    Olen pitänyt kaikista Härkösen kirjoista. Nytpä uskallan tarttua tähänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, "Ei kiitos" on näköjään herättänyt ennakkoluuloja meistä monissa. On kai olemassa jonkinlaisia seksimaanikkoja, jotka eivät pysty ajattelemaan muuta kuin seksiä, mutta useimmiten parisuhteissa on kuitenkin kyse muunlaisista ongelmista, jotka sitten vain voidaan projisoida seksiin tai sen puuttumattomuuteen.

      Jos olet pitänyt Härkösen aiemmista, uskon että pidät tästäkin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus on vaikea löytää tekstiin sopivaa kuvaa, mutta nyt minustakin kuva ja teksti keskustelevat hyvin keskenään.

      Poista