perjantai 14. maaliskuuta 2014

Merete Mazzarella - Juhlista kotiin



Merete Mazzarella: Juhlista kotiin (Hem från festen, suom. Kaarina Ripatti) Kirjayhtymä 1993. 200 s.

Heti ensimmäisellä kerralla kun olin Meilahdessa röntgenlääkäri ja kirurgi sanoivat että minulla on syöpä. Kun kysyin voinko vielä toivoa eläväni pari hyvää vuotta he katsoivat pois ja sanoivat: "Ei se siltä näytä." Mutta kuten sanottu, he olivat hyvin ystävällisiä, auttoivat minulta takin pois ja päälle. Kuoleminen nyt tuntuu oikeastaan siltä kuin joutuisi lähtemään juhlista kotiin hiukan aikaisemmin kuin oli aikonut, mutta on tietysti lohdullista, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti - ja että kaikkien muidenkin on ennemmin tai myöhemmin lähdettävä kotiin. (JK s. 70)

Merete Mazzarellan Juhlista kotiin on päiväkirjamuotoinen kertomus hänen äitinsä Annamarie Schreckin viimeisistä viikoista. Kirjan alussa Mazzarella luo lyhyen katsauksen, jota hän nimittää anamneesiksi, tanskalaissyntyisen äitinsä vaiheisiin sellaisina kuin äiti on ne hänelle kertonut. AiemminMazzarella kertonut äitinsä vaiheista teoksessa Ensin myytiin piano.

Ajallisesti päiväkirja kattaa lyhyen ajan, noin kolme kuukautta, diagnoosin saamisesta äidin viimeiseen henkäykseen 7.7.1991 hänen rakkaassa kesäpaikassaan Kirissä. Huhtikuussa Annemarie, joka oli vasta 71-vuotias, oli saanut tietää, että hänellä on sappirakon syöpä ja sen myötä elinaikaa korkeintaan vuosi.

Päiväkirjan pitoon Mereteä rohkaisee hänen ystävänsä neurokirurgin Henry Troupp, joka Mazzarellan sanojen mukaan tiesi aiemmin kuin hän itse, mitä on odotettavissa. Päiväkirja on tila, jossa oli  mahdollista reflektoida omia tunteitaan ja ajatuksiaan mahdottomalta tuntuvan edessä. Mazzarellalle se oli myös paikka tallentaa äiti, hänen elämänsä ja kuolemansa sellaisena kuin tytär sen näki ja tiesi. Päiväkirjan pohjalta julkaistavasta kirjasta muodostuu näkymä sekä Mazzarellan ajatuksiin ja tunteisiin että äidin ja tyttären väliseen läheiseen ja keskustelevaan suhteeseen. Annemarie opetti tyttärelleen miten omaa elämäänsä, mutta myös kuolemaansa, oli mahdollista tietoisesti muokata.

Kirjansa alussa Mazzarella toteaa, ettei hän halua kirjallaan fiktionalisoida, estetisoida, ylitulkita tai sentimentalisoida äitinsä elämää. Se, miten hän on onnistunut tavoitteessaan on tietenkin vaikea ulkopuolisena tietää ja siksi on vain luotettava siihen kuvaan, joka kirjan sivuilta syntyy. Mazzarellan taito punnita asioita monipuolisesti joka puolelta luo ainakin minulle kuvan rehellisestä, itsensä likoonlaittavasta kirjoittajasta, joka ei kaihda vaikeitakaan asioita. Mazzarellan kuva äidistään nostaa esiin iloisen, elämään tyynesti ja positiivisesti suhtautuvan ihmisen, joka löysi nautintoa ja iloa pienistä asioista ja joka uskalsi heittäytyä ja hullutella. Äidin elämänkatsomus perustui toisaalta hänen luonteeseensa, mutta oman osansa siihen antoi myös joogaharrastuksen myötä vahvistunut näkemys hengen ensisijaisuudesta ruumiseen nähden. Kuolema oli vain ruumiin loppu.

Mazzarellan kirja on pieneltä osaltaan myös kipakka katsaus suomalaiseen terveydenhuoltoon ja sen tapaan kohdella sairastuneita ja kykyyn kohdata kuoleva ihminen ja hänen omaisensa. Moneen kertaan Mazzarella miettii, että he ovat onnekkaita, koska heillä on ystäväpiirissä ihmisiä, joiden puoleen he voivat kääntyä, kun julkisesta terveydenhuollosta ei saa vastauksia. Turhaan hän ei pohdi sitä, mitä tapahtuu niille ihmisille, joilla ei samanlaista mahdollisuutta ole. Samaa sitä miettii itse aina kun lukee erilaisista suunnitelmista, joissa sairaanhoitoa tehostetaan ja tehostetaan ja vielä kerran tehostetaan. Jääkö inhimillisyydelle, ihmisen kohtaamiselle enää tilaa?

Mazzarellalle päiväkirjan pito on osa surutyötä, valmistumista lopulliseen luopumiseen äidistä. Varmasti tytärtä jossain määrin helpotti, että äiti itse suhtautui kuolemaansa tyynesti. Hänestä, joka oli aina pitänyt juhlista, kuolema oli vähän samanlaista kuin joutuisi lähtemään juhlista ennen muita. Haikeaa, mutta ei ahdistavaa tai pelottavaa. Viimeiset hetkensä Annemarie sai viettää läheistensä ympäröimänä ja kuolema itsessään tuli lopulta nopeasti tyttären ollessa läsnä:

Hän ei ole nukkunut pois, hän ei ole heittänyt henkeään, vielä vähemmän menehtynyt, hän on vetänyt viimeisen henkäyksen. (JK s. 173)

Aiheestaan huolimatta Mazzarellan kirja on lohdullinen ja valoisakin ja varmasti sellainen, johon tulee palattua aika ajoin uudelleen.

Eräänlaisen jälkikirjoituksen Juhlista kotiin kirja sai Mazzarellan teoksessa Täti ja krokotiili

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Karoliina ja Maria

14 kommenttia:

  1. Tämä - kuten moni muukin Mazzarellan kirja - kiinnostaa minua todella paljon. Kirjoitit kirjasta kauniisti, mikä vielä lisäsi lukuhaluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Olen varma, että tämä olisi sinun kirjasi.

      Poista
  2. Juhlista kotiin on yksi lempikirjoistani. Kirja kertoi minulle lopulta enemmän elämästä (ja siitä miten sitä kannattaa elää) kuin kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, hienosti sanottu tuo, että kirja kertoo lopulta enenmmän elämästä kuin kuolemasta. Näin todella on.

      Poista
  3. Pihi nainen tuossa tiivisti kirjan hienosti. Minulle jäi kirjasta hyvä, rauhallinen olo, vaikka myös suru kosketti.

    Kirjoitat kauniisti kauniista kirjasta, Jaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!

      Pihi nainen tosiaan kuvaili kirjan sisältöä osuvasti.

      Poista
  4. Elina vei sanat suustani. Juhlista kotiin on mielestäni todella kaunis kirja, jonka pariin voisi palata yhä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, luulen, että tulen kirjaan joskus uudelleen palaamaan ja siksi tämä kirja olisi kiva saada omaan hyllyyn. Pitääpä alkaa katsomaan jos jostain löytyisi.

      Poista
  5. Tämä on Mazzarella, jota en ole vielä lukenut. Oman äitini tie syöpädiagnoosista kuolemaan vei puolitoista vuotta ja nyt aihe on jälleen ajankohtainen. Täytyy varmaan hakea kirjastosta, kiitos Jaana että muistutit tämän olemassaolosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, toivotan paljon voimia vaikeaan tilanteeseesi. Uskon, että tästä kirjasta voisi löytää apua ja lohtua, joten suosittelen lämpimästi kirjan hankkimista.

      Poista
  6. Tämä on hieno kirja ja tärkeä teema. Mazzarellalla on oma hyvin tunnistettava, rupatteleva tyylinsä kirjoittaa, ja hänen kirjansa ovat vaikeita lokeroitaviksi. Kaikilla hänen kirjoillaan on mielestäni upeat nimet alkaen kirjasta "Först sålde de pianot". "Juhlista kotiin" on aivan nimien aatelia!

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä kommentoijien kanssa Jaana kauniista kirjoituksestasi ja kirjan sisällöstä. Minua liikutti etenkin äidin ja tyttären vahva yhteys. Muistelen äidin sanoneen tyttären taluttaessa häntä: "Nyt sinä olet iso ja minä olen pieni." Kirjoittajan mukaan tyytyväiseen sävyyn; kasvatustyö oli tehty ja voi olla huoletta sen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Saman kohdan olin minäkin merkinnyt post-it-lapulla, siinä oli jotakin hyvin kaunista ja liikuttavaa.

      Poista
  8. Marjatta, rupatteleva on hyvä sana kuvaamaan Mazzarellan kirjoja. Rupattelu ei ole kuitenkaan mitään tyhjänjauhamista vaan usein hyvin painavaa asiaa monipuolisesti tarkasteltuna.
    Mazzarellan kirjojen nimissä on tosiaan ideaa ja pientä pilkettäkin.

    VastaaPoista