sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kyllikki ja Saara Villa - Äidin lokikirja



Kyllikki ja Saara Villa: Äidin lokikirja. Like 2014. 363 s.

Maapallo on pyöreä, ajattelin Hamletin linnan vaiheilla. Purjehdimme pallon pintaa. Ajattelin uskaliaita miehiä, jotka muinaisista ajoista ovat lähteneet tuntemattomille merille. [...] Lentomatkalla ei koe välimatkoja, ei merten suuruutta, pohjoista ja etelää. [...]
Näin tahdon matkustaa. Ajattelin toisenkin itsestäänselvän ajatuksen: minä elän vain kerran ja yli puolet elämästä on mennyt.
Milloinkaan ei ole ollut matkailua sellaisissa mittasuhteissa kuin nyt. Tuskin milloinkaan ihmiset ovat kokeneet matkoillaan niin vähän kuin nyt. (ÄLK s.59-60)

Uskalias oli Kykkikki Villakin (1923-2010), joka vuonna 1965 pakkasi ensi kertaa tyttärensä, silloin 5-vuotiaan Saaran, ja käännöstyönsä mukaan ja lähti matkaan kohteenaan Puola. Seuraavan kuuden vuoden ajan äidin ja tyttären elämää rytmittivät jaksot kotona ja matkoilla. Puolan jälkeen seurasivat muun muassa Kreikka, Portugali, Uruguay, Japani ja Hawaiji. Pääasiassa kaksikko matkusti rahtilaivoilla, joissa oli täysihoito ja Kyllikillä mahdollisuus keskittyä mukaan ottamiin töihinsä.  Laivojen lisäksi tutuksi tuli myös Siperian halki kulkeva juna, jolla Kyllikki ja Saara tekivät Japanin-matkansa alkuosan. Saaran täytettyä 12-vuotta ja lapsialennusten loppuessa yhteiset matkat oli pakko lopettaa, sillä kääntäjän palkoilla ei pysynyt kustantamaan kahta täysihintaista matkaa.

Kyllikki Villa oli monella tavalla rajojen rikkoja. Hän oli vakituisesta päivätyöstä irtisanoutunut eronnut nainen ja yksinhuoltaja, joka uskalsi tehdä elämästään oman näköistä huolimatta ympäristön ajoittaisesta ihmettelystä ja paheksunnasta. Hänellä oli myös voimakkaita mielipiteitä monista yhteiskunnallisista asioista, muun muassa naisen asemasta, eikä hän tässäkään asiassa pitänyt kynttiläänsä vakan alla. Tosin, aina välillä hän toivoi, että olisi osannut laivan päivällispöydässä pitää kielensä kurissa.

Äidin lokikirja perustuu Kyllikki Villan matkapäiväkirjoihin, joihin hän talletti pääasiassa vaikutelmiaan matkanteosta, paikoista, tavatuista ihmisistä ja kaikesta mahdollisesta matkalla nähdystä ja koetusta. Niistä välittyy matkanteon autuus ja löytämisen riemu, mutta myös matkalla koetut vaivat ja vastukset sekä aina jossain vaiheessa iskevä koti-ikävä. Kovin henkilökohtaisia ne eivät ole, sillä niiden kirjoittamista saneli ajatus, että ne saattoi antaa luettavaksi kenelle tahansa. Vaikka Kyllikki ei henkilökohtaista elämäänsä tuonutkaan matkapäiväkirjoihin, paljastavat ne kuitenkin paljon kirjoittajastaan, hänen tavastaan ajatella ja toimia, hänen elämänfilosofiastaan ja maailmankuvastaan. Kyllikin päiväkirjojen lomaan Saara on kirjan toimitusvaiheessa lisännyt omia huomioitaan ja näkemyksiään heidän matkojensa taustoista ja merkityksistä.

Kasvattajana Kyllikki oli salliva ja Saara sai matkoilla elää kielloista ja rajoituksista vapaata elämää. Jopa niin vapaata, että nykyajan turvallisuushakuisessa ilmapiirissä lapsiaan kasvattanut vanhempi aika ajoin vähän pyöritteli silmiään epäuskosta. Kyllikki puolestaan katseli ympärilleen miten ihmiset kohtelivat ja "kasvattivat" [lainausmerkit Kyllikin] lapsiaan ja tuli siihen tulokseen, että "me aikuiset olemme aika kamalia". Päiväkirjoista saa kuvan, että Saara oli iloinen ja utelias lapsi, jonka oli helppo sopeutua erilaisiin ympäristöihin ja joka äitinsä tavoin janosi nähdä ja kokea uusia asioita ja paikkoja. Matkalla he olivat tasavertaiset ja toisiaan kunnioittavat matkakumppanit. Kaikesta päätellen matkat tarjosivat Saaralle elämyksiä, kokemuksia ja opetuksia, joista on ollut paljon ammennettavaa oman elämän varrella. Hän on myös vienyt Kyllikin kasvatusfilosofiaa eteenpäin oman tyttärensä kanssa.

Vaikka itse pidän matkustelusta ja uuden matkan suunnittelu on aina yhtä kutkuttavaa, niin en pidä itseäni kuitenkaan niin "matkariippuvaisena" kuin Kyllikki tuntui olevan. Pystyn myös olemaan paikallani ja nauttimaan siitä. Lisäksi olen liian turvallisuushakuinen, jotta uskaltautuisin heittäytyä samanlaisten haasteiden eteen, joihin Kyllikki matkoillaan aina välillä joutui. Päiväkirjasta käy ilmi, että hänkin sai yhä uudelleen ja uudelleen kerätä rohkeutensa mennäkseen kohti tuntematonta, mitä se sitten milloinkin oli. Saara puki nämä tunteet oivaan muotoon: "Kun vain uskaltaa mennä, niin aina tulee jotain kivaa". (ÄLK s. 131) Oiva elämänohje moneen muuhunkin asiaan.

Kyllikki Villaa voi pitää hitaan matkustamisen lähettiläänä. Kirjojensa kautta hän on tuonut tähän suihkukoneiden aikaan maailman, jossa matkanteko on yhtä tärkeää kuin perillepääseminen, sielu ja ruumis matkustavat yhtä matkaa ja ovat perillä samaan aikaan. Olen itse haaveillut hitaasta matkanteosta blogini sivuilla ennenkin ja Villan kirjan myötä asia taas muistuu mieleeni. En tiedä milloin pystyn oman haaveeni toteuttamaan, toivottavasti jonain päivänä. Siihen saakka nautin niiden teksteistä, jotka haaveensa jo ovat toteuttaneet. Lukemalla hyvin kirjoitettua matkakirjaa on vähän niin kuin olisi itse matkalla. Turvallisesti omassa nojatuolissa.

13 kommenttia:

  1. Kirja-arvostelu, joka saa hingun lukemiseen. Ja matka-addikti sielunravintoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en itseäni ihan matka-addiktina pidäkään, niin sielunravintoa tämä silti tarjoaa. Ja kiva, jos arvostelu saa tarttumaan kirjaan.

      Poista
  2. Poplaarin Pekan innoittamana hankin jo ensimmäisen Kyllikki Villan kirjan luettavakseni. Tämä arviosi vain nostaa intoani. Ajatus hitaasta matkanteosta on kerrassaan vastustamaton, ja ehkä sen joskus pystyisi toteuttamaan. Rohkea, ihailtava nainen tämä Kyllikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Pekka!

      Kyllikkiä minäkin ihailen, uskomattoman rohkea nainen.

      Poista
  3. Olen usein ajatellut lukevani Kyllikki Villaa, enkä sitten kuitenkaan ole lukenut. Jälleen kerran mietin, että miksi en. Pitäisi. Selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, etkö ole? Sinä reissunainen! Minusta sinun pitäisi.

      Poista
  4. Oi, tässä arviossakin jo on sellainen meren tuoksu, että pakko on hankkia kirjakin luettavaksi. Minulla on kaukokaipuuta melkein koko ajan, vaikka viihdynkin kotona ja olen myös aika turvallisuushakuinen. Mutta se hetki, kun on lähdössä ja intoa täynnä, se on hieno...

    Lukulistalle, haaveilun avuksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdön hetki on tosiaan sykähdyttävä ja minulla seuraavaan lähtöön on enää muutama päivä. Jännää!

      Kirja toimii erinomaisesti haaveiluun!

      Poista
  5. Minä tunnustaudun Kyllikki Villa -faniksi. Luin tämä kirjan joskus viime vuonna ja mietin sitä lukiessani, miten upean mutkaton suhde näillä kahdella oli, äidillä ja tyttärellä. Ja jotenkin koko ajan pyrin tuota ajatusta kohti, että "kun säästää tulitikuissa, voi tuhlata samppanjaan". Se on minulle sopiva motto, sillä minussa taitaa olla aika voimakas matkustusvietti. Nytkin olen melkein paniikissa, kun tiedossa ei ole vielä mitään matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, sinussa minä olenkin aavistanut aikamoisen reissunaisen, joka mielellään lähtee ja kokeilee uusia paikkoja .

      Vaikka juuri nyt ei matkaa ole tiedossa, niin enteilenpä, että kohta on :)

      Poista
  6. Minäkin tykkään Villoista ja hitaasti matkaaminen on minunkin haave - vieläkin. Onneksi nykyään osaan kokea esim. matkan Hesasta Porvooseen seikkailuna, sekin on tavallaan hidasta matkaamista. Mutta jokin eläkeläisen interrail on minullakin haaveena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna Vaara, hauska kuulla, että Porvoon-matkakin voi sinusta olla hidasta matkaamista. Joskus reitti toiseen suuntaan tuntuu vähän pakkopullalta, jos sitä joutuu tekemään useampana päivänä viikossa. Onneksi ei usein tarvitse.

      Interrailista minäkin haaveilen!

      Poista
  7. Tämän kirjan haluan ja aion ehdottomasti lukea. (Ja miten tämä arviosi on mennyt minulta aiemmin ohi, kääk!) Edesmennyt Kyllikki Villa on suursuosikkini, ja suuri esikuvani sekä naisena että matkantekijänä. Koen sukulaissieluisuutta ja haaveilen juuri tuosta hitaasta matkanteosta: haluaisin matkustaa paljon enemmän kuin nyt, mutta vähemmän (jos lainkaan) lentäen, ja enemmän junilla ja laivoilla.

    Minussa tuntuu olevan aikamoinen määrä kulkurinverta. Ellen tiedä tulevia reissuja vuodeksi etukäteen, ahdistun ja on paha olla. :) Nytkin suunnittelen jo ensi kevään ja kesän matkoja.

    VastaaPoista