sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Fredrikan puutarhassa










 


Vuonna 1852 Runebergit muuttivat Rihkamakadulta uuteen kaupunginosaan kadun varrelle, jonka nimi nyt on Runeberginkatu, melkein uuteen taloon, joka tunnetaan Runebergin kotina. [...] Uusi koti oli hankittu Ruotsista saaduilla tekijäpalkkioilla, se oli paljon tilavampi kuin entinen, ja Fredrika sai hoidettavakseen puutarhan, jota museonkävijät saavat katsoa vain veräjältä, mutta joka varmaan tuotti viljelijälleen paljon iloa ja virkistystä. ( Tyyni Tuulio: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. WSOY 1979, s. 22-23)

Tänä päivänä J.L.Runebergin kotimuseossa käyvän ei enää tarvitse tyytyä ihailemaan Runebergien puutarhaa pelkästään veräjältä, vaan puutarhassa voi vapaasti käyskennellä ja nauttia pienestä keitaasta keskellä kaupunkia. Halutessaan käyntinsä voi ajoittaa myös niin, että saa opastetun kierroksen.

Puutarha oli Runebergin vaimon Fredrikan projekti ja hänen kädenjälkensä on edelleen nähtävissä puutarhan kasveissa ja muotokielessä. Monien aikalaistensa tavoin hän oli innostunut puutarhan hoidosta, joka oli tarpeen paitsi perheen ruokatalouden niin myös esteettisen nautinnon vuoksi. Yhtä tärkeää kuin oli saada perheelle ravintoa oli nauttia puutarhan kukkivasta kauneudesta.

Me pistäydyimme puutarhassa tänä aurinkoisena kevätsunnuntaina. Astuminen museon pihaan, korkeiden lauta-aitojen taakse ja laskeutuminen puutarhaan tuntui pieneltä aikamatkalta menneisyyteen. Näin sieluni silmin Fredrikan kevättöissä kuopsuttamassa pihaa ja suunnittelemassa mitä mihinkin istutetaan. Tai nauttivan teetä syreenimajassa ja kirjoittavan muistiinpanoja seuravaa kirjallista työtä varten.

Hennon vihreän lisäksi puutarhassa hehkuivat erilaiset kevätkukat ja niitä nähdessäni kamera lauloi iloista keväistä lauluaan ja tuloksia on nähtävissä yläpuolella.

12 kommenttia:

  1. Olen monena vuonna suunnitellut kesämatkaa Porvooseen, mutta aina se vain on jäänyt tekemättä. Postauksesi myötä haave heräsi taas eloon. Jospa tulevana kesänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tervetuloa Porvooseen. Tämä on ihana kaupunki, ja varsinkin kesällä täällä on mukavan vilkas eurooppalainen tunnelma.

      Poista
  2. Ihana Fredrika ja ihana puutarha! Kauniita ja täynnä historian tuntua ovat nämä kuvasi. Porvooseen alkoi tehdä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ei muuta kuin kesäiseen Porvooseen käymään. Täällä on paljon nähtävää ja koettavaa, vaikka pieni kaupunki onkin. Parasta täällä on juuri tuo erittäin voimakas historian tuntu, joka minua miellyttää paljon.

      Poista
  3. Ihana, ihana postaus! <3 Kiitos tästä! Runebergeille on taas tänä vuonna päästävä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Sinulle ei tarvitse Porvoon ihanuutta todistella, tiedät sen kokemuksesta :)

      Poista
  4. Tuollaiselle aikamatkalle halajan minäkin! Ehkäpä tapaamme Runebergin puutarhassa ensi kesänä! ; )

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kuvista ja postauksesta - läppärin äärellä matkaileva nauttii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kirsimaarit, että pääsit pienet pienelle virtuaalimatkalle :)

      Poista
  6. Kovin näyttää tutulle maisemalle, josta kulkee lähes päivittäin ohi. Olen toki käynyt sisälläkin, ainakin kun hain kuvausluvan. Minä kyllä manasin eilen Porvoon, olisin tarvinnut Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi, niin se oli paikalla vain Gammelbackassa, joka oli sulki jo 16.00. Parempi hakea tänään yliopistolta, niin saa sen kanssa. Kiva löytää paikkakuntalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, olet siis porvoolainen. Hauskaa!

      Olen minäkin käynyt sisällä Runebergin museossa, mutta tällä kertaa se jäi väliin.

      Ja nyt minulle selvisi myös miksi olit etsinyt Hemingwayn kirjaa, kun luin postauksesi McLainin kirjasta. Olimme asialla samaan aikaan.

      Poista