maanantai 5. toukokuuta 2014

Kohtaamiseni kirjan kanssa




Opuscolo-blogista lähti kirjablogimaailmaan haaste, jossa pyydettiin kertomaan tärkeästä kirjallisesta kohtaamisesta. Minulle haasteen välitti Mustikkakummun Anna. Kiitos!

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Kerro kirjasta, joka on ollut sinulle tärkeä tapaaminen. Kyseessä voi olla kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.

Kirjoita kohtaamisesta blogiisi ja mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.  Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa. joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

Minulla ei ollut tähän haasteeseen kuin yksi todellinen vaihtoehto. Vaikka luin lapsena Tiinoja ja Lottia ja vähän isompana Runotyttöjä ja Annoja, niin ne eivät muodostuneet minulle samalla tavalla merkityksellisiksi kuin monille muille.

Minun maailmani muuttui vasta, kun lukion ensimmäisellä luokalla ollessani luin Väinö Linnan romaanitrilogian Täällä Pohjantähden alla. Tiedän, että saman kokemuksen kanssani jakavat tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset. Tästä kertoo esimerkiksi se, että trilogia nappasi ykköspalkinnon, kun kirjabloggaajat äänestivät kaikkien aikojen parhaasta kirjasta.

Kun jokin teos nousee kansallisesti näin merkittävään asemaan, on luonnollista että sen merkitystä yritetään eri tahojen suunnilta myös murtaa. On ollut niitä, jotka ovat halunneet kieltää teoksen kansallista historiakuvaa muokkaavan vaikutuksen. Joidenkin toisten mielestä se on ollut liian poliittinen ja toiset taas ovat moittineet sitä epäpoliittisuudesta. On myös niitä, joille teos ei ole edustanut tarpeeksi korkeita kirjallisia arvoja, teoksen läpäisevää realistista kerrontaa on pidetty tylsänä ja taiteellisesti vanhanaikaisena. Itse sain melko tympeän vastaanoton, kun 2000-luvun alussa tarkastelin Linnan teosta kotimaisen kirjallisuuden proseminaarissa. Teoreettisen, erityisesti feministisen kirjallisuudentutkimuksen edustajat eivät kirjalle lämmenneet eivätkä niin muodoin myöskään työlleni. Myös akateemisten piirien ulkopuolella keskustelua usein herättää, jos joku julkisuuden henkilö pitää kirjaa kaikkien aikojen lempikirjanaan. Valintaa pidetään tylsänä ja mielikuvituksettomana.

Mutta entä jos kirja on todella ravistellut lukijaansa sillä tavoin, ettei mikään maailmankuvassa ole sen jälkeen ennallaan? Entä jos se on vedonnut tunteisiin niin, että kirjan henkilöistä on tullut yhtä läheisiä kuin lähimmät sukulaiset? Tai entä jos kirjan lukemisen jälkeen on ollut vähän paremmin selvillä siitä kuka on, mistä tulee ja mihin kuuluu ja tätä kautta tunnistaa jotain oleellista itsestään, perheestään ja maastaan?

Minulle kävi näin! Minulle Täällä Pohjantähden alla avasi eteen maailman, joka kertoi minun ja perheeni historiaa ja sai vähän paremmin ymmärtämään kaikkea ympärillä olevaa. Se vei myös mukanaan yhä jatkuvalle tutkimusmatkalle Suomen historiaan. Tämä on ehkä se syy, miksi kerta toisensa jälkeen vastaan ”tärkein kirja kyselyihin” samalla tavalla. Mutta sen lisäksi pidän kirjaa myös kirjallisesti äärimmäisen taitavana, sillä Linna on loistava sekä ympäristön että ihmisten kuvaajana. Hän on tarinakertoja vailla vertaa.

Ei minun blogini nimi siis turhaan ole ”Täällä toisen tähden alla”. Nimi on kunnianosoitus Linnalle ja hänen trilogialleen. Myös kirjahyllyni kertoo kunnioituksesta teossarjaa kohtaa, sillä sieltä se löytyy kolmena eri versiona. Yksi on itse hankkimani yhteisnide, järkyttävä paksukainen, joka on täynnä muistiinpanoja proseminaarini tiimoilta. Tämän lisäksi löytyy perinteinen kolmen kirjan sarja kahtena kappaleena. Toinen sarja on peruja mieheni kotoa ja toisen sain, kun pappani muutamia vuosia sitten kuoli. Papan perintö on ehkä tärkein, sillä hänen hyllystään kirjan alunperin bongasin. Näiden lisäksi kirja löytyy äänikirjaversiona ja myös molempina elokuvasovituksina. Ikävä kyllä, elokuvaksi kirjat eivät laajuutensa vuoksi kovin hyvin taitu, mutta on niitäkin ilmeisesti vuosien mittaan tullut katsottua useampaan kertaan. Tästä kertoo se, että pystyn ”ilahduttamaan” miestäni, kun elokuvaa katsellessamme lausun etukäteen tulevia repliikkejä. Myös lapseni ovat tutustuneet Pentinkulman maailmaan ja ihmisiin elokuvien kautta. Toivottavasti he joskus myös lukevat kirjat.

Tähän ikään mennessä olen lukenut trilogian läpi useita kertoja ja aivan varmasti tulen kirjan pariin vastakin palaamaan. Siinä on lukemattomia kohtia, jotka saavat sydämeni kääntymään ympäri joko surusta tai ilosta. Valitsin tähän loppuun yhden monista lempikohtauksistani. Kyse on keväisestä hetkestä Koskelan pihalla vuonna 1907:

Vuoden 1907 helluntain aamu Koskelassa oli todellakin eräs noita keveitä ja iloisia hetkiä, joita elämässä sentään silloin tällöin on. Karja on jo ulkona. Navetan ja tallin ovet ovat auki. Varhaisesta aamusta huolimatta aurinko on jo ehtinyt lämmittämään portaatkin, niin että isä tulee paljain jaloin niille seisomaan katsoakseen, onko pojan rattailla näkyvissä pääpussia. - Ettei se vaan kähmäissyt kauroja mukaan. Poika tuppaa syöttelemään hevostaan niin kuin se olisi erikoisasemassa.

En ole oikein kärryillä keiden luona haaste on vieraillut, mutta Omppu ja Elina, jollette ole haastetta vielä saaneet, niin täältä tulee.

27 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu. Pohjantähti on koskettanut täälläkin, vaikeaa on keksiä montaa vaikuttavampaa kirjaa (en nyt äkkiseltään keksi yhtäkään :) ) Minä luulen, että ne jotka väheksyvät trilogiaa "tylsänä ja mielikuvituksettomana" valintana parhaaksi kirjaksi eivät ole itse sitä edes lukeneet... Linna on niin korkealla kansakunnan kaapin päällä että se jo voi vieraannuttaa. Muistan kuinka minulla oli lukiossa hirveä ennakkoasenne Tuntematonta sotilasta kohtaan ("tämmöistä isänmaallisen propagandan pakkoluetusta, perkules...") ja sitten lukukokemus olikin kertakaikkiaan järisyttävä. Pohjantähti järisytti sitten vielä enemmän kymmenisen vuotta myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu-Elina!

      Minulle Tuntematon ei ole samalla tavalla tärkeä kuin TPA, mutta muistan sen kyllä mielenkiinnolla lukeneeni ja Tuntematon-leffahan on jo jonkinsortin kansalline ikoni.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, Jaana! Vastasin kyllä jo Anna Ahmatovalla aikaisemmin, joten tavallaan olit venäläisen kirjallisuuden myötä mielessä jo silloin. :)

    Kuvailet TPTA:n lukukokemusta hienosti! Yhteiskunnallisuuteen herääminen tapahtui minullakin juuri yhtä vahvasti sitä lukiessa, eikä mikään näyttänyt sen jälkeen samalta kuin ennen. Se on vaikuttava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kävinpä lukemassa juttusi uudelleen. Luin sen silloin kun se ilmestyi, mutta en jotenkin mieltänyt sitä tähän haasteeseen kuuluvaksi.

      On kiva kuulla, että sinäkin olet kirjasta ollut yhtä vaikuttunut.

      Poista
  3. Hieno teksti, Jaana! Minäkin olen saanut trilogian kakkos- ja kolmososat papaltani perintönä. Ykkönen on valitettavasti kateissa. TPTA:n yksi tehotekijä on mielestäni juuri siinä, että se kuvaa niin hienosti suomalaista historiaa. Upea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Voi miten ihanaa, että sinullakin kirjat ovat papan perintöä. Tällaiset asiat luovat kirjalle roppakaupalla lisäarvoa, ainakin esineenä.

      Poista
  4. Kauniisti kirjoitat tästä kirjasta ja siitä miten kirja voi parhaimmillaan järisyttää maailmaa. Minulla tämä klassikoiden klassikko on vielä lukematta, mutta löytyy siltä kuuluisalta "jonain päivänä" -listalta. Toivottavasti aikanaan tekee yhtä suuren vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, itse olin lukemisen aikaan siinä iässä, jolloin ihminen alkaa orientoitua omasta itsestään myös yhteiskuntaan päin ja miettimään omaa paikkaansa siinä ja silloin tällaiset kirjat kolahtavat. En tiedä olisiko kirja tehnyt yhtä suurta vaikutusta, jos olisin lukenut sen vasta myöhemmin.

      Toivottavasti sinä joskus saat kirjan luettua.

      Poista
  5. Voi pahus. Onnistuin jotenkin kai sössimään kommenttini. No, pääajatus oli, että kirjoitat Jaana vaikuttavasti siitä, kuinka tärkeä tämä teos sinulle on. Ja kyllä vaan tämä onkin oivallisista oivallisin kirja, Suomen kirjallisuuden perusteos. Varmasti nuorenna luettuna tämän vaikutus on, jos mahdollista, vielä vahvempi.

    Kiitän myös haasteesta. Tosin olen jo tämän haasteen "suorittanut". Kirjoitus löytyy blogini etusivulta ja käsittelee Claire Messudin romaania 'The Woman Upstairs'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu! uskon myös, että se, että luin kirjan juuri sopivassa iässä teki siitä itselleni niin tärkeän.

      Kävin lukemassa tekstisi ja se oli mielettömän upea.

      Poista
  6. Jaana, hieno kirjoitus. Täällä Pohjantähden alla on luettu ja kirjasarja on oma ja sijaitsee vanhojen kirjojen hyllyssäni, mistä löytyvät mm.bibilofiiliset aarteeni. Ymmrrän hyvin, että juuri tämä kirja on sinulla ja monelle se the juttu, mutta minulle tämä ei ollut se, vaan Waltarin Sinuhe ja nyt paljon myöhemmin Pelon Jokapäiväinen elämämme. Se hetki kun lukee itselle jotain todella merkittävää, on kuin aika pysähtyisi ja siitä alkaa uusi henkilökohtainen ajanlasku.

    Minulla ei ole mitään moitittavaa Linnan teokseen, ei feminististä, eikä mitään. Se on loistoteos ja tärkeä Suomen kansalle. Siitähän voidaan keskustella, että hoitaako se haavoja vai avaako niitä auki. Olen niitä, jotka kärsivät sanoista veljessota ja kukapa ei kärsisi. Nyt Ukrainassa on oma kansa omaa kansaa vastaan. Minusta sisällissota on pahinta, mitä tiedän.

    Hyvin kaukainen Kandan sukulaisemme lähti perheensä mukana aikanaan maasta, koska hänen isoisänsä oli ammuttu valkoisten taholta ja vain siksi, että hän oli vaatinut ruokaa punaisten nällkää kuoleville lapsille. Pitkien vuosikymmenien jälkeen sukulaiseni palasi tapahtumapaikalle ja kaikki kaivettiin taas esiin. Toivottavasti se oli hänelle rauhaksi. Aika surullinen oli valkoisten puolella olevan murhaajankin tapaus, sillä siellä oli perhe jakautunut, toinen veli punainen, toinen valkoinen. Veli veljeä vastassa...

    Olen nyt aika pitkällä alkuajatuksesta. Joskus harhailen, mutta minusta tuntuu, että me olemme viimeinen sukupolvi, joka kantaa vuoden 1918 traumaa. Nykynuorten kiinnostus historiaan ja sen tuntemus on todella heikkoa. Tässä kohden hiljaa, salaa jo toivonkin, että tapahtuisi eheytyminen, ajan armo. Tapahtunutta emme saa tekemättömäksi.

    Pidän järkyttävän paljon tämän kirjan filmatisoinnista ja kyynelehdin eräät kohdat mennen tullen ja tietenkin myös Akselin ja Elinan häävalssin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hienoa että sinäkin olet antanut trilogialle arvoisensa paikan.

      Minulle Sinuhe oli kyllä mahtava lukukokemus, mutta ei mitään mikä olisi vienyt johonkin uuteen suuntaan. Peloakaan en osaa ajatella sillä tavoin, vaikka lukukokemuksena se olikin pysäyttävä.

      Linnan merkitys omana aikanaan oli se, että se muutti sitä historiankuvaa, jota porvarillinen Suomi oli luonut viimeiset 30 vuotta. En näe sitä niin, että se avasi haavoja, vaan niin, että se antoi äänen myös niille, jotka aiemmin olivat joutuneet vaikenemaan, niille, joiden oma historia oli lakaistu maton alle.

      En koe, että nuo vuoden 1918 tapahtumat enää samalla tavalla olisivat kipeitä kuin vielä 30 vuotta sitten, kun kirjan luin. On kuitenkin hyvä, että asia on esillä ja sitä tutkitaan eri näkökulmista, sillä se antaa perspektiiviä paitsi omaan historiaamme myös sisällissotiin yleensä, muun muassa siihen mitä nyt tapahtuu Ukrainassa.

      Ainoa asia, jonka takia minua harmittaa, että minulla ei ole ollut häitä on se, että en saanut tanssia Akselin ja Elinan häävalssia. Kyllä minullakin lähes aina silmät kostuu, kun sen kuulen.

      Poista
    2. Ja kiitos Leena pitkästä hienosta kommentistasi.

      Poista
    3. Tarkennan sen verran, että en tarkoittanut trilogian avaavan haavoja ja hyvä, että se antoi äänen heille, joilla sitä ei ollut, vaan olen nyt vasta myöhemmin alkanut ajatella, että salliiko Linnan loistoteos haavojen sulkeutua, mutta kyllä ne siitä...

      Sama täällä, sama täällä...salaa ja nopeasti menimme jouluna vihille ja ihan kadulta tempaistut todistajat. Meillä olisi ollut kaksi häävalssia ja se toinen olisi ollut Živagosta ja toinen olisi ollut Akselin ja Elinan häöävalsssi. Jos nyt vielä olisi häät, se voisi olla vaikka Valse Triste...tai Conti de partiro, mutta ei, ne ovat niin surullisia.

      Ole hyvä.

      Poista
    4. En usko, että Linnan teoksella enää nykypäivänä on yhtä suurta painoarvoa siinä, miten sisällissota käsitetään, sillä sen jälkeen on tullut niin paljon uutta tutkimusta, jossa asiaa on tarkasteltu monelta eri kantilta.

      Meidät vihittiin maistraatissa lasten ja parin todistajan läsnäollessa keskellä arkipäivää. Ei minkäänlaisia juhlia (nyt ehkä vähän harmittaa :) )

      Poista
  7. Ymmärrän hyvin valintasi ja hienosti sen perustelet. Väinö Linna on ihmispsyyken tarkka kuvaaja, humaani ja viisas kirjailija. Minulle Tuntematon sotilas oli vieläkin vaikuttavampi kirja. Luin sen ennen Pohjantähteä, ja muistaakseni aika pian Paavolaisen Synkän yksinpuhelun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuten tuolla jo aiemmin sanoin, niin minulle Tuntematon ei herätä ollenkaan samanlaisia tuntemuksia kuin TPA, vaikka senkin arvon tunnen ja tunnistan, sekä historiallisesti että kirjallisesti. Paavolaisen kirja on yhdellä lukulistallani, pitäisi ottaa se käsittelyyn.

      Poista
    2. Voisin vastata tähän kuten Jaana. Tuntematon ei minullekaan yhtä vahva, ja Paavolaisen haluaisin lukea.

      Hieno kirjoitus, Jaana!

      Poista
  8. Hieno teksti, ilo lukea. Tästä totisesti välittyy tärkeä kohtaaminen.

    Minähän luin Pohjantähden vasta viime vuonna, mutta ravisuttava kokemus se sitten olikin. En välttämättä olisi osannut arvostaa sitä nuorempana, joten hyvä näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus!

      Sinä siis olet elävä esimerkki, että kirja voi ravistella myös "vanhemmilla päivillä" :)

      Poista
  9. Vielä haluaisin lisätä parhaillaan lukemani Teemu Keskisarjan Viipuri 18 innostamana kommentin liittyen mainitsemiisi feministitutkijoihin. Rauha on liian hieno asia, että jättäisimme sodasta tai rauhasta päättämisen vain miehille. Siksi on tärkeää, että naisetkin lukevat sotien historiaa. Feministinä uskon että aseet puhuvät vähemmän kun naiset saavat äänensä kuuluviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaukseni femistitutkijoihin ei ollut (tai sen tarkoitus ei ollut) millään tavalla femistitutkijoita yleisesti leimaava (teen itsekin tutkimusta, jossa sukupuolisuuden analysoinnilla on tärkeää merkitys). On kuitenkin fakta, että esimerkiksi Linna ja ylipäätään "perinteinen miesproosa" ei ole ollut kovin populääriä feministisessä kirjallisuudentutkimuksessa.

      Keskisarjaa minunkin pitäisi lukea.

      Poista
  10. Mukava, että vastasit haasteeseen - näitä on aivan ihana lukea.

    VastaaPoista
  11. Vasta nyt etsiydyin tänne lukemaan postaustasi. Olipa mukava, kun olit haasteen vastaan. Ja millä tavalla sen teit! Kuvaat hienosti kohtaamista, ja tekstistäsi välittyy rakkaus tärkeään teokseen. Itse olen lukenut Täällä Pohjantähden alla vain yhdesti opiskeluaikaan, mutta kyllä trilogia pitäisi lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, sitä oli mukava pohtia. Trilogia kestää kyllä toisen lukemiskerran, vaikka ei yhtä suuri fani olisikaan kuin minä :)

      Poista