sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kukkiva Wien
















Wien otti meidät vastaan mahtavalla ukkosmyrskyllä, mutta onneksi sää kuitenkin myöhemmin kirkastui ja oli lopulta mukavan kesäinen. Auringon innoittamina hyppäsimme metroon ja ajoimme keisarilliseen Schönbrunnin palatsiin ihailemaan sen valtavaa puutarhaa. Kukkaloisto ei ollut ehkä niin ihmeellinen kuin kuvittelin, mutta kaunista oli kuitenkin. Palatsiin olisi päässyt tutustumaan myös sisätiloihin, mutta ne me jätimme tällä kertaa väliin.

Kukkaloisto ja puistomaiset olosuhteet jatkuivat Wienin keskustassa olevassa Volksgartenissa (josta kolme alinta kuvaa), joka on osa Hofburgin palatsialuetta ja erityisen kuuluisa ruusuistaan.

Wien on helppo kaupunki kulkea ja olla. Kaikki toimii ja erityispisteet voi antaa metrolle. Hotellimme oli vähän keskustan ulkopuolella, Prater-huvipuiston kupeessa, mutta metrolla matka keskustan nähtävyyksiin, ruokapaikkoihin ja kauppoihin sujui helposti hetkessä.

Kiitän kovasti kaikkia, jotka ovat seuranneet matkaamme ja jättäneet mukavia kommentteja. Yritän vastailla niihin jossain vaiheessa, kun matkan kiireet hellittävät.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Krakova ja Auschwitz









Varsovasta matkamme jatkui Krakovaan, joka oli Puolan pääkaupunki 1500-luvun lopulle saakka. Nykyään se on Puolan toiseksi suurin kaupunki Varsovan jälkeen. Suuruus tarkoittaa ilmeisesti myös liikenneruuhkia, jollaiseen me juutuimme, kun ajoimme kaupunkiin sisään.

Olimme vuokranneet kaupungista huoneiston, joka sijaitsi parin minuutin päässä kaupungin keskeisimmästä nähtävyydestä,  vanhankaupunginaukiosta, joka kokonsa puolesta on Euroopan suurin keskiaikainen aukio. Sen keskellä sijaitsee nk. verkahalli, jossa on mahdollisuus shoppailla kaikennäköisiä matkamuistoja. Meille lähti mukaan kristallinen viinikarahvi.

Vanhankaupungin aukion reunoilta löytyy kymmeniä ruokapaikkoja, mutta me etsimme illallispaikkamme sivukaduilta, joilta niiltäkin löytyi roppakaupalla erilaisia vaihtoehtoja. Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi, sillä illastimme molempina iltoina viihtyisissä ravintoloissa, joissa ruoka oli erinomaista. Oma annossuosikkini oli tatti juliennen tapainen kermainen sienimuhennos, joka oli viedä kielen mennessään.

Oleskelumme lyhyydestä johtuen keskityimme pääasiassa kulkemaan vanhan kaupungin kujia ja esimerkiksi juutalainen kaupunginosa Kazimierz tällä kertaa bongaamatta. Vanhasta kaupungista löytyikin roppakaupalla kaunista katseltavaa, mutta muilta osin (niiltä, joita näimme pääasiassa auton ikkunoista) Krakova teki vähän hoitamattoman ja nuhruisen vaikutelman.

Toisen Krakova-päivämme nieli lähes kokonaan vierailu Auschwitz-Birkenau-museossa. Vaikka olimme liikkeellä omalla autolla, päädyimme kuitenkin järjestettyyn vierailuun. Varasimme kierroksen, johon kuului kyydit paikan päälle ja opastettu kierros, paikallisesta matkailutoimistosta ja hinnaksi tuli 135 zlotyä aikuiselta ja 105 zlotyä opiskelijalta.







Opastettu vierailu oli kaikin puolin kannattavaa. Saimme kuulla paikan historiasta asiantuntevan oppaan johdolla. Kiersimme ensin Auschwitz-ykkösen ja sen jälkeen siirryimme bussilla kolmen kilometrin päässä olevaan Auschwitz-Birkenauhun. Koko kierrokseen meni aikaa noin kolme tuntia, jonka aikana saimme kattavan paketin paikan historiasta ja näimme asioita, jotka karmaisivat sydänjuuria myöten.

Oppaamme oli toiminut tehtävässään 16 vuotta, mutta minkäälaista leipääntymistä ei hänen äänestään kuulunut. Tuntui siltä, että hän teki työtään kutsumuksesta ja halusta kertoa historian järkyttävistä epäinhimillisyyksistä, jotta sellaisia ei enää koskaan tulevaisuudessa tapahtuisi. Olin ennen vierailua miettinyt museon mielekkyyttä,  lähinnä sitä, miten banaalia on kuljeskella turistina paikoilla, jotka pitävät sisällään niin mieletöntä epäinhimillistä kärsimystä kuin Auschwitz. Käytyäni museossa ymmärrän nyt paremmin sen merkityksen muistomerkkinä ja historian muistuttajana. Kyse ei ole markkinapaikasta, vaan tärkeästä historian tuntemisesta ja toivottavasti myös siitä oppimisesta.



keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Varsova















Matka Vilnasta Varsovaan konkretisoi sen, miten vahvasti uskonnollinen, ennen kaikkea roomalaiskatolinen maa Puola on. Reitin varrella oli vähän väliä ristejä pyhimyskuvilla tai ilman ja jokaisessa pienessäkin kylässä kirkko hallitsi vahvasti yleiskuvaa. Tien viereltä löytyi myös tarpeettoman usein muistomerkkejä paikalla sattuneista onnettomuuksista. Ne osaltaan auttoivat pitämään omat nopeudet sallituissa rajoissa, vaikka paikalliset välillä kaahailivatkin huolettomasti ohi.

Toinen seikka, joka matkallamme Puolasta ja puolalaisista konkretisoi oli maan ja sen kansalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa. Kävimme Varsovan kansannousun museossa toteamassa, miten puolalaiset nousivat elokuussa 1944 kapinaan saksalaismiehittäjiä vastaan ja miten heidät brutaalisti kukistettiin ja samalla tuhottiin Varsova lähes totaalisesti maan tasalle. 

Vuokraamme asunto sijaitsi alueella, jossa saksalaismiehityksen aikana sijaitsi Varsovan ghetto. Nyt samaa aluetta leimasivat pilvenpiirtäjät ja tietenkin Kulttuuri- ja tiedepalatsi, joka erehdyttävästi muistuttaa Moskovasta tuttuja Stalinin hampaita. Tuli jotenkin kotoinen olo.

Puolessatoista vuorokaudessa ehtii Varsovan tapaisesta miljoonkaupungista raapaista vain pienen pientä pintaosaa. Esimerkiksi vanhan kaupungin, Stare miaston, kävelimme vain nopeasti läpi, kun ensimmäisenä iltana etsimme ruokapaikkaa. Jäi sellainen fiilis, että Puolan pääkaupunki ansaitsee toisenkin, ekä vähän pidemmän visiitin.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Riika ja Vilna


Keski-Eurooppaan suuntautuvan matkamme ensi kohteet olivat Riika ja Vilna, jossa molemmissa olimme yhden yön. Riika oli tuttu yhdeltä aikaisemmalta matkalta, Vilna sen sijaan täysin uusi tuttavuus ja tällä lyhyellä oleskelulla ehdimme tehdä vain pikaisen katsauksen Vanhaan kaupunkiin, joka oli mielikuviani suurempi, ainakin kun sitä vertaa Tallinnan tai Riikan vastaaviin.

Kovin lämpöisissä kesäkeleissä emme ole matkaamme toistaiseksi tehneet, mutta rännältä on kuitenkin vältytty ja suuremmat sadekuurotkin ovat tulleet silloin, kun olemme olleet autossa. Toiveissa on, että sää vähän lämpenee, kun matkaamme vähän etelämmäksi.

Riikasta löytyi kaikkea kivaa








- kukkiva vanhakaupunki
- kaupungin keskellä oleva kaunis puisto
- pienet hauskat yksityiskohdat
- paikallista juhannuksen viettoa laulun ja kukkaseppeleitten muodossa

Vilnasta löysimme hauskan Kirjallisuuskadun, Literatų Gatvė , jonka idea ei ihan täysin minulle auennut, kun en paikallista kieltä osaa enkä paikallisia kirjailijoitakaan tunne. Ilmeisesti kyse on kuitenkin siitä, että Liettuan kirjallisuudessa tavalla tai toisella vaikuttaneet tai vaikuttavat ovat saaneet tähän hauskaan ulkoilmagalleriaan oman muistomerkkinsä.







keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lähtö lähenee







Nyt se on ovella. Nimittäin täällä hehkuttamani Eurooppa-turnee. Matkalaukut on pakattu ja matkalukemiset valittu ja huomenna-aamulla ylitämme Suomenlahden ja suuntaamme Tallinnasta suoraa tietä Riikaan, jossa olemme yhden yön. Riikasta matka jatkuu kohti Liettuaa ja Vilnaa ja sieltä taas kohti uusia maita ja kaupunkeja. Tarkoitukseni on blogata matkan varrelta (mikäli nettiyhteydet sallivat) reissun etenemisestä, joten pysykäähän kanavalla. Luvassa on ainakin kuvia upeista eurooppalaisista kaupungeista. Muutamia nähtävyyksiäkin aiomme käydä katsastamassa, ainakin Auschwitz-Birkenau-museo on tällä listalla ja niistä yritän saada aikaseksi jonkinlaista raporttia.

Matkalukemiseni näkyvät kuvassa. Agneta Rahikaisen Edith. Runoilijan elämä ja myytti oli tarkoitus saada luettua ja blogattua jo ennen reissua, mutta aikataululliset ongelmat tulivat väliin. Kirja on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Sain sen ensin kirjastosta, mutta kesken lukemisen minun oli käytävä ostamassa kirja omaksi, sillä halusin tehdä merkintöjä sen sivuille, jotta paremmin muistaisin, mistä missäkin on puhe. Edith siis lähtee matkaani, mutta postaus todennäköisesti saa odottaa paluutamme. Muut kirjat ovat kirjastosta. Atkinsonin ja Adichien olin varannut ja sain ne sopivasti reissulukemisiksi. de Beauvoirin bongasin hyllystä ja nappasin sen suuremmin suunnittelmatta matkaan.Muistelen ainakin Sonjan ja Liisan Kutsuvierasta kovin ylistäneen. Ihanaa, kun voi pakata kirjoja mukaan välittämättä matkalaukun painorajoista. Autossa menee useampikin kirja ja voi ottaa vähän valinnanvaraakin mukaan.









Näillä kauniilla orvokeilla haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa juhannusta! 

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Pia Maria Montonen - Valtakunnan miniä. Brita Kekkonen.


Pia Maria Montonen: Valtakunnan miniä. Brita Kekkonen. WSOY 2014. 257 s.

"Olen ollut onnellinen, vaikka Taneli oli niin vaikea, sitähän hän oli. Avioliittomme ei koskaan ollut mikään suoritus. En antanut hänen mielialojensa häiritä, elin omaa elämääni ja koetin pitää joukkoa koossa. On myös todettava, että hän oli yllättävin ja jännittävin ihminen, jonka olen tuntenut. parasta hänessä oli hänen älykkyytensä, siksi häneen ei kyllästynyt edes vaikeina aikoina. Ehkä hän sittenkin oli se suuri rakkaus elämässäni, vaikka vierastan koko käsitettä. Mutta vakaasti uskon, että onnellisuuteni johtuu onnellisesta lapsuudesta, siitä että minulla oli niin uskomattoman onnellinen lapsuus." (VM s. 233)

Olin talvella tilaisuudessa, jossa Pia Maria Montonen esitteli kirjaansa toukokuussa 2013 kuolleesta Brita Kekkosesta (synt 1927, os. Fagerholm). Kirja vaikutti kiinnostavalta, sillä olihan sen päähenkilö tekemisisissä Suomen historian mittapuulla mitattuna kahden poliittisesti hyvin vaikutusvaltaisen suvun kanssa. Brita oli Suomen Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajan ja ministerin K.A Fagerholmin tytär ja hänen aviomiehensä oli Taneli Kekkonen (1928-1985), Urho ja Sylvi Kekkosen poika. Pariskunta oli jo naimisissa, kun Kekkonen vuonna 1956 voitti Fagerholmin kahdella äänellä presidentinvaalissa. Vaikka Tanelin ja Britan avioliittoa mainostettiin aikansa Romeo ja Julia-taruna, niin intohimoista rakkautta, tai edes toverillista lämpöä siitä on vaikea löytää. Jotenkin tuntuu, että Brita voimakkaana tahtoihmisenä oli halunnut naida ikätoverinsa vaikutusvaltaisesta Kekkosten suvusta ja Taneli teki työtä käskettyä.

Montonen ystävystyi Britan kanssa vuotta ennen tämän kuolemaa ja vähitellen heille syntyi ajatus, että Montonen kirjoittaisi Brita Kekkosen muistelmat, sillä Brita ei enää itse jaksanut ja aiemmat kandidaatit eivät olleet osanneet hoitaa hommaa Britan haluamalla tavalla. Vaikka Valtakunnan miniän kirjoittajaksi on merkitty Montonen, niin sen taustalta kuuluu hyvin voimakkaasti päähenkilön ääni. Montonen käyttää paljon suoria lainauksia Kekkoselta, kuten myös hänen kirjeitään. Muut henkilöt, kuten myös kaikki tapahtumat, nähdään kokonaan Britan silmin ja tämä luo kirjaan melko vääristyneen perspektiivin ja kiusallista mustavalkoisuutta.

Taneli Kekkonen teki uransa diplomaattina ja Brita ja myöhemmin lapset Timo ja Tea seurasivat häntä eri puolille maailmaa. Tanelin uran aikana he asuivat Moskovassa, Roomassa (kahteen otteeseen), New Yorkissa, Belgradissa, Varsovassa ja Tel Avivissa. Vuonna 1984 Taneli jäi kiinni rattijuopumuksesta Suomessa ja hänen uransa kansainvälisenä diplomaattina päättyi presidentti Koiviston asettamaan disponibiliteettiin. Taneli masentui ja ajatui itsetuhoisiin ajatuksiin, jotka hän toteutti heinäkuussa 1985 hirttäytymällä kotonaan.

Kaiken kaikkiaan kirjasta välittyy kuva Tanelista vaikeana ja kompleksisena ihmisenä, joka ei koskaan päässyt pois vahvan äitinsä ja vaikutusvaltaisen isänsä varjosta. Erityisesti Sylvi Kekkosen ote poikaansa oli vahva vielä tämän avioliiton alkuaikoina ja hänen suhtautumisensa tuoreeseen miniään oli kylmän torjuvaa. Vasta ensimmäisen lapsenlapsen syntymä sulatti Britan ja Sylvin välejä, mutta kovin lämpimiksi ne eivät koskaan tulleet. Tämä näkyy myös kirjassa, jossa Sylvi Kekkosesta syntynyt kuva ei ole tälle kovin mairitteleva. Tanelin lapsuudenperheen tunnekylmyyden rinnalle kirjassa nousee jatkuvasti Britan oman lapsuudenperheen tasapainoinen, onnellinen ja rakastava ilmapiiri.

Uskon, että Britan elämä kahden vaikutusvaltaisen suvun sisällä ja maailmaa kiertäneen diplomaatin vaimona olisi tarjonnut aineksia huomattavasti mielenkiintoisempaan  tarinaan ja syvällisempään analyysiin kuin mitä Montonen kirjassaan tarjoilee. Ilmeisesti kiire kirjan ulosaamiseksi ja uskollisuus Britalle ovat saaneet hänet kuitenkin pyörittelemään samoja arkisia asioita yhä uudestaan ja uudestaan eikä hän ole uskaltanut sukeltaa pintaa syvemmälle luodakseen itse kuvaa pinnanalaisista jännitteistä ja ihmissuhdekiemuroista. Kaiken kaikkiaan kirja jätti melkoisen ikävän jälkimaun kritiikittömyyden ja toimituksellisen huolimattomuuden vuoksi.

Kirjasta muualla: Hesarin kriitikko Veli-Pekka Leppänen tuntee olevansa jossain mielessä jäävi arvostelemaan kirjaa, sillä hän tunnustautuu Brita-faniksi, Kirjavinkkien Irja luki kirjan lähes kertaistumalla, Kainuun Sanomien arvostelijan mukaan kirja latistuu juoruiluksi (josta olen osin samaa mieltä).

P.S. Postauksen kuva on Britan lempikaupungista Roomasta.