keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Priorisointia


Helteistä heinäkuuta itse kullekin. Istun kirjoittamassa tätä keittiössämme, joka tällä hetkellä on viilein tietämäni paikka. Ulkona ei jaksa millään olla koko aikaa, asteita on mittarissa on jo päälle kolmenkymmenen. Mutta en silti valita. On ihanaa, kun lämpö hellii vanhoja luita ja näihin hetkiin on suloista talvella palata.


Postauksen otsikko "priorisointia" ei kuitenkaan tarkoita helteestä höpöttämistä vaan ihan muita asioita. Lähinnä koskien tämän blogin tulevaisuutta. En ole lopettamassa blogia, josta hieman runsaan kolmen aktiivivuoden aikana on kasvanut tärkeä henkireikä ja ikkuna maailmaan. Jonkin verran täällä kuitenkin hiljenee ja blogin sisältö myös vähän muuttuu. Syy tähän on se, että olen päättänyt elokuusta alkaen palata täysipäiväisesti väitöskirjani, jonka viime syksynä laitoin hyllylle, pariin. Ja kun sanon täysipäiväisesti se tarkoittaa sitä, että yritän keskittää suurimman osan kirjoitusvoimastani väikkärin sivujen täyttämiseen ja sen eteen päin viemiseen.

Mitä tuo sisällön muutos sitten tarkoittaa? Ensinnäkin sitä, että kirja-arviot vähenevät huomattavasti. Keskityn tulevaisuudessa bloggaamaan pääasiassa niistä kirjoista, joiden analysoinnin ja ylöskirjaamisen katson edistävän myös väikkärin valmistumista. Todennäköisimmin tämä tarkoittaa elämäkertojen ja erilaisten historiaan ja historiantutkimukseen liittyvien kirjojen esittelyä. Fiktio jää siis syrjään. Jos joku fiktiivinen teos kuitenkin jostain syystä haluaa kirjoituttaa itsensä blogiin, niin sitten postaus ilmestyy. Mutta siis pääosin faktapohjaisella kirjallisuudella edetään. Saatan myös välillä avautua blogissa väitöskirjani kiemuroista tai ainakin mutkista sen  (mahdollisen) valmistumisen varrella. Katsotaan miltä alkaa tuntua kun tositoimiin päästään.

En ole aiemmin harrastanut kuukausikoosteiden tekoa, mutta nyt päätin sellaisia ryhtyä laatimaan. Niihin kerään aina kuukauden aikana luetut kirjat pienen arvion kera. Lähinnä kai itselleni muison syövereihin tallennettaviksi. Ensimmäinen kooste ilmestyy heinäkuun lopulla. Tulossa on myös piakkoin arvio Agneta Rahikaisen teoksesta Edith. Runoilijan elämä ja myytti, jonka jo jonkin aikaa sitten sain loppuun.


Yksi tärkeä asia itselleni blogissani ovat olleet kuvat. Olen vasta bloggaamisen myötä innostunut valokuvista muiston osina ja eräänlaisina oman todellisuuden ja myös unelmien heijastumina ja on ollut hauskaa, kun on ollut jokin paikka johon kuvia voi tallentaa. Kuvia täältä siis edelleen tulee löytymään, ainakin matkapostausten muodossa. Tämän vuoden puolella onkin vielä muutama oikein mielenkiintoinen matka, kun syyskuun lopulla lennähdämme pitkäksi viikonlopuksi Istanbuliin ja joulun vietämme New Yorkissa.

Ennen kuin New Yorkiin asti päästään, on kuitenkin vielä paljon tehtävää ja pitkä syksy edessä. Siihen pitää kerätä voimia näinä ihmeen ihanina keskikesän päivinä. Nyt palaankin pihalle lepolasseeni rötköttämään ja lukemaan.

Palataan!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Vielä kerran matkafiilistelyä

Vilna

Palaan vielä yhden postauksen ajaksi Keski- ja Pohjois-Eurooppaan suuntautuneen automatkamme tunnelmiin. Olen ryhmitellyt alle muutamia aihealueita ja kirjannut niistä muistiin joitakin mieleen nousseita seikkoja.

Vilna

Matkanteko
Omalla autolla matkatessa parasta on, ettei ole riippuvainen muiden laatimista aikatauluista ja reiteistä, vaan ne voi muokata oman mielensä mukaisiksi. Koska olen melkoinen kontrollifriikki (ominaisuus, joka ei välttämättä tällaisella matkalla ole paras mahdollinen), niin meillä oli itse laadittu aikataulu, joka perustui lähinnä ennen matkaa tehtyihin reittisuunnitelmiin ja varattuihin majoituskohteisiin. Tuntui jotenkin turvallisemmalta lähteä tien päälle, kun tiesi, että majoituspaikka odotti kohteessa. Osan majoituksista tosin varasimme vasta matkan aikana ja se toi vähän joustoa matkantekoon. Päätimme esimerkiksi viipyä Kööpenhaminassa kaksi päivää aiemmin suunnitellun yhden sijaan ja Köpiksestä ajoimme suoraan Tukholmaan, emmekä kiertäneet Kalmarin kautta, kuten olimme suunnitelleet.

Varsova

Matkan kokemuksen viisastuttamana on todettava, että aikataulumme oli liian tiukka ja siksi fiilistelylle jäi liian vähän aikaa. Ainoastaan niissä kohteissa, joissa olimme kaksi yötä, saattoi kunnolla heittäytyä kaupungin tunnelmaan. Olimme myös liian optimistisia siinä, kuinka kauan matkat kohteesta toiseen kestävät. Lähes joka välillä oli tietöistä tai muista seikoista johtuvia hidastuksia, joten paperilla lyhyeltä näyttänyt matka saattoikin ottaa huomattavasti pidemmän ajan kuin olimme ajatelleet. Tiet noin yleisesti ottaen olivat kaikkialla hyvässä kunnossa, jopa aiemmin huonossa maineessa olleella Via Balticalla.

Meitä oli matkalla kolme ihmistä, mutta vain yksi kuski. Minulla on ajokortti, mutta en ole ajanut, noh, about 30 vuoteen, joten en edes hätätilanteessa olisi uskaltanut tarttua rattiin. Kolmantena matkustajana oli teini-ikäinen poikamme, jolla ei vielä ole ajokorttia, joten hänestäkään ei ollut ajajaksi. Kuskina toiminut mieheni onneksi tykkää ajamisesta eikä mitään yllättävää sattunut vaan kaikki meni suurinpiirtein niin kuin oli suunniteltu. Pisin yhtenäinen ajomatka kilometreissä mitattuna oli Köpiksestä Tukholmaan ja ajallisesti pisin taisi olla matka Vilnasta Varsovaan, jolle pätkälle osui nopeusrajoituksia, tietöitä, rankkasade ja eksyminen Bialystokissa, navigaattorista huolimatta. Navigaattori kyllä muuten oli oiva matkakumppani, minä kun en hääppöinen kartanlukija ole (poika olisi tarvittaessa siitä hommasta selviytynyt huomattavasti paremmin). Matkojen viihdykkeinä olivat paikalliset radioasemat (matkalla kuulimme yhteensä yhdeksän maan radiokanavia ja kahdeksaa kieltä) ja maisemien katsominen. Matkapahoinvoinnista aiemmin kärsineenä en matkan alkutaipaleilla uskaltanut lukea, mutta Saksan suorilla moottoriteillä otin tämän harrastuksen käyttöön ja huomasin, että jonkin aikaa pystyin autossa lukemaan.

Varsova

Huolimatta ajoittaisesta takamuksen puutumisesta ja jalkojen jäykistymisestä sekä ruuhkien aiheuttamien turhautumien purkautumisesta turhaan riitelyyn uskallan suositella automatkailua myös muille. Kränät ja turhautumiset usein loppuivat kuin seinään, kun pääsimme perille ja saimme kamat hotellihuoneeseen. Huumori on hyvä matkakumppani ja sitä kannattaa viljellä, niin näkökulma moniin asioihin muuttuu positiivisemmaksi.

Auschwitz


Majoitus
Olimme siis varanneet majoitukset valmiiksi ennen kohteeseen saapumista. Yleensä pyrimme majoittumaan mahdollisimman lähelle keskustaa, jotta matkoihin kohteen sisällä ei enää menisi aikaa. Ainoastaan Salzburgissa asuimme vähän kauempana, mutta vanhaan kaupunkiin pääsi nopeasti taksilla eikä hintakaan päätä huimannut. Hotellimme oli myös matkan väärti, sillä sieltä avautui huikeat näköalat ympäröiviin maisemiin. Pääosin asuimme hotelleissa, mutta mahtui mukaan muutama huoneistokin. Riiassa pääsimme nauttimaan Moskovassa tutuksi tulleesta venäläistyylisestä sisutuksesta ja Krakovassa oli unohdettu vaihtaa lakanat. Kumpikaan edellä mainituista ei kuulunut varsinaisiin suosikkeihini. Keskitasoa paremmassa majoituksessa olimme Hampurissa, jossa yövyimme Marriot-ketjun hotellissa. Kööpenhaminassa yövyimme hotelli SP34, jota voin lämpimästi suositella: loistava sijainti, taidokkaasti sisustettu, hyvät ravintolat, ystävällinen henkilökunta ja tuoreilla antimillaan ihastuttanut aamupala.

Krakova


Budjetti
Suurimmat rahanreiät matkalla olivat majoitus ja ruokailut. Söimme lähes joka päivä sekä lounaan että illallisen ravintolassa ja ruokiin meni pitkä penni. Se on kuitenkin asia, johon haluamme matkoillamme satsata, joten emme sitä sen enempää harmitelleet. Päinvastoin oli aina hauskaa metsästää ruokapaikkoja ja joskus saattoi käydä niinkin hassusti kuin meille kävi Nürnbergissä. Teini oli ollut sairaana eikä jaksanut lähteä illalla syömään. Päätimme miehen kanssa käydä nopeasti hotellin vieressä olevassa paikassa. Ravintolan ovella katsoimme listan, mutta siinä oli ainoastaan kolme eri menua. Ajattelimme toiveikkaasti, että varmasti ravintolasta a la carte-listakin löytyy. Pöydässä kuitenkin kävi ilmi, että ei löytynyt. Olimme tietämättämme päätyneet Michelin-tason ravintolaan, jossa söimme neljän ruokalajin merenelävä-menuun väliruokineen. Aivan mielettömän hyvää, mutta kuten voitte arvata myös melko hintavaa. Yleisesti voi vielä sen verran sanoa, että sen minkä Baltian maissa ja Puolassa säästimme, meni korkoineen kuta lännemmäksi ja pohjoisemmaksi tulimme.

Wien

Lyhyesti paikoista, joista en aiemmin ole kirjoittanut
Riikasta ja Vilnasta, Varsovasta, Krakovasta, Wienistä, Salzburgista sekä Weimarista löytyvät blogistani postaukset. Näiden lisäksi pysähdyimme Nürnbergissä, Hampurissa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Nürnberg ja Hampuri jäivät ehkä vähän etäisiksi, sillä aikaa kaupunkeihin tutustumiseen ei liiemmälti ollut. Nürnbergistä jäi parhaiten mieleen jo kerrottu ruokailuepisodi ja Hampurissa mieleenpainuvinta oli Saksa-Algeria fudismatsin katsominen paikallisessa baarissa. Mieheni varustautui jopa Saksan väreillä varustetulla hatulla. Köpis ja Tukholma olivat jo ennestään tuttuja paikkoja, joten niissä saattoi keskittyä fiilistelyyn, kun matkan varrella monet kasvonsa näyttänyt sääkin suosi. Erityisesti Köpis on kaupunki minun makuuni. Rakastan tanskalaisten rentoa otetta elämään, joka näkyy katukuvassa monin tavoin. Olen myös heikkona tanskalaiseen sisustukseen, josta saa nauttia myös monissa julkisissa tiloissa.

Nürnberg


Matkan kohokohdat

Matkan neljä mieleenpainuvinta:
1. Auschwitz koskettavuudessaan
2. Salzburg kauneudessaan
3. Varsova mielenkiintoisuudessaan
4. Kööpenhamina helppoudessaan

Nürnberg (ruokapaikkamme ulkoapäin)





Matkalla luettua 
Ennen matkaa postasin kuvan "reissukirjastostani". Luetuksi matkan aikana sain kaksi ja puoli kirjaa. Agneta Rahikaisen elämäkerran Edith Södergranista olin aloittanut jo ennen matkaa ja lopettelin sitä Varsovassa. Kirjoitan kirjasta jossain vaiheessa oman postauksensa. Seuraavaksi lukuun tuli Kate Atkinsonin Elämä Elämältä (Life after life, suom. Kaisa Kattelus) Schildts & Söderströms 2014, ja sen jälkeen Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat ( Americanah, suom. Hanna Tarkka) Otava 2013. Molemmat kirjat ovat jo palautuneet kirjastoon ja niistä nyt vain jokunen mietelmä muistiin merkittäväksi. Onneksi molemmista löytyy kuitenkin useita blogijuttuja, joista halukkaat voivat käydä lukemassa tarkemman analyysin.

Kööpenhamina
Elämä elämältä on monitasoinen, ajassa edestakaisin liikkuva romaani, jonka suurin kysymys on ”entä jos”. Päähenkilö Ursulan elämästä kerrotaan monta mahdollista tarinaa, useita erilaisia versioita. Minulla oli alkuun hämmentynyt olo näiden vaihtuvien tarinoiden äärellä. Tunsin itseni jopa vähän petetyksi, kun tarina, johon olin uppoutunut, osoittautuikin vain yhdeksi mahdolliseksi versioksi Ursulan elämästä. Vähitellen kuitenkin sain ideasta kiinni ja opin nauttimaan Atkinsonin taitavasta tarinan kuljettamisesta ja nautin myös, kun Atkinson laittoi myös historian tapahtumia uuteen uskoon. Lisäplussia kirja saa siitä, että se liikkui osin samoissa etelä-saksalaisissa maisemissa, joista mekin matkallamme nautimme. Myös kirjan toiseen maailmansotaan liittyvät teemat olivat reissussamme vahvasti mukana. Lopputulemana kirjasta on siis se, että alkuhämmennyksen jälkeen kirja jätti positiivisen olon ja viihdyin sen parissa mainiosti.
 Perusteellisemman jutun Atkinsonin kirjasta voi käydä lukemassa vaikkapa P.S. Rakastan kirjoja -blogista.

Kööpenhamina

Kotiinpalaajat on uuden kirjallisen ihastukseni Adichien uusin romaani. Nimensä perusteella kirja sopi loppumatkan lukemiseksi, kotiin päinhän olimme jo menossa. Adichie onnistuu kirjassaan yhdistämään onnistuneesti Nigeriasta Yhdysvaltoihin muuttavan ja myöhemmin takaisin Nigeriaan palaavan nuoren naisen identiteettiproblematiikan ja kauniin rakkaustarinan. Adichien monitahoinen pohdinta avaa rodun ja kulttuurin merkitystä ihmisen identiteetin perustana ja sitä, miten ihminen kokee itsensä ja toiset pitkälti kulttuurista opittujen kaavojen mukaisesti ja miten muutto täysin uudenlaiseen ympäristöön näyttää asiat aivan toisenlaisessa valossa. Adichie on erinomainen tarinankertoja, joka onnistuu limittävään vakavan ja kevyen ja lukijan koukuttumaan ja nauttimaan lukemastaan.
Paneutuva ja asiantunteva arvio Kotiinpalaajista löytyy esimerkiksi Mafalala -blogista.

Tukholma



Yksi matkan kohokohdista on aina kotiinpaluu. Niin tälläkin kertaa. Meidän matkamme viimeinen etappi oli laivalla Tukholmasta Helsinkiin. Iltahämyssä kylpevä Ahvenanmaan saaristo oli henkeäsalpaavan kaunis ja en voinut olla ajattelematta Ulla-Leena Lundbergin hienoja saaristolaiskuvauksia. Aamulla sumun seasta esiin sukeltanut Suomenlinna viimeistään kertoi, että kotimaan kamaralla ollaan.








lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kirjallista kulttuurihistoriaa Weimarissa






Yhdeksi matkamme pysähdyskohteeksi valikoitui minun toiveestani Weimar. Halusin nähdä omin silmin kaupungin, jolla on ollut erityinen rooli saksalaisessa, tai voisi jopa sanoa, koko länsimaalaisessa kulttuurihistoriassa. Etenkin 1700-1800-luvun vaihteen molemmin puolin Weimarissa vaikuttivat useat kirjailijat, säveltäjät, filosofit ja kuvataitelijat ja aika tunnetaankin nimellä Weimarin klassismi. Kaupunki on saanut antaa nimensä myös yhdelle poliittisen historian aikakaudelle. Ajanjaksoa 1919-1933 kutsutaan Saksan historiassa Weimarin tasavallan ajaksi, sillä tasavallan perustuslaki kirjoitettiin Weimarissa levottoman pääkaupunki Berliinin sijasta. Vähemmän mairitteleva aika kaupungissa koitti 1930-luvulla, jolloin kaupunki kunnostautui natsien vahvana tukialueena. 

Erityisesti kaupunki on leimautunut Johann Wolfgang von Goethen kaupungiksi. Goethe saapui Weimariin 1775  herttua Karl Augustin kutsumana ja vaikutti siellä loppuelämänsä toimien paitsi kirjailijana niin myös poliitikkona. Goethen lisäksi kaupungissa ovat vaikuttaneet muun muassa kirjailijat Friedrich Schiller, filosofi Johann Gottfried Herder ja säveltäjä Franzt Liszt. Kun kaupungissa kulki löytyi lähes joka talon seinästä laatta, joka kertoi tarinaa kaupungissa jossain vaiheessa vaikuttaneista ihmisistä ja samaa todisti muun muassa postikorttiteline paikallisessa kirjakaupassa (josta sivumennen sanoen ostin Kluge Frauen-nimisen almanakan, joka pitää sisällään sitaatteja viisailta naisilta ja joka ulkomuodoltaan oli romanttisella tavalla kaunis). Mukavaa oli myös lueskella talojen seiniin maalattuja kirjallisia sitaatteja ja minulle Weimar näyttäytyikin ennen kaikkea kirjallisena kaupunkina.



Nykyään Weimar on pienehkö kaupunki ja jotenkin siitä tuli mieleeni Porvoo. Molemmat ovat kauniita kaupunkeja, jotka paistattelevat ammoin kuolleen ja kansallisesti tärkeän suurmiehen paisteessa. Weimarissa Goethen hyödyntämisessa ollaan menty tosin vähän pidemmälle, sillä paikallinen kauppakeskus kantoi suurellisesti nimeä Goethe Kaufhauss. Ehkä jo vähän mautonta minun mielestäni. Hauskaa puolestaan oli Goethe-Schiller-monumentin käyttö yhtenä osana kesäteatterin lavastusta. Näytelmä vaikutti ainakin lavastuksen ja julisteiden perusteella kaikkea muuta kuin konservatiiviselta patsastelulta.



Meidän Weimarin käyntimme sisälsi pääasiassa tutuksi tullutta kuljailua ilman museokäyntejä. Kaupungissa vallitsi sunnuntai-illan leppoisa ilmapiiri paikallisten istuessa eiskafeissa ja turistien ihmetellessä kaupungin historiaa henkiviä rakennuksia (joista tosin moni jouduttiin sodan jälkeen restauroimaan pommitusten aikaansaamien tuhojen seurauksena). Täytyy sanoa, ettei Weimar ilmeisesti ole mikään nuorison suosima turistikohde, sillä sen verran paljon varttuneempaa väkeä kaupungin kaduilla, ravintoloissa ja myös hotellissamme näkyi. Meidänkään seurueemme nuorin jäsen ei sanottavasti innosta hihkunut, mutta minusta oli mukavaa nuuhkia mennyttä aikaa. Ja tietenkin lukea.



Postaukseni ovat laahanneet jonkin verran reaaliaikaa jäljessä ja tätä kirjoitankin jo kotona. Yritän tehdä vielä yhden postauksen, jossa sanon muutaman sanan matkamme viimeisistä kohteista ja teen myös koosteen matkan plussista ja miinuksista. Nyt voin jo kuitenkin sen verran paljastaa, että reippaasti plussan puolelle jäätiin (paitsi ehkä taloudellisesti).

torstai 3. heinäkuuta 2014

Sacheria ja mansikoita Salzburgissa

Wienistä matkasimme Salzburgiin, joka oli yksi eniten odottamiani kohteita matkallamme. Mielikuvissani Salzburg edusti jotain idyllistä, vuorten kainalossa uinuvaa kaupunkia, jossa soi taukoamaton Mozart ja joka huokuu historiaa ja menneisyyden myyttisyyttä. Todellisuus ei ehkä ihan vastannut kuvitelmia, mutta pitkälle kuitenkin.

Ensin ajoimme kuitenkin hotellillemme, joka sijaitsi kaupungin ulkopuolella, vuoren rinteessä. Hotellimme oli nimeltään Schöne Aussicht ja nimensä mukaan saimme nauttia ympärillä kohoavien vuorten mahtavuudesta ja upeista näkymistä yli Salzburgin kaupungin. Tämä oli itselleni ensimmäinen matka näin vuoristoiselle seudulle ja täytyy sanoa, että vuoret kyllä tekivät vaikutuksen jylhyydellään.


Koska aikaa ei ollut Salzburgin perusteelliseen tutkimiseen, keskityimme vain vanhaan kaupunkiin, joka on yksi Unescon maailmanperintölistalle kuuluvista kohteista, kuten sivumennen sanoen aika monet muutkin matkamme kohteista. Ajoimme taksilla Mozart-aukiolle, jossa säveltäjä itse otti meidät vastaan patsaan muodossa. Salzburg on Mozartin kaupunki, sillä musiikin ihmelapsi syntyi siellä 1756 ja hänen kotitalossaan toimii nykyään museo, jossa emme kylläkään vierailleet. Mozartin lisäksi Salzburg on kuuluisa Sound of Music-musikaalista ja samanimisestä elokuvasta.



Meidän muutaman tunnin vierailumme Salzburgissa koostui fiilistelystä ja vähän väliä suustamme (tai ainakin minun suustani) kuuluikin ihastusta ja ihmettelyä. Oli hauskaa kierrellä kaupungin katuja ja kujia, kun ei ollut kovin paljon ennakkotietoa, mitä vastaan tulee. Lähes joka kulman takana oli jotain kaunista, jotain, joka sai huokailemaan: vanhat värikkäät talot, kauppakadun hauskat liikekyltit, vilkas ja runsas tori, vuoren rinteellä kaupunkia vartioiva linna, viihtyisät kahvilat ja ravintolat (olisi ollut niin hauska istahtaa vaikka jokaiseen niistä), kaupungin keskeltä löytyvä uskomattoman kaunis hautausmaa ja katakombit. Kaiken kruunasi reissumme aurinkoisin ja lämpimin päivä ja parhaat missään ikinä syömäni mansikat.











Kaupungin halkaisevan Salzach-joen ylitimme vain  sen verran, että kävimme Sacher-hotellin kahvilassa syömässä aidon ja oikean reseptin mukaisesti valmistettua samannimistä kakkua. Täytyy kuitenkin sanoa, että kakku oli pettymys. Olen muualla saanut huomattavasti mehevämpää ja parempaa sacheria.






Illallisen söimme vastoin tapojamme hotellin ravintolassa, jonka terassilla istuen nautimme täydellisestä kesäillasta ja hulppeista näkymistä. Ruoka ei ehkä ihan parhaalla mahdollisella tavalla kutkutellut makuhermoja, mutta joskus riittä, kun interiööri ja tunnelma ovat kohdillaan.