tiistai 2. syyskuuta 2014

Sadonkorjuun aika - elokuussa luettua



Nyt ollaan siis jo virallisesti syksyn puolella ja minä olen virallisesti ylittänyt puolen vuosisadan myyttisen rajan. Apua! Tuntuu vanhalta!

Elokuu oli suoraan sanottuna melko surkea lukukuukausi siinä mielessä, että yhtään todella hyvää romaania ei tullut luetuksi. Itse asiassa tuli luetuksi vain yksi romaani kokonaan ja yksi jäi kesken. Kesken jäänyt oli surullisen mahalaskun kokeneen Projekti 12:n viimeinen kirja F.E. Sillanpään Elokuu, jonka sain puoleenvälin parin sivun kertavauhtia. Sitten päätin, että ei minun tarvitse lukea kirjaa, joka ainoastaan tympii. Ei vaikka sen on kirjoittanut Suomen ainoa kirjallisuuden nobelin saanut Sillanpää. Ei se Sarakaan ihan liekeissä kirjasta ollut.

Mitä sitten luin, jos en lukenut romaaneja. Olen pitkään ollut kiinnostunut minimalismista, joka perää järkiperäistä suhtautumista materiaan ja kyseenalaistaa nykyisen tavarakulttuurin runsauden. Itse en ihan kaikkein kovimman linjan karsija ja minimalisti ole, mutta olen viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota siihen mitä omistan ja miksi omistan. Samalla olen yrittänyt tulla järkevämmäksi ja tiedostavammaksi kuluttajaksi. Tämä koskee sekä kodinsisustukseen että vaatteisiin liittyviä hankintoja, mutta myös kirjoja. Olen onnekseni tajunnut, että kaikkia lukemiaan kirjoja ei tarvitse omistaa ja olen löytänyt kirjaston ja sen varaussysteemit. Hyvä minä! Näihin teemoihin liittyen luin muutamia kirjoja:

Laura Honkasalo: Nuukaillen. Eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman. Kirjapaja 2014. 197 s. Kirjastosta.

Honkasalon kirja oli nopealukuinen "löytöretkeily nuukailun maailmaan" (kirjan takakannesta otettu määritelmä). Monet kirjan esiin nostamat asiat olivat tuttuja erilaisista blogeista ja lehtien sivuilta, mutta oli mukava lukea niistä kootusti Honkasalon omilla kokemuksilla höystettynä. Erityisesti pidin siitä, miten kirjoittaja oli ottanut mukaan myös historiallista aineistoa ja vertaili nykypäivän käytäntöjä menneeseen. Honkasalo ei halua esiintyä minään mallikuluttajana tai säästäväisyyden esikuvana, vaan myöntää, että hänen suhteensa tavaraan on ollut aina vaikea ja hän on tehnyt paljon töitä prosessoidakseen asiaa. Tunnistan itseni tässä. Minulla ei koskaan ole ollut hamstraamisviettiä, mutta estetiikan jano ja vaihtelunhalu ovat saaneet minut hellittämään kukkaronnyörejä ja olen kantanut kotiin jos minkäkinlaista turhaketta tai vaatteita, jotka kaupassa ovat vaikuttaneet hyviltä, mutta ovat sitten jääneet kaappeihin lojumaan. Molemmat, sekä turhakkeet että kaapin perillä roikkuvat vaatteet, olen sitten kiikuttanut puolen vuoden päästä kirpparille. Eli touhussa ei juuri ole ollut järjen häivää. Molempiin olen pyrkinyt saamaan muutosta aikaan. Ennen kuin vien himoamani ostoksen kassalle pysähdyn miettimään a) tarvitsenko tosiaankin kyseisen tuotteen ja b) löytyisikö jo kotoa vastaava. Aina tämä ei kuitenkaan harjoittelusta huolimatta onnistu ja Honkasalokin myöntää lukemattomia kertoja haksahtaneensa muoti- ja kauneusblogeissa mainostettuihin tuotteisiin vaikka pitää itseään kulutuskriittisenä ja ekohenkisenä. Helpoin tapa olla haksahtamatta on tietenkin se, että pysyy poissa kyseisiä tuotteita kauppaavista paikoista sekä fyysisesti että virtuaalisesti. Itselleni vaikeampia paikkoja ovat kaupat, tykkää hiplailla erityisesti vaatteita ja nettikaupassa tätä mahdollisuutta ei ole.

Honkasalo on käsitellyt kyseisiä asioita myös blogissaan, esimerkiksi tässä postauksessa. Honkasalon blogi on muutenkin mielenkiintoinen, kannattaa laittaa seurantaan.

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi. Atena 2013. 300 s. Kirjastolaina.

Edellä puhuttuun vaatetematiikkaan sukeltaa toden teolla Rinna Saramäen kirja Hyvän mielen vaatekaappi, joka alaotsikollaan Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat kiteyttää kirjan keskeiset teemat. No, ehkä nuo globaalin vaateteollisuuden epäkohdat ovat vaikeasti ratkaistavissa, mutta oman vaatekaapin sekä laadulliseen, määrälliseen, taloudelliseen että ekologiseen päivittämiseen Saramäen kirja antaa useita vinkkejä. Kirjan toinessa osassa on yksityiskohtainen ohjeistus siihen miten omasta vaatekaapistaan saa toimivamman ja samalla itselleen hyvän mielen suhteessa kertakäyttökulutukseen ja vaateteollisuuden ongelmiin. Saramäki neuvoo ensin selvittämään omat mieltymykset ja tyylin ja sen jälkeen kartoittamaan miltä osin olemassaoleva vaatekaappi vastaa näitä ja suorittamaan karsintaa niiden osalta, jotka eivät vastaa omaa tyyliä. Sitten on vuorossa budjetin laadintaa silmällä pitäen tarpeellisia hankintoja, ohjeita laadun tunnistamiseen ja vaatteiden huoltoon.

Saramäki on onnistunut kirjallaan herättämään keskustelua ja esimerkiksi Ilselässä kirja innoitti bloggaajan aloittamaan vuoden pituisen vaatteiden ostolakon. Myös naamakirjassa kiertää Vuosi ilman uusia vaatteita -haaste. Olen itsekin suunnitellut aloittavani vuoden mittaisen kokeilun, mutta vasta vuoden vaihteessa. En halua olla ostolakossa, kun kerran elämässäni pääseen New Yorkiin. Tosin lupaan sielläkin pitää maltin mielessä ja miettiä mitä oikeasti tarvitsen.

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla. (No Impact Man, suom. Soili Takkala) Otava 2011, 317 s. Alennuslöytö kirjakaupasta.

Kirjan kirjoittajan Colin Beavanin herätti ympäristöajatteluun joulukuun päivä, jolloin lämpötila hipoi kesäisiä asteita. Hän haastoi itsensä ja perheensä elämään vuoden ajan niin, että he voisivat osaltaan minimoida ympäristöpäästöt. Kokeilun edistyessä he vähitellen luopuivat yhä useammista nykyisen länsimaisen kaupunki- ja kulutuskulttuurin tunnusmerkeistä: ei noutoruokaa, hiilidioksidipäästöjä, myrkkyjä vesistöön, kaukana tuotettuja tuotteita, muovia, ilmastointia, televisiota, uusia tuotteita. Kertarysäyksellä perhe ei kaikesta luopunut vaan "kiristivät nyöriä" vähitellen, niin että lopulta he elivät jopa ilman teollisesti tuotettua sähköä.

Kirjassaan Beavan käsittelee perheensä ja omaa kokemustaan luopumisen edetessä, samalla hän problematisoi asioita laajemmista näkökulmista. Hän myös kirjaa kokemuksiaan blogiinsa, josta pian tulee hyvin suosittu. Kokeilu saa koko Beavanin entisen maailmankuvan murtumaan, mutta uuden luominen on vaikeaa ja täynnä ristiriitoja ja ratkaisemattomia kysymyksiä.

Perheen kokeilu oli vaikuttava ja kirja mielenkiintoinen. Tosin välillä vähän pyörittelin silmiäni, kun tajusin miten kaukana Isossa Omenassa elävän ihmisen arki on täällä vähän pienemmissä ympyröissä pyörivän tavallisen tallaajan arjesta. No, meitä on moneen junaan ja tarpeet ovat erilaisia, se pitää muistaa. Beavanin yritys vaikuttaa meitä kaikkia uhkaavaan ilmastokatastrofiin on kuitenkin hatun noston arvoinen ja kirja saa toivottavasti lukijatkin ajattelemaan asioita uudella tavalla. Se ei tarkoita, että meidän kaikkien on hypättävä yhtä radikaaliin kokeiluun, mutta omien tottumusten kyseenalaistaminen voi olla ihan tervettä.

Jaana Lehtiö: Uutta auringon alla. Myllylahti 2014. 338 s. Arvostelukappale.

Aina alkuun, kun tässä blogissa luetaan dekkareita, kuuluu sanoa, että en yleensä lue kovin paljon dekkareita. Niin tälläkin kertaa :)

Tämä rikoskirjallisuuden tuote päätyi blogiini miljöösyistä. Kirjailija Lehtiö on porvoolainen uskonnonopettaja (opettaa muun muassa tytärtäni) ja vararehtori, joka on kunnostautunut myös kirjailijana. Uutta auringon alla on hänen toinen Porvooseen sijoittuva dekkarinsa. Porvoolaisena halusin tietenkin lukea, miten tuttuja kulmia käytetään murhamiljöönä ja millä seuduilla poliisit seikkailevat.

Toisessa kirjassaan Lehtiö on sijoittanut murhansa pieneen uskonnolliseen yhteisöön Valtakuntaan ja sitä ryhtyy tutkimaan rikoskomisario Juha Muhonen alaisineen. Lehtiö on uskonnonopettajana hyvin perillä Valtakunnan kaltaisten uskonnollisten yhteisöjen toimintaperiaatteista ja varmasti hän on tutustunut myös poliisin toimintaan. Näiden suhteen kirja on kirjoitettu varmalla otteella. Silti kirja ei oikein puraissut tätä lukijaa ja ongelmana lienee jonkinlainen tasapaksuus ja suoraan sanottuna tylsyys. En kaipaa mitää suurta draamaa tai värikkyyttä, mutta Juha Muhosen hahmo on jotenkin liian lattea toimiakseen kirjallisena. Toden näköisesti oikeassa elämässä Muhosen tyyppiset rikoskomisariot ovat ihan arkipäivää ja sinällään todenmukaisia.

Kirjan kiinnostavinta antia näin porvoolaisen näkökulmasta oli siis tuo kotikaupungin tarkastelu kirjan sivuilta. Paljon tunnistettavia paikkoja löytyi, jopa ihan kotinurkilta.

Nyt toivottelen kaikille kirpeää ja omenantuoksuista syyskuuta!

12 kommenttia:

  1. Nauti Ystäväni! Mummi täältä 60:n takaa muistelee itsekin olleensa niiiin vanha kun 50 pamahti. Mutta riippuu mistä suunnasta katsoo. Minusta se on elämän parasta ja täyteläisintä aikaa - ainakin nyt tuntuu siltä. Voi kun joku 7-kymppinen muistuttaisi minua, että ei 60 olevielä ikä eikä mikään... Nauti Ystäväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna Vaara ja yritän muistaa myös nauttimisen. Asioilla on erilaiset puolensa riippuen siitä, mistä suunnasta niitä milloinkin katselee.

      Poista
  2. Oikein paljon onnea puolesta vuosisadasta! Hieno ikä!

    Minäkin olen kovasti ja kauan pyöritellyt mielessäni kaikenlaisen minimalisimin - tai ehkä paremminkin kohtuullisuuden - tematiikkaa. En myöskään ole tahollani tarmokkain ja tavoitteellisin minimalisti, mutta pidän juuri kohtuullisuuden ajatuksesta. Olen lukenut sekä tuon Honkasalon Nuukaillen että Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin - Nuukaillen oli minusta lempeän hyväntuulinen opus, ja Hyvän mielen vaatekaappi oikein antoisa ja ajatuksekas. Viimeksi luin Anne te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän - aina aika ajoin täytyy koettaa kerätä lisää puhtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Iässä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta on vaikeaa tajuta, että on itse siinä iässä.

      Kohtuullisuus on erinomainen sana kuvaamaan minunkin suhtautumistani.

      Tuota te velde-Luoman kirjaa ovat jotkut tahot minulle suositelleet. Pitää etsiä se käsiin, kun seuraavan kerran kaipaan jotain innostavaa luettavaa tämän teeman ympäriltä.

      Poista
  3. Jaana, nyt voi mennä aiheen vierestäkin, mutta kun...Ensinnäkin, unohda sana puolivuosisataa! Se kuulostaa niin rankalta. Minusta nainen 50 vee on voimissaan ja kauneimmillaan ja ihan täynnä superlatiiveja. M.O.T.

    Tiddätkö, vaikea uskoa, etenkin jos näkee vaatekomeroni, mutta minullakin on kauhea kaipuu minimalismiin. Nyt kun ihmiset kiikuttavat liikavaatteitaan kirpputoreille voidakseen taas ostaa uusia, minä päätinkin olla ostamatta, muuta kuin aivan pakollisen eli hiihtoasun, koska entinen on rikki. Olen lohduttanut ikäni itseäni puseroilla ja neuleilla, mutta nyt se on loppu. Saan kylmiä väreitä jo ajatuksesta, että jolu näkisi kuinka paljon vaatteita minulla on. Se on silti hiukan hassua, sillä etenkin kotelomekkojen kohdalla pitää kova roti eli ostan laadukasta ja tyyristä, mutta tosi harvoin. Ihanaa kun kohta mahdun taas 10 vuotta vanhaan ranskalaiseen pikkumustaani!

    Ylitöekoilu ei minua kiinnosta, sillä silloin ei voisi ajaa eikä lentää alpeille: Kuolisin! Mutta on se hassua kun sivusta seuraa, miten kova meteli tuli siitä, että aloimme saada talvellakin kasvihuoneessa kasvatettuja hyviä, kotimaisia tomaatteja. Sanottiin,e ttä miten kauheaa energiankulutusta! Nyt ovat tutkijat moneen kertaan laskeneet, että paljon enemmän haitallista on tuoda tomaatit Espanjasta, sillä niiden kastelun vie maan vähiä vesivaroja, kuljetus tekee ison hiilijalanjäljen eli ne lentorahdit ja sitten vedet, joita kasteluihin on käytetty eivät ole aina täyttäneet niitä laatkriteereitä mitä kasteluvedeltä odotetaan. Minusta lähiruoka on aina lähiruokaa ja ostan ehdottomasti kotimaista, jos sitä on myynnissä. Yleensä joudun talvella tekemään vain pari poikkeusta ja ne ovat munakoiso ja satsumat.

    Sen verran vielä minimalismista, että meidän vierasmakkarissa on laskettu tavaroiden määrä. Jos sinne tulee vaikka mitä uutta, jotain lentää ulos. Joskus kun olen oikein uupunut, menen sinne lepäämään ja huomaan, miten rauhoittavaa, suorastaan mieltäpesevää on kun missään ei näy minkäänsortin hyllyjä eikä pikkutavaraa, ei edes kirjoja!

    Nuukailukin voi olla hauskaa! Me päätimme R:n kanssa taas katsoa, mihin tuossa pystymme ja ainoa heikko kohtamme tuntuu olevan viikonloppujen suuriruhtinaalliset aterinnit, mutta niistä emme tingi. Alppimatkakassa karttuu taas lupaavasti ja joka päivä kun ei ole ostanut mitään, tuntuu mielettömän hyvältä ja luvassa on pidempi reissu: Palkinto joka motivoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos ihanan pitkästä ja antoisasta kommentistasi.

      Kyllä täällä vielä voimissani olen ja muutenkin kaikki on hyvin, joten pitänee ottaa sinun positiivisesta asennoitumisestasi mallia :) Ja unohdan määreen puolivuosisata.

      Laadukas, mutta maltillinen vaatevarasto siintelee minunkin unelmissani. Viime keväänä panostin siihen hyvän ja mielestäni melko ajattoman nahkatakin verran ja nyt syksyllä aion etsiä itselleni ajattoman villakangastakin, jolla mennään seuraavat vuodet, toivottavasti mahdollisimman monet.

      En minäkään pidä itseäni yltiöekoilijana, siihen nähden meillä on kaikkea liikaa, lennän liikaa yms. Mutta Katjan mainitsema kohtuullisuus ja siihen lisättynä terve järki sopii tähänkin asiaan.

      Myös meillä syödään viikonloppuisin hyvin ja niistä aterioista en minäkään halua tinkiä. Elämässä pitää olla myös iloja kieltäytymysten rinnalla.

      Poista
  4. HBD!

    Hyvä postaus! Ajatuksia herättävä...

    VastaaPoista
  5. Vähän erilaisia kirjoja tällä kertaa... mutta sympatiseeraan periaatetta! Itse ostelen edelleen sekä tavaroita että kirjoja vähän turhankin herkäsit - mutta sen sijaan olen kehittänyt jonkinlaisen ruokaneuroosin, johon liittyy ruoan hukkaan menemisen kammo. Siitä seuraa kummallisia aterioita (ja pelkään pahoin että pitkällä aikavälillä myös painon nousua :D)

    Ja onnea! Perässä tullaan, päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, tosiaan tällaista tällä kertaa :)

      Mulla on myös tuo neuroosi hukkaan menevästä ruuasta. Ikävä kyllä kahden kaupassa käyvän taloudessa en aina voi kontrolloida mitä toinen ostaa. Ja kun se toinen käy ruokakaupoissa aika ajoin pelkällä inspiraation liekillä, niin siitä seuraa, että aina välillä jääkaapista löytyy tuotteita, jotka ovat parhaat päivänsä ohittaneet. Yritän silloin tällöin asiasta lempeästi huomautella, ja joskus menee perille, joskus ei.

      Kiitos! Edellä mennään, päivä kerrallaan :)

      Poista
  6. Onnea! Juhlan ja maljannoston aika! :)

    Minä olen ajatunut etenkin vaatteiden osalta minimalismiin ihan vahingossa jo aikoja sitten. En yksinkertaisesti pidä vaateostosten tekemisestä, joten lähinnä hankin jotain uutta, jos on aivan pakko eli edellinen on loppuun käytetty. Se on ihan vapauttavaa, ja voisin hyvinkin kokeilla tuollaista vuosi ilman uusia vaatteita -projektia. Toisaalta tuntuu, että melkeinpä elän sellaista elämää jo valmiiksi, joten olisiko se sitten kovin kummoinen juttu... Mene ja tiedä.

    Minua himottaisi tarttua kirjapinoihin, joita notkuu odottamassa, mutta töiden alettua päivät ovat jotenkin kumman kiireisiä ja energiat menevät töidentekoon. Ehkä se tästä asettuu. Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus! Maljoja nostelemme lauantaina, vähän jälkijunassa.

      Sinulla on järkevä suhtautuminen vaatteiden ostamiseen ja tuskin tuo projekti sinun kohdallasi kummoistakaan muutosta toisi. Toisin on meidän laita, jotka emme voi mennä edes lähelle vaatekauppaa siitä pelosta, että ratkeaisimme ostelemaan turhuuksia. Onneksi olen ymmärtänyt nettikaupoista pysyä poissa. En edes selaile niitä saitteja, sillä saattaisin jäädä koukkuun.

      Toivottavasti saat kirjapinojasi pienemmäksi ja työkin alkaa tottumuksen myötä vähemmän kuormittaa.

      Poista