tiistai 9. syyskuuta 2014

Sirpa Kähkönen - Graniittimies



Sirpa Kähkönen: Graniittimies. Otava 2014. 332 s.

Halusin myös sanoa, että aluksi oli vaikeinta. Tärkeintä oli löytää se pieni asia, johon saattoi kohdistaa katseensa ja jota saattoi ryhtyä korjaamaan. Jos katsoi koko suurta työmaata, uupui. Minun olisi pitänyt osata puhua rehellisesti silloin, myös vaikeuksista - että niitä on kaikilla ja että toverit on tehty niitä jakamaan. Mutta minusta tuntui, että pettäisin ne ihmiset, että pettäisin ne ihmiset, jotka tekivät aamusta iltaan työtä. Vallankumouksen tehdessään he olivat ottaneet vastuulleen jättiläisurakan. Arvelin että heistä ei koskaan tuntunut siltä kuin minusta. Että tästä ei koskaan voisi tulla mitään - että jokainen teko johti tuhanteen arvaamattomaan seuraukseen. (G. s. 65)

Aviopari Ilja ja Klara Tuomi hiihtävät kevättalvella 1922 Suomesta Petrogradiin, vallankumouksen kaupunkiin. Pian he saavat seuraukseen Iljan pikkuveljen Lavrin, joka on tullut rajan yli veljensä perässä ja on nyt kursanttina punaupseerikoulussa. Hyvin nopeasti kaikille käy selväksi, että elämä vallankumouksen jälkimainingeissa kouristelevassa kaupungissa on täynnä haasteita, jotka ovat sekä jokapäiväiseen elämään, vieraaseen kieleen ja kulttuuriin liittyviä koettelemuksia että painiskelua aatteellisten ristiriitojen kanssa. Tähän elämän virtaan on kuitenkin heittäydyttävä, sillä paluu vanhaan ei ole vaihtoehto. Ilja aloittaa insinööriopinnot ja Klarasta tulee opiskelija Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistoon. Heidän elämäänsä astuu uusia ihmisiä, kuten Suomesta tullut kaunotar, elämää pursuava Jelena, sirkuksen ihmistornissa perustana toimiva, mutta ylöspäin kurkottava Tom, katulapsityön organisaattori, piirtäjä Galkin, Jelenan aviomies, menneen maailman ihminen Henrik Gustafsson, sirkuksen ballerina Shura ja hänen klovni-isänsä Rastrelli. Taustalla kulkee myös salaperäinen, paljon runoilija Anna Ahmatovaa muistuttava rouva gagaattihelmet kaulallaan.

Klara vaihtaa pian teorian käytännön työhön ja hänestä tulee Galkinin aisapari katulapsityötä tekevään Ilon seppiin. Klaralle katulapsityöstä tulee se ”pieni asia”, johon hän katseensa kohdistaa, jonka parissa hän voi yrittää rakentaa inhimillisempää yhteiskuntaa. Asia konkretisoituu hänelle myös henkilökohtaisella tasolla, kun hän päättää adoptoida kellareissa asuneet, omaa, itse luomaansa kieltä puhuneet sisarukset Dunjan ja Genjan.

Graniittimies jakaantuu kerronnallisesti kahtia. Kirjan alkuosa on Klaran minäkerronnan kautta avautuva katse siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Kirjan loppuosan tapahtumat sijoittuvat Skatshkiin, Henrik Gustafssonin datshalle, Pietarin ulkopuolelle, jonne Klara ystävineen on kokoontunut. Eletään vuotta 1935 ja suuri luuta on jo alkanut lakaista ja vallankumous syömään omia lapsiaan. Datshalle kokoontuneet aavistelevat omaa kohtaloaan tässä irvokkaassa siivoustyössä. Kerronta kulkee läpi jokaisen paikallaolijan tajunnan ja muistojen ja luo kollektiivista kuvaa niistä tapahtumista, jotka heidät siihen hetkeen ovat tuoneet. Kirjan päättää lyhyt Tashkentiin sijoittuva osuus, eräänlainen epilogi.

Meille tulivat tutuiksi Iisakin kirkon pylväistö ja Krasnajan pieni hovlikaari, jossa monesti seisoimme odottamassa että rankin sadekuuro menisi ohitse. Kävelimme usein Hertsenin katua, jonka kulmauksissa vielä siellä täällä oli vanha kyltti kauniine nimineen: Bolshaja Morskaja - Suuri merikatu. Sen talojen seiniltä kiviset miehet ja naiset katselivat kadun kulkijoita tuikein ilmein. Noita ihmishahmoisia, puoleksi kiviseinään sulautuvia olentoja oli kaupunki täynnään, ja kuin leikin päiten talojen piirtäjät olivat panneet niille kannettavaksi hirveitä taakkoja: parvekkeita, kattoja, huoneiden kulmauksia. (G. s. 64)

Henkilökaartin ohella Graniittimiehessä hengittää Pietari, tuo myyttien täyttämä; keisarien, palatsien, tulvien, kirjailijoiden Pietari/Petrograd/Leningrad/Pietari. Kähkönen on ahminut kaupungin tunnelmaa sekä kulkemalla sen kaduilla että lukemalla historiaa ja saanut kirjansa sivuille levittyvän kaupungin elämään kaikissa sävyissään.

Kähkönen on tullut tunnetuksi Kuopioon sijoittuvasta sarjastaan ja tietoteoksestaan Vihan ja rakkauden liekit, joissa molemmissa hän seurailee oman sukunsa vaiheita. Graniittimies on näiden teosten sivuhaara, jossa fiktion kautta kuvatuksi tulevat Tuomaisen/Tuomen suvun kokemukset Pietarissa. Graniittimiehen Lavrin kursanttihahmo  on kertomus Lauri Tuomaisen/ Lassi Tuomen huonosti päättyneestä matkasta punaupseeriksi, mutta pääosan romaanissa saa Lauri Tuomaisen Elias/Ilja-veljen vaimo Klara.

Huomio, valokuvaaja sanoi, ja minä tarrasin Iljaa käsivarteen. Lavr liikahti hermostuneesti, ja kuvaaja ärähti, että kaikkien oli oltava aloillaan, muutoin kuva menisi pilalle. Me jähmetyimme aloillemme, ja hiki alkoi virrata selkääni pitkin, ja vihdoin kamera raksahti ja magnesiumvalo välähti. Meidät oli kuvattu. ( G. s. 98)

Valokuva, jota yllä olevassa lainauksessa Iljasta, Lavrista ja Klarasta otetaan, on löydettävissä Vihan ja rakkauden liekeistä. Kuvassa meitä katsovat vakavat nuoret ihmiset hetken ja kenties myös menneiden kokemustensa ja tulevaisuudenpelkonsa jähmettäminä.

Minulle Kähkönen on yksi viime vuosien tärkeimmistä kirjailijoista. Hänen kykynsä saada mennyt elämään ja hengittämään on ilmiömäistä sekä kielellisesti että tarinallisesti. Sekä Kuopio-sarjassa että Graniittimiehessä kirjallisuus ja historia ovat yhtä suurta, kauniisti virtaavaa kertomusta, joissa yksilön elämä saa merkityksensä sekä ainutlaatuisena kokemuksena että osana suurempaa kokonaisuutta. Viime vuonna tähän samaan pystyi Finladia-voittaja Riikka Pelo teoksellaan Jokapäiväinen elämämme, jossa myös historia tuli osaksi runoa ja kertomusta yksilön kautta. Voisiko tämä olla enne, kun mietitään tämän vuoden F-asetteluja?


Myös Tuija hurmaantui kirjasta, kuten myös Savon Sanomien ja Helsingin Sanomien kriitikot. 

12 kommenttia:

  1. Kähkönen on todellakin taiturimainen historian elävöittäjä! Kuopio-sarja on todella hieno, yksi viime vuosien vaikuttavimpia lukukokemuksia minullakin, ja siksipä myös tämä uutuus odottelee minunkin lukulistallani. Kirjoituksesi saa minut kyllä jo hieman malttamattomaksi, tahtoisin päästä tämän teoksen äärelle jo pian, pian... Mutta täytynee vielä hetki malttaa. (Ja niin, tuo Pelon Jokapäiväinen elämämme on todella hieno sekin, niitä kirjoja jotka ehdottomasti ansaitsevat toisenkin lukukerran!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Kuopio-sarja on minullekin erittäin rakas ja on hauskaa, että graniittimieskin tavallaan sivuaa henkilöidensä kautta sarjaa. Minä en malttanut odottaa kirjaa kirjastosta, vaan kävin ostamassa kirjan omaan hyllyyni, jossa kaikki muutkin Kähkösen kirjat ovat.

      Pelon kirja tosiaan ansaitsee ja kestää toisenkin lukukerran.

      Poista
  2. Kylläpä on mielenkiintoinen aihe!

    Olen lukenut Kähköseltä vain tuon Vihan ja rakkauden liekit, se oli kyllä hieno ja vaikuttava kirja. Enkä yhtään epäile Kuopio-sarjankaan laatua, vielä joskus sukellan takuulla siihenkin maailmaan. Mutta jos nyt ensin tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, eikö olekin!

      Graniittimiehen voi mainiosti lukea ilman, että on Kuopio-sarjaa lukenut, vaikka ne löyhästi toisiinsa linkittyvätkin.

      Poista
  3. Tämä täytyy kyllä panna varaukseen. Kiinnostaa jo etukäteen kovasti Kähkösen Pietari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti laittaa varaus. Minä halusin kirjan omaan hyllyyn ja kävin nappaamassa kirjakaupasta.

      Poista
  4. Odotan kovin malttamattomana, että pääsen tämän kirjan pariin. Olen varannut kirjan kirjastosta ja varmaan saan vielä jonkun aikaa odottaa, sillä kirjasta oli eilen viitisenkymmentä varausta. Se on tietenkin Kähkösen ja hänen tuotantonsa kannalta hyvä, mutta henkilökohtaisesti harmittava asia. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja ihan varmasti tämä kirja uppoaa minuunkin, Kähkös-faniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkamummun Anna, hyvää tosiaan kannattaa odottaa vähän kauemminkin ja uskoisin kirjan uppoavan sinuun, sillä Kähkönen kirjoittaa omalla herkällä, mutta ilmaisuvoimaisella tyylillään tässäkin kirjassa.

      Poista
  5. Ai, sinä onnekas olet jo ehtinyt lukea tämän! Graniittimies on kyllä tämän kirjasyksyn ykkösjuttu minulle, mutta pitää pari kirjaa lukea ensin loppuun että voi täysin sieluin keskittyä vain siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu-Elina, Kähkönen on suurin piirtein ainoa kirjailija tällä hetkellä, jonka uuden kirjan lukemista odotan kuin kuuta nousevaa ja ryntään heti kirjakauppaan, kun kirja on ilmestynyt.

      Poista
  6. Voi että, ihanaa että täältä löytyi muistinvirkistystä Kuopio-sarjan ja Graniittimiehen yhteyksistä. Minä en ole tuota Vihan ja rakkauden liekit-teosta vielä lukenutkaan, mutta yöpöydällä se jo vuoroaan odottelee. (Oli tarkoitus lukea se ennen Graniittimiestä, mutta en sitten malttanutkaan.)

    Tämä oli kyllä huikea kirja. Ei helppo luettava, mutta kaiken "vaivannäön" arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt voi lukea Vihan ja rakkauden liekkejä pitäen silmällä yhteyksiä Graniittimieheen.

      Samaa mieltä, kirja on huikean hieno. Surullisen kaunis ja jotenkin erityisen herkkä maailmaltaan ja kerronnaltaan.

      Poista