perjantai 17. lokakuuta 2014

Kirjamessulippujen voittaja ja elokuvasuositus



Kirjamessuliput on arvottu. Arvonta suoritettiin perinteisellä lippulappu -systeemillä ja voittajaksi nousi Sara. Onnea ja hauskoja messuja sinulle!

Kuva: UPI-media


Kävin viikolla katsomassa yhden vuoden koskettavimmista leffoista. Richard Linklaterin Boyhood (linkki vie Episodin arvosteluun, josta voi lukea elokuvasta tarkemmin ja samalla katsoa leffan trailerin) vei sydämen mennessään. Boyhood on Mason-pojan kasvutarina 6-vuotiaasta aikuisuuden kynnykselle ja samalla seurataan hänen perheensä, äitinsä, sisarensa ja isänsä elämää. Isä ja äiti ovat eronneet ja lapset asuvat äitinsä luona. Pienen irtioton jälkeen isäkin palaa kuvioihin ja lapset tapaavat häntä epäsäännöllisen säännöllisesti. Vuosien mittaan mukaan mahtuvat myös vanhempien uudet puolisot, eikä kaikki mene aina niin kuin ehkä oli toivottu. Vanhempien ja lasten keskinäiset suhteet pysyvät kuitenkin hyvinä.  Masonia esittää ihastuttava Ellar Coltrane, äitinä on Patricia Arquette, sisarena ohjaajan tytär Lorelei Linklater ja isänä Linklaterin aiemmistakin elokuvista (Rakkautta ennen -trilogia) tuttu Ethan Hawke. Elokuvaa kuvattiin 12 vuoden ajan ja jokainen näistä näyttelijöistä oli mukana koko prosessin ajan.

Boyhood ei viehätä niinkään juonenkäänteillään tai erityisen raflaavalla tarinallaan, vaan tavallisen perhearjen ja tavallisten ihmisten tarkkanäköisellä kuvauksella.  Kaikki se, mikä kuuluu lapsiperheen arkeen, iloineen ja suruineen saa Boyhoodissa kauniin kuvauksen. Aika kuluu, lapset kasvavat ja siinä samassa vanhemmat elävät omaa elämäänsä kuten parhaiten taitavat.

Omaa katsomiskokemustani herkisti ehkä se, että elokuva tuli niin lähelle omaa elämää. Samanlaisia sisarusten välisiä kahnauksia, mutta myös kiintymyksenosoituksia kuin Boyhoodissa on tässä tullut todistettua vuosien myötä myös omassa perheessä. Tuttua oli myös se, miten nuoret hakevat rajojaan ja miten he vähitellen irtautuvat yhä enemmän omaan elämäänsä, kunnes viimein muuttavat kokonaan pois. Meillä täällä on vielä pari kotona asuvaa, mutta jo muutaman vuoden kuluttua saadaan opetella miehen kanssa elämään taas kahdestaan. Tuttuja ovat siis ne tunteet, joiden kanssa Boyhoodin Olivia -äiti kipuilee, kun viimeinenkin poikanen lentää pesästä. Toisaalta se on riemullista, mutta toisaalta myös äärimmäisen haikeaa. Tulee fiilis: tässäkö tämä nyt oli!

Menkää ja katsokaa itse!



Vielä loppuun lähtee iso kiitos Norjaan yhdelle blogini lukijoista. On mahtavaa, että teitä ihmisiä on siellä nettipiuhojen toisessa päässä ja välillä annatte kuulua itsestänne niin kauniilla tavalla. Kiitos siis lapasista! Ovat kauniit ja hyvinkin tarpeelliset tällaiselle käsistään palelijalle. Kiitos!

2 kommenttia:

  1. Boyhood on elokuva, jonka haluaisin nähdä. Se on ollut kiinnostava projektinakin, mitä olen siitä lukenut, ja erityisen hienoa on, että elokuva on onnistunut.

    Ihanat lapaset olet saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, susoittelen todella lämpimästi Boyhoodia. Uskon, että pitäisit siitä. Siinä oli sellaista todellisen elämän lämpöä, jota elokuviin harvoin saa vangittua.

      Poista