sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Martti Haavio: Nuoruusvuodet. Kronikka vuosilta 1906-1924.



Martti Haavio: Nuoruusvuodet. Kronikka vuosilta 1906-1924. WSOY 1999 (Ens. painos 1972). 611 s.

Kun nyt palauttelen mieleeni Tottijärven-kautemme tapauksia, tukeudun lähinnä muistiini, pahoitellen tuon verrattoman inspiraation vallassa luodun "teoksen [koulupoikana kirjoitettu Muistojen kirja] muiden sivujen tuhoutumista. "Tiedä", sanoi Jules Payot, ylioppilasvuosieni auktoriteetti, "että muisti on hauras. Muistelmat eivät ole historiaa." (NV. s. 2)

Olen lueskellut hiljakseen Martti Haavion muistelmateosta Nuoruusvuodet. Kronikka vuosilta 1906-1924, jonka löysin kesällä kirppikseltä. Kirjassa runoilija, kansanrunouden professori Martti Haavio palaa sukunsa ja perheensä vaiheisiin ja lapsuutensa ja nuoruutensa vuosiin.

Haavio syntyi vuonna 1899 ja asui ensi vuotensa Tottijärven pappilassa, josta muutti vuonna 1907 Yläneelle, Satakuntaan, jonne Haavion isä oli nimitetty kirkkoherraksi. Samana vuonna Martti ja hänen kolme sisarustaan jäivät puoliorvoiksi, kun heidän äitinsä kuoli. Yläneeltä Martin tie vei Turkuun kouluun, kun hän aloitti opintonsa Turun Suomalaisessa klassillisessa lyseossa. Ylioppilaaksi Martti pääsi muun ikäluokkansa tavoin keväällä 1918 ilman ylioppilastutkintoa ja jo samana vuonna hänen tiensä vei pääkaupunkiin, jossa hän aloitteli yliopisto-opiskeluja ja heittäytyi opiskelijaelämän pyörteisiin.

Haavion teos perustuu sekä muistikuviin että dokumenttiaineistoon. Dokumenteista keskeisimpiä ovat päiväkirjat ja kirjeet. Sellaisinaan nämä dokumentit eivät ole kuitenkaan kirjaan päätyneet, vaan Haavio on valikoinut ja muokannut aineistoa melko raskaalla kädellä. Hänen tavoitteenaan on ollut kuvan luominen "vapaa Suomen ensimmäisen ylioppilassukupolven" tunnoista, aatteista ja ihanteista. Kuvatuksi tulevat niin kouluaika Turussa, sisällissodan vuodet valkoisen koulupojan silmin nähtynä, yliopisto-opinnot, inspiroivat tai vähemmän inspiroivat opettajat, toveripiirin muodostuminen, heimoaatteen ja Viro-innostuksen nousu ja Akateemisen Karjala-Seuran ensi vuodet. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin miehinen maailma, jossa naisten olemassaolo ei näy eikä tunnu.

Olin vähän ihmeissäni tästä ratkaisusta, koska muistelin Katarina Eskolan toimittamasta Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion parielämäkertasarjasta, että Haavio oli tavannut tulevan vaimonsa Elsa Enäjärven jo opiskelujensa alkuaikoina ja rakastunut tähän lähes ensisilmäyksellä. Näistä tunteista ei Nuoruuden kronikassa ole kuitenkaan sanaakaan. Minun olikin kaivettava esiin Eskolan toimittaman parielämäkerran ensimmäinen osa Kahden. Martti Haavion ja Elsa Enäjärven päiväkirjat ja kirjeet 1920-1927 ja katsottava, mitä pariskunnan tytär Eskola asiasta mainitsee. Eskola kirjoittaa:

Martti Haavio ei kerro hienosti rakennetussa Nuoruusvuodet -teoksessaan 1920-luvun aktiivistumisvuosina Elsa Enäjärven kanssa jakamistaan pyrkimyksistä hankkia tieteellistä tietoa rationaalisen ajattelun pohjaksi. Hän ei kerro siitä, kuinka he vaikuttivat toistensa ratkaisuihin eikä siitä, millaista vuoropuhelua he keskenään kävivät osallistuessaan 1920-luvun Suomen ensimmäisen ylioppilaspolven isänmaallis-kansallisiin liikkeisiin ja Tulenkantajien piirissä virinneisiin kirjallisuuden ja taiteen modernisoimishankkeisiin. Hän vaikenee myös rakastumisestaan ja rakkaudestaan Elsaan. (K. s. 17)

Eskolan sanoin Haavio mykisti Enäjärven ja sulki muistelmiensa ulkopuolelle tärkeimmän ihmissuhteensa. Hän miettii syitä siihen, miksi hänen isänsä päätyi tälläiseen ratkaisuun: Ehkä isäni halusi olla hienotunteinen ja armahtava. Ehkä hän halusi säästää paitsi itseään myös lapsiaan jättämällä kertomatta pettymyksistä, joita rakkauteen opettelemiseen liittyi. (K. s.19) Eskola pohtii myös sitä, että kenties tunteista puhuminen oli Martti Haaviolle vaikeaa. Haavion ja Enäjärven rakkauden ensimmäiset vuodet, mutta myös viimeiset vuodet ennen Enäjärven kuolemaa syöpään vuonna 1952 olivat vaikeita. Viimeisiin vuosiin toi omat jännitteensä Haavion rakastuminen runoilija Aale Tynniin, jonka kanssa hän sitten myöhemmin avioituikin. Tässä voisi siis ajatella myös niin, että Haavio vaiensi Enäjärven solidaarisuudesta Tynniä kohtaan, että vaikenemisen taustalla oli Haavion ja Tynnin välinen suhde. Yhtenä syynä Eskola tuo esiin myös sen, että 1970-luvulla muistelmat ja elämäkerrat vaikenivat monista asioista. Usein vaikenemisen kohteena olivat juuri yksityiseen, ja erityisesti tunnemaailmaan, liittyvät asiat. Olen itse törmännyt samanlaiseen yksityisen ja julkisen elämän epätaspainoiseen suhteeseen omassa tutkimuksessani. Yksityistä, henkilökohtaista elämää ei ole pidetty kertomisen arvoisena tai sitä on tarkastelu pelkästään julkisen perspektiivin läpi.

Eskolan Kahden -teoksessa tulevat julki Haavion nuoruuden päiväkirjasivut sellaisinaan, kuin nuori Haavio ne oli aikanaan kirjoittanut. Sieltä ei kuitenkaan löydy kaikkia niitä päiväkirjasivuja, joita Nuoruusvuodet -teoksessa Haavio päiväkirjanaan esittää. Eskolan mukaan osa päiväkirjamerkinnöiltä vaikuttavista tekstijaksoista saattoivat olla kirjeistä sukulaisisille ja ystäville.

Nuoruusvuodet oli ajoittain vähän puuduttavaa, mutta oli siinä paljon hyvääkin. Ensinnäkin Haavio luo mielenkiintoista kuvaa itsenäisen Suomen ensimmäisen polven ylioppilaista ja heidän aatemaailmastaan. Tämäkin liittyy osin myös omaan tutkimukseeni ja on siksi kiinnostavaa.Toiseksi pidin siitä, että olin löytävinäni Haavion kerronnasta aika ajoin melko ironisen ja humoristisen kertojaotteen. Hän katseli huvittunut pilke silmäkulmassaan sitä nuorta poikaa ja miestä, joka hän aikoinaan oli ollut. Kolmanneksi löysin myös paljon tutunkuuloista murredialogia. Yläneellä kasvaneella Haaviolla oli länsirannikon murre hallussaan ja minulle, Yläneen naapuripitäjässä (melkein) Eurassa kasvaneelle, puheenparressa oli paljon tuttua.

Kahden. Martti Haavion ja Elsa Enäjärven päiväkirjat ja kirjeet 1920-1927. Toim. Katarina Eskola. WSOY 1999.

Olen joskus aiemmin blogannut parielämäkertasarjan toisesta osasta Yhdessä. Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion päiväkirjeet ja kirjeet 1928-1939. sekä Eskolan kirjasta Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin, jossa hän kirjoittanut äitinsä tyttöaikaisista päiväkirjoista. Blogattuna on myös Mikko-Olavi Seppälän ja Riitta Seppälän elämäkerta Aale Tynnistä

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisesti tarkastelet tätä muistelmateosta ja muistelijan tekemiä ratkaisuja. Muistin, dokumenttien ja historian suhde on todella kiinnostava - ja arvelen, että saat tutkimustyössäsi tätä kiehtovaa kysymystä paljonkin pohtia :) Olen lukenut tuon Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin, ja Aale Tynnin elämäkertakin on kiivennyt lukupinoon vuoroaan odottamaan, nämä menneet ajat (ja niiden rekonstruointi!) aina niin kiinnostavat. Kiitokset antoisasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ja ole hyvä!

      Oletko lukenut tuota Eskolan toimittamaa parielämäkertaasarjaa, joka kulkee myös nimellä "Valistuksen sukutarina". Jos et ole, niin suosittelen sitä kyllä sinulle. Sen avulla pääsee hienosti seuraamaan suomalaista kulttuurihistoriaa usean vuosikymmenen ajan Haavio-Enäjärvi -pariskunnan näkökulmasta. Itselleni tuo kirjasarja on ollut ja on edelleen erittäin suuri inspiraationlähde.

      Poista
    2. Kiitos Jaana vinkkauksesta, taidanpa tosiaan napata tuonkin lukulistalleni!

      Poista
  2. Kiintoisa kirja ja bloggaus. Olen lukenut Martti Haavion pikkuveljen muistelmat (nimellä Rehtorin muistelmat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokke, kiitos! Martti Haavio viittaa tässä teoksessa veljensä muistelmiin useassa kohdassa.

      Poista
  3. Tämä on hieno Jaana -- suurin osa tuon aikakauden miehistä ei avoimesti kerro rakkauksistaan ja harvoin he antavat tunnustusta niille naisille, jotka tavalla taikka toisella auttoivat urakehityksessä, oli apu sitten proosallista taloudesta huolehtimista, innoittavia keskusteluja tai tieteellistä yhteistyötä. Lojaalius Tynniä kohtaan voi olla osasyy vaikenemiseen Enäjärvestä -- kun Jaakko Hintikka julkaisi kirjansa Merrillistä kysyivät monet mitä nykyinen vaimo mahtaa siitä ajatella :).
    Tämä oli itselleni ajankohtainen sen vuoksi, että viikonloppuna luin Riikka Pulkkisen romaanin Totta ja moni asia siinä sai mieleeni Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän -- miten kaikenlaista tapahtui "paremmissa perheissä" ja minkälaisen kuohun Hämäläisen romaani sai aikaan koska kertoi asioista, joista normaalisti vaiettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, kiitos! Enpä ole noita Hintikkan kirjaa lukenut, mutta siitä tuli mieleen Panu Rajalan kirja kuolleesta vaimostaan, jonka hän kirjoitti ollessaan jo naimisissa Katri Helenan kanssa.

      Olen lukenut Pulkkisen kirjan useita vuosia sitten ja minulle se ei oikein kolahtanut. Hämäläisen kirja sen sijaan kuuluu suosikkeihini. Erityisesti pidän sen ajankuvasta.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Olen melkein kateellinen kirppislöydöstäsi, tuo kun sopisi hyvin täydentämään omaa Haavio-Enäjärvi kirjasarjaani. Nuoruusvuosissa tulee näköjään esille se Haavion kuivahko arkiminä (?), runoilijanahan hän on aivan eri henkilö.

    Mainitsemasi Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin sai, outoa kyllä, odottaa parisen vuotta lukuvuoroaan, mutta kesällä otin sen vihdoinkin mökille mukaani. Katarina Eskolalle vain terveisinä, että lisää, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarissa (hauska kuulla sinusta), sopii myös mun hyllyyn muiden Eskolan kirjojen oheen. Eikä edes hinta päätä huimannut, 1,50 euroa.

      Samanlaisia terveisiä minä voisin Eskolalle lähettää. Toivottavasti jotain on työn alla.

      Poista