torstai 6. marraskuuta 2014

Lokakuun luetut, Tallinnaa ja Kirsi Kunnas -arvonnan tulokset



Ollaan jo hyvää matkaa marraskuun puolella, mutta minulla on nyt vasta aikaa päivittää lokakuun luetuista yhteenveto. Saatte samalla katsella kuvia viime viikonlopun Tallinnan matkaltani. Kävin ihan vain päiväristeilyllä, kuitenkin niin, että maissa oli aikaa lähes kahdeksan tuntia, muutaman ystävän kanssa. Kuljimme pitkin vanhan kaupungin katuja, välillä kävimme juomassa lasin lämmittävää viiniä. Matka oli sikäli poikkeuksellinen verrattuna aikaisempiin visiitteihin kyseisessä kaupungissa, että en pistäytynyt yhdessäkään kaupassa. Ehkä olen jo vähän päässyt ajatuksesta ostamisesta autuaaksitekevänä voimana. Siihen ainakin on kova pyrkimys.



Tallinnasta luettuihin. Lokakuu tuntuu, kun sitä nyt muistelee, kovin pitkältä ja pitää ihan tosissaan miettiä, että mitä sitä on tullut luetuksi. Seuraavaksi niistä lyhyesti:


Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty (The Lowland, suom. Sari Karhulahti). Tammi 2013. 437 s. Saatu lajaksi.

Löysin Jhumpa Lahirin viime keväänä Kaiman myötä. Sen jälkeen luin vielä novellikokoelman Tuore maa. Molemmista pidin, joten syntymäpäivälahjaksi saatu Tulvaniitty oli mieluisaa luettavaa.

Kuten edellisssä lukemissani Lahirin kirjoissa, niin myös Tulvaniityssä jatketaan Intiasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden tarinoilla. Erilaisen kirjasta tekee se, että tässä vietetään myös pitkiä aikoja Intiassa, Kalkuttassa. Veljekset Subhash ja Udaya kasvavat keskiluokkaisessa intialaisessa perheessä. Lapsuudessa he ovat toistensa parhaita ystäviä, mutta nuoruudessa heidän tiensä eroavat. Udaya kiinnostuu kielletystä kommunistisesta naksaliittiryhmästä ja vähitellen sukeltaa sen toimintaan yhä syvemmälle. Subhash taas valitsee toisen tien. Hän lähtee opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Mitä näistä veljesten valinnoista seuraa, selviää kirjan mittaan. Tärkeäksi henkilöksi nousee myös Gauri, joka vaikuttaa ratkaisevasti molempien veljesten elämään. 

Pidän edelleen Lahirin tavasta kirjoittaa ja luoda tarinaa ihmisten kautta. Yksilöiden valinnat, ihmisten väliset suhteet, perinteiden velvoitukset, asema perheessä, sukupuolten roolit ja kulttuurien väliset törmäykset luovat ihmisen elämälle raamit, joiden kanssa hänen on tultava toimeen tai vaihtoehtoisesti repäistävä itsensä irti. Näiden asioiden keskellä Lahirin ihmiset kamppailevat ja yrittävät löytää oman tapansa elää. 

Kirjasta enemmän muun muassa Mari A:n kirjablogissa.


Donna Tartt: Tikli (The Goldfinch suom. Hilkka Pekkanen) WSOY 2014, 895 s. Kirjakauppahankinta.

Tiklin myötä minun ja Donna Tarttin tiet kohtasivat ensi kertaa. En siis ole lukenut hänen jo jonkilaiseksi klassikoksi noussutta teostaan Jumalat juhlivat öisin.

Syy, miksi otin Tiklin luettavakseni oli kirjan aiheessa. Olin jotenkin etukäteen viehättynyt siitä, että kirjan keskiössä on Carel Fabritiuksen vuonna 1645 maalama teos Tikli. Ajatus vanhan kulttuurisen esineen ja nykypäivän kohtaamisesta herätti vahvan kiinnostuksen. Miten maalaus on upotettu tarinaan? Mikä sen rooli siinä on? Mitä se kertoo menneestä? Mitä se kertoo nykypäivästä?

Miten Tarttin teos sitten vastasi odotuksiani? On pakko myöntää, että Tartt oli luonut hienon, ja yllättävänkin tarinan, jossa maalaus ja sen olemassaolo oli monella tapaa perusteltua ja kiehtovaa. Silti en ihan täysin voi sanoa viehättyneeni kirjasta ja sille on ihan ilmeinen syy. Kirja on aivan liian pitkä ja lavea. Se hajoaa moneen suuntaan, se lavertelee ja näistä syistä tarinan intensiteetti kärsii. Minä välillä jopa unohdin koko maalauksen olemaasolon, kun sankaripojat Theo ja Boris viettävät alkoholinhuuruista koulupojan elämää.

Romaania läpi kahlatessani ja välillä jopa lukien hyvinkin kursorisesti sivu sivulta eteeni aukeavaa teksiä, mieleeni nousi se kuuluisa kysymys kustannustoimittajasta ja roolistaan kirjan ulostulon prosessissa. Nyt en niinkään kyseenalaista kustannustoimittajan ammattitaitoa, vaan kysyn onko Tartt niin varma itsestään, niin omanarvontuntoinen kirjailijuudessaan, että hän ei halua teostaan "käpälöitävän" kenenkään muun taholta. Tämä teos olisi kuitenkin ehdottomasti kaivannut jämäkämpää kustannustoimittamista. Sitä olisi tarvittu sekä karsimaan rönsyjä että ilmeisesti myös tarkistamaan faktoja. Ainakin Jokke on löytänyt kirjasta useita virheitä (Jokken postaus sisältää juonipaljastuksia, joten varo niitä).

Minusta ei siis tämän teoksen myötä tullut Tartt -fania, mutta saatan silti joskus napata luettavakseni Jumalat juhlivat öisin -teoksen, sillä sitä on kovasti kehuttu.

Mikko Majander: Lukemisen hulluus. esseitä aikamme kulttuurista. Into 2014. 227 s. Kirjastolaina.

Mikko Majander on historiantutkija, joka on kirjoittanut Uutispäivä Demariin  kulttuuriaiheisia kolumneja vuodesta 2005 alkaen. Hänen aiheensa ovat käsitelleet niin kirjallisuutta, elokuvaa, teatteria, oopperaa kuin musiikkiakin. Nyt nämä kolumnit, tai osa niistä on koottu yksien kansien väliin.

Kolumnit ponnistavat aikansa ajankohtaisista aiheista (tämä aiheutti ehkä jonkun verran sitä, että osa tuntui vähän vanhentuneilta), mutta laajenevat käsittelemään aihettaan sekä aiheessa että ajassa moneen suuntaan. Historioitsijana Majander taitaa tietenkin tämän. Itse viehätyin eniten (yllättäen) Majanderin lukemista ja kirjallisuutta käsittelevistä kolumneista, sen sijaan musiikkia koskevat aiheuttivat vähän sellaisia hoh-hoijaa -reaktioita. En vain ole niin sisällä jazzissa, että jaksaisin siitä kovin montaa juttua lukea.

Majander on sujuva kirjoittaja ja kolumnit lyhyitä, joten tämä sopii kulttuurinälkäiselle oivaksi välipalakirjaksi.



Näiden yllämainittujen teosten lisäksi lokakuun lukemistoon kuuluivat Martti Haavion muistelmia ja Susanna Alakosken Köyhän lokakuu, omaelämäkerrallista lukemista sekin.



Viikko sitten lanseerasin arvonnan, jossa oli mahdollisuus voittaa lippupaketti Kirsi Kunnas -iltaan. Osallistumismäärä jäi alhaiseksi, mutta onneksi kuitenkin muutama innokas ilmoittautui ihanan runoilijan iltaan. Kirsi ja Merja, olitte onnettaren suosikkeja. Laitatteko osoitteenne mahdollisimman pian sähköpostiini jaanator@gmail.com, niin voin laittaa ne eteenpäin ja saadaan liput teille.


Kaikille oikein hyvää marraskuun jatkoa. Älkää uupuko pimeyteen! Kannattaa käyttää vastalääkkeenä vaikka lukemista ja matkantekoa mielikuvituksen siivin. 

10 kommenttia:

  1. Oh ihana Tallinna! Suunnittelen tässä kämpän vuokraamista joulu-tammikuun tienoille sieltä. Mutta katsotaan, onnistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kuulostaa täydelliseltä. Mä olen niin onnellinen, että pääsen ensi vuoden alkupuolella viikoksi Tarttoon kirjoittamaan tätä minun iäisyysprojektiani. Tartto on myös ihana kaupunki (ja varmasti myös halvempi kuin Tallinna, näin vinkiksi, jos haluat vaihtaa suunnitelmia).

      Poista
  2. Minä tykkäsin tosi paljon Jumalat juhlivat öisin -kirjasta, vaikka Tikli ei kiinnosta eikä kutsu yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna Vaara, kyllä tuo Jumalat varmaan pitää ottaa joskus lukuun, sillä sitä on niin paljon kehuttu.

      Poista
  3. Voi kiitos Kirsi Kunnas -lipuista. Aivan mahtavaa. Laitoin yhteystietoni sähköpostissa. t. Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, ole hyvä! Ja sattuipa tosi hienosti, että olet Helsingissä juuri tuolloin. Laitoin Bonnierille osoitteesi, joten lippusi ovat varmaan kohta lähdössä sinne päin.

      Poista
    2. Kiitos vielä kerran, oli upea tilaisuus. Nautimme kovasti kollegan kanssa. Ja arvovaltaista väkeä paikalla. t. Merja

      Poista
    3. Kiva kuulla Merja, että viihdyitte. Liput menivät siis varmasti oikealle henkilölle :)

      Poista
  4. Oletpas ehtinyt lokakuussa kaikenlaista! Tikli on minulla kesken, mutta tähän mennessä se tuntuu varsin hyvältä, olen nauttinut. Saa nähdä, kuinka käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Tiklin alku vaikutti lupaavalta, mutta jossain vaiheessa uuvuin siihen ja loppu oli melkoista pakkopullaa.

      Poista