sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tuula-Liina Varis - Naisen paras ystävä



Tuula-Liina Varis: Naisen paras ystävä. WSOY 2014. 187 s. Kirjastolaina.

Olen ollut Tuula-Liina Variksen tuotannon fani Kilpikonnasta ja olkimarsalkasta alkaen ja lukenut lähes kaiken häneltä. Varikselta taittuvat monenlaiset kirjallisuuden muodot: elämäkerrallinen ja omaelämäkerrallinen kirjoittaminen, proosa sekä novellien että romaanien muodossa, kolumnit, joita on myös kirjojen muodossa painettu. Uusimmalla teoksellaan Naisen paras ystävä Varis jatkaa proosalinjalla, mutta tuo siihen dekkaritvistin. Dekkarimaisuus ei ole hänelle täysin uutta, sillä vuonna 2005 hän pokkasi Vuoden johtolanka - palkinnon teoksestaan Vaimoni.

Naisen paras ystävä kertoo pintatasolla murhasta ja sen selvittämisestä. Pintatason alapuolella kyse on tietenkin muusta. Kyse on rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta, perusturvasta ja sen puutteesta, vanhempien ja lasten välisistä suhteista ja rajoista ja siitä miten nämä eri ihmisissä kiteytyvät erilaisiksi kokonaisuuksi. Teos herättää myös dostojevskiläisiä kysymyksiä ihmisarvosta ja tappamisen moraalista:

Hänet valtasi kauhu. Ei naisen vaan itsensä takia. nainen oli tarpeeton eläjä, huorahtava juoppo, turha ihminen. Elävä tai kuollut, ketä kiinnostaa. Mutta mitä minä tein itselleni? Miksi minä tein tämän teon? (NPY s. 27)

Kesälomastaan huolimatta murhaa päätyy tutkimaan viisikymppinen rikoskomisario, Hanna nimeltään. Oli aika hauskaa huomata, miten Hannan rikostutkintametodit muistuttavat elämäkertatutkijan metodeja. Kylmien faktojen rinnalle Hanna tarvitsee tarinan, jonka kautta hän rakentaa rikokselle profiilia ja pyrkii sen avulla löytämään avaimia tapahtumien ja henkilöiden selvittämiseen. Tämä tarinan rakentaminen on sekä elämäkerroissa että näköjään myös rikostutkinnassa palapelihommaa, jossa yksityiskohtia selvittämällä pyritään rakentamaan kokonaisnäkemys:

Rikospaikalla hän tutki triviaa: kirjahyllyä, tauluja, vaatekomerot, lehtitelineen, roskakorit, jääkaapin sisällön. Samaa teki tekniikka, mutta hän ei etsinyt jälkiä, hän halusi nähdä ihmisen. Persoonasta kertoi paljon se, oliko lehtitelineessä Suomen Kuvalehtivai Seiska, oliko jääkaapissa kauramaito- ja tofupakkauksia vai lenkkimakkaraa ja porsaankyljyksiä.
Hän tarvitsi tarinan, joka kertoi minkälainen ihminen uhri oli, millaista oli hänen elämänsä, minkälaisissa piireissä hän liikkui, miksi juuri hänestä haluttiin päästä. [...] Mutta jos tiedät, minkälainen ihminen uhri on, mitä elämää elänyt, tiedät jotakin myös hänen murhaajastaan. Kylmät faktat eivät kerro siitä mitään. (NPY, s. 65-66)

Teos etenee vuoroin Hannan, vuoroin murhan tehneen miehen näkökulmista ja vähitellen kokonaisuus kirkastuu ja motiivit ja taustat selviävät. Kokonaisuus tuntuu sangen uskottavalta. Olisikohan Varis saanut ensikäden tietoa poliisin työstä ja rikostutkimusten prosesseista aviomieheltään Mikko Varikselta, joka teki pitkän uran oikeus- ja poliisihallinnon palvelussa. Mitään hyytävää jännitystä kirjalta on turha odottaa, enemmänkin se on tutkielma ihmismielestä ja sen liikkeistä. Ehkä kirja ei ole parasta Varista, mutta nopealukuisena hyvä välipalakirja.

Kirjasta on aiemmin kirjoittanut muun muassa Jonna/Kirjakaapin kummitus

8 kommenttia:

  1. Minäkin lukeudun Variksen ihailijoihin, hänellä on tosiaan taito kirjoittaa. Olen kanssasi samaa mieltä, että Naisen paras ystävä ei tarjoa hyytävää jännitystä - omassa tekstissäni totesin, että ei kirja aivan trillerimäisiin mittasuhteisiin kasva, vaikka jännitettä hyvin onkin rakennettu. Ihmismielen toiminnasta kiinnostuneelle kirjalla on annettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, mulle sopi ihan hyvin, että kirjassa ei ollut sitä hyytävää jännitystä. En ole oikein sellaisten ystävä, vaan dekkareissakin minuia kiehtoo enemmän kaikki muu kuin itse jännitys tai toiminta.

      Poista
  2. Tämä pitää lukea. Minäkin pidän kovasti Variksen maanläheisestä ja silti tarkkanäköisestä tyylistä. Kilpikonna ja olkimarsalkka ja Irma on tullut luettua. Irma oli ihana seuralainen. Hyvä pelkistetty nimikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Kilpikonna ja olkimarsalkka oli huippu ja Irmastakin pidin kovin, mutta silti suosikkini taitaa olla Maan päällä paikka yksi on, jonka olen lukenut pariin kertaan. Suosittelen sitä!

      Poista
  3. Olen lukenut Varikselta kaiken, joten tämä on ilman muuta lukulistalla. Varis on yksi kirjailijoista, joiden kirjojen esittelyä ei tarvi lukea katalogista, katsoo vaan kansikuvasta tekijän nimen ja toteaa "jee, uutta tulossa". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, ihan samaa mieltä. Varis on takuuvarma kirjoittaja, jonka uusinta aina odottaa.

      Poista
  4. Kiinnostuin. Kuulostaa samanlaiselta psykologiselta tyyliltä kuin Karin Fossumilla rikoskirjoissaan, joissa saattaa myös olla asetelma selvä, mutta jännite säilyy silti.

    Olen lukenut Varikselta ainakin Kilpikonnan ja olkimarsalkan sekä lapsuuden muistelman Maan päällä paikka yksi on, josta pidin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, en ole Fossumia lukenut, joten en osaa häntä verrata Varikseen.

      Kuten jo tuossa yllä mainitsin Leenalle, niin Maan päällä... on minun suosikkini Varikselta. Kirja perustuu ilmeisen selvästi Variksen omiin kokemuksiin, mutta silti se ei varsinainen muistelmateos ole, vaan romaani.

      Poista