maanantai 24. marraskuuta 2014

Wendy Lower - Hitlerin raivottaret

Wendy Lower: Hitlerin raivottaret. Saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä ( Hitler's Furies. Women in the Nazi Killing Fields suom. Juha Sainio) Atena 2014. 296 s.

Yhdysvaltalaisen historiantutkijan Wendy Lowerin teos Hitlerin raivottaret on herättänyt paljon huomiota ympäri maailmaa. Sitä on mainostettu käänteentekevänä tutkimuksena, jossa päivänvaloon nousevat saksalaisnaisten tekemät julmuudet toisen maailmansodan aikana. Itsekin innostuin kirjasta niin, että tavoistani poiketen pyysin kirjasta arvostelukappaletta. Ennen kuin sain oman kappaleeni luin muutaman arvostelun ja intoni vähän haaleni ja kestikin oman aikansa ennen kuin kirjaan tartuin. Lukemisprosessi itsessään oli sitten nopea, sillä Lowerin sujuva teksti (ja Sainion suomennos) sekä populaari tutkimusote tekivät lukemisesta helppoa.

Lower on perehtenyt aikaisemmissa tutkimuksissaan kansallissosialistisen Saksan historiaan ja hänen kiinnostuksen kohteinaan ovat erityisesti olleet holokausti ja natsien toisen maailmansodan politiikka valloitetuilla itäisillä alueilla. Hitlerin raivottaret sai alkusysäyksensä, kun Lower löysi ukrainalaisesta arkistosta dokumentin, joka sisälsi natsien hallinnossa toimineiden saksalaisnaisten nimiä. Lowerin mukaan natsien Itä-Euroopan kattavassa hallinnossa työskenteli ainakin 500 000 saksalaisnaista. Heidän lisäkseen olivat sairaanhoitajat ja perheenjäseninä alueelle tulleet naiset. Kirjassaan Lower lähtee etsimään vastauksia siihen, miten osasta näistä naisista tuli natsien väkivaltaisen koneiston aktiivisia toimijoita. Lowerin mukaan naisten osuutta Kolmannen valtakunnan rikoksiin ei ole tutkittu kattavasti ja yksityiskohtaisesti. Hänen mukaansa toisen maailmansodan jälkeisiin lähes koskemattomiin myytteihin kuuluu saksalaisnaisten pitäminen natsien politiikan ja sodan uhreina. Lower haluaa tutkimuksellaan romuttaa tätä myyttiä naisten epäpoliittisuudesta ja passiivisuudesta ja tuoda päivänvaloon sen, että suuri osa naisistakin oli omaksunut natsien rotupolitiikan teesit ja olivat toimillaan edesauttamassa holokaustin etenemistä joko välillisesti tai suoraan omilla väkivallan teoillaan.

Lowerin lähdeaineisto kattaa arkistodokumentteja, muun muassa sodan aikaisia saksalaisia asiakirjoja ja sen jälkeisiä oikeudenkäyntipöytäkirjoja, muistelmia ja haastatteluja. Muistelmien ja muun omaelämäkerrallisen materiaalin, jota Lower saksalaistutkijoiden tapaan kutsuu egodokumenteiksi, avulla Lower luo teokseensa henkilögallerian, joka käsittää 13 henkilöä. Näiden 13 naisen kautta hän elävöittää tutkimustaan ja tuo sen yksilötasolle. Hän seurailee naisten tietä valloitetuille alueilla, heidän toimintaansa siellä ja heidän kohtaloitaan sodan jälkeen. Joukossa on opettajia, sairaanhoitajia, sihteerejä, konekirjoittajia ja perheenjäseniä, pääosin SS-miesten vaimoja.

Mietteeni kirja ääressä olivat melko hämmentyneet ja päällimäisenä lukukokemuksesta jäi mieleen monia kyseenalaisia ratkaisuja. Ensinnäkin teoksen nimi Hitlerin raivottaret on minusta melko harhaanjohtava, mitä kirjan sisältö ei tue. Minulle raivotar nostaa esiin mielikuvia aggressiivisesta ja hyökkäävästä henkilöstä, jollaisia Lowerin tutkimista naisista oli kuitenkin vain muutama. Suurin osa heistä oli koko yhteiskunnan tasolla jauhavan koneiston pieniä osasia, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta nousta koko koneistoa vastaan.

Toiseksi kiinnitin huomioni Lowerin tapaan yleistää yksityiset tapahtumat yleisiksi ja hänen taipumuksensa ylitulkita asioita. Esimerkiksi kun hän kertoo parvekkeeltaan juutalaisia ampuneesta naisesta hän samalla yleistää tapahtuman koskemaan suurempaa joukkoa ilman, että hän kuitenkaan tuo todisteita väitteidensä tueksi: Naispuoliset tappajat syyllistyivät kammottaviin tekoihin kodeissaan tai niiden lähistöllä. Yleisintä oli ammustelu parvekkeelta perheenjäsenten tai rakastajan läsnäollessa.(HR, s. 160) Hämäräksi siis jää, miten yleistä kyseinen asia lopulta oli.

Kolmas ja ehkä eniten mieltäni kuohuttanut asia oli Lowerin tapa käsitellä tutkittaviaan. Pidin sitä jopa osin epäeettisenä, sillä Lower loi tulkintoja henkilöistä melko hatarien todistusaineistojen perusteella. Kun on itse omassa tutkimuksessaan tottunut siihen, että tutkittavien henkilöiden sisäisen elämän, ajatusten, motiivien, henkilökohtaisten ratkaisujen selvittäminen on aina vaikeaa, vaikka lähdeaineisto olisi kattavampaakin kuin Lowerilla, niin hämmentyy Lowerin suoraviivaisista, stereotyyppisistä ja osin sukupuolittuneista tulkinnoista. Tutkija ei koskaan voi päästä selvyyteen tutkittavansa kaikista aivoituksista ja hänen tulkintansa ovat tässä suhteessa aina puolittaisia. Loweria ei tämä seikka kuitenkaan tunnu estävän hänen tehdessään johtopäätöksiä tutkittaviensa ajattelusta ja toiminnasta. Epäeettisenä pidän myös sitä, että Lower ikään kuin jo kirjansa nimellä niputtaa samaan kastiin työtään tekevät sairaanhoitajat ja henkilökohtaisia väkivallan tekoja tehneet naiset. Kirjan nimi määrittää heidät yhtä kaikki Hitlerin raivottariksi ja tätä leimaa kantavat kaikki kirjassa esitellyt henkilöt.

On Hitlerin raivottarissa myös omat hyvät puolensa. Vaikka Lower aika ajoin ylitulkitsee ja jopa hekumoi naisten tekemällä väkivallalla, niin hän samalla osoittaa, miten sotatilanteissa väkivalta arkipäiväistyy, miten joukkomurhajärjestelmä voi juurtua jokapäiväiseen elämään ja miten ideologiat muokkaavat ihmisiä. Tällöin sukupuolella ei ole suurta merkitystä. Suketus nostaakin omassa arviossaan esiin, miten järkyttävää ei ollut se, että naiset pystyivät mitä kauheimpiin tekoihin, vaan se, että ylipäätään ihminen on pystynyt näihin hirmutekoihin. Tästä asiasta olen Suketuksen kanssa täysin samaa mieltä.

Hitlerin raivottaret tarjoaa mielenkiintoisen kurkistusaukon natsi -Saksan historiaan saksalaisten naisten näkökulmasta, mutta lukijan kannattaa kuitenkin muistaa kriittinen ote tekstiin ja kannattaa myös tarkistaa aika ajoin alaviitteistä (sinällään posistiivista, että populaariin tietoteokseen on sisällytetty melko kattava viitteistö) Lowerin väittämien taustaa. Hänen väitteitään ei siis kaikkia kannata purematta niellä.

Lisää arvioita ja tietoa kirjasta: IlluusioitaHyllytontun höpinöitäHelsingin Sanomat

8 kommenttia:

  1. Kiitos Jaana tästä -- tärkeä aihe saattaa tässä tosiaan hieman hukkua yksityistapausten yleistämisiin. Jos lukee paljon myös "kovaa" tutkimusta niin tällaiset heikkoudet huomaa helpommin.
    Luin muutama vuosi sitten Hannelore Kohlista kirjoitetun elämäkerran saksaksi (Heribert Schwan). Siitä kävi hyvin ilmi Hanneloren vanhempien natsimenneisyys ja kirjoittaja oli jopa sitä mieltä, että äiti olisi ollut natsimyönteisempi kuin isä, liittynyt puoleseen aikaisemmin jne. Vanhempiensa menneisyydestä Hannelore ei tiennyt mitään vaan sai tietää asioiden todellisen tilan vasta paljon myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, näinhän se on, että tällaisessa populaarissa tietokirjassa heikkoudet pistää silmään, kun on itse tottunut tarkastelemaan asioita mahdollisimman monesta näkökulmasta analysoiden. Se on vaan harmi, että tällaiset populaarit tietokirjat, niin hyvää kuin tieto yleensä ottaen on, pahimmassa tapauksessa vaikuttavat laajastikin yleiseen mielipiteeseen ja tekevät siitä turhan mustavalkoista.

      Varmasti sodanjälkeisessä Saksassa natsimyönteisyys on ollut salattavien asioiden listalla varsin korkealla, varsinkin, kun kaikki julmuudet ovat tulleet yleiseen tietoon, eikä siitä ole esimerkiksi lapsille haluttu puhua.

      Poista
  2. Hyviä, kriittisiä huomioita kirjan ongelmkohdista. Tuo nimen leimaavuus on totta, sillä lukiessaan huomaa, etteivät kaikki kirjassa esitellyt naiset olleet edes "pahimmasta päästä" ja Lowerhan itsekin korostaa, että kyse oli taustaltaan varsin tavallisista naisista. Erikoinen valinta siis.

    Ongelmista huolimatta kirja on sujuvaa luettavaa ja sellaisena tietopakettina aika hyvä. Mutta ei se silti mielestäni oikeuttaisi kaikkiin Lowerin tekemiin valintoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos. Kirjan nimi on aivan liian raflaava, mutta toisaalta sillä raflaavuudella kirjaa juuri myydään ja taidan itse lukeutua siihen kastiin, joka meni halpaan juuri nimen perusteella.

      Sujuvaa luettavaa kirja oli, kuten totesit. Jopa minä, hidas lukija luin sen parissa päivässä. Tästä aiheesta ei taida liiemmin olla suomenkielistä tutkimusta saatavilla, joten siinä mielessä kirja täyttää tehtävänsä ja avaa saksalaista sotien välistä ja sodan aikaista todellisuutta ja erityisesti naisten näkökulmasta tarkasteltuna.

      Poista
  3. Kiva että joku sentään osaa olla kriittinen kaikkeen tuohon nähden mitä saksalaisten niskaan on viimeisten vuosikymmenien aikana tavattu Hitler/Natsi/Holocaust-nimikkeiden kumottu, vallankin englannin kielisessä maailmassa. En enää viitsi näitä "dokumentteihin pohjautuvia" juuri enää lukea niin moni niistä tuntuu kovin tarkoitushakuisesti kirjoitetulta. Aivan oikeita, aitoja lähteitä tietysti löytyy vaikka kuinka, joka lähtöön, miljooniin tositarinoihin mutta mitkä niistä kuvattua aikaa "oikein" kuvaavia, that's the question! Niinpä tartun lähes yksinomaan sellaiseen joka on asianomaiselta ajalta peräisin tai jonka joku luotettavaksi tietämäni on lukenut ja suosittelee. Kemppinen varsinkin tai Klinge.

    Katsoin vielä pikaisesti mitä saksankielinen Wikipedia Lowerista sanoo. Olisin toivonut näkeväni hiukan monipuolisempaa tutkijataustaa kuin mitä sieltä ilmeni. Paljon muuta kuin ihmisoikeus/holocaust-pohjaa sieläl ei taida olla. Jos olisin (ja olenkin hiukan) ilkeä niin toteaisin, että raha on hyvä kannustin.

    Nyt on iltalampun alla Peter Watsonin "The German Genius etc". Kivoja juttuja ja kuvia sinulla, nyt erikoisesti Porvoosta. Mukavaa Joulun aikaa toivotan!

    hh (=hannuhoo)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole tähän aihepiiriin liittyvää tutkimusta ja kirjallisuutta juurikaan lukenut, joten en osaa sanoa, miten yleistä Lowerin tapa tehdä tutkimusta on. Oma kriittinen lähtökohtani kumpusi enemmän omasta taustastani elämäkerrallista tutkimusta tekevänä tutkijana. Tästä näkökulmasta katsottuna Lowerin ratkaisut ja tulkinnat tuntuivat monesti kumpuavan melko heppoisista perusteista ja lähteistä.

      En kokonaan kuitenkaan Lowerin kirjaa tyrmää, vaikka siinä vähän rahastuksen makua onkin, mutta lukijan pitää olla erityisen kriittinen sen suhteen.

      Hyvää joulun aikaa myös sinulle ja kiva kun pistäydyit kommentoimassa.

      Poista
  4. Palaan tänne, sillä on kommentoitavaa itse kirjaan (jonka ansiostasi varasin kirjastosta), mutta nyt tulin huikkaamaan, että käypä blogissani, siellä on sinulle jotakin! ♥

    VastaaPoista
  5. Kirja on surkea ja huonosti kirjoitettu. Se ei missään tapauksessa ole tieteellinen tutkimus. Kirjassa ei ole yhtään aineisto dokumenttia, joka tukee kirjailijan väitteitä. Kirjailija leimaa kaikki saksalaiset juutalaisten tappajiksi, muutaman tapauksen perusteella. Näistäkin kolmestatoista naisesta vain yksi tuomittiin sodan jälkeen oikeudessa. Kaikissa muissa tapauksissa syytetty vapautettiin todisteiden puuttuessa. Ainoa syytetyistä, Erna Petri tuomittiin vankeuteen DDR:ssä. Oliko hän myöntänyt tekonsa kidutuksen jälkeen? Tämäkin asia sivuutettiin kirjassa. Petri vapautettiin Itä-Saksan romahtamisen jälkeen. Ostin kirjan nähtyäni YLE.fi arvostelun. Kirja on todellinen pettymys. Jos haluatte lukea kirjan älkää ostako sitä, vaan lainatkaa se kirjastosta.

    VastaaPoista