tiistai 16. joulukuuta 2014

Hannu Mäkelä - Muistan. Elämän oppivuodet.



Hannu Mäkelä: Muistan. Elämän oppivuodet. Tammi, 2014. 354 s.

Omasta kokemuksestani tiedän, että jokainen päivä, hetki, minuutti, sekunti on valintaa, sattuman tai kohtalon osoittamaa, ajan sinetöimää ja elämän myöhemmin todetuksi ja eletyksi osoittamaa; mennyttä ja tapahtunutta ei mikään enää voi muuksi muuttaa, muisti vain. Armelias unohdus. (EOV s. 255)

Elämänsä oppivuosien alussa kevään 1962 ylioppilas Hannu on lähdössä Pariisiin beatnikkien paratiisiin yhdessä ystävänsä kanssa. Pariisissa kaksikko yrittää sulautua kantaväestöön, sillä turistilta näyttäminen ei sovi imagoon. Kesä Pariisissa on ajoin ankea rahapulan vuoksi, mutta kokemuksiltaan uutta luova. Tästä kesästä taitaa alkaa Mäkelän näihin päiviin asti kestänyt rakkaus Pariisia kohtaan. Kotiin tultua Hannu aloittaa opinnot Ratakadun opettajakorkeassa valmistuen kahdessa vuodessa opettajaksi. Opettajuus ei kuitenkaan tunnu hänestä omalta, vaan yhä vakaammin hän kokee kirjoittamisen kutsun. Valmistumisen kunniaksi hän lähtee jälleen Pariisiin ja ottaa mukaansa kirjoituskoneen, mutta kirjoittaminen ei kuitenkaan suju. Sen sijaan syntyy taidetta, jonka vuoksi Hannu saa maistaa myös pariisilaista putkaelämää. Pariisilla on tarjota Hannulle myös vapautus, kun hän vihdoin pääsee poikuudestaan eroon.

Kotiin palattuaan hän ilmoittautuu opetusvirastoon sijaiseksi, seurustelee Helin kanssa ja miettii mihin suuntaan elämässään lähtisi. Armeijaan joutuminen tuntuu tuovan hetken helpotuksen mietintöihin. Nopeasti Hannu kuitenkin huomaa, että armeija ei ole hänen paikkansa ja hän lähtee omalle lomalle, jolta ei enää intin harmaisiin palaa.

Vuoden 1965 aikana haave kirjailijuudesta vihdoin toteutuu peräti kahden teoksen voimin, kun Matkoilla kaiken aikaa ja Kylliksi, liikaa ilmestyvät. Teosten takapiruna on Tuomas Anhava, johon Mäkelä on tutustunut. Anhava junailee muutenkin Hannun asioita. Hän vinkkaa opettajanpaikasta Käpylän iltaoppikoulussa ja myöhemmin palkkaa Mäkelän kustannustoimittajaksi Otavalle.

Vuosi 1966 tuo uudet tuulet rakkauselämään, kun Hannu tutustuu hulmuavassa marimekon viitassa ja raitasukissa kulkevaan Maikkiin, joka myöhemmin tunnetaan Harjanteen nimellä. Maikin tultua raskaaksi, pariskunta virallistaa ajan tavan mukaan suhteensa. Lapsi syntyy ja Hannusta tulee oman määritelmänsä mukaan kotimies. Hän on päivät lapsen kanssa kotona kirjoittaen aina kun mahdollista. Näin syntyy Mäkelän kolmas teos Kotimies. Kovin vakaalla pohjalla pariskunnan avioliitto ei tunnu olevan, kun nuoren aviomiehen on kyseltävä itseltään jo ensi kuukausina rakastaako hän vaimoaan ja ovatko he onnellisia ja tyytyväisiä.

Se, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jää kuitenkin tulevien kirjojen materiaaliksi.

Mäkelän omaelämäkerrallisessa sarjassa Elämän oppivuodet on kolmas osa. Aiemmin ilmestyneitä teoksia Muistan. Lapsuus (2011) ja Muistan. Nuoruus (2012) en ole lukenut. Tämä ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut, vaan muistelmien kyytiin oli helppo hypätä myöhäisemmässäkin vaiheessa.

Mäkelä kirjoittaa muistelmiaan selkeästi nykyhetkestä käsin. Hän tarkastelee omaa nuorta itseään ironisen lempeästi tulevaisuuttaan ennakoiden. Nykyisyys ja mennyt kulkevat sopuisasti käsi kädessä. Hän myöntää muistin sattumanvaraisuuden ja epäluotettavuuden ja tarkistelee faktoja muistinsa tueksi.

Mitä pitemmälle kuljen muistoissa, sitä paremmin tajuaa, miten oma muistaminen toimii. Alkuun on sarja satunnaisia ja hahmottomia kuvia ja niiden herättämiä yhteyksiä. Mutta kun yksi yhteys solmiutuu, alkaa siitä hitaasti rakentua menneisyyden virkkuukudos, joka suurenee hitaasti jonkinlaiseksi ryijyksi. (EOV, s. 76)

Elämän oppivuosien lukija pääsee Mäkelän kautta tutustumaan kirjailijuuden ensi hetkiin ja 1960-luvun kirjalliseen elämään, jota Mäkelä vähän kaihoisasti kaipailee: Kirjaani arvostellaan myös, kirjallisuus on vielä kunniassa ja lähes jokainen julkaistu kirja saa arvostelun, niin myös omani. (EOV, s. 269).


Mäkelän tyyli on kepeähköä ja se tekee kirjasta helposti luettavaa ja viihdyttävää. Minä ainakin viihdyin hyvin. Samoin taisi tehdä Maria.

2 kommenttia:

  1. Oi, kiehtovia ajatuksia muistista ja armeliaasta unohduksesta... Tämä voisi hyvinkin sopia johonkin hetkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, uskon, että tämä olisi sinulle hyvä ja sopiva kirja. Suosittelen!

      Poista