perjantai 19. joulukuuta 2014

Marja-Liisa Vartio - Nuoruuden kolmas näytös



Olen joskus aikaisemmin lukenut Marja-Liisa Vartion Ja sodan vuosiin sattui nuoruus (toim. Anna-Liisa Haavikko), joka sisältää Vartion päiväkirjatekstejä vuosilta 1939-1941. Vuonna 1924 syntynyt Vartio, tällöin vielä Sairanen, oli talvisodan alkaessa 15-vuotias koulutyttö, joka asui sukulaistensa luona Pieksämäellä. Päiväkirja tallentaa vuolaana tekstivirtana kaiken koulumaailman tapahtumista tyttöjen väliseen ystävyyteen, äkki-ihastumisiin ja salamarakastumisiin vastakkaiseen sukupuoleen. Toisin sanoen melko tavallista nuoren tytön päiväkirjan sisältöä.

Nuoruuden kolmas näytös jatkaa siitä, mihin edellinen teos jäi. Ajallisesti se kattaa huomattavasti pidemmän kaaren, vuodesta 1941-1953. Päiväkirjatekstien lisäksi se sisältää kirjeitä ja novellin "Vatikaani". Vartion päiväkirjakirjoittaminen muuttuu iän karttuessa, merkintöjä tulee harvemmin ja ne ovat fragmentaarisempia. Kirjeet paikkaavat joltain osin puuttuvia ajallisia aukkoja ja joltain osin ne täydentävät päiväkirjamateriaalia ja nostavat esiin päiväkirjateksteistä poikkeavia näkökulmia.

Kirjan alussa Marja-Liisa on muuttanut takaisin Klaukkalaan, jossa hänen isänsä on opettajana. Aika ajoin hän vierailee myös äitinsä luona Savossa. Sota mullistaa arjen ja Marja-Liisan veljet joutuvat rintamalle. Erityisesti Kauko-veli on Marja-Liisalle tärkeä ja tälle hän kirjoittaa avoimesti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kaukon kaatuminen on Marja-Liisalle vaikea paikka, vaikka hän yrittää lievittää suruaan sotapropagandan viljelemällä uhri- ja suur-Suomi -ideologialla, jonka hän tuntuu varsin auliisti omaksuvan:

Nyt en ole enää köyhä! Minulla on Elämälle annettavana suruni. Kun ajattelen, minkä kaiken puolesta hän kaatui, täyttää sydämeni riemu. Isänmaa, Suur-Suomi, oikeus, vapaus. Suuret aatteet, kärsivä heimokansamme ja minä itse. (NKN, s. 70)

Vähitellen sota arkipäiväistyy ja siirtyy päiväkirjateksteissä taka-alalle, välillä jopa täysin huomaamattomiin.

Marja-Liisan sydän on edelleen hyvin altis ihastumaan vastakkaiseen sukupuoleen ja hän haalii itselleen kirjeystäviä rintamalta. Ehdoton sydämen valtias on kuitenkin Marja-Liisan Pieksämäellä tapaama Lenkku, joka sittemin katoaa rakastuneen tytön näköpiiristä, mutta ei ajatuksista. Sotavuosina Marja-Liisa on, omaksi yllätyksekseenkin, kaksi kertaa kihloissa, mutta molemmat purkautuvat melko nopeasti. Toinen sulhasista on turkulainen Horst Andell, jonka kanssa elämänsä ajan Marja-Liisa sittemmin tallentaa tyyliteltynä, kaunokirjallisena versiona romaanissaan Tunteet.

Syksyllä 1944 Marja-Liisa aloittaa Helsingin yliopistossa muun muassa taidehistorian opinnot. Vähitellen hän ajautuu mukaan helsinkiläisiin taidepiireihin ja entisestään piiri laajenee, Kun Marja-Liisa menee naimisiin lehtimies ja taidekauppias Valter Vartion kanssa. Asettuminen Herttoniemeen tuo Vartioiden tuttavapiiriin vasemmistoälymystöstä muun muassa kirjailija Jarno Pennasen ja hänen vaimonsa, runoilija Anja Vammelvuon ja hetken Marja-Liisa tuntee vetoa jopa kommunismia kohtaan:

Tunnen eläväni keskellä kirjallisuushistoriaa - seinän takana asuvat Anja Vammelvuo ja Jarno Pennanen + Alpo Vammelvuo. Minuun on vaikuttanut heidän kommunistinen maailmankatsomuksensa, en voi sitä kieltää.(NKN, s. 232)

Todennäköisesti kyse on enemmän ajan hengestä syksyllä 1949 kuin todellisesta aatteellisesta heräämisestä. Marja-Liisa viehättyi helposti erilaisista aatteellisista suuntauksista, kuten sodanaikainen suur-Suomi innostus tai flirttailu kommunismin kanssa osoittavat. Lopultkaan niillä ei ollut suurta merkitystä hänen elämässään eivätkä ne ohjailleet hänen ajatuskulkujaan.

Päiväkirjat kertovat siitä, miten tärkeää kirjoittaminen Marja-Liisalle oli ja vähitellen hän alkaa yhä selkeämmin tuoda esiin haaveensa kirjailijuudesta. Päiväkirjateksteissä vaihtelevat usko ja epäusko omiin kykyihin, mutta vihdoin vuonna 1952 hän voi todeta:

Nyt Häät lopussa! Morsiameni nukkuu aitassa! Tuuli huokaa ulkona - ei, se laulaa minulle. Olenko lepyttänyt luonnon - tuuli ei enää ole ankara ja hirveä kun kuuntelen sitä. Tahtoisin kuolla niin kuin minun morsiameni. En pelkää arvosteluja. Tein minkä jaksoin. Minun Hääni. (NKN, 267)

Häät -runokokoelma on Vartion esikoisteos. Kokoelman valmiiksi saamisen euforia hiipuu pian ja kun runoilija muutaman kuukauden kuluttua saa käteensä uunituoreen ensipainoksen omasta kirjastaan on jäljellä vain "paha ja tympeä olo". Lienee melko normaalia kirjailijan kauhua, kun oma tekele on vihdoin julkisena kaikkien muidenkin luettavissa.

Nuoruuden kolmannen näytöksen päättää Vartion oleskelu Italiassa, josta kertovat hänen lyhyet päiväkirjatekstinsä ja kirjeensä Valter Vartiolle. Marja-Liisa viipyy Italiassa, pääosin Firenzen seuduilla, parisen kuukautta. Matkan tarkoitus on kirjoittaa, mutta oikeaan vireeseen pääseminen on kuitenkin vaikeaa, eikä tekstejä synny. Taidehistoriasta kiinnostuneelle Marja-Liisalle matka on kuitenkin muuten elämys ja jonkin verran myös italian kieltä tarttuu hänen mukaansa.

Kirjan viimeinen päiväkirjamerkintä on helmikuulta 1953. Siinä Marja-Liisa toteaa, että kirjoittaminen on alkanut. Tosin edelleen hän epäilee, Häiden hyvistä kritiikeistä huolimatta, omaa osaamistaan. Hän epäilee, että kritiikkien suhteen on "tapahtunut suuri erehdys" ja hän paljastuu huijariksi, sekä itselleen että muille.

Lueskelin Nuoruuden kolmannen näytöksen rinnalla Helena Ruuskan Vartio-elämäkertaa marja-liisa vartio. kuin linnun kirkaisu. Siitä käy ilmi, että Vartion toinen kokoelma Seppele ilmestyy syksyllä 1953. Seuraava vuosi on tuova Marja-Liisan elämään mullistuksia, kun hänen elämäänsä ilmestyy nuori runoilija Paavo Haavikko. Mutta se on jo sitten toinen tarina.

Vartion päiväkirjamerkintöjen ja kirjeiden kautta on mahdollista päästä kurkistamaan nuoren naisen sielunelämään 1940-1950-luvuilla ja samalla ne muodostavat  mielenkiintoinen kudelman, joka kertoo erään kirjailijan synnystä ja jonkin verran myös hänen tulevien teostensa taustoista. Välillä nuoren naisen vuolaana virtaavat, samoja asioita kelailevat päiväkirjamerkinnät vähän kyllästyttivät, mutta pääosin viihdyin hyvin kirjan parissa. Muistin myös, että minulla on edelleen lukematonta Vartion tuotantoa hyllyssäni.

1 kommentti:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! Päiväkirjat ja kirjeet sekä henkilökohtaisen että ajankuvan välittäjinä ovat aina niin vahvoja.

    VastaaPoista