lauantai 31. tammikuuta 2015

Jarl Hellemann - Lukemisen alkeet



Jarl Hellemann: Lukemisen alkeet. Ja muita kirjoituksia kustantajan elämästä. Otava 1996. 240 s.

Jälkeenpäin on helppo nähdä, että 1940-luku antoi ainutkertaisen tilaisuuden modernia maailmankirjallisuutta harrastavalle kustantajalle. Saattoi kaikessa rauhassa, kenenkään hätyyttämättä, poimia monenkirjavalta niityltä korean kukan toisensa jälkeen. Maailmankuulujen kirjailijoiden teoksia voi valita loputtomasta tarjonnasta - oman kauteni varhaisia poimintoja olivat Joyce, Faulkner, Greene, Malraux, Moravia. Uuden kustantamon kirjailijaluettelo komistui noina vuosina nopeasti. (LA, s. 124)

Tanskalaissyntyinen Jarl Hellemann teki elämäntyönsä Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtajana. Hänen ehkä tunnetuin aikaansaannoksensa on nyt jo yli 60-vuotiaaksi ehtineen Keltaisen Kirjaston lanseeraminen ja paimentaminen siksi brändiksi, jona se tänäkin päivänä tunnetaan.

Lukemisen alkeet on Hellemannin muistelmateos, jossa hän valottaa tietään tanskalaisesta pikkupojasta suomalaiseen kustantamoon. Ensin kustannusvirkailijaksi ja myöhemmin toimitusjohtajaksi saakka. Ennen kustantamoon päätymistään hän ehti toimia myös lehtimiehenä ja haaveilla omasta kirjailijan urasta. Tie kirjailijana tyssäsi kuitenkin yhteen julkaistuun kirjaan, sen jälkeen Hellemannista tuli päätoiminen lukija.

Jarl Hellemannin (s. 1920) perhe päätyi Suomeen Tanskasta 1930-luvulla, kun  hänen isänsä oli tehnyt vararikon ja perhe kaipasi uutta alkua elämälleen. Hänen äitinsä oli pietarilaisen, vallankumouksen jälkeen Suomeen emigroituneen tapettitehtailijan tytär ja siksi perheen uudeksi asuinmaaksi valikoitui Suomi.

Muistelmissaan Hellemann eläytyy niin sukunsa vaiheisiin kuin pikkupojan maailmaan vivaihteikkaalla, lämpimällä ja hauskalla tavalla. Hän muun muassa kertoo muistikuvastaan, jossa hänen äidinpuoleinen isoisänsä melkein hukutti koiransa Tommyn tai miten Jarl itse joutui luopumaan koirastaan Bonzosta Suomeen muuton yhteydessä. Vaikka hänen äitinsä muuta väitti, niin pieni poika tiesi, että koira joutuu lopetettavaksi ja suru siitä seurasi mielessä pitkään.

Kirjat kuuluivat Hellemannin elämään lapsesta alkaen. Kirjakauppaa pitävältä Karl-sedältä hän sai ilmaiseksi näytekirjan, joka esitteli 52-osaista Gyldendals Bibliotek -kirjasarjaa tekstinäyttein ja juoniselostuksin. Hellemann arvelee, että tuosta kirjasta alkoi hänen kiinnostuksensa kirjallisuuteen. Erityisesti häneen vetosi kirjan mainos, että lukeminen on tie uusiin maailmoihin ja että tämä tie on loputon ja runsas ja että lukemalla on mahdollista päästä niiden joukkoon, jotka tietävät.

Hellemannin kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen päälukuun: on aika ennen kustantamoa ja aika kustantamon palkkalistoilla. Kustantajana hän pääsi kosketuksiin monien kiinnostavien ihmisten kanssa ja näistä kohtaamisista hän ammentaa kirjassaan. Hän kertoo muun muassa siitä, miten Suomeen mainoskiertueelle tullut Kurt Vonnegut kieltäytyi kaikesta kustantamon järjestämästä virallisesta ohjelmasta, mutta suostui houkuteltuna lähtemään Kolille. Houkutuslintuna käytettiin muun muassa Eeva Kilpeä. Siellä lopenväsynyt kirjailija ilmeisesti löysi jonkinlaisen rauhan istuessaan luonnon keskellä kannon nokassa ja mutustellessaan lumen alta löytämiään mustikoita.

Hellemann kertoo myös tapaamisestaan Joan Williams-nimisen amerikkalaisen kirjailijan kanssa. Vasta myöhemmin hänelle selvisi, että Williamsin kautta hän oli päässyt lähelle suurta nuoruuden ihannettaan William Faulkneria. Miten tämä tapahtui, selviää lukemalla kirja.

Suomalaisista kirjailijoista eniten tilaa saavat Matti Kurjensaari ja Eeva-Liisa Manner. Kurjensaaren kohdalla Hellemann kertoo muun muassa Kurjensaaren osin epäonnisesta Olavi Paavolaisen elämäkerran kirjoittamisprojektista. Projektin tuloksena syntyi Loistava Olavi Paavolainen (tähän yhteyteen voi laittaa kiitokset Kyösti Salovaaralle, jonka vinkkauksesta Hellemannin kirja löysi tiensä hyllyyni), mutta ei siinä laajuudessa kuin Kurjensaari oli suunnitellut. Keppejä elämäkerturin rattaisiin viskoi ainakin Olavi Paavolaisen entinen vaimo Sirkka-Liisa Virtamo.

Kirjan viimeinen luku on omistettu Eeva-Liisa Mannerille, johon, omien sanojensa mukaan runoutta ymmärtämätön, Hellemann tutustui lähemmin, kun Manner oli rahapulassaan vaihtamassa kustantamoa Tammesta WSOY:lle. Tammen johtajana Hellemann puuttui asiaan ja sai asian sovittua Mannerin kanssa niin, että tämä jatkoi Tammella. Tästä episodista alkoi ystävyys, joka jatkui Mannerin kuolemaan saakka. Hellemann kirjoittaa tästä originellista runoilijasta lämpimästi ja ymmärtävästi ja valottaa samalla kustantajan ja kirjailijan monisyistä suhdetta. Lukemisen alkeet päättyy Mannerin runoon, jonka hän kirjoitti Hellemannille tämän jäädessä eläkkeelle joulukuussa 1982. Runon viimeiset säkeet kuuluvat:

Koetetaan me vangita gramma väsynyttä valoa
edes paperille, muistoksi.

En voi muuta kuin suositella Lukemisen alkeita kaikille lukemisesta ja kirjojen maailmasta kiinnostuneille. Tämä kustantaja osasi myös kirjoittaa hyvin ja pieni pilke silmäkulmassa keventää teosta mukavasti. 

3 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoisia kirjailijakohtaamisia, esimerkiksi tuo Vonnegutin tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjailijakohtaamiset kaikkineen olivat mielenkiintoisia ja Hellemann osasi kirjoittaa niistä hyvin ja viihdyttävästi.

      Poista
  2. Minä löysin kirjan kirpputorilta pari vuotta sitten. Näytti heti kiinnostavalta, mutta unohtui hyllyyn, kunnes viime viikonloppuna sen sieltä nappasin. Eilen illalla sain luettua loppuun, ja nyt huomasin ilokseni, että sinäkin olet juuri lukenut kirjan ja vielä kirjoittanut siitä hyvän jutun. Kiitos! Itsekin pidin kirjasta kovasti – kukapa kirjallisuuden ystävä ei tykkäisi, mielenkiintoisia juttuja sujuvasti ja hauskasti kerrottuina. Mainitsemiesi lisäksi mm. se Viisikko-juttu oli kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista