torstai 15. tammikuuta 2015

Joo, joo, seli, seli...



Postaustahtini on vähän jähmeähköä nykyään. Kai se on ihan luonnollista harrastusten suhteen, että välillä on intoa enemmän, välillä vähemmän. Otsikosta huolimatta en siis aio asiaa sen kummemmin selitellä. Sainpahan sillä vain teidät narrattua tänne :)

Tietysti silläkin on merkitystä, että en juurikaan ole saanut luettua (tämähän on kuitenkin kirjablogi). Tai olen lukenut, mutta loppuun asti en ole päässyt toistaiseksi kuin yhdessä kirjassa. Aloitin jo New Yorkin reissulla lukemaan Donna Tarttin esikoisteosta Jumalat juhlivat öisin ( The Secret History, suom. Eva Siikarla. WSOY)Tiklin jälkeen olin sitä mieltä, että Tartt kirjailijana on ehkä hieman yliarvostettu. Sain kuitenkin niin monelta taholta suosituksia lukea "Jumalat", että taivuin ja nappasin teoksen pokkariversion kaupan hyllyltä mukaani. No, olen sitä mieltä edelleen, että Tartt on ylimainostettu tapaus. Kirja ei ollut minulle mikään suuri lukuelämys, mutta voin jollain tavoin ymmärtää, että se on sitä ollut ilmestyessään 1992 (suom. 1993) ja varsinkin, jos ihminen lukiessaan on ollut otollisessa iässä. Toisin sanoen vähän päälle parikymppinen, kuten kirjan henkilötkin. Suoraan sanottuna kirja mielestäni kärsi prologista, joka heti alkumetreillä vesitti tapahtumien kulun. Tiesin siis koko ajan mitä tulee tapahtumaan ja lukiessani odotin ja odotin, että saisin jonkin ahaa-elämyksen siitä, miksi Tartt on päätynyt kyseiseen ratkaisuun, mutta sitä ei koskaan tullut. Kirjan jossain määrin "dostojevskiläinen" moraliteetti rikoksesta ja sen mahdollisista seurauksista ei minusta saanut tulta alleen.



Tällä hetkellä minulla on kesken kolme kirjaa. Innostuin Anita Konkasta luettuani hänen omaelämäkerrallisen teoksensa Unennäkijän muistelmat ja lainasin kirjastosta hänen teoksensa Rakkaus, kestävä kiusaus (Tammi 1997). Konkka jos joku on ilmeisesti hyvin paljon omasta elämästään ammentava kirjailija. Lukemassani kirjassa, jossa kirjailijatar lähtee selvittämään oman sukunsa naisten historiaa, on paljon samaa kuin Unennäkijän muistelmissa. Konkka kirjoittaa myös itsensä ja rakkautensa hyvin vahvasti teoksen sivuille. Ainoa, mikä minua vähän ärsyttää on jatkuva unien kertominen, sillä itse en ole kovin kiinnostunut unista, enkä varsinkaan toisten unista.

Konkan rinnalla luen Michael Zantovskyn elämäkertaa Vaclav Havelista. Kirja on kovin tavallinen populaarielämäkerta, mutta aiheensa puolesta kiinnostava. Siitä toivottavasti myöhemmin lisää.

Kolmantena keskeneräiseä kirjana työpöydältä löytyy Vesa Maurialan väitöskirja Uutta aikaa etsimässä. Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki Tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. Innostuin etsimään kirjan käsiini kirjastosta, kun sain tutkimusseminaarissa opponoitavaksi Tulenkantaja -käsitteen muotoutumista käsittelevän väikkärin osan. Tulenkantajat ovat kiinnostaneet minua pitkään, sekä kirjallisena ryhmänä että oman aikansa ilmiönä, mutta Maurialan teos on jostain syystä jäänyt lukematta. Ehkä tästäkin muutama sana myöhemminkin.



Lukemisen rinnalla alkuvuoteen on kuulunut kirjoittamista. Oman väikkärin rinnalla olen keskittynyt parin artikkelin kirjoittamiseen/jo kirjoitetun artikkelin korjailuun. Toinen artikkeleistani tulee Espanjan sisällissotaa käsittelevään antologiaan ja toinen Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirjaan, jossa aiheena on Työläisperhe ennen ja nyt. Molemmat ovat sen verran hyvällä mallilla, että olen vähän ehtinyt myös väikkärini pariin. Eteneminen on kuitenkin hidasta ja yritin juuri tuossa analysoida miksi näin on. Yksi suuri syy tähän on se, että jämähdän jo kirjoitettuun tekstiin ja jään muotoilemaan sitä tunti tolkulla. Pitäisi vaan mennä eteenpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa ja stilisoida ja muotoilla myöhemmin. Tätä siis opettelen seuraavaksi.



Tammikuu on tuonut mukanaan myös tyypilliset tammikuun oireet eli laihduttamisen ja "uuden, terveellisemmän elämän aloittamisen". Eiköhän tilanne näiden suhteen normalisoidu helmikuuhun mennessä. Viime lauantaina lentopallossa jämähtänyt selkä on kuitenkin saatava kuntoon ja sen eteen on tehtävä töitä. Ja vältettävä liikaa istumista tietokoneen ääressä. Joten löpinät siksee ja heipat kaikille, valoa kohti mennään.

12 kommenttia:

  1. Minulla aika samanlainen kokemus Tarttin "jumalista". Melkein aina kun tarttuu sellaiseen kirjaan jota on kuullut ylistettävän suurin piirtein parhaaksi kirjaksi ikinä niin väistämättä joutuu pettymään. Odotukset ovat liian korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu-Elina, niinpä, ne suuret odotukset usein vähän vesittää lukukokemusta ja aiheuttaa pettymyksiä.

      Poista
  2. Jumalat juhlivat öisin pitää tosiaan lukea mieluiten nuorena. Se oli aikanaan kyllä mieletön kokemus, mutta en enää lukisi sitä.

    Konkasta muistelisin kuulleeni, että hänellä on herätyskello yöllä soimassa, jotta saa kirjoitettua unia muistiin. En tiedä, onko totta vai jokin kulttuurilegenda.

    Tulenkantajat minuakin kiinnostaa. Toivottavasti jossain vaiheessa bloggaat tuosta mainitsemastasi teoksesta.

    Tsemppiä mummolumessa-etenemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos!

      Ehkä on viisasta pitäytyä tuossa nuoruuden kokemuksessa "Jumalien suhteen".

      En tiedä tuosta Konkan herätyskellosta, mutta ainakin unipäiväkirjaa hän piti ahkerasti ja säännöllisesti.

      Poista
  3. Niin, minäkin sorruin ostamaan Tarttin the Secret Historyn pokkarina viime syksynä kun kaikki sitä niin kehuivat ja nyt olen viime päivinä päässyt sitä vajaat 200 sivua eteenpäin. Luen sitä kyllä, mutta ei se minuun mitään valtavaa vaikutusta tee :). Olen varmaan liian vanha ja paatunut pitääkseni siitä varauksettomasti.
    Tsemppiä tekstin vääntöön, sitä minäkin täällä jokaviikkoisten luentovalmistelujen lisäksi. Sinua ei varmaan yhtään lohduta se tieto, että monet muutkin sortuvat liiaksi hiomaan tekstejään. Minulla on eroja siinä, millä kielellä kirjoitan, suomeksi annan mennä löysemmin kun minulla on henkilökohtainen kielenhuoltaja ja pilkunviilaaja, saksaksi osaan kirjoittaa paremmpin kuin englanniksi, tunnen sanojen ym vivahteet paremmin kun taas pahinta on kirjoittaa englanniksi kun natiivi ystäväproffa tarkistaa tekstini ja aina tulee se tunne, etten osaa kieltä lainkaan (vaikka hän väittääkin päinvastaista)... Vain harvoilla syntyy teksti tuskattomasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, todennäköisesti sillä on merkityksensä missä iässä "Jumalat" lukee. Esimerkiksi oma tyttäreni luki kirjan muutama vuosi sitten kaksikymppisenä ja hänestä kirja on huikea. Voin vain kuvitella, että sen ikäisiin kirja kolahtaa.

      Tiedostan, että tuo tekstin hiominen on monien muidenkin ongelma. Itse kirjoitan pääasiassa suomeksi, mutta silti tuskailen. Pitäisi itsekin löytää jostain joku henkilökohtainen kielenhuoltaja, jolle voisi hiomisen jättää.

      Poista
  4. Tuo kysymys otollisesta lukuhetkestä on aina yhtä mielenkiintoinen... Eri iät ja hetket kaipaavat erilaisia kirjoja, vaikka onhan niitäkin, jotka kulkevat mukana ikirakkauksina. Tarttia en ole tainnut koskaan lukea, myös tuo Jumalat juhlivat öisin on siis kokematta.

    Onpa hauskaa, että luet tuota Maurialan kirjaa. Minulla on sama opus hyllyssä, kohtasin sen joskus Tulenkantaja-puuskassa ja tietysti hamstrasin hyllyyni. Puuska syrjäytyi sitten muilla puhureilla ennen kuin tähän ennätin kunnolla tarttua, mutta uskoisin sen taas jonakin päivänä palaavan ja puhaltavan minutkin tämän äärelle :)

    Mukavia tammikuun päiviä sinulle ja iloa kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos!

      On totta, että eri ikäisenä erilaiset asiat kolahtavat. Tämän olen huomannut paitsi kirjojen, niin myös esimerkiksi elokuvien ja musiikin kohdalla. Erityisesti jotkin nuoruuden elokuvasuosikit eivät uudelleen katsottuina enää tee kovin järisyttävää vaikutusta.

      Ehkä sinulle vielä joskus iskee uusi Tulenkantajat-puuska ja voit sitten napata kirjan hyllystä :)

      Poista
  5. No on sinulla riittävästi älyllistä puuhaa ilman kirjablogiakin! Jaan näkemyksesi Donna Tartista. Olen ilmeisesti vanhempaa sukupolvea kuin useimmat tänne kirjoittavat, joten ehkä olin liian vanha, en tiedä. Muistan vain, että odotuksiin nähden petyin tuohon Jumalat juhlivat öisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena/Donna mobile, riittäähän tätä puuhaa, älyllistä ja välillä vähemmän älyllistä :)

      Tämän pienen blogiotoksen perusteella alan kallistua yhä enenmmän sille kannalle, että laimea kokemukseni "Jumalista" johtui iästäni (ainakin osittain)

      Poista
  6. Ensinnäkin: ihanat kuvat! Toiseksi: oli kiinnostavaa lukea ajatuksiasi Tarttista ja hänen kirjoistaan, sillä en ole itse vielä lukenut niistä yhtäkään, mutta haluaisin kyllä. Jostain syystä olen kehittänyt pakkomielteisen ajatuksen: luulen, että Pieni ystävä olisi eniten minun kirjani. Sen järkälemäisyys vain saa siirtämään luku-urakan aloittamista viikko toisensa jälkeen. :D

    Luet nytkin mielenkiintoisia kirjoja. Unista olen samaa mieltä, en jaksa kirjallisuudessa niistä lukea. Kammottavin lukukokemukseni tuossa mielessä on ollut Doris Lessingin Kesä ennen pimeää, sillä siinä kuvattiin jatkuvasti päähenkilön kummallisia hyljeunia, ja olin aivan tuskastua niihin. :D Muuten se oli kyllä ihan kelpo kirja, mutta ne unet, huoh.

    Toivottavasti selkäsi voi jo paremmin! Paranemista ja aurinkoa sinne joka tapauksessa! <3

    VastaaPoista
  7. Voi olla, että Tartt on ylimainostettu. Minä luin Jumalat juhlivat öisin aikoinaan otollisessa iässä heti sen ilmestyttyä ja pidin kovasti. Uudelleen en halua siihen tarttua, kun haluan säilyttää sen lumouksen. Minä pidin kyllä kovasti Tiklistäkin ja sen hitaasti ja kiinnostavasti kasvavista henkilöistä ja moraliteeteistä.

    VastaaPoista