keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Edmund de Waal - Jänis jolla on meripihkanväriset silmät



Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kätketty perintö ( The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, suom. Virpi Vainikainen) Schildts & Söderströms 2013. 338 s.

Ilman ihanaa Saraa, olisi tämä "pupukirja" jäänyt minulta kokonaan lukematta. Kansi ja kirjan nimi ovat mielestäni harvinaisen huonosti onnistuneita, eivätkä herättäneet minussa mitään mielenkiintoa, vaikka esimerkiksi monet kirjabloggaajat kirjasta kirjoittivat. Vasta Saran vakuuttelut että "kirja on ihan minun kirjani", saivat minut ottamaan selvää, mistä kirjassa oikein on kysymys. Selvisi, ettei kysymys ollutkaan romaanista, vaan de Waalin suvun tarinasta ja samalla laajemmistakin historiallisista yhteyksistä. Selkeästi siis "minun kirjani". Kiitos kaunis Saralle, että lopultakin älysin ottaa kirjan lukuun. Saran postauksesta on löydettävissä myös linkkejä muihin kirjaa käsitteleviin bloggauksiin.

Edmund de Waal on brittiläinen keramiikkataiteilija, taidehistorioitsija, opettaja ja taidekriitikko. Hän peri Japanissa asuvalta isoenoltaan Ignace Ephrussilta 264 netsuken kokoelman. Netsuket ovat pienenpieniä yleensä joko puusta tai norsunluusta kaiverrettuja veistoksia. Yksi näistä netsukeista on "jänis jolla on meripihkanväriset silmät". Isoenonsa tarinoista de Waal ymmärtää, että netsuket ovat olleet osa suvun kohtaloita yli sadan vuoden ajan. Hän päättää alkaa selvittää niiden matkaa suvun sisällä ja samalla kartoittamaan sukunsa vaiheita.

Lukijan tueksi de Waal on hahmotellut kirjan alkuun Ephrussien sukupuun, joka kyllä tuli tarpeeseen moneen kertaan kirjaa lukiessa. Varsinkin ennen kun sai hahmotettua, kuka kukin oli.

1800-luvun lopulla varakas juutalaissuku levittäytyy Mustameren rannoilta Euroopan kasvukeskuksiin Pariisiin ja Wieniin. Pariisiin rakennetaan Hotel Ephrussi ja Wieniin Palais Ephrussi. Molemmat rakennetaan muodikkaille asuinalueille ja ne kertovat perheen vauraudesta. Netsuket saapuvat ensin Pariisiin 1800-luvun lopulla, jolloin taiteessa vaikuttaa voimakas japanilainen kausi. Charles Ephrussi (s. 1849) on toiseksi nuorin Leon Ephrussin neljästä lapsesta. Kun kaksi vanhinta poikaa asettuvat sukuyrityksen palvelukseen, saa Charles keskittyä taideharrastukseensa. Hän toimii mesenaattina ja taiteen kerääjänä. Hän myös kirjoittaa taiteesta. Intohimoisena keräilijänä Charles ostaa kerralla koko 264 netsuken kokoelman ja niitä varten mustan vitriinin. Charlesilta kokoelma jatkaa matkaansa Wieniin. Charlesin mielestä netsuket vitriineineen ovat juuri passeli häälahja hänen wieniläiselle serkulleen Viktorille ja hänen puolisolleen Emmylle. Wienissä netsuket koristavat Emmyn pukeutumishuonetta ja ovat erityisesti lasten suosiossa. Netsukeiden ja Ephrussien rinnakkaiselo katkeaa hetkeksi, kun Saksa miehittää Itävallan 1938 ja Ephrussit lähtevät maanpakoon. Netsuket jäävät Emmyn pukeutumishuoneeseen, josta ne natsien takavarikolta pelastaa perheen palvelija Anna. Kun toinen maailmansota on ohi, saapuu Viktorin ja Emmyn tytär Elisabeth, Edmund de Waalin isoäiti, Wieniin selvittämään mitä suvun entisestä omaisuudesta on jäljellä. Hän tapaa Annan ja saa tältä netsuket. Salkkuun pakattuina netsuket matkaavat nyt Elisbethin mukana Iso-Britanniaan, jonne tämä on perheensä kanssa asettunut. Lopulta netsuket palaavat takaisin Japaniin, kun Elisabethin veli Ignace, Iggie, asettuu sinne sodan jälkeen. Netsukeiden vaellus kuitenkin jatkuu, kun Edmund perii isoenonsa ja kuljettaa pienet esineet kotimaahansa.

Netsukeiden siivellä lukija pääsee tutustumaan vaikuttavaan sukuhistoriaan ja sen edustajiin. Ephrussin-suvun jäsenten kautta eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan avautuu mielenkiintoinen näkökulma. Erityisesti Charles Ephrussi on merkittävä tekijä oman aikansa taidemaailmassa ja Marcel Proust on ikuistanut hänet Kadonnutta Aikaa etsimässä -sarjaansa.

Palaan aina uudestaan kohtiin, jossa Charles Ephrussin ja Charles Swannin elämät leikkaavat. [...] Kumpikin kirjoittaa taideaiheisia tutkielmia: Swann Vermeeristä, minun Charlesin Durerista. He käyttävät "syvällistä taiteentuntemustaan hienostonaisten opastamiseen näiden tauluhankinnoissa tai talojensa sisustamisessa". Sekä Ephrussi että Swann ovat keikareita ja Kunnialegioonan ritareita. Kummankin maku kulkee japonismin tien loppuun asti ja siirtyy sitten uuteen empiretyyliin. Kumpikin on Dreyfussin puolestapuhujia ja kummankin huolellisesti rakennettu maailma huojuu heidän juutalaisuutensa takia. (JJOMS, s. 112-113)

Myös de Waalin Elisabeth-isoäidin ystävyys runoilija Rainer Maria Rilken kanssa oli kiehtovaa luettavaa. Elisabeth mieli myös itse runoilijaksi ja Rilke toimi hänen oppaanaan tässä maailmassa.

Taiteen ja eurooppalaisen kulttuurihistorian lisäksi de Waalin kirja tarjoaa ikkunan antisemitismin historiaan ja juutalaisten kohtaloon sen kourissa. Juutalaisvastaisuus ei ollut mikään natsien keksintö vaan se oli 1800-luvun lopulta alkaen voimistunut ja levittänyt vaikutusvaltaansa kasvavan nationalismin imussa. Se tuntui koventuvina asenteina juutalaisia kohtaan, mutta vasta toisen maailmansodan tapahtumat koskettivat konkreettisesti Ephrussien perhettä ja hajoittivat sen ympäri Eurooppaa. Kirjan kerronta on intensiivisimmillään ja parhaimmillaan, kun de Waal kertoo suvun itävaltalaisen haaran kohtaloista natsien marssittua kaupunkiin 1938 ja sen jälkeisistä tapahtumista kotietsintöineen ja vangitsemisineen.

De Waal ei yritä tehdä perinteistä faktoihin sukukronikkaa, vaan hän kuljettaa koko ajan mukanaan myös nykyhetkeä, omia tutkimuksiaan, näkemyksiään, kokemuksiaan ja tunteitaan ja se tekee lukukokemuksesta hyvin koskettavan ja samaistuttavan. Hän luo tunnelmia ja ajankuvaa pienillä harkituilla yksityiskohdilla.

Kuinka tästä ajasta voi kirjoittaa? Luen muistelmia ja Musilin päiväkirjoja, katson kuvia väkijoukoista tuona päivänä, seuraavana, sitä seuraavana. Luen senaikaisia sanomalehtiä, Tiistaina Hermanskin leipomosta saa arjalaista leipää. Keskiviikkona  juutalaiset juristit irtisanotaan. Torstaina Schwartz-Rot-jalkapalloklubista erotetaan kaikki ei-arjalaiset pelaajat. Goebbels jakaa ilmaisia radioita perjantaina. Kauppoihin tulee arjalaisia partateriä. (JJOMS, 245)

Sara siis lopultakin oli oikeassa, tämä oli "minun kirjani". Kirjaston kappale on kohta palautettava takaisin, mutta haluan "Jäniksen" ehdottomasti omaan hyllyyni (typerästä kannestaan huolimatta). Kirja voisi olla oivaa luettavaa esimerkiksi jollain Wieniin tai Pariisiin suuntautuvalla matkalla. Huomasin myös, että selaillessani kirjaa postausta varten (lukukokemuksesta on jo kolmisen viikkoa aikaa) silmiini tarttui koko ajan jotain uutta mielenkiintoista, johon en ensimmäisellä lukukerralla ollut kiinnittänyt huomiota.

12 kommenttia:

  1. Sara toi tämän kirjan lukupiiriimme ja olimme myytyjä. Tämä on takuulla sinun kirjasi ja kaikkien muidenkin historian ystävien kirja. Tästä tuli talven kohokohta, ja koin yhtälailla vaikuttavaksi juuri tuon Itävallan historiaosuuden. Japanissa oli puolestaan oma eksotiikkansa. Eleettömyydessään koskettava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ai sinäkin olet "kiitollisuudenvelassa" Saralle :)

      Oli tosiaan vaikuttava lukukokemus. de Waal osasi tehdä sukunsa vaiheista koskettavan lukuelämyksen.

      Poista
  2. Olen varmaan ainoa ihminen, joka ei lämmennyt yhtään tälle kirjalle. Annoin kirjan jopa pois, sillä tunsin sen niin vieraaksi. Luin kirjan hartaudella, mutta en vain saanut otetta. Tunsin, että en halua palata kirjaan, ja silloin laitan kiertoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, meillä on sitten melko vastakkaiset kokemukset, mutta ymmärrän kyllä tuntemuksesi. Jos ei aukene tai kosketa millään tavalla, niin sitten ei. Se pitää vain hyväksyä ja jatkaa matkaa parempien kirjojen ääreen.

      Poista
  3. Saraa kiittelen minäkin - ja Kaisa Reettaa. Jotenkin kirjan nimi oli myös minun mielestäni höpö ja ajattelin kirjan hieman imeläksi romaaniksi. Kuinka väärässä olin! Hieno ja moniulotteinen teos, joka on samalla kertaa intiimi ja avara. De Waal käsittelee kiehtovasti Euroopan ja juutalaisten historiaa oman sukunsa kautta. Nautin tämän lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinäkin Katja. Sara on tehnyt hienoa työtä kirjan hyväksi :)

      Minullakin oli tuo romaanikuvitelma päässäni. Mistä lie sinne tullut? Onneksi kuitenkin tartuimme kirjaan, olisi muuten mennyt hyvä lukukokemus ohi suun.

      Poista
  4. Löysin tämän kirjan Hesarin laajasta kuvitetusta arviosta pari vuotta sitten. Kuten monilla muilla, tämä muodostui niin hienoksi lukukokemukseksi että kaikki muu tuntui sen jälkeen värittömältä ja ikävystyttävältä. Minusta taas sekä nimi että kansi, pikkuinen jänö-netsuke meripihkanvärisine silmineen on ihana! Vielä kun olisi saanut pitää sitä kädessä lukiessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena/Donna mobile, de Waalin kirja on koskettanut tosiaan monia syvältä.

      Ai, sinä koit kannen noin :) Hauskaa!

      Poista
  5. Voi ihana Jaana!!! ♥ Kiitos kauniista sanoistasi, ja voi että olen superiloinen, että luit tämän, ja että tämä todellakin oli ihan sinun kirjasi (tosin kyllähän minä nyt sen tiesin! ;) :D ). ♥

    Kirjoitit kirjasta upeasti, pääsin arviosi myötä taas Jänis-kirjan maailmaan ja huumaavaan tunnelmaan, ja nyt harmittaa etten ole ostanut vielä omaa kappaletta, sillä haluaisin voida vähän selailla kirjaa taas. Eli nyt laitamme kumpikin tämän ostoslistalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ole hyvä vain. Ansaitset ne kaikki ja vielä enemmänkin.

      Menee ehdottomasti ostoslistalle :)

      Poista
  6. Vasta tuputin oman kirjani eräälle jonka naamasta heti näki, että piti sanoa: Älä välitä kannesta! Tämä on oikeasti hyvä kirja!
    Erinomainen esimerkki siitä miten kirjankansi antaa ennakkoluuloja, meinasin mennä itsekin siihen lankaan mutta onneksi uskoin viisaampiani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, on siis muitakin, joille kansi ei anna oikeaa viestiä kirjan sisällöstä. Kiva kuulla, että en ole yksin :)

      Joo, joskus kannattaa uskoa muita ja nilelaista omat ennakkoluulonsa.

      Poista