sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Riitta Konttinen - Modernistipareja



Riitta Konttinen: Modernistipareja. Otava 2010. 240 s.

Suomalaisen kirjakaupan aleluetteloa vuoden vaihteessa selatessani bongasin Konttisen kirjan huomattavalla alennuksella. Niinpä suuntasin kirjakauppaan, tosin vasta sen jälkeen, kun olin vannottanut itseäni olemaan ostamatta muita kirjoja. Melkein onnistuin, mutta en ihan, sillä ostoskoriin päätyi myös Suomen ja Saksan suhteita 1930-1940-luvulla aikana valottava historiateos Markku Jokisipilän ja Janne Könösen Kolmannen valtakunnan vieraana, jossa myös oli mukava alennus. Siitä kuitenkin myöhemmin.

Halusin Konttisen kirjan omaan hyllyyni, sillä sieltä löytyy jo aiemmin hankkimani samaan tematiikkaan liittyvä Taitelijapareja. Lisäksi olen Konttiselta lukenut (löytyvät myös omasta hyllystä) Venny Soldan-Brofeldtistä kertovan Boheemielämää ja Tuusulan rantatien taiteilijayhteisöä kuvaavan Onnellista asua maalla.

Taiteilijaparit -teoksessa Konttinen nostaa esiin taiteilijapariskuntia 1800-luvulta, mukana muun muassa jo mainittu Venny Soldan-Brofeldt ja Juhani Aho. Modernistipareja puolestaan esittelee 8 taiteilijaparia, jotka vaikuttivat pääasiassa 1900-luvun ensi puoliskolla ja olivat suomalaisen modernismin varhaisia edustajia. Mukana ovat muun muassa Tove Janssonin vanhemmat Signe Hammarsten-Jansson ja Viktor Jansson ja Ewa Törnwall-Collin ja Marcus Collin. Osa kirjassa esiteltävistä taiteilijoista oli minulle ennestään tuntemattomia. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että aikakausi ja sen edustajat ovat ylipäätään saaneet vähän huomiota Suomen taidehistoriassa. Pariskunnan miespuolisista taiteilijoista löytyy joitakin esityksiä, mutta vaimot, jotka jo omana aikanaan jäivät aviomiestensä varjoon, ovat aikojen kuluessa painuneet yhä suurempaan unholaan. Konttisen yksi teema, kuten useissa hänen aikaisemmissakin teoksissaan, on tarkastella naistaitelijoiden toimintamahdollisuuksia ja heidän näkyvyyttään tai näkymättömyyttään taidemaailmassa.

Teos valottaa myös suomalaisen modernismin ilmenemismuotoja ja merkitystä suomalaiselle taiteelle ja taidekäsityksille. Kirjan modernistipareista jokainen, joko yksin tai aviopuolison kanssa yhdessä, etsi taiteellista näkemystään ulkomailla, useimmiten Pariisissa, joka jo 1800-luvun lopusta alkaen oli ollut kaikkien taitelijoiden mekka. Sieltä ammennettiin uusia tuulia Suomenkin taiteeseen. Yksi kirjan henkilöistä, Lyyli Ollila totesi, että Pariisi oli taidekaupunkina vertaansa vailla:

Sinne kerääntyivät kuvataiteilijat kaikkialta maailmasta "päästäkseen kosketuksiin Ranskan elävän taiteen kanssa ja saadakseen uusia virikkeitä työhönsä". (MP, s. 219)

Konttinen etenee kirjassaan pariskunta kerrallaan. Hän taustoittaa henkilöidensä tietä taiteilijoiksi elämäkerrallisin tiedoin ja luo samalla kunkin pariskunnan yhteistä elämäkertaa.  Hän löytää tutkimistaan pareista paljon yhtäläisyyksiä, kuten esimerkiksi lapsimäärän vähäisyys, aineellinen niukkuus, kunnollisten ateljeetilojen puute, joka kosketti erityisesti pariskuntinen naispuolisia taiteilijoita, ja avioliiton suhteellinen lyhyys, johon syynä useimmiten oli aviopuolison sangen varhainen kuolema. Tällaiset yleistykset ovat joskus vähän ongelmallisia, mutta tässä tapauksessa ne tuntuvat  olevan suhteellisen relevantteja ja kuvaavat ilmeisen osuvasti myös useiden muiden taiteilijoiden todellisuutta 1900-luvun ensi vuosikymmeninä. Ainakin tietyiltä osin.

Tällaiselle taidehistoriaa vain päällisin puolin tuntevalle Konttisen teos nostaa esiin uusia puolia ja tekijöitä suomalaisesta taidehistoriasta ja on sinällään kirja paikallaan. Erityisen mielenkiintoista oli lukea pariskuntien keskinäisestä työnjaosta ja siitä, miten he näkivät itsensä taiteilijoina suhteessa toisiinsa ja suhteessa ulkomaailmaan ja muihin taiteilijoihin. Julkisuuteen perheestä näkyivät poikkeuksetta miesten työt ja vaimojen asema määriteltiin aina miehen julkisen aseman mukaan. Naiset myös joutuivat joustamaan taiteilijuudestaan paljon useammin kuin miehet. Näin kävi muun muassa silloin, kun perheeseen syntyi lapsia tai kun oli rahan vuoksi mentävä ansiotyöhön. Cawenien perheessä vaimo Ragni vetäytyi suosiolla miehensä Alvarin varjoon. Hän omistatui miehensä työlle ja ansaistsi perheelle elontoa piirustuksenopettajana:

"On aina valittava oleellisin", hän totesi. "Minulle puolisoni taide oli aina selkeästi oleellisempaa kuin oma taiteeni". (MP, s. 122)

Inni Siegberg taas koki taakkana sen, että hän jatkuvasti jäi miehensä Ragnar Ekelundin varjoon ja heidän poikansa mukaan Siegberg taiteilijana vapautui vasta avioeron myötä.

Kuten useimmat lukemani Konttisen teokset on tämäkin visuaalisesti näyttävä. Näyttävyydestä vastaavat ennen kaikkea värikuvat taideteoksista. Elävyyttä lisää myös runsas valokuvien käyttö.

Kiinnostava kirja, jota helppoutensa ja yleistajuisuutensa vuoksi voisi suositella kaikille suomalaisesta taidehistoriasta kiinnostuneille.

Mukana olevat taitelijaparit:

Eva Bremer ja Eemu Myntti
Lyyli ja Matti Visanti
Meri Genetz ja Carl Wargh
Lyyli ja Yrjö Ollila
Ragni Holmberg-Cawen ja Alvar Cawen
Eva Törnwall-Collin ja Marcus Collin
Signe Hammarsten-Jansson ja Viktor Jansson
Inni Siegberg ja Ragnar Ekelund

Kirjasta on kirjoittanut myös Leena Lumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti