keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Eeva Kilpi - Muistojen aika



Eeva Kilpi: Muistojen aika. WSOY. 711 s.

Muistojen aika on kokoomateos, joka sisältää Eeva Kilven kolme sotaa-aikaan liittyvää muistelmaa. Trilogia koostuu teoksista Talvisodan aika (ilm.1989), Välirauha, ikävöinnin aika (ilm.1990) ja Jatkosodan aika (ilm.1993). Omasta hyllystäni löytyivät pokkaripainokset (vuodelta 2011) ensimmäisestä  ja viimeisestä, mutta keskimmäisen kohdalla täytyi turvautua kirjastoon, josta se löytyi muistelmien yhteisniteestä Muistelmien aika (hassua, en löytänyt kirjasta ollenkaan julkaisuvuotta?), jonka sitten otin postaukseni otsikkoon. Kun postauksessani puhun trilogiasta yleensä käytän nimeä Muistelmien aika. Yksittäisistä kirjoista puhun niiden omalla nimellä.

Muistojen ajassa Kilpi palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa, jotka hän sukupolvensa tavoin joutui viettämään sodan katveessa. Hän palaa myös lapsuudenkotiinsa Karjalassa sijatsevaan Hiitolaan, josta he ensimmäisen kerran joutuivat luopumaan talvisodan aikana ja lopullisesti jatkosodan jälkeen, kun alue rauhanteossa jäi Neuvostoliiton puolelle. Muistelmien keskeiset henkilöt koostuvat Kilven perheestä, hänen äidistään, isästään ja sisarestaan sekä muista lähisukulaisistaan. Mielenkiintoinen episodi kirjassa on Kilven nuorentädin, joksi hän isänsä sisarta kirjassa kutsuu, ja tämän aviomiehen kohtalo. Nuorentädin mies oli pastori, joksi Kilpi häntä kirjassa tituuleeraa, Jorma Heiskanen. Talvisodan jälkeen Heiskanen kirjoitti teoksen Kenttäpappina Kollaalla,jossa hän avasi omia sotakokemuksiaan ja tuntojaan hävityn sodan jälkeen. Jatkosodan alkaessa hän monen muun tavoin lähti innoissaan uuteen sotaan varmana siitä, että nyt Suomella oli mahdollisuus korjata talvisodassa koettu vääryys. Heiskanen kuitenkin katosi tiedusteluretkellä Ensossa aivan jatkosodan ensi päivinä ja hänen kohtalonsa oli tuntematon aina siihen saakka, kunnes hänen poikansa tytär Marjo Heiskanen kirjoitti kadonneesta isoisästään teoksen Kollaan kenttäpapin tarina. Marjo Heiskanen tuo kirjassaan esiin kiitoksensa Kilvelle, joka omissa muistelmateoksissaan oli jo tehnyt ison työn Jorma Heiskasen tarinan kokoamisessa. Kilvelle nuoritäti, joka oli veljensä tytärtä vain 10 vuotta vanhempi, oli suuri esikuva ja jonka kova kohtalo kosketti Kilpeä syvästi.

Muistojen ajassa kirjoittamisen hetki ja muisteltu hetki kietotuvat yhteen ja se tekee muistamisesta hyvin subjektiivista. Aika lineaarisena jatkumona menettään merkityksensä ja Kilpi pohtii paljon muistamisen logiikkaa, sitä miten, mitä ja miksi ihminen muistaa tiettyjä asioita ja miksi taas tietyt asiat, tärkeätkin, jäävät unohduksen peittoon. Muistoissa aika venyy ja supistuu, jokin aikanaan tärkeä asia voi painua kokonaan unholaan, kun taas pienet ja ehkä merkityksettömätkin seikat nousevat mieleen ja kasvavat itseään suuremmiksi. Mieleen muistuu ehkä enemmän tunnelmia kuin varsinaisia tapahtumia, yksi muisto myös johdattaa toiseen ja tällöin kronologia joutuu usein väistymään. Aika ajoin Kilpi virkistää omia muistojaan virallisten dokumenttien avulla, muun muassa sotapäiväkirjojen avulla, vaikka hän toteaakin, että dokumentit ovat yhtä häilyvärajaisia kuin muisti, yhtä epätasaisesti painottuneita, ja yhdessä erilaisten muistitietojen kanssa ne vahvistavat käsityksen että mitään yhtä ainoata totuutta ei ole olemassakaan; jokainen muistaja muistaa eri asioita ja samatkin asiat muistetaan eri tavalla. (MA s. 613) Tässä huomiossaan Kilpi tiivistää erinomaisesti sen, miten tulkinnanvaraista kerrottu historia itse asiassa aina on.

Muistojen läpi tihkuu nykyajassa kirjoittavan kirjailijan elämä, ajatukset ja vakaumus, kuten myös nykyinen tieto siitä, miten sodassa kävi ja mitä sen jälkeen tapahtui. Näistä huolimatta Kilpi pyrkii tavoittamaan aikakauden oman luonteen ja sen aikaiset tunnot rehellisesti. Näin muun muassa, kun hän pohtii suomalaisten suhtautumista Saksaan:

Mitä tahansa tuomitsevia teorioita jälkeenpäin onkin rakennettu, niissä unohdetaan aina tavallisten ihmisten tunteet. Neuvostoliitto oli sekä vanha että veres vihollinen, joka oli lyönyt meidät littanaksi. Oli hyvä, että joku tarjosi apua. Meistä riippumattomista syistä se sattui olemaan Saksa. [...]Mutta kun muistan tuona ajan tunnelman, sen eläneenä ja kokeneena, näen ettei sielullispoliittista valinnanvaraa ei ollut. Aikalaiset eivät koskaan tiedä kaikkea, usein he tietävät vähiten, mutta he ovat asianosaisia ja heidän on elettevä eteenpäin. Kuka voi jälkikäteen sanoa, mikä toinen vaihtoehto olisi voinut olla. (MA, s. 383)

Erityisesti tämä asianosaisuus kosketti karjalaisia, jotka joutuivat jättämään kotinsa, jotkut kahteen kertaa ja rakentamaan elämänsä alusta uudessa ympäristössä. Evakkoudesta ja karjalaisuudesta muotoutui sittemmin tärkeä osa Kilven identiteettiä ja myös hänen kirjallisuutensa rakennusainetta.

Muistojen aika on myös nuoren tytön kehityskertomus. Talvisodan alkaessa Kilpi, silloin vielä Eeva Salo, oli 11-vuotias oppikoululainen ja jatkosodan päättyessä 16-vuotias nuori neito. Koulunkäynti pysyy matkassa evakkoudesta huolimatta, koulut vain vaihtuvat perheen asuinpaikkojen mukana. Koulu on eräänlainen ankkuri sotaa edeltävään maailmaan ja myös ponnistuslauta sen jälkeiseen maailmaan. Se on kiinnekohta, joka luo kaaokseen järjestystä ja pysyvyyttä. Näinä vuosina Kilpi löytää myös kirjallisuuden ja kirjoittamisen maailman. Hän muistelee muun muassa miten hän ensi kertaa kuuli lausuttavan Uuno Kailaan runoja ja miten pysähdyttävästi ne häneen vaikuttivat, että hän oli selvinnyt hengissä jostakin koko olemusta järkkyttäneestä, joka ei ollut onnettomuus vaan jotakin muuta yhtä mullistavaa. 

Kilven mukaan sodan vaikutus ei sen kokeneiden kohdalla loppunut rauhan tuloon, vaan sodan aikaansaama aineellinen puute vaikutti ihmisten elämään useiden vuosien ajan. Omalta kohdaltaan Kilpi toteaa, että hänen sota-aikansa päättyi siihen kun hän 1940-luvun lopulla lähti Englantiin piikomaan. Ehkä se olikin näin konkreettisella tasolla, mutta sodan muistoista ja kokemuksista ei niin vain pääse irti ja ne ovatkin olleet tärkeä osa Kilven kirjallisuutta jo ennen muistelmien kirjoittamista ja ne ovat sitä myös sen jälkeen, mikä näkyy esimerkiksi Kilven viimeisimmässä teoksessa Kuolinsiivous.

Sota-aikaan sijoittuvien muistelmien suuressa virrassa Kilven muistelmat erottuvat edukseen pohdiskelevuutensa ansiosta. Hän ei tyydy nostamaan esiin vain tapahtumia, vaan yrittää ymmärtää tapahtunutta ja etsiä yhteyksiä asioiden välillä. Hän osoittaa muistelmien subjektiivisen luonteen, sen miten ne perustuvat yhden ihmisen kokemuksiin ja hänen todellisuuteensa. Hienoa ja koskettavaa luettavaa.

Kirsi on kirjoittanut Muistojen ajasta, Talvisodan ajasta ovat kirjoittaneet muuna muassa Liisa ja Sara ja Välirauhan ajasta Maria.

6 kommenttia:

  1. HEi, kiitti taas hyvästä vinkistä! Kuusikymppisenä muistelen mielelläni ja myös miuuttani rakentaen omaa menneisyyttäni, joten Kilven kirja sopii minulle juuri nyt. Kiitos! Olen aiemminkin saanut sinulta hyviä lukuvinkkejä, joista parhain oli sysäys lukea Pohjantähti-trilogia. Nautin. Ja pistäydyn myös tyttäresi Lontoon blogissa. Minunhan tyttäreni muutti tamminkuussa Espanjaan opiskeltuaan kaksi vuotta Lontoossa, jonne kaipaa vieläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna Vaara, ole hyvä :)

      Kuusikymppinen oli suurin piirtein Kilpikin, kun aloitti muistelunsa, tai ainkin eka kirja ilmestyi silloin.

      Olen niin iloinen, että "sain" sinut lukemaan Pohjantähden.

      Iloinen, olen myös siitä, että Lontoon asiat kiinnostavat.

      Poista
  2. Voi tätä kirjojen ihanaa loputtomuutta... Tämäkin täytyy nyt tallettaa muistin sopukoihin ja ottaa joskus luettavaksi. Jo tuo muistojen logiikka ja subjektiivisuus ovat aina niin kiehtovia kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa sitä Katja :)

      Suosittelen kyllä, että nappaat listallesi. Uskon, että nauttisit tästä.

      Poista
  3. Luin arviosi vasta silmäillen, sillä haaveilen tämän trilogian lukemisesta tänä kesänä (osana HelMetin lukuhaastetta). Kilven tyyli tulee lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, samaan lukuhaasteeseen laitan minäkin tämän :)

      Kilpi on ihana!

      Poista