torstai 7. toukokuuta 2015

Sadie Jones - Ehkä rakkaus oli totta



Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta ( Fallout, suom. Marianna Kurtto) Otava 2015. 427 s.

Tällä kertaa ajoitus minun ja kirjaston välillä ei ihan toiminut. Olin laittanut Sadie Jonesin paljon blogeissa luetun ja hehkutetun romaanin Ehkä rakkaus oli totta varaukseen kirjastostamme vienona (toki ääneenlausumattomana) toivomuksena, että saisin sen sopivasti Lontooseen matkalukemiseksi. Ei ikävä kyllä onnistunut, sain sen vasta matkan jälkeen. No, Jonesin kirjan kanssa oli kuitenkin hauska fiilistellä Lontoota, joka on kirjan keskeisin tapahtumapaikka.

Paul meni edeltä ja katsoi sivukulisseihin, mutta Luke pysähtyi latautuneen ilman pidättelemänä. Aika oli ollut koko päivän oudossa rytmissä: se oli karkaillut häneltä tai jäänyt jälkeen. Nyt se palasi oikeaan tahtiin. Luke katsoi katsomoon: kohti hiljaisia penkkirivejä, jotka toistuivat loitotessaan matalina kaarina. Yläpuolella oli kullattu parvi ja suuret, mustat, katossa roikkuvat lamput, jotka olivat sammuneet ja viilenemässä. Luke seisoi kuvitteellisen seinän takana ja katsoi maailmaa. Hän tunsi tulleensa kotiin. (EROT, s. 281)

Jonesin romaanin maailma on 70-lukulainen lontoolainen teatterimaailma, jonne teoksen keskeiset henkilöt Luke, Nina, Paul ja Leigh tulevat kaikki eri suunnista ja erilaisin toivein. Sestonin pikkukaupungissa parikymppinen Luke kohtaa paikkakunnalle eksyneet Paulin ja Leigh'n. Heistä Paul löytää saman intohimon teatteriin, jota hän itse on kantanut mukanaan pikkupojasta asti. Luke pakkaa levynsä ja kirjansa ja lähtee uusien tuttavuuksiensa perässä Lontooseen. Kolmikko hitsaantuu tiiviisti yhteen ja vähitellen he alkavat saada jalansijaa kaupungin teatteripiireisssä. Lukesta tulee käsikirjoittaja, Paulista tuottaja ja Leigh toimii näyttämömestarina. Tämän tiiviin pakan sekoittaa Nina, näyttelijätär, johon Luke kehittää jonkinlaisen pakkomielteen, jota kenties rakkaudeksikin kutsutaan.

Jones kuljettaa tarinaansa henkilöidensä kautta ja matkan edetessä heistä keskiöön nousee Luke, joka kamppailee kahden intohimonsa, kirjoittamisen ja Ninan, välissä. Enempää tästä kuviosta ei kannata sanoa, jotta ei spoilaa lukukokemusta niiltä, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet.

Ehkä rakkaus oli totta oli itselleni jollain lailla vähän kaksijakoinen lukukokemus. Toisaalta pidin kirjasta ja en olisi malttanut laskea sitä kädestäni, mutta toisaalta siinä oli jotain, joka sai kurtistelemaan kulmia ihmetyksestä ja välillä vähän ärsytyksestäkin. Ihmissuhdekaruselli pyöri välillä vähän turhan vinhasti, yksiulotteisesti ja imelästi minun makuuni ja sen imussa kirjan muut teemat jäivät jossain määrin varjoon. Jonkin verran minua tökki myös kirjan kieli ja mietin, saattaisiko osasyy olla käännöksessä. Välillä vähän ihmetyttivät kirjan kielikuvat ja sanavalinnat.

Teatterimaailmaan sukeltaminen oli kirjan parasta antia. Jones selkeästi tuntee teatterien kulissientakaisen miljöön vanhempiensa ammattien (äiti on näyttelijä ja isä runoilija-käsikirjoittaja) ja oman työhistoriansa (käsikirjoittaja) perusteella. Aika ajoin Jonesin kirjalle vertailukohdaksi nousi David Nichollsin Varamies, joka kirpeytensä ja huumorinsa vuoksi oli ehkä vähän enemmän omaan makuuni.

Ehkä rakkaus oli totta osui itselleni hyvään saumaan sikäli, että minulla on menossa neljän viikon teatteriputki. Aloitin Lontoossa musikaalilla Billy Elliot, sen jälkeen oli vuorossa Kansallisteatterin Slava ja viime viikonloppuna nautiskeltiin Helsingin Kaupunginteatterin näytelmästä Ihanat naisemme. Huomenna on putken päättävä Kuopion kaupunginteatterin Helene S., joka on vierailulla Espoon kaupunginteatterissa. Teatterikokemusten palanpainikkeeksi oli mukava nauttia teatterista myös kaunokirjallisessa muodossa.

Kirjaa on, kuten mainittua, luettu ahkerasti blogeissa, muun muassa näissä: Kirsin kirjanurkkaAmman lukuhetkiLumiomenaReader, why I marry him

8 kommenttia:

  1. Onneksi Omppu yllytti minut lukemaan tämän;) En helpolla enää lue aamutunneille, mutta Jonesin kanssa menin lujaa aamuneljään. Koin paljon samaistumista ja pidin kirjassa kaikesta muutenkin. Minusta tuli ihan eka kerrasta Jonesin lukija, kun taas Nicholls on minulle liian kesyä ja hiukan 'boring'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä kirja minuakin otteessaan piti, mutta mitään suurta hurmaantumista en Jonesin kanssa kokenut. Mä taas tykkään Nichollsin vähän kuivasta huumorista ja tavasta kertoa.

      Poista
  2. Minunkin mielestäni tämä oli mainio lukukokemus, mutta kirja jäi silti (toki laadukkaan) lukuromaanin asteelle eli ei päätynyt ihan huippukirjaksi. Mutta viihdyttävä tämä oli ja henkilöhahmot jäivät mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ei minullekaan mikään huippukirja, mutta ihan ok lukukokemus. En itse kyllä kokenut henkilöhahmoja kovin mieleenjäävinä, ehkä Lukea lukuunottamatta.

      Poista
  3. Komppaan Katjaa: hyvä lukukokemus mutta ei huippu. Hienosti Jones teatterimaailmaa kuvaa.
    Kiinnostava teatteriputki on sinulla menossa! Minä näin Billy Elliottin pari vuotta sitten Lontoossa, ja se oli ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteriputki on nyt tällä erää päättynyt, oli hienoja ja keskenään hyvin erilaisia kokemuksia.

      Billy Elliot oli ihan viihdyttävä.

      Poista
  4. Hei Jaana,
    Haaste Sinulle ja muille kirjabloggareille, kesää odottaen...

    VastaaPoista