maanantai 25. toukokuuta 2015

Viikonloppu Moskovassa




Paluu Moskovan keväseen oli lyhyt, mutta intensiivinen. Viikonlopun aikana ehdimme katsastaa kaikki tärkeät paikat entisiä kotikulmia myöten. Moskovassa asuessamme kevät oli lempivuodenaikani, eikä se pettänyt nytkään. Kaupungin puistojen vehreys ja kukkaloistot huumasivat jälleen kerran kaikki aistit ja lämpö helli, ainakin ajoittain, Suomen koleuden jälkeen. Oli aika luksusta istua viinilasillisella iltamyöhään ja ihailla yövalaistuksessa kylpevää Moskovaa.



Ohjelmaamme kuului myös Moskovan Suomalaisen Koulun viisikymmentävuotisen taipaleen juhlinta Suomen suurlähetystöllä. Koulu oli tärkeä ankkuripaikka kaupungissa asuessamme ja siksi oli mukava päästä juhlistamaan naisen ikään päässyttä opinahjoa. Samalla sai päivittää Moskovan kuulumiset siellä edelleen asuvien tuttavien kanssa.





Paluussa konkretisoi paljon hyviä muistoja, mutta myös Venäjän tämänhetkinen mentaalinen ilmapiiri. Olin oikeasti aika järkyttynyt siitä kiihkokansallisesta propagandasta joka tulvi vastaan joka kulmassa. Venäjän sotilaallisella menneisyydellä on tässä mielten muokkauksessa keskeinen rooli, joka puolella korostettiin toisen maailmansodan 70-vuotisjuhlinnan tuoksinassa Venäjän roolia Saksan kukistajana. Erityisesti sydän kääntyi ympäri, kun Pushkinin aukiolta löytyi lasten piirustuksista koottu näyttely, jossa kiväärit lauloivat ja tankit ryskyivät.


Surullinen muistutus Venäjän nykytilanteesta oli myös Boris Nemtsovin murhapaikka. Sinne ihmiset tuovat yhä edelleen kukkia, sen vallanpitäjät sentään sallivat. Ehkä, koska kieltäminen saattaisi aiheuttaa enemmän harmia.


Positiivistakin löytyi roppakaupalla ja erityisesti se näkyi siinä, miten kaupunkikuvaa oli kehitetty. Keskustasta löytyy yhä enemmän siistejä kävelykatuja ja Gorkin puistosta on tehty aivan mieletön paikka, joka toimii moskovalaisten kesäolohuoneena ja harrastusmiljöönä.




 Sunnuntai-iltana sanoimme Moskovalle dasvidaniya ja palasimme onnellisina ja tyytyväisinä Porvooseen.

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Niin paljon vehreytta ja vareja :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vekku pääasiassa kameran takana. Kuten tavallista :)

      Poista
  2. Mukava kuulla Jaana Moskovasta vähän toisenlaisia uutisia kuin mitä tiedotusvälineissä. On loputtoman surullista, että Venäjän tilanne on mikä on. Tosi kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos ja todellakin samaa mieltä Venäjän tilanteesta. Surullista.

      Poista
  3. Moskova näyttää kuvissasi hienolta! Ainoa kriittinen puheenvuoro mikä näistä suuren sodan paraateista ja nationalismin hypetyksestä tänne meille välittyi oli sen vanha sotaveteraanin, joka nimenomaan muistaakseni noita lasten piirroksia oli kommentoinut liiallisesta sotaisuudesta ja muistutti samalla sodan tuhoista. Eivät voineet sentään hänen suutaan sulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Minulta oli mennyt täysin ohi tuo sotaveteraanin kommentti, tai että siitä täällä meilläkin uutisoitiin. Hyvä, että joku kuitenkin uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneen.

      Poista