lauantai 15. elokuuta 2015

Kooma









Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa enemmän tai vähemmän koomassa. Työ päiväkodissa pienten ryhmässä, jossa kaikki lapset ovat vasta-alottaneita, imee kyllä kaikki mehut. Työpäivän aikana ei ehdi taukoja pitämään, joskus jopa vessaan pääsy on haasteellista, ja iltaisin sitä sitten haukkoo kotona henkeä kuin kala kuivalla maalla ja yrittää sinnitellä hereillä edes yhdeksään. Päivien hektisyyden lisäksi olen myös nukkunut melko huonosti. Olen ihminen, joka reagoi unettomuudella kaikkeen uuteen. Nukahdan kyllä saman tien kun illalla pääni painan tyynyyn, mutta heräilen yön aikana ja aina en saa unta uudelleen. 

Uskon kuitenkin, että tämä tästä pian normalisoituu. Saan elämän uudesta rytmistä kiinni, eikä kaikki energia mene pelkästään hereillä pysymiseen. Ehkä tämä blogikinkin silloin vähän piristyy ja jaksan myös vastailla teidän mukaviin kommentteihinne. (Lupaan vastata edellisen postauksen kommentteihin heti kun olen saanut tämän valmiiksi.)

Koomasta johtuen en ole juurikaan kirjoja avannut, en ainakaan mitään kovin vaativaa. Elokuun aikana olen toistaiseksi lukenut kaksi Hillary Boydin teosta. Ensin luin hänen uusimpansa Täydellinen avioliitto, jonka löysin kirjaston uutuushyllystä ja myöhemmin kävin vielä lainaamassa teoksen Torstaisin puistossa. Molemmat käsittelevät kuusikymppisten ihmisuhdekuvioita: avioliittoa, avioliiton ulkopuolisia suhteita, suhdetta lapsiin ja naisten välistä ystävyyttä. Kuusikymppisyys on kirjoissa eräänlainen rajapyykki, jolloin on vielä mahdollista vaihtaa suuntaa elämässä. Mitään suurta ja mullistavaa Boydin kirjat eivät ole, mutta ihan virkistäviä. Ja on hauska huomata, näin kuuttakymppiä käydessä, että kirjan henkilöt ovat aktiivisia, eteenpäinkatsovia toimijoita, eikä seniilejä vanhuksia. 

Postauksen kuvat ovat Porvoon kirjaston ympäristöstä (Oih, nuo kirjastorinteessä kasvavat syyshortensiat hurmasivat minut). Kuukausi sitten kirjabloggarit järjestivät tempauksen kirjastojen puolesta (voit lukea siitä esimerkiksi täältä). Silloin en ehtinyt mukaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tällä hetkellä minulle tärkein kirjasto on Porvoon pääkirjasto, josta nykyisin lainaan suurimman osan lukemistani kirjoista. Olen nimittäin vähentänyt radikaalisti kirjojen ostamista muun muassa tilan puutteen vuoksi ja siksi kirjastoa tulee käytettyä huomattavasti useammin kuin ennen. Kirjastossa on myös hauska käydä lukemassa lehtiä, joita ei raaski itselleen kotiin tilata.

Jos ihmettelette tuota yhtä kuvaa, niin siinä on bloggari pyörineen ikkunaheijastuksena :)

Kaunista viikonlopun jatkoa! Nautitaan nyt vihdoin viimein tulleista kesäisistä päivistä. Minä ainakin aion hiipiä terassille Riikka Pulkkisen Vieraan kanssa. 

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesähaaste


Sain ihanaisilta bloggaajakollegoilta Katjalta ja Saralta haasteen, jossa vähän kaivellaan eri puolia blogistin elämästä ja persoonasta. Haaste sattui sopivaan aikaan, sillä tarkoitukseni oli muutenkin tulla tänne kirjoittelemaan uusista tuulista elämässäni (katso tarkemmin vastaus kysymykseen yhdeksän). Postauksen kuvat ovat edelleen taannoiselta Toscanan matkaltamme, jossa tuli näpätyksi pitkälti yli tuhat kuvaa. Pääasiassa kameran takana oli mieheni, mutta välillä myös minä. Pitemmittä puheitta asiaan.


1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta

Ensin pitäisi olla selvillä siitä, mitä te tiedätte minusta aikaisempien kirjoitusten perusteella ja sitten päättää mitä uutta voisin kertoa. Selvää on, että tiedossanne on kirjallisuusmieltymykseni, ainakin pääosin, Moskovan vuotemme, Porvoo fanitukseni, väitöskirjahankkeeni ja haluni matkustella ja nähdä ja kokea eri maita ja kulttuureja. Ehkäpä teille on myös selvinnyt, että olen järjestyksen ihminen, joka haluaa pitää tavaransa, kirjansa ja kotinsa mahdollisimman hyvin organisoituina. 

Mutta tiedättekö, että pidän pitkistä kävelyretkistä ja inhoan juoksemista, että liikutun nykyään älyttömän helposti, joskus jopa katsoessani American Idolia, että en ole koskaan lasketellut ja että en ole ajanut autoa kohta 30 vuoteen, vaikka minulla on ajokortti. Entä tiesittekö, että estetiikka on minulle tärkeä voimavara, josta ammennan sekä arkeen että juhlaan. Siksi myös satsaan kodin sisustukseen, en rahaa, mutta aikaa, sillä nautin siitä, että ympärilläni on kauneutta. Onko teille tuttua se, että olen jo "mummuiässä", mutta en todellakaan tunne mitään halua alkaa vielä tässä vaiheessa elämää toteuttamaan mummoutta. En taida muutenkaan olla perinteistä isoäitityyppiä. Toisaalta voinhan sitten höyrähtää ihan totaalisesti, kun joku lapsistani ilmoittaa lapsenlapsen tulosta. 

Vielä voin lisätä listaan sen, että salainen (!) paheeni on jumiutua lukemaan netistä erilaisia mielipidepalstoja ja kauhistella niistä esiin nousevaa mentaliteettia. Näin kävi esimerkiksi tämän surullisenkuuluisan Immos-gaten kohdalla.


2. Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Totta kai sillä on väliä, mutta kuitenkin yhä vähenevissä määrin. Nykyään siis mietin sitä asiaa huomattavasti vähemmän kuin aloittaessani blogia runsaat neljä vuotta sitten. Nettimaailma on niin täynnä kaikenlaista, että jokainen varmaan löytää sieltä sieltä itselleen sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa, jos juuri minun blogini ei kiinnosta.


3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Varmasti olen blogissani vielä pidättyvämpi kuin reaalimaailmassa. Tuttujen ihmisten seurassa on hauska revitellä ja pelleillä (erityisesti lapseni saavat nauttia (?) tästä puolestani), mutta vieraiden ihmisten seurassa keskityn ainakin alkuun tarkkailemaan. Tämä tarkkaileva puoleni on ehkä enemmän esillä blogissani ja klovnijaana lymyilee jossain nurkassa.


4. Mikä saa sinut nauramaan?

Kohelluskomediat eivät ole minua varten, eikä myöskään älyttömät, usein navan alapuolella operoivat sketsiohjelmat. Pieruhuumorikaan harvemmin iskee. Minut saa parhaiten nauramaan tilannekomiikka, hetkessä syntyvät hauskat oivallukset. Pidän myös älykkäästä verbaalisesta huumorista, jolla on jonkinlainen kosketuskohta ajankohtaisiin puheenaiheisiin, esimerkiksi Uutisvuoto parhaimillaan on tällaista. Hyvin ajoitetut ja tähdätyt ironiset ja sarkastiset kommentit saavat myös suupieleni nousemaan.


5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

On outoa vastata kysymykseen "mitä luovuus sinulle merkitsee", kun on aina tottunut pitämään itseään erittäin epäluovana. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut tajuamaan, että luovuus ei ole pelkästään jotain korkealentoista, taiteisiin liittyvää, vaan se voi olla hyvinkin arkipäiväistä. Oma luovuuteni kukoistaa esimerkiksi kodin piiriin liittyvissä asioissa: on hauska miettiä miten jostakin tilasta saisi samalla sekä kauniin että toimivan, miten tietty järjestys luo kauneutta. Uusi ulottuvuus itselleni oli myös se, että tänä kesänä uskalsin ekaa kertaa tarttua kunnolla maalitelaan ja maalasin koko asuntomme uuteen uskoon. Oli oikeastaan mieletöntä huomata, miten niinkin mekaaninen toiminta kuin seinien maalaaminen vaikutti mieleen. Vaikka kyse ei sinällään ollut mistään uuden, ennaltanäkemättömän luomisesta, niin oman käden jäljen näkeminen konkreettisena pintana oli hieno kokemus.


6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihailtavia ihmisiä löytyy lähipiiristänikin pilvin pimein ja tuntuu vaikealta alkaa nostamaan esiin vain joitakin tiettyjä. Ratkaisen tämän asian samalla tavalla kuin Katja ja kerron perheestäni. Aviomiehessäni ihailen (muun muassa) hänen kykyään tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hänen sosiaaliset kykynsä paikkaavat hyvin minun ajoittaista epäsosialisuuttani. Vanhimmassa tyttäressäni Laurassa ihailen sitä, että hän monista vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta uskalsi toteuttaa unelmansa ja muuttaa Lontooseen. Poikani taas saa ihailuni osakseen, sillä hän jaksaa perehtyä ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin enemmän kuin moni ikäisensä ja muodostaa asioista omia näkemyksiä. Tämä siitä huolimatta, että läheskään aina emme ole asioista samaa mieltä. Siirissä, nuoremmassa tyttäressäni, ihailen hänen järkevyyttään ja kykyään asettaa tavoitteita ja tehdä työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.


7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Itsessäni ärsyttää ehkä eniten laiskuus, se että en saa aikaiseksi asioita, vaan junnaan paikallani.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

No, jopas on kysymys satakuntalaiselle itsensävähättelemismentaliteetille :)

Luulen, että minussa ihastellaan tiettyä järkevyyttä, luotettavuutta ja hötkyilemättömyyttä. Jalat maassa -tyyppi on monen taivaanrannanmaalarin mielestä ihailtava. Olen saanut kehuja myös sisustussilmästäni ja nuorekkuudestani (pitää sisällään sekä ulkoisen olemuksen että henkisen virkeyden). Voi olla, että tämä on enemmän kohteliaisuus, mutta otan sen totena :)



9. Mikä sinusta tulee isona?

Mikä minusta tulee isona? Tämä kysymys sattui nyt tosiaan hyvään saumaan, sillä olen ison elämänmuutoksen edessä. Aloitan huomenna vakinaisen työn lastenhoitajana päiväkoti Franzeniassa Helsingissä. Tällä hetkellä siis näyttää vahvasti siltä, että minusta ei isona tule tohtorisnaista. Sen sijaan minusta saattaa tulla tietokirjailija. Sain Suomen tietokirjailijat ry:ltä apurahan esikoistietokirjan kirjoittamiseen. Myös kustantajan kanssa olen alustavasti ollut yhteyksissä.

Tämä elämänmuutos tuntuu tällä hetkellä oikein hyvältä ratkaisulta, kun väitöskirja ei edennyt eikä rahoitusta tippunut. Huomasin myös itsessäni kaipuun "oikeisiin töihin", tekemään jotain konkreettista, jolla on selkeästi havaittava merkitys. Kotivuosien jälkeen on myös hauska päästä osaksi työyhteisöä. Plussaa on myös päiväkodin sijaitseminen Kallion, lempikaupunginosani, sydämessä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Tietenkin. Olen pessimistinen optimisti.


Haastan mukaan Suketuksen ja Marjatan.