sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesähaaste


Sain ihanaisilta bloggaajakollegoilta Katjalta ja Saralta haasteen, jossa vähän kaivellaan eri puolia blogistin elämästä ja persoonasta. Haaste sattui sopivaan aikaan, sillä tarkoitukseni oli muutenkin tulla tänne kirjoittelemaan uusista tuulista elämässäni (katso tarkemmin vastaus kysymykseen yhdeksän). Postauksen kuvat ovat edelleen taannoiselta Toscanan matkaltamme, jossa tuli näpätyksi pitkälti yli tuhat kuvaa. Pääasiassa kameran takana oli mieheni, mutta välillä myös minä. Pitemmittä puheitta asiaan.


1. Kerro jotain mitä emme tiedä sinusta

Ensin pitäisi olla selvillä siitä, mitä te tiedätte minusta aikaisempien kirjoitusten perusteella ja sitten päättää mitä uutta voisin kertoa. Selvää on, että tiedossanne on kirjallisuusmieltymykseni, ainakin pääosin, Moskovan vuotemme, Porvoo fanitukseni, väitöskirjahankkeeni ja haluni matkustella ja nähdä ja kokea eri maita ja kulttuureja. Ehkäpä teille on myös selvinnyt, että olen järjestyksen ihminen, joka haluaa pitää tavaransa, kirjansa ja kotinsa mahdollisimman hyvin organisoituina. 

Mutta tiedättekö, että pidän pitkistä kävelyretkistä ja inhoan juoksemista, että liikutun nykyään älyttömän helposti, joskus jopa katsoessani American Idolia, että en ole koskaan lasketellut ja että en ole ajanut autoa kohta 30 vuoteen, vaikka minulla on ajokortti. Entä tiesittekö, että estetiikka on minulle tärkeä voimavara, josta ammennan sekä arkeen että juhlaan. Siksi myös satsaan kodin sisustukseen, en rahaa, mutta aikaa, sillä nautin siitä, että ympärilläni on kauneutta. Onko teille tuttua se, että olen jo "mummuiässä", mutta en todellakaan tunne mitään halua alkaa vielä tässä vaiheessa elämää toteuttamaan mummoutta. En taida muutenkaan olla perinteistä isoäitityyppiä. Toisaalta voinhan sitten höyrähtää ihan totaalisesti, kun joku lapsistani ilmoittaa lapsenlapsen tulosta. 

Vielä voin lisätä listaan sen, että salainen (!) paheeni on jumiutua lukemaan netistä erilaisia mielipidepalstoja ja kauhistella niistä esiin nousevaa mentaliteettia. Näin kävi esimerkiksi tämän surullisenkuuluisan Immos-gaten kohdalla.


2. Onko sillä väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Totta kai sillä on väliä, mutta kuitenkin yhä vähenevissä määrin. Nykyään siis mietin sitä asiaa huomattavasti vähemmän kuin aloittaessani blogia runsaat neljä vuotta sitten. Nettimaailma on niin täynnä kaikenlaista, että jokainen varmaan löytää sieltä sieltä itselleen sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa, jos juuri minun blogini ei kiinnosta.


3. Miten blogiminä eroaa reaaliminästäsi?

Varmasti olen blogissani vielä pidättyvämpi kuin reaalimaailmassa. Tuttujen ihmisten seurassa on hauska revitellä ja pelleillä (erityisesti lapseni saavat nauttia (?) tästä puolestani), mutta vieraiden ihmisten seurassa keskityn ainakin alkuun tarkkailemaan. Tämä tarkkaileva puoleni on ehkä enemmän esillä blogissani ja klovnijaana lymyilee jossain nurkassa.


4. Mikä saa sinut nauramaan?

Kohelluskomediat eivät ole minua varten, eikä myöskään älyttömät, usein navan alapuolella operoivat sketsiohjelmat. Pieruhuumorikaan harvemmin iskee. Minut saa parhaiten nauramaan tilannekomiikka, hetkessä syntyvät hauskat oivallukset. Pidän myös älykkäästä verbaalisesta huumorista, jolla on jonkinlainen kosketuskohta ajankohtaisiin puheenaiheisiin, esimerkiksi Uutisvuoto parhaimillaan on tällaista. Hyvin ajoitetut ja tähdätyt ironiset ja sarkastiset kommentit saavat myös suupieleni nousemaan.


5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

On outoa vastata kysymykseen "mitä luovuus sinulle merkitsee", kun on aina tottunut pitämään itseään erittäin epäluovana. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut tajuamaan, että luovuus ei ole pelkästään jotain korkealentoista, taiteisiin liittyvää, vaan se voi olla hyvinkin arkipäiväistä. Oma luovuuteni kukoistaa esimerkiksi kodin piiriin liittyvissä asioissa: on hauska miettiä miten jostakin tilasta saisi samalla sekä kauniin että toimivan, miten tietty järjestys luo kauneutta. Uusi ulottuvuus itselleni oli myös se, että tänä kesänä uskalsin ekaa kertaa tarttua kunnolla maalitelaan ja maalasin koko asuntomme uuteen uskoon. Oli oikeastaan mieletöntä huomata, miten niinkin mekaaninen toiminta kuin seinien maalaaminen vaikutti mieleen. Vaikka kyse ei sinällään ollut mistään uuden, ennaltanäkemättömän luomisesta, niin oman käden jäljen näkeminen konkreettisena pintana oli hieno kokemus.


6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihailtavia ihmisiä löytyy lähipiiristänikin pilvin pimein ja tuntuu vaikealta alkaa nostamaan esiin vain joitakin tiettyjä. Ratkaisen tämän asian samalla tavalla kuin Katja ja kerron perheestäni. Aviomiehessäni ihailen (muun muassa) hänen kykyään tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hänen sosiaaliset kykynsä paikkaavat hyvin minun ajoittaista epäsosialisuuttani. Vanhimmassa tyttäressäni Laurassa ihailen sitä, että hän monista vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta uskalsi toteuttaa unelmansa ja muuttaa Lontooseen. Poikani taas saa ihailuni osakseen, sillä hän jaksaa perehtyä ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin enemmän kuin moni ikäisensä ja muodostaa asioista omia näkemyksiä. Tämä siitä huolimatta, että läheskään aina emme ole asioista samaa mieltä. Siirissä, nuoremmassa tyttäressäni, ihailen hänen järkevyyttään ja kykyään asettaa tavoitteita ja tehdä työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.


7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Itsessäni ärsyttää ehkä eniten laiskuus, se että en saa aikaiseksi asioita, vaan junnaan paikallani.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

No, jopas on kysymys satakuntalaiselle itsensävähättelemismentaliteetille :)

Luulen, että minussa ihastellaan tiettyä järkevyyttä, luotettavuutta ja hötkyilemättömyyttä. Jalat maassa -tyyppi on monen taivaanrannanmaalarin mielestä ihailtava. Olen saanut kehuja myös sisustussilmästäni ja nuorekkuudestani (pitää sisällään sekä ulkoisen olemuksen että henkisen virkeyden). Voi olla, että tämä on enemmän kohteliaisuus, mutta otan sen totena :)



9. Mikä sinusta tulee isona?

Mikä minusta tulee isona? Tämä kysymys sattui nyt tosiaan hyvään saumaan, sillä olen ison elämänmuutoksen edessä. Aloitan huomenna vakinaisen työn lastenhoitajana päiväkoti Franzeniassa Helsingissä. Tällä hetkellä siis näyttää vahvasti siltä, että minusta ei isona tule tohtorisnaista. Sen sijaan minusta saattaa tulla tietokirjailija. Sain Suomen tietokirjailijat ry:ltä apurahan esikoistietokirjan kirjoittamiseen. Myös kustantajan kanssa olen alustavasti ollut yhteyksissä.

Tämä elämänmuutos tuntuu tällä hetkellä oikein hyvältä ratkaisulta, kun väitöskirja ei edennyt eikä rahoitusta tippunut. Huomasin myös itsessäni kaipuun "oikeisiin töihin", tekemään jotain konkreettista, jolla on selkeästi havaittava merkitys. Kotivuosien jälkeen on myös hauska päästä osaksi työyhteisöä. Plussaa on myös päiväkodin sijaitseminen Kallion, lempikaupunginosani, sydämessä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Tietenkin. Olen pessimistinen optimisti.


Haastan mukaan Suketuksen ja Marjatan.

26 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa, montakin kohtaa! Minullakaan ei ole mitään himoa isoäidiksi, olen jopa sanonut, että 'ehkä minulta puuttuu isoäitigeeni'. Toisaalta nyt tyttäremme sitten ilmoitti uuden suhteen myötä, että hän peruu lauseen 'ei ikinä lapsia'. He harkitsevat, että ehkä sitten joskus...Ehkä mekin olemme silloin jo R:n kanssa toisissa aatoksissa, nyt ei vielä.

    Satakuntalainen on mukavaatimaton. Olen isäni puolelta satakuntalainen ja asunut länsirannikolla 25 vuotta ja taas kohta pakkaamme autoa ja sinne lähdemme. Satakuntalainen ei rehvastele kuten pohjanmaalainen voi tehdä, mutta kyllä hän voi muuten näyttää 'arvonsa'.

    Mikä voittaisi pitkät kävelyt! Suuret filosfit ovat kävelleet, monet kirjaklijat ovat kvelleet, monet hyväkuntoiset ovat kävelleet.

    Minäkin putosin Immos-gateen;) Ja sitten sattui tämä Jyväskylän tapaus, mutta sain pyyhittyä siitä kaiken sanomani pois. Pelottaa nimittäin oikeesti. Samasta porukasta tuli minulle jokin aika sitten kielto julkaista erästä Aulikki Oksasen runoa ja jouduin vetämään sen pois. Aion vatakin sanoa mielipiteeni joistakin asioista, mutta tähän yhteen porukkaan aion vaikuttaa valitsemieni edusmiesten, tuttujen kansaneudstajien kautta.

    Miten hienosti sanottu: Pessimistinen optimisti!

    Onnea uusille poluille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Onneakin tarvitaan uusilla poluilla :)

      Meillä nuoremmat lapset ovat vielä niin nuoria, että tuskin ihan heti ovat lapsia tekemässä. Mutta Laura periaatteessa voisi jo kohta harkita.

      Mukavaatimattomuus on hyvä sana, sillä ei siinä vaatimattomuudessa aina niin tosissaan olla ja oma arvo kyllä tunnetaan.

      Kävely on lempeää ja samalla voi ajatella ja nauttia raikkaasta ilmasta. Tykkään!

      Tuo Jyväskylä juttu oli todella kuvottava ja pelottavakin. Ai sinä olet joutunut uhkailun kohteeksi. Järkyttävää!!!!

      Poista
  2. Voi miten kiinnostava postaus. Monesta kohtaa ajattelin, että tuo voisi kuvata minuakin. Esimerkiksi pidättyväisyys kuulostaa tutulta. Ja "pessimistinen optimisti" - hyvin sanottu!
    Paljon onnea uusiin käänteisiin ja ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos.

      No sellainen olen, pessimistinen optimisti :) Voin ajatella, että asiat eivät varmasti suju, mutta samalla olen varma siitä, että jollakin tavalla ne aina selviävät ja lopputulos jää positiivisen puolelle.

      Poista
  3. Miellyttävää tekstiä ja hieno yllätys, että alat kirjoittaa tietokirjaa! Onnea kovasti siihen mutta myös tärkeään työhösi lastenhoitajana. Olen itse siinä kohdassa elämää, että "luovutan" lapseni pian kunnalliseen lastenhoitoon, enkä olekaan enää se ainoa kasvatuksesta vastaava (kera puolison!), se on aika jännää ja toivon vaan, että asiat natsaa hoitotahon kanssa kohdilleen (niin lapsen kuin äipänkin :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bleue, kiitos :)

      Toivottavasti teillä päiväkodin aloitus sujuu ilman suurempaa draamaa ja että asiat tosiaan natsaavat kaikin tavoin.

      Poista
  4. Aww ihanasti kirjoitettu! Ei tarvi huolehtia lapsista ihan vielä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos helpottavasta lupauksesta :)

      Poista
  5. Ihanaa, että otit haasteen vastaan. Nautin vastauksistasi. Pessimistinen optimisti kuulostaa hyvältä, tunnistan sellaisen itsessänikin. Pessimisti ei pety - enkä siteeraa Juha Sipilää, vaan Janis Joplinia. :)

    Ymmärrän hyvin tuon keskustelupalstoihin uppoamisen. Minä luen liiankin usein Vauvan Aihe vapaata ja Suomi 24:ää. Tunnen itseni vähän juntiksi enkä osallistu keskusteluun, mutta jotenkin tuolla tavalla seuraan sellaista maailmaa, jota en niin tunne. Tässä on ehkä jotain samaa kuin siinä, että opiskeluaikaan katsoin ystäväni kanssa Ricky Lake -showta.

    Kaikkea hyvää uuteen alkuun työmaailmassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, että kiva kuulla tietokirjailija-mahdollisuudesta! <3 Minullakin väitöskirja jäi joko kesken tai vuosien mittaiselle tauolle... Mutta ehkä siihen voi palata. Jos ei, niin aina tulee muuta - sekä sinulle että minulle.

      Poista
    2. Katja, kiva kuulla :)

      Nuo keskustelupalstat ovat kyllä järkyttäviä. Taas on ollut jos jonkinlaista kohua, viimeisenä Sebastian Tynkkysen rimanalitus FB:ssä koskien musliminaisten vaatetusta. Aivan kamalia kommentteja, mutta onneksi myös suomalaiset musliminaiset aktivoituivat ja toivat keskusteluun järjen äänen.

      Tällä hetkellä vähän kauhistuttaa tuo, missä välissä ehdin, tai lähinnä jaksan, kirjoittaa. Uskon kuitenkin, että vähitellen työstä johtuva kooma helpottaa ja jaksan iltaisinkin ajatella jotain muuta, kuin sitä milloin voisi mennä nukkumaan :)

      Poista
  6. Kiitos, Jaana! Minä olen saanut tämän haasteen myös Leena Lumilta, jolle jo pahoittelin, että vähän kestää, kun pitää ensin vastata kolmen kirjan haasteeseen ja olen touhottanut maailmanparannuskirjoitusten parissa..
    Minullahan meni aikaa tuon Immos-jutun kanssa tosissaan. Olen pitänyt väkivaltauhkia ja uhitteluja marginaalijuttuina, mutta nyt ne ovat jo meidän eduskunnassa.

    Mukava lukea sinusta! Ai, sinäkin olet satakuntalainen etkä laskettele. Olet nuorekas, se on iihan oikein huomattu!

    Minusta tuli mummi jo 53-vuotiaana. Tarjosin työpaikalla kakkukahvit ja olin tohinoissani. Kaksoset tuntuivat ihmeeltä. Kun työntelimme heitä mieheni kanssa vaunuissa Rovaniemellä innostunut kiilto silmissä kevyin askelin, joku kysyi, olemmeko lasten vanhemmat. Isovanhemmuusrakkaus syntyy ihan kuin äidinrakkaus itsestään sitten, kun saa sen pienen käärön syliinsä. Ihmeellistä on sekin, miten se suhde säilyy, vaikka ei välillä nähdä pitkiin aikoihin ja minä olen huono soittamaan puhelimella.

    Onnea sekä lastenhoitajan työhön että tietokirjatyöhön! Mitä kirjasi käsittelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ole hyvä. Olet ehkä jo vastannutkin haasteeseen, mutta en ole työn aiheuttamasta väsymyksestä lähtien seurannut juurikaan blogimaailmaa. Nyt aion aktivoitua sen suhteen :)

      Pesunkestävä euralaislikka :)

      Uskon, että sitten kun ensimmäinen lapsenlapsi näkee päivänvalon, niin minäkin olen valmis mummuksi.

      Olen kirjoittamassa elämäkertaa Elvi Sinervosta.

      Poista
  7. Kiva lukea näitä vastauksiasi, onnea uuteen työhön ja kerro sitten joskus taas, kuinka tietokirjaprojekti edistyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kiitos. Yritän raportoida kirjan etenemisestä, sitten joskus kun sitä tapahtuu :)

      Poista
  8. Onnea tulevaan työhön! :) Mukava lueskella vastauksiasi ja oppia uusia asioita. Minäkin rakastan järjestystä ja olen laiska. Laiskuus on voitolla: en millään jaksa pitää kotiakaan sellaisessa kunnossa kuin haluaisin.

    Upeita lomakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitos!

      Kodin ylläpitäminen on nyt ollut vähän retuperällä, kun työ vie kaikki voimat. Luultavasti taas jossain vaiheessa herään ja tartun toimeen. Siihen asti yritän pitää yllä edes jonkinlaista siedettävää olotilaa.

      Kiitos kuvakehuista!

      Poista
  9. Onnea ja tsemppiä uuteen arkeen ja haasteisiin! Ja kiitos haasteesta, vastaan siihen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos! Huomasin, että olit jo vastannut, mutta en ole koomaltani jaksanut käydä lukemassa blogeja, saati että olisin jaksanut kommentoida. Korjaan asian ensi tilassa :)

      Poista
  10. Onnea ja myötätuulia kaikkeen uuteen! Tietokirjapuuha kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ehkäpä kerrot siitä joskus lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjojen kamarin Katja.

      Suunnitelmissa on kirjoittaa elämäkerta Elvi Sinervosta, eli hyödyntää väitöskirjaani varten keräämäni materiaali.

      Poista
    2. Miten hieno suunnitelma! Ja samalla niin hieno osoitus siitä, että kaikella tekemisellä on tarkoitus, vaikka joskus ehkä toisenlainen kuin alkuun luulisi :)

      Poista
  11. Onnea kovasti uusista tuulista työrintamalla! Estetiikka on minullekin tärkeää: kotona on oltava järjestys ja siistiä. Usein myös tuoreita kukkia. Epäjärjestys vaikuttaa heti mieltä alentavasti.

    Matkakuvasi saavat oman matkakuumeen nousemaan. Ihania kuvia, kuten aina! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos paljon!

      En oikein pysty keskittymään mihinkään, jos ympärillä on kovasti sekasortoista, siksi yritän pitää kämpän edes joltisessakin järjestyksessä.

      Olen itsekin jo uuden matkakuumeen vallassa :)

      Poista
  12. Olipa mukava lukea tämä postauksesi ja tutustua sinuun näin taas hiukan enemmän. Ja kuvat ovat hienoja ja matkakuumetta nostattavia.

    Onnea uusille urille! Ymmärrän niin hyvin, ettet jaksa(nut) tehdä väitöskirjaa. Mullekin olisi varmasti käynyt samoin, ellei loppuvaiheisiin olisi tullut rahoitusta. Sittemmin olen joutunut luopumaan tutkijuudesta lähinnä rahoituksen puuttumisen takia, mutta toki myös yliopistomaailman muuttuminen on vähentänyt motivaatiota rutkasti. Tämänhetkinen tietokirjailijuus tuntuu hyvältä ratkaisulta, vaikka oikeastaanhan tässäkin hommassa joutuu kilpailemaan samalla tavalla rahoista kuin tutkijana. Mutta ainakin voin paremmin ilman niitä tutkijana olemiseen liittyviä kovia vaatimuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, kiitos. Matkakuume on minullakin taas nousussa :)

      Tietokirjailijuus tuntuu minustakin hyvältä vaihtoehdolta ja siinä pääsee käyttämään niitä tietoja ja taitoja, joita tarttui matkaan väitöskirjaa tehdessä. Eli siis hukkaan se aiemmin tehty työ ei ainakaan kokonaan mene.

      Poista