lauantai 15. elokuuta 2015

Kooma









Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa enemmän tai vähemmän koomassa. Työ päiväkodissa pienten ryhmässä, jossa kaikki lapset ovat vasta-alottaneita, imee kyllä kaikki mehut. Työpäivän aikana ei ehdi taukoja pitämään, joskus jopa vessaan pääsy on haasteellista, ja iltaisin sitä sitten haukkoo kotona henkeä kuin kala kuivalla maalla ja yrittää sinnitellä hereillä edes yhdeksään. Päivien hektisyyden lisäksi olen myös nukkunut melko huonosti. Olen ihminen, joka reagoi unettomuudella kaikkeen uuteen. Nukahdan kyllä saman tien kun illalla pääni painan tyynyyn, mutta heräilen yön aikana ja aina en saa unta uudelleen. 

Uskon kuitenkin, että tämä tästä pian normalisoituu. Saan elämän uudesta rytmistä kiinni, eikä kaikki energia mene pelkästään hereillä pysymiseen. Ehkä tämä blogikinkin silloin vähän piristyy ja jaksan myös vastailla teidän mukaviin kommentteihinne. (Lupaan vastata edellisen postauksen kommentteihin heti kun olen saanut tämän valmiiksi.)

Koomasta johtuen en ole juurikaan kirjoja avannut, en ainakaan mitään kovin vaativaa. Elokuun aikana olen toistaiseksi lukenut kaksi Hillary Boydin teosta. Ensin luin hänen uusimpansa Täydellinen avioliitto, jonka löysin kirjaston uutuushyllystä ja myöhemmin kävin vielä lainaamassa teoksen Torstaisin puistossa. Molemmat käsittelevät kuusikymppisten ihmisuhdekuvioita: avioliittoa, avioliiton ulkopuolisia suhteita, suhdetta lapsiin ja naisten välistä ystävyyttä. Kuusikymppisyys on kirjoissa eräänlainen rajapyykki, jolloin on vielä mahdollista vaihtaa suuntaa elämässä. Mitään suurta ja mullistavaa Boydin kirjat eivät ole, mutta ihan virkistäviä. Ja on hauska huomata, näin kuuttakymppiä käydessä, että kirjan henkilöt ovat aktiivisia, eteenpäinkatsovia toimijoita, eikä seniilejä vanhuksia. 

Postauksen kuvat ovat Porvoon kirjaston ympäristöstä (Oih, nuo kirjastorinteessä kasvavat syyshortensiat hurmasivat minut). Kuukausi sitten kirjabloggarit järjestivät tempauksen kirjastojen puolesta (voit lukea siitä esimerkiksi täältä). Silloin en ehtinyt mukaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tällä hetkellä minulle tärkein kirjasto on Porvoon pääkirjasto, josta nykyisin lainaan suurimman osan lukemistani kirjoista. Olen nimittäin vähentänyt radikaalisti kirjojen ostamista muun muassa tilan puutteen vuoksi ja siksi kirjastoa tulee käytettyä huomattavasti useammin kuin ennen. Kirjastossa on myös hauska käydä lukemassa lehtiä, joita ei raaski itselleen kotiin tilata.

Jos ihmettelette tuota yhtä kuvaa, niin siinä on bloggari pyörineen ikkunaheijastuksena :)

Kaunista viikonlopun jatkoa! Nautitaan nyt vihdoin viimein tulleista kesäisistä päivistä. Minä ainakin aion hiipiä terassille Riikka Pulkkisen Vieraan kanssa. 

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia, toivottavasti viikonloppu on palauttava! Ainakin aurinkotankkausta saat. Minä haaveilin joskus lastentarhanopettajan ammatista, mutta se jäi... Lasten kanssa työskentely on varmasti ihanaa ja hurjan väsyttävää.

    Mitähän pidät Vieraasta?

    VastaaPoista
  2. Nämä Hillary Boydithan ovat juuri minulle, koska kuulun ikäryhmään. Aina kun ikää tulee lisää, käsitys vanhuudesta siirtyy eteenpäin. Muistan miten pidin oppikoulussa rehtoriani vanhana. Olen laskeskellut, että hän hän oli silloin kolmikymppinen. :D Tapasin hänet isäni hautajaisissa enkä enää kokenut mitään ikäeroa, vaan keskustelimme aikuisina ihmisinä. Hän oli ihan samannäköinenkin. Toiset kyllä muuttuvat ulkoisesti enemmän, mutta mieli voi silti olla nuori..

    Tsemppiä töihin! Lasten kanssa koko päivä on oltava valppaana, mikä väsyttää. Vaikka itse tein töitä yläluokkalaisten kanssa, koin saman. Kun vieterinsä veti aamulla, niin sillä vauhdilla painoi sitten seisaallaan siihen asti, kun pääsi kotiin. Minun koulussani oli vielä lyhennetyt välitunnit. Ulkokengät piti olla nauhattomat, helposti jalkaan sujautettavat, että ehti välituntivalvontaan, ennen kuin kukaan ehti mäjäyttää toista nyrkillä tai lumipallolla. Niillä välitunnneilla tuli pyyntöjä soittaa koteihin, poissaolot piti kirjata välittömästi ym. tilastointia, ja luokan ovella olisi pitänyt kuitenkin olla yhtä aikaa tai mieluummin jo vähän ennen oppilaita. Joillakin ihmisllä on sellainen käsitys, että opettajat istuvat opettajainhuoneissa juomassa kahvia. :) Minä en koskaan viitsinyt juoda sellaisessa kiireessä, vaan vasta kotona. Onko sinulla päivän mittaan taukoja näiden pikkuisten seurasta? Ihanaa seuraa, mutta vie mehut!

    VastaaPoista
  3. Kooma taitaa nyt olla aika ymmärrettävä olotila - uuden aloittaminen on aina kaikessa kiehtovuudessaankin uuvuttavaa ja päivä pienokaisten seurassa on varmasti niin sanotusti hektinen :) Mutta varmasti se olo taas tasoittuu. Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  4. Hei pitkästä aikaa, oli kiva lukea kuulumisiasi. Mulla on blogi ollut tauolla työkiireiden yms. yms. vuoksi ja on ihana huomata, että kirjablogimaailma edelleen elää ja sinne voi aina palata. Voimia uudessa työssäsi!

    VastaaPoista
  5. Marjatta otti yllä esiin koulun, johon minäkin viittaan. Ymmärrän koomasi. Se melu on uskomaton, niin totaalinen välitunneilla. Varmasti sinunkin ympäristössä on melua samalla tavalla. Kouluympäristö oli toisaalta ihanaa vaihtelua tutkijan arkeen ja yksinoloon. Ja päivät, miten ne vain kuluivat, kun oli mukana siinä pyörityksessä.

    Tutut kuvakulmat, samaa kirjastoa minäkin käytän.

    VastaaPoista