sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kirjamessuista, instagramista ja lukukokemuksen lässähtämisestä


Ensi viikon lopulla ne taas starttaavat, nimittäin kirjamessut. Ohjelmaa riittää laidasta laitaan neljälle päivälle. Kirjamessujen teemamaahan on tänä vuonna Venäjä ja se näkyy messujen ohjelmistossa erilaisina teemakeskusteluina ja kirjailijavieraina. Oma ehdoton tämänhetkinen venäläissuosikkini on Ljudmila Ulitskaja, jota pääsee messuilla kuulemaan jo avuspäivänä torstaina. Itse tuskin ehdin töiden takia kello 15.30 Aleksis Kivi -lavalla alkavaan haastattelutilaisuuteen, jossa Jukka Petäjän ja Ulitskajan aiheena on muun muassa romaani Vihreän teltan alla ja Venäjän sananvapaustilanne. Ulitskaja esiintyy vielä toisen kerran samana päivänä kello 17.00 Katri Vala -lavalla ja siihen tilaisuuteen toivon ehtiväni. Haastattelijana toimii Touko Siltala ja aiheena on Ulitskajan uusin suomennettu teos Tyttölapsia, jota en vielä harmikseni ole lukenut. Messuiltahan se on sitten hyvä hankkia alati kasvavaan lukupinoon. Muuten yritän kyllä pitää hankinnat hyvin maltillisina ja mietin tarkkaan mitä omaan hyllyyni hankin. Tyttölapsia sinne kuuluu ehdottomasti muiden suomennettujen Ulitskajan teosten seuraan.
Pääasiallisin messupäiväni on lauantai, jolloin ajattelin viettää messuilla aamusta iltaan. Aamu on kiva aloittaa Bonnier Booksin kirjabloggareille tarjoamalla brunssilla ja suunnata siitä vatsa täynnä kohti kuhisevaa messuhallia. Listaan alle muutamia etukäteen mielenkiintoisilta vaikuttavia keskusteluja. Tiedän jo nyt, että kaikkia en pysty, ehdi enkä jaksa kuunnella, mutta mahdollisimman paljon kuitenkin.

 
Klo 11.00-12.00 Kullervo
Parnasson suuri kirjallisuuskeskustelu, jossa keskustelijoina mukana ovat kustannusjohtaja Anna Baijars, kirjailija Kari Hotakainen ja kriitikko Anna Tomi. Keskustelun vetää Karo Hämäläinen.

Klo 12-13 Aleksis Kivi
Kirjat ja kirjallisuus. Keskustelijoina presidentti Sauli Niinistö ja kirjailija Jörn Donner.

(Kilpaileva ehdotus Wine Cornerissa: Erkki Vettenniemi: Solzenitsyn - elämä ja eetos)

12.30-13.00 Takauma
Venäläinen runous. Marja-Leena Mikkola kertoo haastattelijalleen Paula Havasteelle suhteestaan venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin.

13.00-13.30 Aleksis Kivi
12 tuolia: Uusia dialogeja venäläisestä kirjallisuudesta. Sirpa Kähkönen keskustelee professori Pekka Pesosen kanssa venäläisestä kirjallisuudesta ja kertoo omista suosikeistaan. 

14.00-15.00 Aino 
Kirjailijan ja kirjallisuuden asema Venäjällä.
Keskustelemassa Viktor Jerofejev, Boris Akunin, Jevgeni Vodolazkin ja Jelena Tsizova. Keskustelua vetävät Tomi Huttunen ja Anton Nikkilä.

Klo 15.00-15.30 Sibelius
Joni Strandberg haastattelee Helena Ruuskaa tämän kirjoittamasta Eeva Joenpellon elämäkerrasta.

Klo 16.00-16.30 Katri Vala

Ella Kanninen ja Anna Kortelainen keskustelevat Kortelaisen teoksesta Huonon matkailijan päiväkirja.

17.00-17.30
Kirjailijat Riikka Pulkkinen ja Sofi Oksanen keskustelevat aiheesta: Pitääkö kirjailijan olla yhteiskunnallinen vaikuttaja. Keskustelua vetää Imagen päätoimittaja Heikki Valkama.

Tällainen kattaus siis lauantaina. Katsotaan meneekö messuilija hapoille kesken kaiken vai jaksaako kaikkensa antaneena maaliin saakka. 

Tähän väliin iso KIITOS bloggari-passista messujärjestäjälle.

 
Sitten muihin asioihin. Kuten varmasti huomaatte, että postaukseni kuvat eivät liity millään tavalla kirjamessuihin. Siirryin elokuussa nykyaikaan ja hankin itselleni älypuhelimen ja jäin kerrasta koukkuun. Iphone on kasvanut käteeni kiinni ja etenkin kameratoiminto on kovassa käytössä. Postauksen kuvat ovat tämän päivän satoa meiltä kotoa ja kävelylenkiltä lähimaisemissa. Liityin myös instagramiin, jossa näitä kuviani pääasiassa julkaisen. Minut löytää sieltä nimellä jaanator. Saa liittyä seuraamaan. 


Vielä sananen edellisessä postauksessa hehkuttamastani Sarah Watersin uutuudesta Parempaa väkeä. Olin kirjan alkupuolella aivan Watersin kerronnan koukussa, mutta yhtäkkiä tajusin, mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja kun sitten etiäiseni osui oikeaa menetin mielenkiintoni täysin. Kirjasta on edelleen lukematta viimeinen kolmannes, koska ei vaan nappaa. Kai se pitää kuitenkin lukea loppuun. Ehkä Waters pystyy yllättämään minut vielä. 


Toivottavasti tapaan mahdollismman monta ihanaa kirjaihmistä messuilla!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Lauran nurkilla ja sunnuntaikävelyllä Claphamissa





Vietimme mukavan pitkän viikonlopun Lontoossa. Reissun päätavoite oli tietenkin nähdä Lauraa ja samalla lomailla ja nauttia suurkaupungin sykkeestä.



Taas kerran Lontoon sää oli suosiollinen matkailijoille sekä valon että lämmön puolesta. Perjantaina kuljailimme St. Jamesin puistossa ja South Bankilla. Lauantaina oli shoppailu- ja museopäivä. Lauantai-iltana olimme syömässä aivan ihanassa vietnamilaisessa paikassa nimeltään The Little Viet Kitchen. Taivaallista ruokaa. Suosittelen todella!





Sunnuntaina lähdimme käymään Lauran nurkilla Stockwellissa ja Claphamissa. Sieltä on myös napsittu tämän postauksen kuvat. Ensin katsastimme Lauran uuden kodin ja sen jälkeen lähdimme etsimään lounaspaikkaa Claphamista. Päädyimme pubiruokailuun viihtyisään The Old Town-pubissa. Lounaan jälkeen ehdimme vielä käydä kahvilla ennen kuin oli lähdettävä lentokentälle. Lyhyt loma, mutta piristi mukavasti.






Kirjoista sen verran, että matkalukemisena minulla oli mukana Sarah Watersin Parempaa väkeä, jonka tapahtumapaikka on Lontoo, muun muassa juuri mainittu Clapham vilahtelee tekstissä. Kirja imaisi minut mukaansa heti ensi hetkiltä ja käytin kaiken luppo- ja odotteluajan lukemiseen. Siitä ehkä myöhemmin enemmän.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Heidi Köngäs - Hertta




Heidi Köngäs: Hertta. Otava. 2015. 285 s.

Olen nyt lukenut tämän vuoden kirjoista yhden etukäteen eniten odottamani ja sen kunniaksi sain aikaiseksi jopa blogata. (Anteeksi vain kuolemanhiljaisuus, joka täällä on vallinnut. Ehkä tämä tästä taas...)

Kyseessä on Heidi Köngäksen uutuus Hertta, joka pähkinänkuoressa kerrottuna kertoo kahden kommunistin, Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaustarinan synnyn ja kuoleman. Köngäs perustaa kirjansa aitoihin historiallisiin lähteisiin, mutta muokkaa niistä omaäänistä fiktiota. Runsaat pari vuotta sitten kirjoitin blogiini Yrjö Leinon pojan Olle Leinon teoksesta Vielä yksi kirje. Hertta Kuusisen dramaattinen elämä ja rakkaus Yrjö Leinoon. Olle Leinon kirja oli minulle aikamoinen pettymys ja esitinkin toiveen, että joku tarttuisi tutkimusmielessä Kuusiseen ja päivittäisi hänet tähän päivään. Köngäs on nyt tietyllä tavalla tehnyt sen fiktion kautta, mutta edelleen odotan, että joku tekisi Kuusisesta kunnon faktoihin perustuvan elämäkerran.

Ymmärsin, että toveruus pitää sisällään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella ole mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi. Sen punainen veto on osa koko maailman työtätekevien verenkiertoa, sen raudanluja tahto ylittää kaikki yksilön pienet pyrkimykset. Demokraattisen sentralismin periaate. Proletariaatin diktatuurin periaate. Ne minä imin ja niihin minä uskoin.

Köngäksen kirja lähtee liikkeelle keväästä 1939, jolloin Hertta Kuusinen on juuri vapautunut lähes viiden vankeusvuoden jälkeen ja ahmii itseensä vankilan ulkopuolisen maailman tarjoamia elämyksiä. Ainoa asia, joka häntä painaa on se, ettei hän tiedä mitään pojastaan, jonka hän oli jättänyt moskovalaiseen lastenkotiin lähtiessään maanalaiseen työhön Suomeen. Yrityksistään huolimatta hän ei saa yhteyttä Moskovaan jääneisiin sukulaisiinsa, isään Otto-Wille Kuusiseen, sisareen ja veljeen. Sen sijaan hän kuulee hermostuttavia huhuja maassa riehuvista puhdistuksista, joita hän ei kuitenkaan halua uskoa.

Suomeen jääneen veljensä Tanelin kautta Hertta tutustuu viulua soittavaan agronomiin Yrjö Leinoon ja ensi hetkistä alkaen pariskunta tuntee vetoa toisiinsa. Leino on tahollaan naimisissa, mutta Hertalle se ei ole ongelma, sillä hän ei usko porvarilliseen avioliittoinstituutioon ja sen sitovuuteen. Hän kantaa itsessään Aleksandra Kollontain lanseeramia ajatuksia uudesta naisesta ja vapaasta liitosta.

Kuusisen ja Leinon rakkaustarina on armottoman ajan ja valtapoliittisten pyyteiden armoilla. Talvisodan ajan he piileskelevät maan alla, mutta jatkosodan lähestyessä virkavallan ote heistä kiristyy. Hertalle tämä tietää turvasäilökomennusta Hämeenlinnan naisvankilassa. Leino puolestaan onnistuu pakenemaan Riihimäen vankilasta ja piileskelemään koko sodan ajan. Sodan vuodet repivät pariskunnan välille kuilun, jota he eivät pysty enää kuromaan umpeen. Päinvastoin kuilu levenee ja syvenee koko ajan huolimatta siitä, että he menevät naimisiin vuonna 1945.

Sodan jälkeen kommunistit nousevat tärkeäksi yhteiskunnalliseksi voimatekijäksi ja Leinolle ja Kuusiselle se tietää tärkeitä positioita. Kuusisesta tulee yksi kommunistien näkyvimmistä ja suosituimmista politiikoista. Leino puolestaan nousee ministeriksi, mutta omassa puolueessaan hän on alusta alkaen persona non grata ja vuoden 1948 alussa hän joutuu painostuksen alla jättämään ministerinpaikkansa. Samalla päättyy myös Kuusisen ja Leinon välinen avioliitto. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus on peittänyt alleen yksityisten ihmisten kohtalot.

Köngäs kertoo Kuusisen ja Leinon tarinan kolmen kertojan, Kuusisen, Leinon ja Etsivän keskuspoliisin entisen päällikön Esko Riekin suulla. Riekin osuus kirjassa alleviivaa ehkä selvimmin sitä, miksi periaatteessa melko tarkasti faktoihin pitäytyvässä fiktiossa on eräitä ongelmia. Köngäs luo tulkinnan, jonka mukaan Leino oli lujasti Riekin talutusnuorassa ja toimi yhtenä EK:n tärkeimmistä vasikoista eli ilmiantajista. Tätä ei nimittäin ole yksikään tutkimus pystynyt todentamaan ja kommunistien toimintaan perehtynyt professori Kimmo Rentola pitää Leinon kavaltajan roolia sangen epäuskottavana, sillä hänen mukaansa asia olisi varmasti tullut jossain vaiheessa ilmi jollain tavalla.

Toisaalta Rentola ei kiellä romaanikirjailijaa kuvittelemasta, että näin olisi tapahtunut, enkä kiellä minäkään, sillä luohan Leinon ja Riekin suhde kirjaan aivan tietynlaisen draamankaaren ja jännitteen ja Riekin kerronnan kautta valottuu myös vastustajan näkemys ajasta, tapahtumista ja niiden luonteesta. Ongelman näen siinä, että tällaisten seikkojen myötä tarinan uskottavuus jossain määrin kärsii ja ryhdyn miettimään muissakin kohdissa toden ja fiktion suhdetta sen sijaan että keskittyisin vain itse tarinaan. Ja kun sitten pilkunnussijaksi on ryhtynyt, niin löytyyhän tarinasta muitakin kohtia, jotka eivät pidä yhtä tapahtuneen kanssa. Esimerkkinä kerrottakoon, miten Köngäs kuvailee poliittisten vankien vapautumista jatkosodan jälkeen ja miten Kuusinen matkustaa Hämeenlinnaan yhdessä tovereidensa, muun muassa Elvi Sinervon, kanssa. Huono juttu on vain se, että Elvi Sinervo oli vapautunut jo aiemmin eikä siten ollut junassa. Pikku juttu, mutta häiritsevä, kun sen tietää.


Näistä nillityksistäni huolimatta pääosin kuitenkin pidin Hertasta ja ahmin sen nopeasti. Köngäs luo nimihenkilöstään herkullisen kuvan, jossa rakkaus, sukupuolisuus ja äitiys kietoutuvat kiehtovasti poliittiseen ja ideologiseen peliin ja miten intohimoisesti Hertta näihin kaikkiin suhtautuu. 

Olen varmasti keskimääräsitä lukijakuntaa paremmin sisällä Kuusisen ja Leinon maailmassa, mutta uskon, että Hertta toimii myös niille lukijoille, joille näiden kahden elämäntarinat eivät ole ennestään tuttuja. Hesarin Antti Majanderin mielestä kirja nousee Köngäksen parhaaksi teokseksi ja minä olen samaa mieltä. Lumiomenan Katjalta löytyy vähän varauksellisempi näkemys kirjasta. 

Köngäksen kirja toimii myös erinomaisena pohjustuksena vuoden lopulla YLE:llä esitettävään, Köngäksen ohjaamaan ja Köngäksen, Leena Virtasen ja Taina Westin käsikirjoittamaan Punainen kolmio -draamasarjaan, jossa myös on keskiössä Kuusisen ja Leinon suhde.