sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kirjamessuviikko alkakoon


Tervehdys pitkästä aikaa!

Ostin kuin ostinkin itselleni asunnon lapsuudenmaisemistani Kauttuan Ruukinpuiston laitamilta. Kyseessä on kaksio vuonna 1945 rakennetusta Alvar Aallon suunnittelmasta tyyppirivitalosta, joita valmistettiin A. Ahlströmin Varkauden tehtaalla ja pystytettiin muiden Ahlströmin tehtaiden alueille, kuten juuri Kauttualle. Asunto on pieni kaksio, joka tarvitsee perusteellisen kasvojen kohotuksen. Vielä ei juuri ole tositoimiin päästy, ainoastaan vähän muovimattoja on saatu revittyä irti, jotta saadaan lautalattiat esille. Etäremontointi on vähän haastavaa, varsinkin kun nyt syksyllä tuntuu olevan niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa, jolloin viikonloppuisinkaan ei ole aikaa. Olen yrittänyt psyykata itseäni, ettei remontin kanssa ole kiire, vaan siihen voi paneutua aina silloin kun aikaa löytyy. Olen kuitenkin sen verran kärsimätön luonne, että rauhallisuuden ylläpitäminen on vaikeaa ja stressi meinaa iskeä.


Ensi viikonloppuna ohjelmassa ovat Helsingin kirjamessut ja ensi kertaa osallistun tapahtumaan kirjailijana. Olen haastateltavana perjantaina Minna Canth -lavalla kello 15.30 ja lauantaina Rosebudin osastolla kello 10.30. Tervetuloa kuuntelemaan ja juttelemaan.

Kirjamessujen muuhun ohjelmaan en ole tällä kertaa etukäteen tutustunut. Torstaina saatan osallistua Kirjanrakastajien bileisiin. Perjantaina ja lauantaina katsastan paikan päällä, mitä ohjelmaa on tarjolla ja suuntaan fiiliksen mukaan eri pisteille. Toivottavasti näkyy myös tuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia.



Syksyn värit ne jaksavat vuosi vuoden jälkeen ihastuttaa! Kuvat ovat kotimaisemista Vantaajoen rannoilta.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Alkavan syksyn tunnelmia



Nyt varmaan voi jo puhua syksystä, kun mennään syyskuun puolivälissä. Onneksi edelleen on saatu nauttia myös lämpimistä, aurinkoisista päivistä, kuten esimerkiksi tänään. Tein pitkän kävelylylenkin Vantaanjoen maisemiin ja nautin syksyisistä tuoksuista ja alkavasta ruskasta. Ja myös siitä auringosta, joka vielä mukavasti lämmitti.


Omaan syksyyni kuuluu muutamia kirjatilaisuuksia, joissa olen esittelemässä kirjoittamaani Elvi Sinervon elämäkertaa. Ensimmäinen näistä on kahvila Berggassa maanantaina 2.10 ja toinen Kansan Arkistossa Aleksis Kiven päivänä. Tervetuloa kuuntelemaan ja juttelemaan, jos olet hoodeilla tuolloin.



Syksyyni tulee suurella todennäköisyydellä kuulumaan myös remontointia. Olen hankkimassa itselleni vapaa-ajan asuntoa paikkakunnalta, jolla vietin lapsuuteni. Ensi viikolla olisi tarkoitus kirjoittaa nimi kauppakirjan alle. Jos ja kun asia realisoituu, kerron asiasta enemmän. Nyt voin vain sanoa, että olen innoissani uudesta projektista, jossa pääsen remppaamaan ja sisustamaan. Olen myös onnellinen, että saan tukikohdan niihin maisemiin, jotka merkitsevät itselleni paljon.


Tietenkin syksyyn tulee kuulumaan paljon myös lukemista. Tänä syksynä tuntuu ilmestyvän paljon mielenkiintoisia kirjoja sekä kaunon että tiedon puolella. Kirjaston varauslistani on jo melko pitkä, toivottavasti eivät kaikki tupsahda syliin samaan aikaan. Tällä hetkellä luennassa on kaksi elämäkerrallista romaania: Asko Jaakonahon Valon juhla ja Raili Mikkasen Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä. Jaakonahon romaanin keskiössä vuoropuhelua käyvät runoilija Katri Vala ja kulttuuripersoona Olavi Paavolainen. Mikkasen kirja puolestaan kertoo yhdestä maailman ensimmäisistä naiskansanedustajista Hilja Liinamaa-Pärssisestä. Keskenään romaanit ovat hyvin erilaisia. Jaakonaho keskittyy päähenkilöidensä tunne-elämän ja ajattelumaailman kuvaamiseen. Ajallisesti romaani keskittyy vuoteen 1942, josta käsin Vala ja Paavolainen tarkastelevat siihenastista elämäänsä ja yhteistä historiaansa. Jaakonahon kieli on kaunista, paikoin jopa runollista. Mikkanen taasen kertoo koruttomasti Hilja Liinamaa-Pärssisen elämäntarinan kehdosta hautaan niin että painopiste on toiminnassa ja ulkoisissa kehyksissä. Molemmat teokset ovat kuitenkin kiinnostavia, vaikka on sanottava, että varsinkin Olavi Paavolainen rupeaa olemaan melko loppuun kaluttu luu, josta on vaikea saada esiin mitään uutta ja mielestäni Jaakonaho onnistuukin luomaan kiinnostavamman kuvan Valasta. Erityispisteet Jaakonaholle siitä, että hän nostaa esiin myös Valan aviomiehen Armas Heikelin, joka monissa Valasta kertovissa teoksissa on sysätty lähes tyystin syrjään.



Seuraavana lukupinossa vuoroaan odottaa Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat. En ole suurin Haahtelan tuotannon fani, mutta romaanin taidemaailmaan keskittyvä aihe kiinnostaa.

Kaunista syksyn jatkoa ja iloisia lukuhetkiä!

torstai 7. syyskuuta 2017

Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas




Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Den svavelgula himlen, suom. Laura Beck). Otava 2017. 459 s.

Minä olen kuten muutkin. Teen kaikkeni peittääkseni huonot puoleni, en pelkästään muilta ihmisiltä vaan myös itseltäni.

Suljin juuri kirjan kannet intensiivisen vuorokauden lukemisen jälkeen ja olin vaikuttunut. Enemmän kuin vaikuttunut, purskahdin itkuun. Jonkinlaiseen haikeaan, nostalgian synnyttämään itkuun. Kirja sanoitti paljon niitä tunteita, joita itse käyn tässä elämänvaiheessa läpi. Itsessä kamppailee samaan aikaan mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus. Kun vielä viisi vuotta sitten ajatusten vaakakuppi kallistui selvästi enemmän nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, on se vähitellen muuttanut suuntaa. Ei vielä niin radikaalisti, että eläisin vain menneisyydessä, tai edes haikailisin sitä, mutta huomaan kuitenkin usein miettiväni lapsuutta ja nuoruutta ja niiden vaikutusta siihen kuka itse olen. Tähän samaan nostalgiabuumiin varmaan liittyy myös se, että olen tekemässä ensimmäistä asuntokauppaani (yksin) ikinä ja olen ostamassa kakkosasuntoa seuduilta, joilla vietin lapsuuteni ja joilta olen ollut poissa jo yli 30 vuotta.

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas sijoittuu Kjell Westö-asteikossani samaan kategoriaan Leijat Helsingin yllä ja Missä kuljimme kerran -romaanien kanssa, mutta tulee kenties vielä enemmän iholle ja puhuttelee suoremmin minua lukijana. Kysymys on ehkä jaetusta sukupolvikokemuksesta, siitä, miten Westö kuvittaa aikaa, jota olemme eläneet ja jota elämme. Kirjan minäkertoja, nimettömäksi jäävä kirjailija ja historianopettaja kertoo elämästään ja suhteestaan lähipiirin ihmisiin. Romaani alkaa nykyhetkestä, mutta sukeltaa pian kertojan lapsuuteen, siihen merkitykselliseen hetkeen, jolloin hän tapaa samanikäisen Alex Rabellin. Alex Rabellista tulee linkki moniin muihin ihmisiin, jotka jättävät jälkensä kertojan elämänpolulle. Kirjailijan katseellaan kertoja kerii auki omaa elämäänsä; hän kommentoi, selittelee, mutkittelee ja välillä jopa kaunistelee omia tekojaan. Romaanin lopussa ympyrä sulkeutuu ja ollaan jälleen nykyhetkessä ja alun vähän mysteerinomaiset tapahtumat saavat selityksensä.

Usealle vuosikymmenelle levittäytyvä romaani on ollut Westön tavaramerkki jo Leijoista alkaen ja voisi kuvitella, että se, ainakin hänen tapauksessaan, olisi jo loppuun kaluttu luu. Tätä vähän pelkäsin, kun aloitin lukemisen. Pelko kuitenkin haihtui lähes saman tien, kun lukeminen imaisi minut mukaansa ja elin Westön luomassa maailmassa täysin palkein, välillä hyväksyvästi nyökytellen, välillä raivostuen ja lopulta liikuttuen. Ja oi, miten taas kerran nautin siitä, miten vahvasti Helsinki hengitti kirjan sivuilla. Olen myös kerta toisensa jälkeen ihastunut siihen, miten kauniisti Westö osaa lopettaa kirjansa, ei tule sellaista antikliimaksia, kuin usein romaania lopetellessa tulee.

Mutta mitä me muistamme, ja mitä oikeastaan rakastamme?

tiistai 5. syyskuuta 2017

Elvi Sinervo: Vuorelle nousu


Elvi Sinervon novellikokoelma Vuorelle nousu. Kertomuksia ja novelleja kymmenen vuoden ajalta on mukana YLE:n Kirjojen Suomi-hankkeeseen kuuluvassa sarjassa 101 kirjaa, jossa tarkoituksena on esitellä yksi kirja jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Sinervon kirja saa toimia vuoden 1948 kirjasadon edustajana. Kirjasta on luvassa tämä minun bloggaukseni sekä televisiossa ja radiossa käydyt keskustelut. Radio-ohjelmassa olen itse mukana, Aamu-tv:ssä vaikutelmiaan kirjasta kertoo kirjailija ja teatteriohjaaja Aino Kivi.

Se, että minun kontolleni sattui juuri Elvi Sinervon kirja, ei ole pelkkää sattumaa. Alun perin minulle arvottiin toinen kirja, mutta kun bloggaaja, jonka piti kirjoittaa Vuorelle noususta oli estynyt, sain kirjoittaa minulle tutusta teoksesta ja kirjailijasta.

Alaotsikkonsa mukaisesti Vuorelle nousu sisältää novelleja 10 vuoden ajalta ja osa niistä on hyvinkin omaelämäkerrallisia. Kokoelma jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen summaa nuoren tytön ja naisen kokemuksia 1930-luvulla. Toisen osan novellit liittyvät sota-aikaan ja monet niistä peilaavat maailmaa poliittisten vankien näkökulmasta. Viimeisen osan novelleissa on siirrytty sodan jälkeiseen aikaan ja niissä pureudutaan voimakkaasti naiseuden ja äitiyden teemoihin.

Useat kirjan novelleista olivat aiemmin ilmestyneet joissakin lehdissä, mutta niminovellin, ja samalla kokoelman laajimman, Elvi kirjoitti varta vasten tätä kokoelmaa varten. Novelli kertoo vasemmistolaisesta intellektuellipariskunnasta, joka sodan aikana on ollut vangittuna poliittisista syistä ja vapauduttuaan molemmat puolisot ovat heittäytyneet puolue- ja järjestötyöhön kaikin voimin. Samalla perhe on kasvanut kahdella lapsella. Nainen joutuu toimimaan koko ajan äärirajoilla, sillä hänen on julkisen työn lisäksi huolehdittava myös perheestä ja lapsista. Perinteiset sukupuoliroolit istuvat tiukassa, vaikka nainen niitä vastaan yrittääkin aika ajoin kapinoida. Kestämättömäksi tilanne muuttuu, kun nainen huomaa olevansa jälleen kerran raskaana. Hän on fyysisesti ja henkisesti loppu ja sen lisäksi uusi tulokas vaikeuttaisi huomattavasti naisen mahdollisuuksia osallistua julkiseen toimintaan. Aviomies on sitä mieltä, että naisen on tehtävä abortti. Naiselle asia ei ole yksinkertainen, vaan hän joutuu pohtimaan asiaa monelta eri puolelta. Laillisen abortin saaminen novellin kirjoittamisaikaan oli vielä erittäin vaikeaa ja siksi aborttiasian nostaminen esiin niin voimakkaasti kuin Sinervo sen novellissaan teki oli harvinaista ja rohkeaa. Ajatus laillisesta abortista kaikkien naisten, ei pelkästään hyväosaisten, oikeutena oli selkeä kannanotto ja vaatimus valtion suuntaan. Naisella oli oltava oikeus osallistua omaa ruumistaan koskeviin päätöksiin, ja häntä oli näissä asioissa kuunneltava sekä yhteiskunnan että perheen tasolla. Novellissa aloite aborttiin tule aviomieheltä, mutta nainen kuitenkin tekee lopullisen päätöksen itse. Hän kipuaa oman kuvitteellisen vuorensa huipulle askel askeleelta ja perille päästyään hän tuntee olevansa valmis astumaan uuteen vaiheeseen elämässään.

Novellissa  "Peikko ja koivu" minäkertoja pohtii taiteilijuutta:

Tiesin, ettei minusta koskaan tulisi suurta yksinkertaista taiteilijaa, jonka kaikki ymmärtäisivät. Mutta aina olisi kuitenkin niitä, jotka aavistaisivat kaipaukseni, joka on niin suuri, että sitä pitää jakaa toisille ihmisille. 

Lopulta Sinervon kaipaus kuitenkin ehtyi, eikä siitä ollut enää jaettavaksi muille. Vuorelle nousu jäi hänen viimeiseksi proosateoksekseen. Sen jälkeen ilmestyi ainoastaan kaksi runokokoelmaa (Oi lintu mustasiipi lennä 1950 ja Neidonkaivo 1956) ja muutamia lehdissä julkaistuja novelleja. 1950-luvun lopulta alkaen Elvi keskittyi oman tuotantonsa sijasta kääntämään kaunokirjallisuutta suomeksi.

Omana aikanaan Elvi Sinervo oli hyvin kiistelty kirjailija. Kiihkeää kommunistia, joka kirjoihinsakin ujutti ideologiaansa, ei ollut aina helppo ymmärtää. Miten on tänä päivänä? Miten Vuorelle nousu puhuttelee nykylukijaa? Mielestäni useat kokoelman novellit ovat säilyttäneet luettavuutensa ja niissä on teemoja, jotka varmasti kiinnostavat myös nykyaikana. Näitä ovat muun muassa toisinajatteluus, köyhyys ja eriarvoisuus sekä perheen ja työn yhteensovittaminen, erityisesti naisen näkökulmasta. Sinervon novellien arvo on myös niiden ajan kuvassa, joka avaa lukijalle varsin terävän kuvan 1930-1940-luvun maailmasta, sen arvoista ja asenteista, tosin usein vallitsevan diskurssin laidoilta. Tärkeä tekijä novellien luettavuudessa on Sinervon täsmällinen kieli, joka ei ajankohdalle tyypillisesti lähde rönsyilemään, vaan pitäytyy lyhyisiin ja täsmällisiin lauseisiin.

Omiksi suosikeikseni kokoelmasta nousivat ensimmäisen osion novellit, joissa Sinervo sukeltaa nuoren tytön ja naisen maailmaan. Näistä olkoon esimerkkinä pieni katkelma novellista "Kipeä kesä":

Päivisin istuin riihen takana varjossa kirja polvella. Olisi pitänyt lukea, oli maahdollisimman pian päästävä itsenäiseksi, elämään. Muurahaiset juoksivat pitkin sääriäni, käsivarsiani, kiitivät kirjanlehden ylitse, yli historiallisten nimien ja vuosilukujen, joiden muistaminen oli ehtona eräänlaisen pääsylipun saamiseen. Riihen varjo venyi pitkäksi ja vinoksi iltapäivätuntien kuluessa. Käteni hikosivat ja jättivät kirjanlehteen jälkensä. Minkälaista oli oikein rakkaus, josta niin paljon kirjoitettiin ja niin paljon puhuttiin.

Suosittelen lämpimästi tarttumaan Sinervon teoksiin ja toivotan avartavia ja mielenkiintoisia lukuhetkiä. 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Syksyn odotuslista


Lupasin julkisesti twitterissä, että en puhu syksystä ennen syyskuuta. Rikon nyt lupaukseni muutamalla päivällä ja koostan pienen tärppilistan syksyn kiinnostavista uutuuksista.

Kaunokirjallisuuden puolella ehdoton luettava on Kjell Westön uutuus Rikinkeltainen taivas. Olen sitä pariin otteeseen käynyt hiplailemassa kirjakaupassa, viimeksi Taiteiden yönä, jolloin Westö oli haastateltavana Suomalaisessa kirjakaupassa, mutta olen kuitenkin malttanut mieleni, sillä se on luvattu hankkia minulle synttärilahjaksi. Onneksi synttärit on jo ensi viikolla. Taiteiden yönä kävin kuuntelemassa myös Heidi Könkään ja Samu Nyströmin keskustelua Villa Kivessä, jossa puheenaiheena oli yksilö ja sisällissota. Köngäksen syksyllä ilmestyvä romaani Sandra sijoittuu sisällissodan aikaan ja odotan sitä kovasti. Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös Kati Tervon Iltalaulaja, jossa hän liikkuu taidemaalari Ellen Thesleffin jalanjäljillä. Asko Jaakonaho on puolestaan valinnut romaaninsa aiheeksi Katri Valan ja Olavi Paavolaisen; Valon juhla myös tbr-listalla. Kotimaisilla siis pääosin mennään, mutta löytyy listaltani myös yksi käännösromaani: Sadie Jonesin Kutsumattomat vieraat.

Kovasti odotan myös usean kirjailijan (muutamia mainitakseni: Minna Rytisalo, Sirpa Kähkönen ja Tuula-Liina Varis) yhteisponnistusta Toinen tuntematon, jossa nykykirjailijat luovat tarinoita Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmojen taakse.

Tietokirjallisuuden puolella kiinnostaa erityisesti Maarit Leskelä-Kärjen elämäkertoja analysoiva teos Toisten elämät. Kiinnostavia elämäkertoja ovat ainakin ennakkoon Hanna-Reetta Schreckin elämäkerta Ellen Thesleffistä Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide sekä Jotaarkka Pennasen elämäkerta isoisästään näyttelijä Aarne Orjatsalosta.

Kirjojen lisäksi syksyyn mahtuu myös mielenkiintoisia kirjallisia tapahtumia kuten huomenna starttaava Tietokirjaviikko ja ensi lauantaina Tampereella pidettävä Työväenkirjallisuuden päivä, jossa myös itse olen mukana puhumassa Elvi Sinervon elämäkerrasta.

Rauhallista sunnuntain jatkoa ja mukavaa tulevaa viikkoa!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Viimeiset kirjalliset kesäaakkoset


Taitaa olla viimeiset hetket kirjoitella kesäaakkosista, jotka ovat vähän jääneet roikkumaan. Lomamoodin vaihtaminen työarkeen aiheutti jälleen kerran pienen kooman, josta pikkuhiljaa yritän heräillä. No, kesäähän elokuu vielä on, vaikka syksy kovasti yrittääkin sitä kampittaa.


X - Villi kortti

Ajattelin käyttää tämän kummallisen kirjaimen hyväkseni "villinä korttina" ja linkata teille muutamia tekstejä, jotka paljastavat, kuinka miehinen elämäkertakirjallisuuden kartta on. Tässä Hesarin jutussa kerrotaan, että elämäkertoja ilmestyy tänä syksynä poikkeuksellisen paljon ja samalla tuodaan esiin elämäkertojen sukupuolittuneisuus. Syksyllä ilmestyy tai on jo ilmestynyt 62 elämäkertaa, joista 56 on kirjoitettu miehistä ja vain kuusi (!) naisista. Erityisesti jutussa kiinnittää huomion Docendon kustantajan Juha Janhosen lausuma, jonka mukaan "naisia, joilla olisi mittava ura ja jotka olisivat laajasti tunnettuja, on huomattavasti vähemmän kuin miehiä." Muun muassa tähän Janhosen lausumaan kiinnittää huomionsa elämäkertoihin perehtynyt kulttuurihistorian dosentti Maarit Leskelä-Kärki kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa. Hänen mukaansa Janhosen näkemys ei pidä paikkaansa. Kyse on ennen kaikkea siitä, keiden katsotaan olevan tarpeeksi arvokkaita kirjoittamisen ja muistamisen kohteina. Leskelä-Kärki heittääkin ilmoille kysymyksen, että onko kustantajien mielestä kuitenkin niin että historialliset naistoimijat eivät kiinnosta tarpeeksi nykylukijoita. Heissä ei toisin sanoen ole tarpeeksi myyntipotentiaalia.


Y - Yle:n 101 kirjaa

Kuinka paljon olette seuranneet YLE:n Kirjojen Suomi -sarjaa? Itse olen kuunnellut esimerkiksi bussimatkoilla ahkerasti 100 vuoden kirjat -radiokeskusteluja, jotka lähes poikkeuksetta ovat olleet erittäin mielenkiintoisia. Erityisesti minua ovat kiinnostaneet vanhemmista kirjoista käydyt keskustelut, esimerkkinä mainittakoon Katri Valan Paluu, Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä ja Pentti Haanpään Noitympyrä. Sain itsekin kunnian olla yhdessä lähetyksessä mukana, kun toimittaja Seppo Puttosen ja kirjailija Aino Kiven kanssa keskustelimme Elvi Sinervon novellikokelmasta Vuorelle nousu. 

Z - Tohtori Zivago

Jo toista kesää perätysten minulla on ollut tavoitteena lukea Boris Pasternakin klassikkoteos Tohtori Zivago, joka löytyy hyllystäni. Näyttää kuitenkin siltä, että lukematta jää. Aloittelin kirjaa muutama viikko sitten, mutta tuskastuin sen älyttömän koukeroiseen kieleen ja mutkikkaisiin lauserakenteisiin. En tiedä johtuuko koukeroisuus käännöksestä (Juhani Konkka 1950-luvun lopulla) vai onko se alkuperäisen teoksen henki, mutta rasittavaa se on. 

Å - Åbo

Tällä viikolla, kun Turku on noussut koko maailman tietoisuuteen karmeiden tapahtumien vuoksi, haluan muistaa kesäistä käyntiäni Turussa ja sen taidemuseossa. Kävimme ystäväni kanssa katsomassa Robert Doisneun valokuvanäyttelyn. Doisneaun kuvissa on sellaista ihmisyyttä, arkipäivän tapahtumia ja tunteita, joiden soisi pysyvän vallitsevina myös nyt, kun viha yrittää väkisin tunkea esiin.

Ä- Ääneen lukeminen

Yksi työni mukavia puolia on se, että saan lukea lapsille ääneen. Joka päivä luetaan ainakin unisatu. Tällä hetkellä luennasa on Vaahteramäen Eemelin kootut metkut. Vuoroaan odottavat muun muassa monet Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat, jotka olivat omien lasteni suosikkeja. 

Ö - Kummallisina öinä

Elvi Sinervo kirjoitti vankilassa ollessaan runon "Kummallisina öinä":

Tulin tänne,
kiersin kehää,
näin naakkojen lennon,
laskin kaukaisen kellon lyönnit
kummallisina öinä,
kun tuuli tohisi
eikä uni tullut.

Minulle yksi ikääntymisen merkki ovat repaleiset yöt. Nukahdan yleensä hyvin, mutta unta ei riitä moneksi tunniksi kerrallaan ja usein nappaan öisin kirjan käteeni hetkeksi ja luen, kunnes alkaa taas väsyttämään. Työaamuina tämä on joskus stressaavaa, kun rupean miettimään, miten paljon aikaa on siihen, että herätyskello jälleen soi.

Hyvää alkavaa viikkoa! Toivokaamme, ettei se heitä eteemme yhtä ikäviä tapahtumia kuin kulunut viikko.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kirja julkaistu




Se on nyt ulkona. Se on nyt vihdoinkin ulkona. Kirjani nimittäin. Viime keskiviikkona istuin kampaajalla, kun sain viestin, että kirja on tullut painosta. Kampaajalta päästyäni suunnistin saman tien Meritullinkadulle Innon toimistoon hakemaan lämpimäistä itselleni. 

Oli mieletön tunne saada kirja käteensä ja nähdä pitkään hellitty unelma toteutuneena. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä heti arkisesti kotiin, vaan suunnistin kirjani kanssa Kappeliin. Juhlistin hetkeä lasillisella kuohuvaa ja selasin ihmetellen kirjani sivuja edestakaisin. Minäkö tämän tosiaan olin kirjoittanut?

Kotona skoolattiin vielä toisen kerran mieheni ja poikani kanssa ja kirja sai pysyä kunniavieraana koko illan.

Tässä tietoa kirjasta.

Loputkin tekijäkappaleet kotiutuivat





sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Anni Kytömäki - Kivitasku


Anni Kytömäki: Kivitasku. Gummerus 2017. 645 s.

Anni Kytömäen Kultarinta oli muutama vuosi sitten vahva lukukokemus ja se muistoissani poimin kirjakaupan hyllystä mukaani Kivitaskun, Kytömäen juuri ilmestyneen romaanin. Kotiin päästyäni aloitin lukemisen saman tien ja jo muutaman sivun jälkeen tiesin, että edessäni olisi taas mahtava lukunautinto. Kultarinta ja Kivitasku ovat eräällä tavalla sisarteoksia ja syntyneet osittain samanaikaisesti. Onko sattumaa, että molemmissa on tismalleen yhtä paljon sivujakin: Kultarinnan tavoin Kivitasku on tuhti lukupaketti.

Kivitasku on pikkulintu, joka pesii muun muassa kiviröykkiöissä ja joskus sitä on kutsuttu kansanomaisesti rauniorastaaksi. Kivillä ja kallioilla on vahva rooli Kytömäen romaanissa, ne ovat romaanin keskeisiä tapahtumapaikkoja ja myös ihmisen hyväksi käyttämää materiaalia. Kytömäki kertoo saaneensa idean romaaniin tutustuessaan Astuvansalmen kalliomaalauksiin Ristiinassa Etelä-Savossa, jonne myös romaanin tapahtumat pääosin sijoittuvat.

Ilta-auringon valo törmää kasvoihimme. Siristämme silmiämme kohti kalliota aukion toisella laidalla. Kukkula on harmaa ja paljas, puut on kaadettu sen laelta ja kyljiltä ja juurakot kangettu sijoiltaan. Jopa sammalet ja jäkälät on riisuttu kallion yltä, ne lojuvat ympäri aukiota kuin haaksirikot lautat.
Kallio kyyristelee pyöreänä keränä kuin alastomuuttaan peitellen. Ymmärrämme sen odottavan meitä. Sen kupeesta on kiilattu irti jo yksi suuri lohkare, suorakulmion muotoinen paasi joka makaa tantereella kallion edessä. Miehet huokaavat etukäteen väsymyksestä.
Sitten pilvi huputtaa auringon. Joukkiomme kohahataa. Joku alkaa mutista rukousta.
Paaden alta paljastuneesta seinämästä meitä tuijottavat sadat mustat silmät. (K. s. 101)

Kivitasku on sukupolviromaani, joka kattaa seitsemän sukupolven kohtalot 1850-luvulta tähän päivään ja samalla se luo kuvaa modernisoituvasta Suomesta. Aiempien vuosisatojen ihmisen ja luonnon välinen symbioosi rikkoutuu vähitellen ja muinaiset uskomukset ja tavat saavat antaa tilaa tieteen ja tekniikan saavutusten edessä. Läheskään aina nämä saavutukset eivät ole hyväksi sen paremmin ihmiselle kuin luonnollekaan. Tarina kerrotaan pääasiassa kolmen eri aikoina eläneen henkilön, Helenan, Sergein ja Vekan kautta. Romaanin kronologinen rakenne on rikottu ja vuorotellen ääneen pääsevien kertojien kautta kuva tapahtumista sekä ihmisistä ja heidän keskinäisistä yhteyksistään täydentyy ja selkiintyy. Tarinan vähittäinen avautuminen tekee kirjasta koukuttavan, eikä sitä malttaisi laskea käsistään.

Gummeruksen haastattelussa Kytömäki toteaa, että hänestä on helpompaa kirjoittaa menneisyydestä kuin nykyhetkestä, sillä nykyajan kuvauksesta tulee helposti epäuskottavaa. Mielestäni Kytömäki on onnistunut hienosti tässä haasteelliseksi kokemassaan tehtävässä ja nykyajan kuvaus on onnistunutta aivan samoin kuin romaanin menneisyyteen sijoittuvat jaksot. Veka henkilöhahmona on romaanin kiinnostavin ja ainakin itse koin melkoisen yllätyksen häneen liittyen romaanin loppupuolella.

Tarinan kulkua en halua tässä käsitellä, sillä pelkään, että pienetkin etukäteisvihjeet saattaisivat, jos ei nyt pilata, niin ainakin himmentää tulevien lukijoiden löytämisen iloa ja lukukokemusta. Suosittelen lämpimästi, ottakaa itse selvää ja uppoutukaan Kytömäen luomaan maailmaan.

Parasta Kivitaskussa on juuri tarinan kerroksellisuus ja yllätyksellisyys. Myös Kytömäen kieli on kaunista, mutta ei liian koukeroista tai itsetarkoituksellista, kuten joissakin nykyajan romaaneissa saattaa olla. Seikka, joka minua ärsyttää kohtuullisen paljon.

Kivitaskulle on helppo ennustaa samanlaista voittokulkua kuin Kultarinnalle ja tuskinpa olen kovin väärässä, jos povaan sille myös ehdokkuutta Finlandia-palkinto -mittelöissä. 

torstai 27. heinäkuuta 2017

Lisää kirjallisia kesäaakkosia: Q-W ja kuvia Fiskarsista


Aakkossarja jatkuu. Edelliset postausket täällä ja täällä. Täällä aakkosten loppupäässä on vähän haasteellisempia kirjaimia, mutta eiköhän niihin jotain keksitä.


Q - Quite a lot

Kaikki kirjahullut tietävät, miten kirjoja vaan kerääntyy kerääntymistään ja vihdoin ollaan tilanteessa, että mikään säilytystila ei enää riitä. Itse olen taas kerran siinä vaiheessa (vaikka olen yrittänyt hillitä kirjojen ostoa), että pitää miettiä kirjojen laittoa kiertoon tai uuden hyllyn hankintaa. Olen sillä tavalla pedantti, että haluan kirjojeni majailevan säällisesti hyllyssä eikä epämääräisinä kasoina siellä täällä. Luultavasti päädyn karsintaan, sillä juuri tällä hetkellä meille ei mahdu uutta hyllyä mihinkään. Muutaman vuoden sisällä tilanne saattaa muuttua, kun lapset muuttavat kotoa ja saan toivottavasti omistaa yhden huoneen pelkille kirjoille ja lukemiselle eli saan vihdoin toteuttaa kauan toivomani kirjaston.


R - Runot

Olen aina ollut huono lukemaan runoja ja olen usein toivonut parannusta asiaan. Mitään parannusta ei tietenkään synny, jollen aktiivisesti ota runokirjoja käteen ja ala lukemaan. Elvi Sinervon elämäkertaa kirjoittaessa jouduin tai sain lukea runoja paljonkin ja silloin tuntui, että ehkä minussa sittenkin piilee myös runonlukija ja voisin laajentaa harrastustani myös uusiin tuttavuuksiin. Ikävä kyllä näin ei ole tapahtunut, vaikka seurasin jonkin verran jopa blogistaniassa käynnissä ollutta runohaastetta (muistaakseni Ompun lanseeraama) toiveena uusien tuttavuuksien löytyminen. Proosa ja elämäkerrat ovat taas kerran jyränneet runouden.


S - Sataa, sataa ropisee

Tämän kesän kestopuheenaihe on eittämättä ollut vallitsevat sääolosuhteet. Pohjoisessa Euroopassa on ollut koleaa ja sateista ja Etelä-Euroopassa puolestaan ennätyslämmintä ja kuivaa. Juuri uutisista kuulin, että Roomassa joudutaan kenties säännöstelemään vettä, jos ei säässä tapahdu muutosta. Suihkulähteet ovat jo kaikki pysäytetty, joten esimerkiksi Fontana di Trevillä turistit joutuvat vain kuvittelemaan, miltä se näyttäisi toimiessaan. Olen itsekin manannut monesti Suomen kesän oikukkuutta, mutta jos olisi pakko valita jatkuvat neljääkymppiä hätyyttelevät helteet vai Suomen kesän vaihtelevat olosuhteet, valitsisin ilman muuta kotoisen kesän. Kaikesta huolimatta. En kestä kuumuutta kovin hyvin ja voisin kuvitella, että helteisissä olosuhteissa valittaisin paljon enemmän kuin sateen rummuttaessa kattoa kolmatta päivää peräkkäin. Silloin voi edes lukea, helteellä en jaksaisi.


T - Tallinna

Ensi maanantaina reissataan tyttären kanssa Tallinnaan päiväristeilylle ja minulla on toiveena, että ehdittäisiin pistäytymään virolaisen kirjailijan A.H. Tammsaaren kotimuseossa Kadriorgin alueella. Luin keväällä Juhani Salokanteleen elämäkerran Nuoren Viron omatunto. Kansalliskirjailija A.H. Tammsaare. Tammsaare on virolaisille vähän kuin Väinö Linna suomalaisille ja hänen viisiosainen romaanisarjansa Totuus ja oikeus valottaa Viron historiaa samaan tapaan kuin Linnan Pohjantähti -trilogia. Jos museo-vierailu ei tällä kertaa onnistu, niin onhan minulla siinä hyvä syy matkustaa uudelleen Tallinnaan mahdollisimman pian.

U - Ulkona lukeminen

Kesän yksi suuri iloja on ulkona lukeminen (tänä kesänä tosin vähäisessä määrin). On ihanaa napata kirja kassiin, hypätä pyöränselkään ja hurauttaa johonkin kivaa paikkaan lukemaan. Voi myös ottaa kirjan mukaan ja suunnistaa mukavalle terassille ja ottaa vaikkapa kirjan aveciksi lasillinen raikasta roseviiniä. Omalla terassillakin voi lukea sohvalla pötkötellen ja välillä voi hipsutella pakastimelle jäätelövarkaisiin.


V - Valomerkki

Heräsin vasta muutama päivä sitten siihen, että Anna-Leena Härköseltä on ilmestynyt uusi kirja nimeltään Valomerkki. Kirjakaupassa punnitsin sen ja Anni Kytömäen uuden romaanin Kivitaskun välillä ja valitsin Kytömäen uutuuden. Valomerkkiä päätin metsästää kirjastosta. Niin oli päättänyt moni muukin, sillä jonossa on yli 1200 ihmistä. En ole aiemmin moisessa varausjonossa ollut. Mitenkähän kauan kestää, että saan kirjan luettavakseni?

W - tWitter

Pienen mukailun avulla löydettiin W:llekin sopiva siältö. Olen tänä kesänä innostunut twitteristä ja käyn päivittäin seuraamassa erinäisiä twitteridebatteja ja välillä tviittailen itsekin. Suosikkit tviittajani ovat Tommi Kinnunen ja Kaarina Hazard, molemmat hauskoja verbaalikkoja.



Kuvat ovat tällä kertaa Fiskarsista, jonne teimme pienen päiväretken viime lauantaina. Kuten kuvista näkee, on poutapäiviäkin ollut. 

torstai 20. heinäkuuta 2017

Kirjalliset kesäaakkoset jatkuu

Viime viikolla julkaisin ensimmäisen osan kirjallisista kesäaakkosista ja nyt on toisen osan vuoron. Tällä kertaa käsittelyssä ovat kirjaimet I-P. 

I - Ilosaarirock

Varsinaiset aktiiviset festarivuodet ovat minulla jo kaukana takanapäin, mutta tänä kesänä halusin tunkea nuorempieni joukkoon, sillä suuresti fanittamani Ultra Bra teki kolme comeback-keikkaa, yhden Seinäjoella Provinssissa, toisen Ruisrockissa ja kolmannen Joensuussa Ilosaarirockissa. Joensuu valikoitui meidän kohteeksemme, sillä siellä pääsimme sukulaismajoitukseen ja saimme heistä festarikavereita. Keskitimme voimamme sunnuntaille, jolloin UB esiintyi illan pääesiintyjänä. Päivän aikana kävimme kuuntelemassa muun muassa J. Karjalaista, Vesalaa ja brittiläistä soulmiestä Rag' n' Bone Mania, joka sivumennen sanoen oli loistava. Loistava oli myös UB ja oli mahtavaa laulaa tuhansien muiden fanien kanssa bändin biisejä, jotka monet osaan edelleen ulkoa. Ilta huipentui upeaan ilotulitukseen. 

Joensuusta
J - Jane Austen

Tästä Helsingin Sanomien jutusta sain 18.7. lukea, että Jane Austenin kuolemasta tuli samana päivänä kuluneeksi 200 vuotta. Juhlan kunniaksi Englannin keskuspankki lanseeraa syyskuussa uuden 10 punnan setelin, johon tulee Austenin kuva ja teksti Ylpeydestä ja ennakkoluulosta: "Totta totisesti ei ole suurempaa nautintoa kuin lukeminen". Minun on tunnustettava, että olen lukenut melko huonosti Austenia, tutumpia ovat erilaiset filmatisoinnit hänen teoksistaan. Ehkä pitäisi ottaa opiksi tuosta seteliin tulevasta sitaatista ja tarttua Austenin romaaneihin, joita kyllä hyllystäni löytyy. Ehkä jo tänä kesänä.

K- Katja Kallio

Sain juuri kirjastosta luettavaksi Katja Kallion uusimman romaanin. Aloittelen sitä mielenkiinnolla, vaikka hänen edellinen kirjansa Säkenöivät hetket ei kovin kovaa kolahtanutkaan. Uusi kirja, uusi mahdollisuus.

Tampereella Pyhäjärven rannoilla.
L - Leino Eino

Sain äitienpäivälahjaksi Panu Rajalan kirjoittaman elämäkerran Virvatuuli - Eino Leinon elämä. Opus on paksu ja perusteellinen, vaikka jonkinlainen kiire sen sivuilta kyllä paistaa. Leinon elämä oli niin moniaalle kurottuva ja hänen tuotantonsa niin laaja, että sen läpikäymiseen ja sulattelemiseen olisi ilmeisesti tarvittu enemmän aikaa, mitä Rajalalla oli käytettävissään. Vähän myös ihmetyttää, miksi taas kerran Leinon elämää pöyhitään. Ilmeisesti Suomen juhlavuodella on oma merkityksensä tässä. Rajalakin myöntää aikaisempien Leino-tulkintojen korkean pinon, mutta uskoo, että "Leinossa riittää käänneltävää" ja että hän itse pystyy tuomaan jotain uutta vallitsevaan kuvaan, sekä tuotannon tarkasteluun että elämänvaiheiden kuvaamiseen. Aiemmin muun muassa Hannu Mäkelän Leino-tulkintoja lukeneena en suuria ahaa-elämyksiä saanut, mutta voihan olla, että uusi elämäkerta innostaa nuorempaa väkeä, jolle Leino ja hänen tuotantonsa on tuntemattomampaa, tutustumaan Leinon mittavaan elämäntyöhön.

Raumalla kiersimme Äyhönjärven lenkin.
M - Mila Teräs 

Mila Teräksen romaani Helene Schjerfbeckin elämästä on kaunis pitkittäisleikkaus intohimoisesti maalaamiseen suhtautuneesta taiteilijattaresta. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta ja Teräksen tavasta kuvata Schjerfbeckiä taiteentekemisen läpi. Romaani yllätti minut kaiken kaikkiaan positiivisesti, sillä kuten Leino, myös Schjerfbeck on melko koko lailla kaluttu läpi, mutta Teräs onnistuu puhaltamaan hengen kohteeseensa. Pieni lainaus kirjasta:

"Kun lukee, se on melkein kuin tapaisi ihmisiä ja saisi seurata heidän vaiheitaan. Eläytyessään toisten elämään voi hetken tuntea onnea. Romaanihenkilöiden seurassa voi pohtia elämää ja taidetta.

Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen"

Äyhönjärven auringonlaskua
N - Niskavuori

Viime perjantaina olimme Tampereella Pyynikin kesäteatterissa katsomassa Hella Wuolijoen näytelmän Niskavuoren nuori emäntä, jonka ohjaaja Miika Muranen on muokannut musikaaliksi. Perinteinen hämäläinen talonpoikaistarina soveltui loistavasti Pyynikin harjumaisemiin ja musikaali toi siihen uutta tuoreutta. Viihdyimme erinomaisesti ja sääkin suosi. 

Pyynikin kulisseissa innokas näyttelijäkokelas.

Malviinan mökki Pyynikillä

O - Oulunkylän kirjasto

Yksi sadekesän hyvistä puolista on se, että ehtii lukemaan enemmän ja välillä voi poiketa kirjastoon haahuilemaan hyllyjen väliin ja lukemaan naisten hömppälehtiä. Oulunkylän kirjasto on mukavan viihtyisä ja vähän jopa olohuonemainen sohvaryhmineen. Ehdottomasti Helsingin kirjastojen aatelia.

Äyhönjärveltä
 P - Perilliset

Ei kesää ilman koukuttavaa TV-sarjaa. Tämän kesän sarjani on tanskalainen Perilliset, jonka kolmas kausi parhaillaan pyörii Ylen Teema & Fem -kanavalla. Sarja kertoo Gronnegaardin sisarusten Emilin, Gron, Signen ja Thomasin elämänvalinnoista, kriiseistä, ja keskinäisistä välienselvittelyistä. Kolmannen kauden pakan sekoittajana toimii nuorten radikaali taiteilijaryhmä, johon Thomasin tytär Hannah on sekaantunut. 

Edelleen Äyhönjärveltä


Tässä tämän kertaiset aakkoset. Kuvat ovat reissuiltamme Tampereelle, Joensuuhun ja Raumalle. Kuten huomaatte, oli vesielementti kovaa valuuttaa kuvauskohteena. 

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kirjalliset kesäaakkoset


Kirjallisten kesäaakkosteni tarkoitus on kertoa lyhyesti, mitä kirjallista kesääni kuuluu, esimerkiksi mitä olen lukenut, mitä kenties olen lukemassa tai mitä suunnittelen lukevani. Ehkä jotain muutakin, ihan sen mukaan mitä mieleen sattuu juolahtamaan.

Tänään käsittelyssä aakkoset A-H.



A - Aino Kallas

Aino Kallaksen päiväkirjat olivat pitkään kesieni suosikkilukemistoa, joihin palasin kesä toisen jälkeen. Nyt en ole niitä moneen vuoteen enää lukenut, mutta luin keväällä Silja Vuorikurun erittäin pätevän elämäkerran Aino Kallas. Maailma sydämessä, jota voin suositella kaikille Kallaksesta, hänen tuotannostaan ja elämänvaiheistaan kiinnostuneille.


B - Simone de Beauvoir

Löysin viime syksynä kirjamessuilta Simone de Beauvoirin omaelämäkerrallisen sarjan, jonka olen lukenut joskus hamassa nuoruudessa ja jonka vasta nyt sain haalittua omaan hyllyyni. Tarkoitus olisi lukea kaikki sarjan kirjat uudelleen ja ensimmäistä osaa, Perhetytön muistelmat, olen jo aloitellut, mutta aina on joku "kiirellisempi" tapaus kiilannut edelle, joten kovin pitkälle en vielä ole päässyt.


C - Chris Cleave

Löysin kirja-alesta Chris Cleaven kirjan Sodassa ja rakkaudessa, joka takakansitekstin perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta ja muistelen, että kirjablogeissakin sitä on kehuttu. Ensimmäinen Cleaveni kaiken kaikkiaan.


D - Daniel Stein

Samasta alesta kuin edellisen, löysin myös Ljudmila Ulitskajan uusimman suomennetun kirjan Daniel Stein. Se oli myös saatava omaan hyllyyn, jossa ennestään majailevat jo kaikki aikaisemmin suomennetut Ulitskajan teokset. Ulitskaja on yksi ehdottomia lemppareitani nykykirjailijoista ja alun perusteella Daniel Stein kuuluu samaan hienoon sarjaan kuin Medeia ja hänen lapsensa sekä Vihreän teltan alla.


E - Elvi Sinervo

Elvi ei jätä minua rauhaan kesälläkään, vaikka elämäkertani Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä onkin jo painossa. Huomaan yhä usein miettiväni Elviä ja hänen elämäänsä ja hänen runokirjansa ovat pinossa pöydälläni ja luen niistä runon silloin, toisen tällöin sen mukaan mikä juuri sillä hetkellä on syystä tai toisesta mielessä.


F - Frederic Chopin

Taannoisella Mallorcan matkallamme kävimme pienessä Valldemossan kylässä, jossa kirjailija George Sand ja säveltäjä Frederic Chopin asuivat yhden talvikauden paikallisessa luostarissa töitä tehden ja toisiaan rakastaen. Heidän tarinansa alkoi kovasti kiinnostaa minua ja kotiin tultuani lainasin kirjastosta muutamia asiaa valaisevia kirjoja. Kunhan saan niistä ainakin jonkin luettua, teen teille postauksen Valldemossasta.


G - George Sand

Edelliseen liittyen alkoi minua kiinnostaa myös ranskalaisen kirjailijan George Sandin, joka oikealta nimeltään oli Aurore Dupin (1804-1876), tuotanto. Kirjastosta otin luettavakseni romaanin Taitelijattaren tarina. Katsotaan, saanko sen luettua. Sand oli omana aikanaan poikkeuksellinen nainen, joka elätti itsensä kirjailijana ja hämmensi kanssaihmisiään rakkauselämällään.


H - Jenni Haukio

Sain keväällä anopiltani lahjaksi Jenni Haukion kokoaman runoantologian, jota olen myös lueskellut hiljakseen, vähän tunnelmien mukaan runoja etsien. Iloinen olen siitä, että Elvi Sinervoltakin on kokoelmaan valittu yksi runo nimeltään "Elokuu 1945", joka vie ajatukset toisen maailmansodan lopputapahtumiin Japanissa ja niiden jälkeen koittaneeseen rauhaan. Ote runosta, sen alusta:

Katso poikani,
elokuun taivaan tummuessa syttyvät tähdet
onnellisen maan ylle.

Kun olet vanha eikä minua enää ole,
muista tätä ihmeellistä iltaa.
Muista metsän hiljaisuus majamme ympärillä,
yölinnun huuto
ja sirkkojen unettava sirinä.

Innostukseni aakkosiin lähti Ja kaikkea muuta -blogin kesäaakkosista, mutta muunsin vähän ideaa. Kiitos Minna innoituksesta.

Kuvat ovat taannoiselta Palman matkaltamme :)


torstai 6. heinäkuuta 2017

Runon ja suven päivänä


Voi näitä meidän Suomen kesäsäitä. Ei ole pahemmin helle hellinnyt, eikä taida juuri parempaa olla näköpiirissäkään. En edes välttämättä kaipaa ihan hellesäitä, mutta olisi kiva, että olisi edes vähän lämpimämpää, ettei tarvitsisi hanskoja kaivaa pyöräretkelle lähtiessä. No, näillä on pakko mennä, ei auta valitus tähän asiaa, Eikä kai kovin moneen muuhunkaan asiaan.

Onneksi on kuitenkin loma, ja tällä kertaa ihan todellinen loma. Kirja meinaan on valmis ja menossa painoon. Elokuussa voitte alkaa tarkkailemaan kirjakaupan hyllyjä sillä silmällä, sillä silloin pitäisi kirjani Yhä katselen pilviä. Elvi Sinervon elämä olla kaupoissa. Täältä Innon syksyn katalogista sivulta 18 löytyy esittely kirjasta. Nyt kun projekti on ohi, niin omat tunnetilat ovat moninaiset. Olen helpottunut, iloinen ja ylpeä ja samaan aikaan jännittää ja pelottaa kirjan saama vastaanotto.

Elvi Sinervon novellikokoelma Vuorelle nousu vuodelta 1948 on yksi niistä kirjoista, jotka Seppo Puttonen ja Nadja Nowak valitsivat sarjaansa 101 kirjaa. Tämän vuoden helmikuussa olin keskustelemassa kirjasta Seppo Puttosen ja kirjailija Aino Kiven kanssa ja keskustelu on nyt kuultavissa Yle Areenasta.

Tänään vietetään Eino Leinon syntymäpäivän kunniaksi joka vuotista runon ja suven päivää. Olisiko tänään hyvä päivä lukea loppuun Panu Rajalan elämäkerta Leinosta Virvatuli. Eino Leinon elämä. Jos olet Helsingissä voit osallistua muutaman kirjabloggaajan masinoimaan Runokävelyyn. Päivän ja runon kunniaksi pieni osa Elvi Sinervon runosta "Maammo Runontekijä viisaan neidon kaivolla"

Silti valehtelisin, jos sanoisin,
              että en rakasta elämää.
Ahnaammin kuin ennen riipun siinä kiinni.
Kuin saituri rahojaan varjelen jokaista päivääni
                   ja aamulla ajattelen: vielä yksi!
Jalkani kiittävät astuessaan auringon
             lämmittämään multaan.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Muutamia vinkkejä Palmaan menijöille

Plaza Mayor, Palman sydän


Kun keväällä mietimme, mitä haluaisimme lomalta, tuli listasta aika pitkä: auringonpaistetta, lämpöä, merta, kaupunkikulttuuria, historiallisia tai muuten mielenkiintoisia käyntikohteita, hyvää ruokaa ja shoppailumahdollisuuksia. Pelkkä rantaloma ei houkutellut, toisaalta kaupunkilomakin tuntui liialta suorittamiselta pitkän ja uuvuttavan kevään jälkeen. Jossain vaiheessa mieleen tuli Palma, jossa olimme joskus lasten kanssa käyneet päivän reissulla lomaillessamme toisella puolella saarta. Silloin olimme ajatelleet, että olisipa kiva tulla joskus uudelleen ajan kanssa. Tämä nousi lomatuumailujen aikana mieleen ja yhtäkkiä huomasimme, että olimme varanneet loman Palmasta.

Mitä Palmassa sitten kannattaa tehdä, missä käydä ja mitä syödä?

Palmassa kannattaa ehdottomasti kuljeskella pitkin vanhan kaupungin kujia, rauhassa historiaa sisäänsä imien. Elämääkin näiltä kaduilta löytyy, sillä Plaza Mayorin ympäriltä sijaitsevat suositut ostoskadut kansainvälisine liikkeineen. Suosittelen myös tutustumista Santa Catalinan kaupunginosaan, joka toi meille mieleen Helsingin itäisen kantakaupungin kauppahalleineen, pienine tredikkäine ravintoloineen ja kahviloineen sekä värikkäine taloineen, eräänlainen Palman hipsterikaupunginosa siis. Santa Catalinassa kannattaa katsastaa ainakin eläväinen kauppahalli, käydä juomassa aamukahvit kirjallisessa, ainakin nimensä puolesta, La Madeleine de Proust -kahvilassa sekä ihailla näköalaa ja siemailla Palman parasta mojitoa Sky bar Cuban kattoterassilla.





Palman vanhassa kaungissa kannatta vieraille tietenkin Palman hulppeassa katedraalissa, joka tunnetaan La Seun nimellä. Katedraalin rakennustyöt veivät lähes 300 vuotta ja valmiiksi se saatiin 1600-luvun alussa. Erityisesti ihailin rakennuksen mielettömän kauniita värillisiä ikkunaruutuja, joiden läpi valo heijastui todella kauniisti tehden kirkosta lähes satumaisen. Kannattaa etukäteen tsekata aukioloajat, sillä kirkko toimii edelleen myös jumalanpalvelusten pitopaikkana ja messujen aikaan kirkkoon ei turisteilla ole asiaa.

Toinen mielenkiintoinen pistäytymispaikka on vanhan arabialaisen kylpylän rauniot, Banys Arabs, hiljaisella sivukujalla, kaupungin hälyltä suojassa. Kylpylä on ainut jäljelle jäänyt muisto saarta noin tuhat vuotta sitten vallottaneista muslimeista. Parasta kylpylässä on sen rehevä puutarha, jossa on kukkaistutuksia ja hedelmäpuita varjoa tuomassa. Puutarhaan on aseteltu muutamia pöytiä ja tuoleja, joille kävelystä väsynyt matkailija saattoi istahtaa leputtamaan jalkojaan.






Käymisen arvoinen kohde on myös Bellverin linna korkealla kukkulalla noin kolme kilometriä Palman keskustasta. Paikalle pääsee monin eri tavoin, esimerkiksi paikallisbussilla tai hop-on-hop-off-bussilla. Me olimme niin reippaita, että kävelimme linnalle. Matka taittui Santa Catalinan kautta Palman rantakadulle, josta noustiin pikkukatuja pitkin ylöspäin ja viimein kiivettiin vielä noin 500 porrasta (juu, laskin ne) itse linnalle. Linna sinällään on melko simppeli sisutukseltaan, mutta näköalat sieltä ovat uskomattomat, joten käynti kannattaa.







Muutama vinkki ruokailuun. Välimerellä kun ollaan, niin ruokavaliossa ovat meren hedelmät hyvin edustettuina. Kannattaa käydä ainakin venesatamassa oleva Pesquerossa, jonka kala- ja äyriäisruuat olivat huippuja. Illallisen aikaan sai syömisen lomassa seurata, kun kalastusalukset tekivät lähtöä hakemaa lisää tuoretta syötävää. Toinen mainio kohde, jossa kävimme kahteen otteeseen on vanhassa kaupungissa sijaitseva trendikäs Ombu, jonka jaettaviksi tarkoitetut tapas-annokset olivat innotatiivisia ja veivät kielen mennessään. Ainakin illalliselle ei kannata koittaa ilman pöytävarausta. Sitten on vielä mainittava Burger LAB, jonka mare burger oli kerrassaan maistuva. Pakko oli tännekin palata uudelleen. Kirjanrakastajan, varsinkin jos osaa espanjaa, kannattaa pistäytyä myös La Biblioteca de Babel -kirjakaupassa, jonka yhteydessä on myös pieni kahvila ja viinbaari.


Puistokatu, jolta löytyy Burger LABin terassi ja jonka päässä sijaitsee Ombu
Tässä nyt muutamia vinkkejä Palmaan menijöille. Meille Palma tarjosi sekä hengen että ruumiin ravintoa monipuolisella tavalla, juuri sitä, mitä olimme lähteet etsimään.