tiistai 5. syyskuuta 2017

Elvi Sinervo: Vuorelle nousu


Elvi Sinervon novellikokoelma Vuorelle nousu. Kertomuksia ja novelleja kymmenen vuoden ajalta on mukana YLE:n Kirjojen Suomi-hankkeeseen kuuluvassa sarjassa 101 kirjaa, jossa tarkoituksena on esitellä yksi kirja jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Sinervon kirja saa toimia vuoden 1948 kirjasadon edustajana. Kirjasta on luvassa tämä minun bloggaukseni sekä televisiossa ja radiossa käydyt keskustelut. Radio-ohjelmassa olen itse mukana, Aamu-tv:ssä vaikutelmiaan kirjasta kertoo kirjailija ja teatteriohjaaja Aino Kivi.

Se, että minun kontolleni sattui juuri Elvi Sinervon kirja, ei ole pelkkää sattumaa. Alun perin minulle arvottiin toinen kirja, mutta kun bloggaaja, jonka piti kirjoittaa Vuorelle noususta oli estynyt, sain kirjoittaa minulle tutusta teoksesta ja kirjailijasta.

Alaotsikkonsa mukaisesti Vuorelle nousu sisältää novelleja 10 vuoden ajalta ja osa niistä on hyvinkin omaelämäkerrallisia. Kokoelma jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen summaa nuoren tytön ja naisen kokemuksia 1930-luvulla. Toisen osan novellit liittyvät sota-aikaan ja monet niistä peilaavat maailmaa poliittisten vankien näkökulmasta. Viimeisen osan novelleissa on siirrytty sodan jälkeiseen aikaan ja niissä pureudutaan voimakkaasti naiseuden ja äitiyden teemoihin.

Useat kirjan novelleista olivat aiemmin ilmestyneet joissakin lehdissä, mutta niminovellin, ja samalla kokoelman laajimman, Elvi kirjoitti varta vasten tätä kokoelmaa varten. Novelli kertoo vasemmistolaisesta intellektuellipariskunnasta, joka sodan aikana on ollut vangittuna poliittisista syistä ja vapauduttuaan molemmat puolisot ovat heittäytyneet puolue- ja järjestötyöhön kaikin voimin. Samalla perhe on kasvanut kahdella lapsella. Nainen joutuu toimimaan koko ajan äärirajoilla, sillä hänen on julkisen työn lisäksi huolehdittava myös perheestä ja lapsista. Perinteiset sukupuoliroolit istuvat tiukassa, vaikka nainen niitä vastaan yrittääkin aika ajoin kapinoida. Kestämättömäksi tilanne muuttuu, kun nainen huomaa olevansa jälleen kerran raskaana. Hän on fyysisesti ja henkisesti loppu ja sen lisäksi uusi tulokas vaikeuttaisi huomattavasti naisen mahdollisuuksia osallistua julkiseen toimintaan. Aviomies on sitä mieltä, että naisen on tehtävä abortti. Naiselle asia ei ole yksinkertainen, vaan hän joutuu pohtimaan asiaa monelta eri puolelta. Laillisen abortin saaminen novellin kirjoittamisaikaan oli vielä erittäin vaikeaa ja siksi aborttiasian nostaminen esiin niin voimakkaasti kuin Sinervo sen novellissaan teki oli harvinaista ja rohkeaa. Ajatus laillisesta abortista kaikkien naisten, ei pelkästään hyväosaisten, oikeutena oli selkeä kannanotto ja vaatimus valtion suuntaan. Naisella oli oltava oikeus osallistua omaa ruumistaan koskeviin päätöksiin, ja häntä oli näissä asioissa kuunneltava sekä yhteiskunnan että perheen tasolla. Novellissa aloite aborttiin tule aviomieheltä, mutta nainen kuitenkin tekee lopullisen päätöksen itse. Hän kipuaa oman kuvitteellisen vuorensa huipulle askel askeleelta ja perille päästyään hän tuntee olevansa valmis astumaan uuteen vaiheeseen elämässään.

Novellissa  "Peikko ja koivu" minäkertoja pohtii taiteilijuutta:

Tiesin, ettei minusta koskaan tulisi suurta yksinkertaista taiteilijaa, jonka kaikki ymmärtäisivät. Mutta aina olisi kuitenkin niitä, jotka aavistaisivat kaipaukseni, joka on niin suuri, että sitä pitää jakaa toisille ihmisille. 

Lopulta Sinervon kaipaus kuitenkin ehtyi, eikä siitä ollut enää jaettavaksi muille. Vuorelle nousu jäi hänen viimeiseksi proosateoksekseen. Sen jälkeen ilmestyi ainoastaan kaksi runokokoelmaa (Oi lintu mustasiipi lennä 1950 ja Neidonkaivo 1956) ja muutamia lehdissä julkaistuja novelleja. 1950-luvun lopulta alkaen Elvi keskittyi oman tuotantonsa sijasta kääntämään kaunokirjallisuutta suomeksi.

Omana aikanaan Elvi Sinervo oli hyvin kiistelty kirjailija. Kiihkeää kommunistia, joka kirjoihinsakin ujutti ideologiaansa, ei ollut aina helppo ymmärtää. Miten on tänä päivänä? Miten Vuorelle nousu puhuttelee nykylukijaa? Mielestäni useat kokoelman novellit ovat säilyttäneet luettavuutensa ja niissä on teemoja, jotka varmasti kiinnostavat myös nykyaikana. Näitä ovat muun muassa toisinajatteluus, köyhyys ja eriarvoisuus sekä perheen ja työn yhteensovittaminen, erityisesti naisen näkökulmasta. Sinervon novellien arvo on myös niiden ajan kuvassa, joka avaa lukijalle varsin terävän kuvan 1930-1940-luvun maailmasta, sen arvoista ja asenteista, tosin usein vallitsevan diskurssin laidoilta. Tärkeä tekijä novellien luettavuudessa on Sinervon täsmällinen kieli, joka ei ajankohdalle tyypillisesti lähde rönsyilemään, vaan pitäytyy lyhyisiin ja täsmällisiin lauseisiin.

Omiksi suosikeikseni kokoelmasta nousivat ensimmäisen osion novellit, joissa Sinervo sukeltaa nuoren tytön ja naisen maailmaan. Näistä olkoon esimerkkinä pieni katkelma novellista "Kipeä kesä":

Päivisin istuin riihen takana varjossa kirja polvella. Olisi pitänyt lukea, oli maahdollisimman pian päästävä itsenäiseksi, elämään. Muurahaiset juoksivat pitkin sääriäni, käsivarsiani, kiitivät kirjanlehden ylitse, yli historiallisten nimien ja vuosilukujen, joiden muistaminen oli ehtona eräänlaisen pääsylipun saamiseen. Riihen varjo venyi pitkäksi ja vinoksi iltapäivätuntien kuluessa. Käteni hikosivat ja jättivät kirjanlehteen jälkensä. Minkälaista oli oikein rakkaus, josta niin paljon kirjoitettiin ja niin paljon puhuttiin.

Suosittelen lämpimästi tarttumaan Sinervon teoksiin ja toivotan avartavia ja mielenkiintoisia lukuhetkiä. 

3 kommenttia:

  1. Kyllä näissä novelleissa oma mielenkiintonsa on nykylukijalle. Kuten sanot tuo ajankuvakin jo kiinnostaa.

    Tavallaan olisi ollut jännä lukea myös kokoelma nimeltä Novellit, varsinkin Runo Söörnäisistä olisi kiinnostanut. Mutta toisaalta varmaan jaksoin paremmin kun luin vain tämän Vuorelle nousun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinervolla oli myös pari erittäin kiinnostavaa näytelmää, jotka käsittelivät sodanaikaista, maanalaista vastarintatoimintaa Suomessa. Toisen niistä, pienoisnäytelmän Desantti (Suuri asia) ohjasin keväällä 1974 teatteritutkintoon kuuluvana ohjaajantyönnäytteenäni. Sen työprosessin aikana keskustelin paljon Elvi Sinervon kanssa eli kuuntelin hänen kokemuksiaan vasemmistolaisesta työväenliikkeestä. Erityisesti muistan, kuinka tieto Hrutshovin pitämästä puheesta Stalinin rikoksista Neuvostoliiton 20. puoluekokouksessa 1956 oli vaikuttanut myös Suomen kommunisteihin että Elviin itseensä. Puheen sisällön paljstuminen oli käännekohta Elvi Sinervon omassa elämässä. (Anneli Heliö)

      Poista
    2. Ketjukolaaja, kokoelma Novellit sisältää sekä Vuorelle nousun että Runon Söörnäisista sekä lisäksi novelleja näiden kahden kokoelman ulkopuolelta. Suosittelen lämpimästi "Runoa", suosikkini Elvin tuotannosta romaanin Palavankylän seppä lisäksi.

      Anneli Heliö, kiinnostavaa kuulla, että olet ohjannut Desantin. Sitä ei muuten ole paljon esitetty ja ihana kuulla, että olet tavannut Sinervon. Itse en Elviä koskaan tavannut, ainoastaan ääninauhoilta pääsin häntä kuuntelemaan elämäkertaa kirjoittaessani.

      Poista